Elinkeinopalvelut Kaavoitus Yleinen

Riihimäki menestyi kaupunkien elinvoiman vertailussa

Riihimäki sijoittuu viiden elinvoimaisimman 20 000–50 000 asukkaan kunnan joukkoon vertailussa, joka on tehty Livcy-konseptin elävyysindeksillä. Muut kärkikunnat samassa kokojoukossa ovat Kerava, Järvenpää, Hyvinkää ja Raisio.

”Hyvä sijoitus tässä vertailussa ei yllätä, sillä kaupungin sijainti Suomen kasvukäytävällä on erinomainen ja toisaalta Riihimäen erityisen tiivis kaupunkirakenne takaa lähipalvelut. Yli 90 prosenttia kaupunkilaisista asuu kolmen kilometrin säteellä rautatieasemasta. Meillä sujuva arki on todellisuutta”, Riihimäen kaupunginjohtaja Jere Penttilä sanoo.

Livcy on kansainvälisen suunnittelu- ja konsultointiyritys Rambollin kehittämä menetelmä, jolla tarkastellaan kuntien elävyyttä sekä sitä, kuinka niin sanottu 15 minuutin ajattelu toteutuu kunnassa. Tämä ajattelumalli korostaa kaupunkirakennetta, jossa asukas pystyy saavuttamaan kaikki olennaiset palvelut 15 minuutissa kävellen tai polkupyörällä.

Livcyssä tarkastellaan kaupunkialueiden elävyyttä kunta-, postinumero- ja korttelitasolla. Tarkasteluteemoja ovat muun muassa kaupalliset palvelut, koulutus- ja terveyspalvelut, kulttuuripalvelut ja liikuntapalvelut. Livcy-indeksi mittaa erityisesti arjen palvelujen saavutettavuutta ja monipuolisuutta asuinympäristössä.

Rambollin tekemässä tarkastelussa kunnat jaetaan kolmeen luokkaan eli yli 50 000 asukkaan kuntiin, 20 000–50 000 asukkaan kuntiin ja alle 20 000 asukkaan kuntiin. Mukana ovat myös kunnat, jotka luokitellaan maaseutumaisiksi.

Elävyysindeksillä mitattuna Suomen elävin kunta on Helsinki, jossa palvelut ovat hyvin saavutettavissa 5–10 minuutissa. Riihimäki sijoittuu puolestaan sijalle 16 kaikkien vertailukuntien joukossa.

Rautatieasema kuvattuna ilmasta. Etualalla on asema-aukio ja asemarakennuksen sekä junaraiteiden takana Peltosaaren kerrostaloalue.
Keskikokoisten kuntien kärkijoukko sijoituu suurelta osin pääradan varteen.

Keskikokoisten kuntien vertailussa huippuviisikkoon kuuluvat Riihimäen lisäksi Kerava, Järvenpää, Hyvinkää ja Raisio. Näistä kaikki muut paitsi Raisio sijaitsevat pääradan varrella. Nämä kunnat saavat vertailussa hyviä pisteitä esimerkiksi julkisen liikenteen palveluista. Myös kuntien viher- ja virkistysympäristöpisteet ovat erinomaisia.

”Riihimäellä on tehty vuosia työtä elinvoimaisuuden eteen ja nyt se työ kantaa hedelmää.  Palvelutasomme on kokoluokassamme erinomainen ja helposti saavutettava”, Riihimäen elinvoimajohtaja Mika Herpiö sanoo.

Riihimäelle laskettu Livcy-elävyysindeksi on 64, joka on saman verran kuin Jyväskylällä. Esimerkiksi Hämeenlinnan elävyysindeksi on 63 ja Hyvinkään 67. Vertailussa oli mukana kaikkiaan 293 kuntaa.

Löydät lisätietoa täältä ja elävyysindeksivertailun täältä.



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.