Haulla "KIRJASTO" löytyi 441 osumaa.

Kontiontien päiväkoti

Kontiontien päiväkoti Päiväkotimme palvelee lähinnä Uramon, Petsamon ja Juppalan alueita. Tarjoamme 0–5-vuotiaiden lasten päivähoitoa. Päiväkodissa on noin sata hoitopaikkaa. Ryhmiä on kuusi. Päiväkotimme sijaitsee rauhallisella paikalla, kuitenkin lähellä keskustan mahdollisuuksia. Sijainti keskustan läheisyydessä helpottaa erilaisten palveluiden käyttöä, esimerkiksi kirjasto ja urheilukentät. Päiväkodin lähimetsä on myös ahkerassa käytössä. Päiväkodissamme on jakelukeittiö. Päiväkoti valmistui vuonna 1971 ja peruskorjattiin vuonna 1997. … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/palvelut/sivistyspalvelut/lasten-paivahoito/paivakodit/kontiontien-paivakoti/

Toimintakertomus

Toimintakertomukset Tällä sivulla pääset tutustumaan Riihimäen musiikkiopiston toimintakertomuksiin. Toimintakertomukset julkaistaan verkkoversiona. Tietosuojamääräykset rajoittavat julkaistavia tietoja. Pikalinkit: Toimintakertomus 2020-2021 Toimintakertomus 2019-2020 Toimintakertomus 2018-2019 Toimintakertomus 2017-2018 Toimintakertomus 2016-2017 Toimintakertomus 2015-2016 Toimintakertomus 2014-2015 Toimintakerotmus 2013-2014 Toimintakertomus 2012-2013   Toimintakertomus 2020-2021 Riihimäen musiikkiopisto on alueellaan jo 60 vuoden ajan toiminut monipuolista ja laadukasta taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista soiton- … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/palvelut/sivistyspalvelut/musiikkiopisto/perusopetus/toimintakertomus/

Kesätyöt

Tutustu kesätyötukeen, jota kaupunki voi  maksaa  riihimäkeläisille työnantajille 16-19 vuotiaan riihimäkeläisnuoren kesätyöllistämisen tukemiseksi! *** Kesätöiden 2021 hakuaika on päättynyt Lue lisää   Kaupunki tarjoaa vuosittain kesätöitä noin sadalle 16–19-vuotiaalle riihimäkeläiselle. Tulevana kesänä kesätyöpaikat on tarkoitettu vuosina 2002- 2005 syntyneille nuorille. Valinnoissa etusijalla ovat ne, jotka eivät ole aiemmin olleet kesätyössä Riihimäen kaupungilla. Tutustu vuoden 2021 kesätyötarjontaan … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/palvelut/konserni-ja-hallintopalvelut/tyollisyyspalvelut/tyonhakija/kesatyot/

Hiukan Riihimäen historiaa

Hiukan Riihimäen historiaa Ekologinen kylä kaupungissa: Ekologinen suunnittelu, 1992 – 93 harjoitustyöt Toim. Marja-Liisa Hynynen ja Matti Kivioja. Teknillinen korkeakoulu Arkkitehtiosasto, 1995 Harjoitustöissään tekijät pyrkivät selvittämään miten ekologinen ajattelu voisi muuttaa yhdyskunnan rakennetta ja elämäntapoja. Rautatienpuisto valittiin kohteeksi, koska alue on sisältänyt runsaasti ekologisia aineksia, joista osa on säilynyt näihin päiviin saakka. Pirkko Era: Riihimäen … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/kirjasto/riihimaki-aineistoa/kirjoja-riihimaesta/hiukan-riihimaen-historiaa/

1930

Riihimäen kuusitoista vuosikymmentä 1930-luku Yleistä Edellisen vuosikymmenen lopussa alkanut maailmanlaajuinen talouspula kuristaa Suomea vuosikymmenen alkupuoliskolla. Vuosikymmenen jälkipuoli on jälleen nopean vaurastumisen aikaa. Elintason kohoaminen mahdollistaa esimerkiksi kansaneläkkeen säätämisen 1937. Poliittisesti äärioikeistolaisuus ja autoritaariset hallitukset vahvistuvat lähes kaikissa Euroopan maissa; Suomessa tilanne kärjistyy Mäntsälän kapinaan 1932. Kansainvälinen jännitys alkaa kiristyä, ja syksyllä 1939 syttyy toinen maailmansota. … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/kirjasto/riihimaki-aineistoa/rmkkaunokirjallisuus/riihimaen-kuusitoista-vuosikymmenta/1930-luku/

