perusopetus Yleinen

Musiikkipainotteinen opetus jatkuu Riihimäellä – montessoriin ei riittävästi hakijoita

Riihimäen kaupungin toissijainen oppilaaksioton haku musiikki- ja montessoripainotteiseen opetukseen päättyi 9. maaliskuuta 2021.

Musiikkipainotteiseen opetukseen oli 20 uutta hakijaa. Musiikkipainotteisen opetuksen oppilasmäärä lukuvuonna 2021–2022 on 89 oppilasta ja opetus jatkuu Eteläisellä koululla. Montessoriopetukseen oli uusia hakijoita vain neljä, joten kokonaisoppilasmäärä syksyllä 2021 olisi 26 oppilasta.

Riihimäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunta käsitteli montessoriopetuksen jatkoa Riihimäellä kokouksessaan 27. tammikuuta 2021. Lautakunta päätti kokouksessaan siirtää montessoriopetuksen Lasitehtaan koululle syyslukukauden 2021 alusta. Samalla lautakunta kuitenkin päätti, että edellytyksenä montessoriopetuksen jatkumiselle on vähintään 40 oppilasta sekä montessoripedagogiikan mukaisesti pätevät opettajat.

”Lautakunnan päätöksen mukaisesti edellytyksiä montessoriopetuksen jatkumiselle ei nyt ole. Lopullisen päätöksen asiasta tekee sivistys- ja hyvinvointilautakunta kokouksessaan 24. maaliskuuta 2021”, vs. opetuspäällikkö Anne Rautaparta sanoo.

Lisätietoja: Anne Rautaparta, vs. opetuspäällikkö, 040 330 4452

Päivitys 15.3.2021: Montessoriopetuksen päättyminen käsitellään sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa 24.3. ilmoitusasiana. Lautakunta ei enää erikseen päätä asiasta ja voimassa on lautakunnan 27.1. tekemä päätös.



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.