Kulttuuri ja vapaa-aika Matkailu Yleinen Ympäristö ja luonto

Riihimäen Messujen sulautumista valmistellaan Riihimäen Tilat ja Kehitykseen

Riihimäen kaupungin sataprosenttisesti omistamien tytäryhtiöiden Riihimäen Messujen sekä Riihimäen Tilat ja Kehityksen (RTOY) fuusioitumista valmistellaan. RTOY pyytää maanantaina 6. syyskuuta kokoontuvalta kaupunginhallitukselta ennakkokäsitystä fuusiosta. Fuusion tarkoituksena on turvata Kansainvälisten Erämessujen tulevaisuus Riihimäellä.

Väenpaljoutta erämessujen kojukujanteella ulkona.
Erämessut on merkittävä erä- ja luontoalan tapahtuma Riihimäellä.

Koronapandemia on koetellut rajusti tapahtuma-alaa ja pitkittyneen koronatilanteen vuoksi Riihimäen Messujen oma pääoma on kulunut loppuun. Tapahtumien järjestäminen ei ole ollut sallittua, jonka vuoksi Riihimäen Messut ei ole voinut toteuttaa perusliiketoimintaansa.

Kansainväliset Erämessut on järjestetty viimeksi 2018. Riihimäen kaupungissa on laaja yhteisymmärrys siitä, että kaupungin selvästi suurimman tapahtuman, Erämessujen järjestäminen Riihimäellä on turvattava.

 

 

Fuusiolla taattaisiin Erämessujen toiminta

Riihimäen Messujen hallitus on etsinyt ratkaisua, joka turvaisi Erämessujen jatkuvuuden pitkällä tähtäimellä.

”Riihimäen Messut Oy on järjestänyt joka toinen vuosi Kansainväliset Erämessut, joka on ollut taloudellisesti voitollinen kahden vuoden periodeissa. Fuusion avulla mahdollistamme kannattavan liiketoiminnan jatkon koronakriisin jälkeen. RTOY:n taloudelliset resurssit ovat hyvät ja mahdollistavat messuyhtiön auttamisen koronakriisin yli”, Riihimäen Tilat ja Kehityksen toimitusjohtaja Mika Herpiö toteaa.

Mika Herpiö toimii Riihimäen elinvoimajohtajana ja on Riihimäen Messujen pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja. Riihimäen Messut on viimeisen vuoden aikana laajentanut liiketoimintaansa matkailun puolelle saatuaan rahoituksen seudulliseen matkailuhankkeeseen. Yhtiön muita projekteja on ollut mm. covid19-massarokotusten asiakaspolun suunnittelu sekä Technical Visits Häme -hankkeen Riihimäen seudun koordinointi.

Kansainväliset Erämessut täyttää ensi kesänä 50 vuotta

Seuraavat Kansainväliset Erämessut järjestetään 9.–12.6.2022.

”Erämessuilla on vahva kävijäkunta ja tapahtumaa odotetaan kovasti. Haluamme tarjota huipputapahtuman näytteilleasettajille sekä kävijöille. Fuusio takaisi yhteistyökumppaneille ja asiakkaille vakavaraisen kumppanin”, iloitsee Riihimäen Messujen toimitusjohtaja Ninni Manninen.

Suunnitelman mukaan Riihimäen Messujen henkilökunta siirtyisi sellaisenaan Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n. Tavoitteena on, että Riihimäen Messujen toiminta jatkuisi mahdollisimman itsenäisesti omalla aputoiminimellä. Ensi kesänä Erämessut täyttää 50 vuotta ja juhlavuoden on tarkoitus näkyä kunnolla. Juhlavuonna Riihimäen Messut avaa Erämessujen historiaa mm. sosiaalisen median kanavissa ja Suomen Metsästysmuseolla järjestettävässä juhlanäyttelyssä.

Erämessut on merkittävä tapahtuma Riihimäen kaupungille

Erämessut on merkittävä osa Riihimäen eräkeskittymää, vetovoimaa sekä kulttuuriperintöä.

”Riihimäelle on ehdottoman tärkeää, että Erämessut säilyy jatkossakin täällä. Koronatilanne on koetellut tapahtuma-alaa rankasti ja tukimuodoista huolimatta meidän täytyy ottaa järeät aseet käyttöön,” kertoo Riihimäen kaupunginjohtaja Jere Penttilä.

Riihimäen Messut toivoo tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua messualalle

Riihimäen Messut kuuluu Messu- ja tapahtumajärjestäjät (MeTa) ry:hyn, joka on pitkään peräänkuuluttanut tasapuolista kohtelua messualalle. Lähes puolitoista vuotta kestänyt kriisi uhkaa koko tapahtuma-alaa Suomessa. Tapahtumien saamat tuet ovat olleet riittämättömiä. Koronapassin pikainen käyttöönotto loisi mahdollisuuden osallistua tapahtumiin turvallisesti.

Lisätiedot:

Ninni Manninen, toimitusjohtaja, Riihimäen Messut Oy, ninni.manninen@riihimaenmessut.fi, puh: 050 362 6051

Mika Herpiö, elinvoimajohtaja, toimitusjohtaja, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy, mika.herpio@riihimaki.fi, puh: 040 500 3345

Jere Penttilä, kaupunginjohtaja, Riihimäen kaupunki, jere.penttila@riihimaki.fi, puh: 050 432 7600

Pauliina Lindgren, markkinointi- ja viestintäpäällikkö Riihimäen Messut Oy, pauliina.lindgren@riihimaenmessut.fi, puh: 050 516 4004



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.