Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Korvet ovat kuusivaltaisia soita

Kuvassa näkyy pitkospuut metsässä puiden keskellä.
Hatlamminsuon korvet
Hatlamminsuon QR-koodipiste numero 1.

Korvet ovat ohutturpeisia ja ravinteikkaita soita. Niille on ominaista runsas ja hyväkasvuinen puusto. Puuston valtalajeina ovat yleensä kuusi ja koivu. Kenttäkerroksen kasvillisuus koostuu pääasiassa heinistä ja ruohoista. Suovarvuilla on vain vähäinen osuus, sen sijaan mustikkaa ja puolukkaa kasvaa korpien mättäillä.

Suomessa korpia on noin 15 % ojittamattomien soiden pinta-alasta. Hatlamminsuon ojittamattoman osan pinta-alasta korpia on vain noin 2 %, ne sijaitsevat hajallaan suon reunamilla. Hatlamminsuolle tyypillisiä korpia ovat mustikkakorpi ja muurainkorpi.

Mustikkakorpi

Puusto: Runsas ja kuusivaltainen, koivua esiintyy yleisesti sekapuuna.

Kenttäkerros: Tyypillistä varpujen runsas esiintyminen, valtavarpu mustikka. Rämevarpuja vain niukasti. Tyypillisiä ruohoja ovat tuoreilla kankaillakin esiintyvät lajit kuten metsätähti, oravanmarja ja metsäalvejuuri.

Pohjakerros: Sammalista esiintyy yleisesti mm. korpirahkasammalta, kynsisammallajeja, seinäsammalta ja korpikarhunsammalta.

Muurainkorpi

Puusto: Valtapuuna kuusi, myös mäntyä esiintyy yleisesti.

Kenttäkerros: Valtalajina muurain, lisäksi tavataan pallosaraa, tupasvillaa ja metsäkortetta. Varpuja niukemmin kuin mustikkakorvessa.

Pohjakerros: Sammalista esiintyy mm. räme- ja varvikkorahkasammalta. Korpikarhunsammaleen osuus voi olla huomattava.

Kuvassa on oranssi, syötävä marja nimeltään lakka eli hilla.
Lakka