Kotipalvelut Vanhuspalvelut Yleinen

Riihimäen kaupungilta uutta Kesäkahvila-toimintaa senioreille!

Ikääntyvillä tekemisen ja seuran tarve on suuri myös kesäaikaan, joten nyt Riihimäellä kokeillaan jotain aivan uutta: Senioreiden Kesäkahvilaa! Kahvilassa on mahdollisuus tutustua myös etähoivapalveluun ja virtuaalikahvilaan.

Riihimäen kaupungin kuvapuhelinpalvelu, vapaaehtoistyö sekä Kulmakunta-toiminta innostuivat ajatuksesta heinäkuun sulkua korvaavasta toiminnasta, ja niinpä iloisella yhteistyöllä Senioreiden Kesäkahvilan ovet avataan maanantaisin ja keskiviikkoisin 8.7.- 24.7. klo 10-13. Kesäkahvilaa pidetään tunnelmallisissa Rautatienpuiston päivätoiminnan tiloissa, Öllerinkatu 7.

”Kyydityksiä emme pysty asiakkaille järjestämään, mutta toivomme että omaiset ja naapurit ottavat koppia liikkumiseen apua tarvitsevista ikäihmisistä. Tulkaa yhdessä kesäretkelle ja kahvikupposelle”, kutsuu toiminnan ohjaaja Susanna Sovio.

Senioreiden kesäkahvilassa on tarjolla kahvia ja pientä syötävää, vapaaehtoisella maksulla. Lisäksi kahvilapäiville pyritään järjestämään pieniä toimintatuokioita.

”Voi olla, että saamme myös joitain esiintyjiä päiviä ilahduttamaan, mutta tärkeintä kahvilassa on kuitenkin kohtaaminen. Haluamme omalta osaltamme vähentää yksinäisyyttä ja tuoda arkeen sisältöä, myös heinäkuussa”, Kulmakunta-toiminnan ohjaaja Tiina Leiskamo kertoo.

Senioreiden Kesäkahvilassa on paikalla myös suurta mielenkiintoa herättävä etähoiva. ”Kesäkahvila on mainio mahdollisuus tuoda kuvapuhelinpalvelua tutuksi kaupunkilaisille. Kaikki halukkaat voivat tutustua kuvapuhelinpalveluun ja virtuaalihoitajiin  ihan livenä, paikan päällä! Lisäksi pyrimme saamaan kotona olevia asukkaita mukaan virtuaalikahvilan välityksellä”, innostuu virtuaalihoitaja Tiina Rekola.

Mikä ihmeen kuvapuhelinpalvelu?

Kuvapuhelinpalvelulla eli etä- tai virtuaalihoivalla tarkoitetaan hoitajan ja asiakkaan välistä kuvapuhelinyhteyttä. Virtuaalihoitaja ottaa toimistostaan kuvapuhelinyhteyden päätelaitteen (eli tabletin) välityksellä kotona asuvaan asiakkaaseen. Asiakas saa kotiinsa tabletin sekä perehdytyksen sen käyttöön, kun virtuaalihoitaja käy hänen luonaan.

Etähoiva palvelee perinteisen kotihoidon rinnalla. Kuvapuhelinyhteyden aikana tehdään havaintoja asiakkaan voinnista ja voidaan vaikkapa muistuttaa syömisestä tai lääkkeenotosta. Kuvapuhelinpalvelu on ennen kaikkea kiireetöntä sosiaalista kanssakäymistä, ja sen aikana voidaan rupatella niitä näitä taikka keskustella asiakkaan mieltä painavista murheista.

Riihimäellä viime syksynä startannut etähoiva on lähtenyt hienosti liikkeelle. Asiakkaita on jo 20 ja työntekijöitä perehdytetään tehtävään koko ajan lisää. Kuvapuhelinpalvelu on vapaaehtoista, maksutonta ja todella pidettyä.

Kuvapuhelinpalvelun kautta voi vierailla myös virtuaalikahvilassa, jossa asiakkaat voivat jutella muiden asiakkaiden kanssa kuvapuhelinyhteydessä. Myös virtuaalisia ryhmäliikunta- ja viriketuokioita on suunnitteilla.

Facebookiin on perustettu uudet, senioreihin keskittyvät sivut, joilta löytyy tietoa myös Kesäkahvilasta ja Kuvapuhelinpalvelusta: www.facebook.com/RakasSenioriRiksu

Lisätietoja: Virtuaalihoitaja Tiina Rekola tiina.rekola@riihimaki.fi 019 758 4997

Susanna Sovio susanna.sovio@riihimaki.fi 019 758 4643



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 0 Kyllä 1 Ei 0

Kommentit on suljettu.