Siisti Riksu Yleinen Ympäristö ja luonto

Riihimäen kaupungin perinteiset siivoustalkoot 23.4. – 23.5.

Riihimäen kaupunki järjestää jälleen perinteiset siivoustalkoot. Vuonna 2020 koronapandemia esti talkoiden järjestämisen, mutta tänä vuonna jatketaan jälleen pandemian asettamat rajoitukset huomioiden. Riihimäen kaupunki on kutsunut yhdistyksiä ja seuroja järjestämään siivoustalkoita määritetyille kaupungin alueille ja kannustaa myös asukkaita osallistumaan talkoisiin.

 

Ohje talkoisiin osallistuville asukkaille:

Tyhjiä jätesäkkejä voi noutaa virka-aikana Tietotuvasta (Matkakeskus) ja kaupungin varikon varastolta (V.O Mäkisen katu 2). Säkkejä haettaessa tulee käyttää maskia.

Täydet säkit ja haravoitu jäte jätetään näkyvään paikkaan ajoteiden varsille sellaiseen paikkaan josta ne pääsee hakemaan traktorilla. Ilmoita noutovalmiista säkeistä numeroon 040 664 7135. Säkkien nouto alkaa vasta vapun jälkeen. 

Talkoiden järjestämisessä tulee noudattaa voimassa olevia koronarajoituksia ja muistaa kahden metrin turvavälit.  Huomioliivin käyttö lisää turvallisuutta katujen läheisyydessä.

Siivoustalkoot ovat myös osa Riihimäen kaupungin Siisti Riksu -kampanjaa, ja tänä vuonna teemana on Siisti reitti. Kampanjan tavoitteena on vähentää ympäristön roskaantumista ja epäsiisteyttä sekä lisätä yhteistä vastuuta lähiympäristöstä.

Lue lisää Siisti Riksu -kampanjasta: http://www.riihimaki.fi/siistiriksu/

Lisätietoja:
Eerika Pesonen, ympäristönhoitaja, vieraslajikoordinaattori, puh. 040 664 7135

 



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 4 Ei 0 Kyllä 4 Ei 0

Kommentit on suljettu.