Kysymyksiä ja vastauksia ruokapaketeista ja kouluruokailusta poikkeustilanteessa

Viimeiset ruokapaketit on jaettu 8.5. Lähiopetukseen on palattu 14.5.

Ruokapaketin jakaminen enimmillään jopa 3400 henkilölle voi olla yllättävän monimutkainen asia ja aiheuttaa paljon kysymyksiä. Ohessa Riihimäen kaupungin ruokapakettiin liittyviä kysymyksiä vastauksineen.

Ketkä saavat ruokapaketin?

Ruokapaketti on tarkoitettu kotiopetuksessa oleville esikoululaisille ja perusopetuksen oppilaille. Paketit on tarkoitettu taloudellisesti vaikeassa tilanteessa oleville riihimäkeläisperheille. Jokainen perhe harkitsee itse oman tarpeensa ruokapaketeille. Ihmisten syyt ruokapaketin haulle ovat erilaisia, eikä kaupunki näe niitä tarkemmin arvioida. Jokainen perhe arvioi tilanteensa ja ruokapaketin tarpeensa itse.

Kuka voi hakea ruokapaketin?

Kaupunki suosittelee, että ruokapaketin hakisi mieluiten huoltaja, mutta sen voi noutaa myös muu aikuinen (esimerkiksi sukulainen, ystävä, naapuri tai luokkakaverin huoltaja). Haettaessa pitää kertoa, kenelle haettava paketti tulee. Yksi aikuinen voi hakea useamman lapsen ruuat. Viime kädessä myös oppilas voi hakea ruokapaketin. Oppilaan turvallisuuden kannalta on kuitenkin toivottavaa, että lapset pysyvät mahdollisimman paljon kotona ja etäopetuksessa. Myös noutomatkan turvallisuudesta on huolehdittava, mikäli oppilas noutaa ruokapaketin. Koulukuljetus ei ole voimassa etäopetuksessa oleville.

Voinko vaihtaa hakupaikkaa?

Et voi. Paketteja jaetaan seitsemältä eri koululta. Huoltajat ovat saaneet tiedon jakelupisteistä Helmen kautta.

Miksi ruokapaketit täytyy hakea tiettyyn aikaan? Voinko sopia itselleni oman, itselleni paremmin sopivan hakuajankohdan?

Ruokapaketissa on tuotteita, jotka eivät säily kovin pitkään, esimerkiksi maito. Ennakkoon määritellyn hakuajankohdan ajalla kaupunki varmistaa, ettei kylmäketju katkea. Porrastettu hakeminen helpottaa turvavälien säilyttämistä ja nopeuttaa hakuprosessia. Ruokapakettien hakuajat on järjestetty niin, etteivät lähiopetuksessa olevien kouluruokailu ja pakettien haku mene päällekkäin. Jakeluaika on aina jollekin kompromissi. Ellet itse pääse hakemaan, toivomme, että perheenjäsenesi voi hakea paketin puolestasi. Jos annettu aika ei jostain syystä mitenkään sovi, huoltaja voi olla yhteydessä oppilaan koulun rehtoriin ja sopia hausta hakupäivänä kello 16–17. Hakupäivää ei kuitenkaan voi vaihtaa.

En ehtinyt ilmoittautua. Miten saan nyt ilmoittauduttua mukaan seuraavalle viikolle?

Ilmoittautuminen ruokapaketin saamiseksi täytyy tehdä 1,5 viikkoa ennen hakupäivää edeltävänä sunnuntaina, koska tilaukset elintarviketoimittajille tulee tehdä vähintään 10 päivää ennen tavaran toimittamista. Esimerkiksi jos oppilas tarvitsee ruokapaketin viikon 18 keskiviikkona 29. huhtikuuta, hänen on ilmoittauduttava Helmeen ruokapaketin tarvitsijaksi viimeistään sunnuntaina 19. huhtikuuta.

Pitääkö joka viikko ilmoittautua erikseen?

