Palveluseteli aikuisten kotihoidossa

Tilapäisen kotipalvelun palveluseteli

Tilapäiseen kotipalvelun tarpeeseen voidaan myöntää palveluseteli esimerkiksi sairaalasta kotiutumisen yhteydessä. Setelin myöntäminen perustuu palvelutarpeen arviointiin ja sitä käytetään kaupungin kotihoitoa vastaaviin hoito- ja huolenpitotehtäviin.

Asiakas tilaa palveluntuottajan kaupungin hyväksymästä palveluntuottajarekisteristä. Palvelua on mahdollista saada 40 tuntia kolmen kuukauden aikana. Palvelusetelin arvo on 25 €/tunti. Mikäli asiakas haluaa ostaa palvelua enemmän, tulee hänen maksaa kokonaisuudessaan ostamansa lisäpalvelu.

Säännöllisen kotipalvelun palveluseteli

Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Säännöllisen kotipalvelun palveluseteli myönnetään kokonaisvaltaisen palvelutarpeen arvioinnin jälkeen Riihimäen kaupungin kotipalvelun myöntämiskriteerit täyttävälle henkilölle. Myönnettävä palvelu perustuu asiakaskohtaisesti laadittuun hoito- ja palvelusuunnitelmaan.

Säännöllisen kotipalvelun palveluseteli asiakasohje

Palvelusetelituottajarekisteri kotihoito 6.11.2019

 

Yhteystiedot

Palveluneuvonta ma-pe klo 8-11
019 758 4364
Muina aikoina voi jättää viestin vastaajaan.
Sähköposti: palveluneuvonta (at) riihimaki.fi

Koti- ja vanhuspalvelut, palvelupiste
Eteläinen Asemakatu 4 A
avoinna klo 9-12 ma-pe (arkipäivisin)
Palveluohjaajat: Merja Kaakinen, Maarit Kailio, Viivi Koivula, Sinivuokko Korhonen, Jonna Lehtinen ja  Anita Mustalahti


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 4 Kyllä 0 Ei 4