Musiikkiluokkien Tuki ry

Ensimmäiset musiikkiluokat aloittivat Eteläisellä koululla vuonna 1982.

Muutaman vuoden kuluttua perustettiin Musiikkiluokkien Tuki ry tukemaan näiden luokkien toimintaa ja edistämään kotien ja musiikkiluokkien yhteistyötä. Yli 30 -vuotias yhdistys on edelleen aktiivinen ja tekee koulun kanssa tiivistä yhteistyötä.

Yhdistyksen jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka haluaa tukea musiikkiluokkien toimintaa. Valtaosa jäsenistä on musiikkiluokkalaisten vanhempia. Jäseneksi liitytään maksamalla yhdistyksen jäsenmaksu 10€ tai kannatusjäsenmaksu 15€ tilille FI20 4262 1120 0219 88. Yhdistyksen toimintaa johtaa hallitus, johon valitaan aina lukuvuoden alussa kaksi vanhempien edustajaa kultakin musiikkiluokalta. Yhdistyksen kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille. Kokouksissa on aina mukana myös koulun edustus.

Yhdistyksen toiminta

Musiikkiluokkien Tuki ry avustaa koulua koululaiskonserttien käytännön järjestelyissä, osallistuu musiikkiluokkalaisten konsertti- ym. matkojen kustannuksiin, hankkii luokkien käyttöön instrumentteja ja muuta opetuksessa tarvittavaa materiaalia sekä järjestää oppilaille musiikin opetusta tukevia konsertteja ja työpajoja. Lisäksi yhdistys voi myöntää avustusta musiikkiluokalla olevan oppilaan koulumatkakuluihin, mikäli hän on menettänyt oikeuden koulukuljetukseen toissijaisen koulupaikkapäätöksen perusteella. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan ja ylläpitämään keskustelua musiikkiluokkatoiminnan jatkuvuudesta myös tulevaisuudessa.

Varojen hankinta

Musiikkiluokkalaisten vanhempien maksamat jäsenmaksut ja konserttituotot ovat yhdistyksen tulonlähteitä. Lisäksi yhdistys järjestää erilaisia tapahtumia kuten kouludiscoja ja konserttikahvituksia varojen keräämiseksi. Yhdistys on saanut myös joitakin avustuksia tai lahjoituksia musiikkiluokkatoiminnan tukemiseen.

Yhteystiedot

Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta sekä tarkemmat yhteystiedot saat sähköpostilla osoitteesta musiikkiluokkientukiry@gmail.com sekä Facebook -sivulta Riihimäen Musiikkiluokkien Tuki ry.


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 4 Ei 0 Kyllä 4 Ei 0