Pitää. Ruokahävikin minimoimiseksi kaupunki kysyy ruokapaketin tarpeesta viikoittain. Muissa suomalaiskunnissa ruokapakettien tarve on vaihdellut huomattavasti viikoittain. Joinakin viikkoina ruokapaketit eivät ole riittäneet, joinakin viikkoina paketteja on jäänyt runsaasti yli.

Miksi ruokapakettien sisällössä ei huomioida erityisruokavalioita?

Ruokapakettien tilaamisesta, kokoamisesta ja jakelusta vastaavassa henkilöstössä on vaihtuvuutta, joten kaupunki ei voi taata, että erityisruokavaliota tarvitseva saisi juuri oikeat tuotteet omaan ruokapakettiinsa. Lisäksi kymmenet suomalaiskunnat kokoavat omille oppilailleen vastaavia ruokapaketteja, joten saatavuudessa on huomattavaa vaihtelua. Tämän vuoksi erityisruokavalioita ei voida huomioida.

Miten huolehditaan jakelutilanteen turvallisuudesta? Miten jakelu tapahtuu?

Monin tavoin. Ruoan jakelussa noudatetaan terveysviranomaisten koronavirukseen liittyviä hygieniaohjeita. Ruokapaketin hakija voi noutaa paketin vain, jos hän on täysin terve sitä hakiessaan. Hakija hakee paketin koulun pihalta. Noudettaessa hakijoiden on pidettävä vähintään kahden metrin etäisyys muihin ihmisiin ja noutopaikalta on poistuttava välittömästi.
Isojen kokoontumisten välttämiseksi ruokapaketit haetaan erikseen sovitusta paikasta, joka ei ole yhteydessä koulussa ruokailevien oppilaiden kanssa. Ruokapakettien hakeminen on mahdollista annettuna ajankohtana kello 13–16 välillä. Mikäli kokoontumisesta annettuja ohjeita ei noudateta, viranomainen voi keskeyttää toiminnan poikkeusolojen kokoontumisrajoitteiden vastaisena.

En löydä kyselyä. Miksi tämä on näin monimutkainen? Miksen voi vain ilmoittaa opettajalle?

Helmessä toteutettavan kyselyn avulla ilmoitus ruokapaketista tulee heti perille ruokatilauksia varten. Riihimäellä on noin 3400 esikoululaista ja peruskoululaista, joten ilmoittautumisten kokoaminen luokittain tai kouluittain joka viikko olisi hidasta.

Miksi ette jaa ruokapaketin sijaan rahaa?

Ruokapaketit on järjestetty korvaamaan koululounas niille oppilaille, jotka eivät kotona saisi lounasta.

Miksi kaikille oppilaille ei tarjoilla lämmintä ruokaa?

Etäopetuksessa oleville ei tarjota lämmintä kouluruokaa, jotta oppilaiden ei tarvitse kokoontua ruokailemaan ja viettämään aikaa samoihin tiloihin.

Tarjotaanko ruokapaketti myös koululla lähiopetuksessa olevalle oppilaalle?

Kouluilla lähiopetuksessa oleville oppilaille järjestetään koululounas koululla tavalliseen tapaan. He eivät saa ruokapakettia.

Jonkun vanhemmat eivät välttämättä lue Helmeä, miten he saavat tiedon?

Helmi on kodin ja koulun ensisijainen viestintäkanava, jota huoltajan kannattaa lukea ja käyttää. Jos Helmen käyttö ei onnistu esimerkiksi jonkin erityisen syyn, kuten huoltajan kielitaidon vuoksi, voi hän ilmoittaa tiedon ruokapaketin tarpeesta oman koulunsa rehtorille. Ruokapaketeista on tiedotettu koulujen ohella myös muita kaupungin työntekijöitä. Jos herää huoli, ettei tieto tavoita jotakin perhettä, voidaan koululta ottaa tarvittaessa yhteyttä suoraan perheeseen.


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0