Sivistyspalvelut

Palmian terveiset kouluruokailun maailmasta

Lähiöfesteillä annetut ideat ja mielipiteet osana toteutusta

 

Kouluruokaa kehitetään asiakkaita kuuntelemalla – ravitsemussuosituksien mukaisesti

Palmia on tuottanut ruokapalvelut Riihimäellä koulussa ja  päiväkotikohteessa vuoden 2019 alusta alkaen. Palvelun ulkoistaminen on herättänyt paljon keskustelua ja kaupunkilaiset ovat tietoisia kouluruoan merkittävyydestä osana lasten kasvun ja kehityksen tukemista. Meille palveluntuottajana on tärkeää tarjota tasapainoista ja ravitsevaa ruokaa. Ruoan täytyy myös maistua, koska vain syöty ruoka voi vaikuttaa lasten ja nuorten terveyteen ja hyvinvointiin. Tärkeä osa onnistumistamme on jatkuva kehittyminen ja asiakkaiden kuuntelu.

Kaupunkilaiset saivat mahdollisuuden maistella kouluruokia ja vaikuttaa tarjontaan

Palmia maistatti vanhoja ja uusia kouluruokia toukokuussa Lähiöfesteillä Riihimäen Peltosaaren koululla. Kaupunkilaiset saivat arvostella ruokalajeja ja vaikuttaa uusiin listoille nostettaviin ruokiin. Maisteltavia ja arvosteltavia ruokia oli poimittu nykyiseltä ruokalistalta sekä kehityskeittiön uusien ruokien listalta. Tulosten pohjalta ruokalistoille nostetaan syksyn aikana ylivoimaisesti parhaan arvosanan saanut broilerilasagnette sekä parhaan arvosanan saanut kasvisruoka tomaatti-vuohenjuustopastavuoka.

Avoimissa palautteissa kiiteltiin monipuolisia kasvisruokavaihtoehtoja ja hyvää salaattipöytää. Mielipiteitä jakoi ruokien mausteisuus ja kasvisten osuus liharuoan seassa. Saimme myös toiveita tiettyjen ruokalajien poistamisesta tai lisäämisestä ruokalistalle. Kaiken kaikkiaan saimme paljon hyvää ja rakentavaa palautetta, jotka otamme huomioon alkavan lukuvuoden ruokalistaa ja toimintaa suunniteltaessa.

Lue lisää: https://ruoka.palmia.fi/fi/ajankohtaista/kouluruoka-maistui-ja-puhututti-riihimaen-lahiofesteilla/

Yhteistyö asiakkaan kanssa sekä jatkuva palautteen kuunteleminen luo pohjan kehitystyölle

Me Palmiassa haluamme tehdä läheistä yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa ja kehitämme mielellämme toimintamalleja yhdessä asiakkaan kanssa. Tulemme myös mielellämme keskustelemaan kohteisiin eri sidosryhmien aikuisten roolista yhteisessä kasvatus- ja ohjaustyössämme.

Jatkuva palautteen kerääminen antaa kaikille asiakkaillemme mahdollisuuden vaikuttaa. Esimerkiksi Kouluruoka-mobiilisovelluksessa annetun palautteen kautta saamme arvokasta tietoa suosituista ja vähemmän suosituista ruoista. Palautteen perusteella teemme tuotekehitystyötä ja muokkaamme tarjoamaamme vastaamaan ruokailijoiden mieltymyksiä.

Päivittäinen kouluruoka-ateria suunnitellaan lautasmallin mukaisesti

Kouluruokalistoja Palmialla suunnittelevat tuotantosuunnittelijat, joiden vaativana tehtävänä on suunnitella ateriakokonaisuudet kuuden viikon kiertäville listoille niin, että ravitsemussuositukset, tilaaja-asiakkaan määrittelemät asiat sekä ruokailijoiden toiveet otetaan huomioon mahdollisimman hyvin. Jokapäiväinen kouluruoka-ateria koostuu lautasmallin mukaisesti proteiinipitoisesta pääkomponentista, hiilihydraattipitoisesta lisäkkeestä, salaatista tai kasviksista sekä ruokajuomasta, leivästä ja levitteestä.

Jotta lapsi tai nuori saa ravitsemussuositusten mukaisen määrän ravintoaineita ja energiaa, hänen tulisi myös koostaa ateria joka kerta lautasmallia mukaillen. Myös ruokaa lisää haettaessa suositellaan, että jokaista aterian komponenttia otetaan lisää lautasmallin mukaisesti. Pyydäthän keittiön ruokapalveluhenkilöstöltä lautasmallikuvia ruokasaliin tai opetuskäyttöön, jos niitä ei ole näkyvillä.

 

Yhteistyöterveisin,

Satu Grönlund

toimialapäällikkö, Palmia Foods

040 631 9512

satu.gronlund@palmia.fi

ruoka.palmia.fi


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.