Junan tuomia Puputin kulmassa

Junan tuomia Puputin kulmassa – Riihimäki kaunokirjallisuudessa Riihimäki, Riihimäen rautatieasema 11.9.1958. Juhlayleisöä Riihimäki-päivänä. Juna nro 62, Hr1 saapumassa asemalle tilaisuuden aikana. Johdanto Riihimäestä tuli kaupunki 1.1.1960. 50-juhlavuoden kunniaksi Riihimäen kirjasto on tuottanut verkkosivuston, jossa esitellään Riihimäkeä kaunokirjallisuuden tapahtumapaikkana. Puputin kulma on ollut sukupolvesta toiseen nuorison suosima kohtaamispaikka Hämeenkadun ja Keskuskadun kulmassa, jossa sijaitsee perinteikäs tekstiililiike. … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/kirjasto/riihimaki-aineistoa/rmkkaunokirjallisuus/

Lehdet

Lehdet Sanomalehdet ja suurin osa aikakauslehdistä sekä musiikkilehdet ovat alakerran lehtisalissa. Lasten- ja nuortenlehdet löydät lastenosastolta ja nuorisonurkkauksesta. Kirjastolla voit käyttää ePress-palvelua, jossa on luettavissa 220 kotimaista sanomalehteä.           Voit käyttää myös muualla kuin kirjastossa PressReader-lehtipalvelua, jossa on valtava määrä näköislehtiä eri puolilta maailmaa.     Lehtiä verkossa Digitoidut sanomalehdet. Palvelussa on … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/kirjasto/lehdet/

Kokous- ja juhlatilat

Kokous- ja juhlatilat Kokoustilat Arti SF Oy Hämeenkatu 24-26 (4. krs) p. 050 511 9043 Business Parkissa on erilaisia neuvottelutiloja, joita voit vuokrata edulliseen hintaan. Kokoustilat ovat käytössä arkisin klo 8.00 – 17.00. Kokoustilat sijaitsevat Kaartokatu 2, 11100 Riihimäki. Kaikissa kokoustiloissa on Wifi, lisäksi mahdollisuus siirrettävään LCD näyttöön palaverin ajaksi. Neuvottelutilat: 2 kpl 8–12 hengelle, … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/palvelut/kulttuuri-ja-vapaa-aika/matkailu/syo-ja-juhli/kokous-ja-juhlatilat/

Ajankohtaiset rakennusprojektit

Ajankohtaiset rakennusprojektit Kiinteistöinvestointikohteet 2021- Uimahalli perusparannuksen suunnittelu Kesäteatteri teatterin rakentaminen Pohjolanrinne sisäilmakorjaukset Kirjasto toiminnallinen muutos Peltosaaren liikuntapuisto varastorakennuksen rakentaminen Rakennusten pienten perusparannusten työohjelma 2021 Riihikoti keittiön astianpesukoneen uusinta Kirjauksen päiväkoti IV-koneiden puhaltimien ja rakennusautomaation uusiminen Kontiontien päiväkoti alapohjan lisäeristäminen Jukolan monitoimitalo saattoliikenteen uudelleen järjestely piha-alueen uudelleen järjestely / laajennus rakennusautomaation uusimien Eteläinen koulu IV-koneiden puhaltimien … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/palvelut/asuminen-ja-rakentaminen/tilayksikko/ajankohtaiset-rakennusprojektit/

Kestävä kuluttaminen

Kestävä kuluttaminen Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ovat aikamme suurimpia haasteita. Tällä hetkellä elämme velaksi tuleville sukupolville ja vaarannamme oman ympäristömme elinkelpoisuuden. Suomalaisten ekologinen jalanjälki on liian suuri. Jos maailmassa kaikki eläisivät suomalaisten tapaan, tarvittaisiin lähes 4 maapalloa.1 Ympäristömerkki helpottaa valintaa Tarkastelemalla ostettavan tuotteen merkintöjä saa selville paljon tuotteen ympäristövaikutuksista. Ympäristömerkinnän tarkoituksena on lisätä kuluttajien … Lue lisää

https://www.riihimaki.fi/palvelut/ymparisto/resurssiviisas-riihimaki/kestava-elama-ja-ekoarki/kestava-kuluttaminen/