Toimintakeskus Rivakka

Toimintakeskus Rivakka on aloittanut toimintansa vuonna 1974. Käpälämäenkatu 14:ssä toimintakeskus on toiminut vuodesta 1986, jolloin valmistui tätä toimintaa varten suunnitellut tilat.

Toiminta-ajatus

Toimintakeskus Rivakan toiminta-ajatuksena on järjestää osatyökykyisten osallisuutta ja omatoimisuutta edistävää ja tukevaa toimintaa yhdessä lähiyhteisön ja verkostojen kanssa. Toimintakeskus toimii Riihimäen kaupungin aikuisten sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen palveluissa. Tavoitteena on vahvistaa palvelua tarvitsevien sosiaalisia taitoja ja mahdollistaa vaihtoehtoja kuntalaisille toiminnoissamme.

Toimintakeskus tarjoaa työ- ja päivätoimintaa 110 henkilölle. Toimintakeskuksen ulkopuolella yrityksissä ja eri hallintokunnissa työskentelee 50 henkilöä.

Toimintakeskuksen henkilökunta: palveluvastaava, kuusi ohjaajaa, kaksi työhönvalmentaja, kaksi hoitajaa ja kaksi laitoshuoltajaa.

Toimintamuodot

Kuva: Sanomalehtien taittelua

Päivätoiminta

Päivätoiminta tarjoaa virikkeellistä toimintaa ja perushoitoa asiakkaille, jotka tarvitsevat enemmän apua päivän toiminnoissaan. Ryhmä jakaantuu hoidollisempaan ja toiminnallisempaan ryhmään.

Kädentaidot

Kädentaidon osasto jakaantuu kahteen eri osaan, ompelimoon ja kutomoon. Ompelimossa teemme kankaanpainanta-, ompelu-, sekä askartelutöitä. Kutomossa teemme mattoja, poppanoita ja muita tekstiilialan töitä. Meiltä voi tilata mattoja ja poppanoita sekä pienimuotoisia ompelu- ja kankaanpainotöitä.

Alihankinta

Alihankintaosastolla teemme yritysasiakkaille erilaisia kokoonpano-, pakkaus-, purku- ja lajittelutöitä sekä Rivakan kiinteistönhoidollisia tehtäviä.

Keittiö- ja siivoustyö

Rivakan keittiö- ja siivousryhmä vastaa Rivakan siisteydestä ja jakelukeittiön toiminnasta. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden harjoitella työelämätaitoja ohjatusti.

Työhönvalmennus

Toimintakeskuksen ulkopuolella yrityksissä ja eri hallintokunnissa asiakkaamme tekevät ohjattua työtä, avotyötä sekä palkkasuhteeseen perustuvaa tuettua työtä.

Myymälä

Toimintakeskuksessa toimii käsityömyymälä, jossa myymme kädentaidon tuotteitamme.

Myymälä on avoinna ma-pe klo 8.00-15.00.

Tervetuloa tutustumaan laajaan lahja- ja käyttötavaravalikoimaamme.

Yhteystiedot

Toimintakeskus Rivakka
Käpälämäenkatu 14
11710 Riihimäki
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@riihimaki.fi

Jukka Hokkila
palveluvastaava
019 758 4345
040 330 4345

Kädentaidot-osasto
050 408 0324

Käsityömyymälä
050 563 3697
ma-pe klo 8-15

Kuva: Rivakan kutomo


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 19 Ei 7 Kyllä 19 Ei 7