Taidekoulun historia

Riihimäen lasten ja nuorten kuvataidekoulu sekä käsityökoulu Leija yhdistyivät vuonna 2015 Riihimäen lasten ja nuorten taidekouluksi. Taidekoulu siirrettiin tuolloin sivistyslautakunnan alaisuuteen.

Ennen yhdistymistä Riihimäen lasten ja nuorten kuvataidekoulu oli toiminut Riihimäellä vuodesta 1983. Koulu oli siirtynyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisuudesta koulutuslautakunnan/kansalaisopiston alaisuuteen vuonna 2006.

Käsityöopetusta oli lapsille ja nuorille Riihimäellä annettu syksystä 1993 Riihimäen kansalaisopiston alaisuudessa. Ennen yhdistymistään kuvataidekoulun kanssa opetusta annettiin Lasten ja nuorten käsityöpajoissa ja vuodesta 2006 käsityökoulu Leijassa.

Saman katon alle kaikkien taidekoulun ryhmien opetus siirtyi syksyllä 2018, jolloin sekä kuvataiteen, että käsityötaiteen opetus aloitettiin Kalevantalossa, osoitteessa Kalevankatu 5-11. Kesällä 2020 Riihimäen lasten ja nuorten taidekoulu siirtyy jälleen kansalaisopiston alaisuuteen ja nimi muuttuu virallisesti 1.8.2020 Riihimäen taidekouluksi.


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0