Kirjasto Kulttuuri ja vapaa-aika Yleinen

Riihimäen kaupunginkirjastoon valmistuu uusi taideteos

Arkkitehtitoimisto Osmo Lapon suunnittelemaan Riihimäen kaupunginkirjastoon valmistuu julkinen taideteos kuvittaja, kuvataiteilija Laura Merziltä (s. 1982 Lohjalla).

Teos integroidaan toisessa kerroksessa sijaitsevan asiakaspalvelualueen kattoon, jonne on näkymä myös kirjaston sisääntuloaulasta. Taiteilijan valitsi Riihimäen monialainen taidetyöryhmä. Valintaa avustamassa oli JKMM Arkkitehdit Oy, joka vastaa kirjaston asiakastilojen toimintojen uusimisesta nykyvaatimusten mukaiseksi.

Riihimäen kirjaston tulevan teoksen tekee kuvataiteilija Laura Merz.
Kuva: Lauren Moffatt

Taidetyöryhmä kävi läpi useiden kuvittajien tuotantoa. Laura Merzin teokset innostivat kirjaston henkilökuntaa ja prosessissa mukana olleita asiantuntijoita.

Taiteen sijoittaminen näkyvälle paikalle kirjastoon niin asiakkaiden kuin henkilökunnan iloksi on mielestäni hyvinvointiteko: se lisää julkisen tilan viihtyisyyttä ja tuo samalla taiteen lähelle ihmistä”, kirjastonjohtaja Niina Honko kertoo.

Merziltä tilattavaan työhön liittyy kolmen teosluonnoksen valmistaminen syksyn aikana. Näistä yksi valitaan toteutettavaksi. Kokonaisuudessaan taideteos valmistuu vuoden 2022 aikana osana kirjaston rakennusurakkaa.

Luontoaiheita tuotannossaan käsittelevä Laura Merz on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto yliopistosta. Hänen tuotantoonsa kuuluvat Tuhat ja yksi otusta sekä Otusten joukossa -lastenkirjojen kuvitukset (Etana Editions). Hänen aiempia julkisia teoksiaan ovat Keskustakirjasto Oodin taidematto Helsingissä ja Pariisin Suomen instituutin Clownfish-teos. Lohjan asuntomesuille valmistui kuluneena kesänä seinämaalaus.

Kirjaston teos toteutetaan Riihimäen julkisen taiteen periaatteita noudattaen. Periaatteiden myötä on Riihimäelle saatu suunnitelmallisesti uutta taidetta jo viiden vuoden ajan. Taiteilijavalintoja on tehty suorahankintojen lisäksi myös portfoliohaun ja kilpailun kautta. Kaupungissa on käynnissä osana rakentamista kolme julkisen taiteen hanketta.

Lisätiedot:

Anna Vesén, vastaava kulttuurituottaja, puh: 040 330 4701

Outi Jääskeläinen, suunnitteluarkkitehti, puh: 040 330 4867

 

 



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 0 Kyllä 1 Ei 0

Kommentit on suljettu.