Konserni- ja hallintopalvelut

Riihimäen kaupunki irtisanoi RHL-Datan palvelusopimuksen

Riihimäen kaupunki on irtisanonut RHL-Data Oy:n ja kaupungin väliset palvelusopimukset. Sopimusten irtisanominen liittyy talous- ja henkilöstöhallinnon ja tietohallinnon palvelujen uudelleenjärjestelyä koskevaan selvittämiseen. Nykyiset sopimukset ovat voimassa vuoden 2019 loppuun saakka.

”Sopimusten irtisanominen on tässä vaiheessa tekninen toimenpide, jonka tavoitteena on varmistaa, että ratkaisut löytyvät riittävän nopealla aikataululla. Riihimäen kaupungille RHL-Datan nykyisen kaltaisella mallilla jatkaminen ei ole vaihtoehto”, Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko sanoo.

Riihimäen kaupungin vuonna 2017 aloittama RHL-Dataa koskeva selvitystyö valmistunee kesään mennessä.

”RHL-Datan henkilöstön ei ole syytä olla huolissaan sopimusten irtisanomisesta, sillä kaupunki tavoittelee kokonaisuutta, joka parhaiten turvaa henkilöstön aseman liikkeenluovutustilanteessa. Päähuomio kiinnitetään nyt ratkaisujen löytymiseen ja tarvittaessa uudentyyppisten sopimusten neuvotteluun vuoden 2020 alusta”, Sulkko sanoo.

RHL-Data Oy tuottaa taloushallinto-, palkanlaskenta- ja tietohallintopalveluita Riihimäen kaupungille, Hausjärven kunnalle, Lopen kunnalle ja Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymälle. Lisäksi yhtiö järjestää IT-ylläpito- ja -tukipalveluita kaikille kolmelle kunnalle ja hankintojen asiantuntijapalveluita Riihimäen kaupungille, Hausjärven kunnalle ja Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymälle.

RHL-Datan omistajat ovat Riihimäen kaupunki, Hausjärven ja Lopen kunnat sekä Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä.

 

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Sami Sulkko, Riihimäen kaupunki, p. 019  758 4010, sami.sulkko@riihimaki.fi

 


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 2 Kyllä 0 Ei 2

Kommentit on suljettu.