Lastensuojelu Varhaiskasvatus Yleinen

Riihimäen seudun lapsiperheet toivovat lisää matalan kynnyksen tukea ja parempaa tiedonvälitystä

Riihimäen seudun perhekeskus toteutti yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa kyselyn osallisuusviikolla syyskuussa 2020. Kyselyyn vastasi 133 vanhempaa, joista 88 prosentin perheessä oli yksi tai useampi alakouluikäinen lapsi, 51 prosentin perheessä oli yksi tai useampi alle kouluikäinen lapsi ja 21 prosentin perheessä yksi tai useampi erityistä tukea tarvitseva lapsi.

Vastauksista nousi esiin erityisesti kolme teemaa: tiedonsaantiin liittyvät haasteet, matalan kynnyksen tuki ja ennaltaehkäisevien toimintojen vahvistaminen sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten perheiden tuen saanti. Vastaajista 31 prosenttia kertoi, että ei tiedä mistä saa tarvittaessa apua. 24 prosentin mielestä tietoa lapsiperheille suunnatusta tuesta ja toiminnasta on saatavilla melko huonosti tai erittäin huonosti. Maakuntansa perhekeskustoiminnasta ei ollut kuullut 82 prosenttia vastaajista. Tietoa palveluista saatiin hyvin erilaisista kanavista. Mainintoja saivat esimerkiksi eri toimijoiden verkkosivut, sosiaalinen media, vertaisryhmät, järjestöt ja seurakunnat sekä perhekeskus.

”Tuloksista käy selvästi ilmi, että meidän täytyy tiedottaa toiminastamme entistä enemmän ja useissa eri kanavissa, jotta tavoitamme mahdollisimman suuren osan perhekeskuksen kohderyhmästä. Tietoa täytyy välittää kaikkien perhekeskuksen palvelujen kautta ja arvioida onnistumista esimerkiksi asiakaspalautteen perusteella”, Riihimäen seudun perhekeskuksen perhekeskuskoordinaattori Jaana Ahtonen-Huuskonen toteaa.

Kysyttäessä, millaista tukea vastaajat toivoivat vanhemmuuteen, sitä toivottiin muun muassa lapsen terveyteen ja kasvuun liittyvissä asioissa, lapsen oppimiseen ja kasvatukseen sekä ajoittaista lastenhoitoapua. Lisäksi toivottiin tietoa siitä, millaista tukea on tarjolla sekä vertaisryhmätoimintaa. Vertaisryhmätoiminnan lisäksi toivottiin luentoja ja muiden perheiden tapaamista myös vapaamuotoisemmissa yhteyksissä.

Palvelujen kannalta vastaajat kokivat tärkeänä, että ne löytyvät samasta paikasta, sijaitsevat lähellä kotia, että niihin on helppo kulkea ja että ne ovat ilmaisia.

Muutosta vastaajat toivoivat muun muassa siihen, että tieto ja palvelut ovat nykytilanteessa hajallaan. Myös Riihimäellä meneillään oleva palveluverkkouudistus herätti vastaajissa huolta. Yleisesti toivottiin enemmän matalan kynnyksen palveluja ja lisäresursseja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Erityisesti erityislasten vanhemmat toivoivat nykyistä enemmän tukea ja palveluita.

”Perhekeskuksen tavoite on tarjota tukea ja apua lähellä asiakasta mahdollisimman varhain ja matalalla kynnyksellä. Tähän pääsemme kokoamalla eri palvelut yhteen perhekeskuksen alle”.

Kyselyn tulokset esitellään keskiviikkona 27. tammikuuta kello 18–19 järjestettävässä tilaisuudessa. Tilaisuus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille ja se järjestetään Teamsin välityksellä. Tuloksia esittelevät aiheesta opinnäytetyötä tekevät YAMK-opiskelijat Kaarina Crichton ja Anu Imponen. Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen jaana.ahtonen-huuskonen@riihimaki.fi viimeistään 26. tammikuuta. Yhteenveto tuloksista julkaistaan myöhemmin perhekeskuksen verkkosivuilla.

Lisätietoja: Jaana Ahtonen-Huuskonen, Riihimäen seudun perhekeskuksen perhekeskuskoordinaattori, 019 758 5781, 040 141 7978, jaana.ahtonen-huuskonen@riihimaki.fi.

 



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.