Musiikkiopisto

Musiikkiopiston uudet rehtorit

Uudeksi kansalaisopiston ja taiteen perusopetuksen rehtoriksi on valittu Anna Major.

Riihimäen kansalaisopiston, musiikkiopiston ja lasten ja nuorten taidekoulun uudeksi johtavaksi rehtoriksi on valittu musiikin kandidaatti (YAMK) ja tradenomi (YAMK) Anna Major. Major jatkaa Sakari Hildénin työtä ja aloittaa virassaan 1.8.2019.

Unkarilaissyntyinen Anna Major on toiminut vuodesta 2007 rehtorina Kankaanpään musiikkiopistossa. Hän on toiminut myös sivistys-ja vapaa-aikatoimen johtajana mm. Myrskylän, Artjärven ja Puolangan kunnissa. Puolangassa hänen vastuullaan oli myös kansalaisopiston rehtorin ja kunnan viestintävastaavan tehtäviä. Lisäksi hän on vaikuttanut Suomessa vuodesta 1991 mm. Limingan seudun musiikkiopiston viulunsoiton lehtorina ja Leppävirran kansalaisopiston ja taidekoulun suunnittelijaopettajana.

Riihimäen kansalaisopiston ja taiteen perusopetuksen rehtorin työssä Majoria kiinnostaa talojen kehittäminen kaupungin strategian mukaisesti: pääpainona on yhteistyö paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa. Hän haluaisi toteuttaa kolmen oppilaitoksen yhteistyötä yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa erilaisten hankkeiden ja projektien muodossa.

Uudeksi apulaisrehtoriksi on valittu Katariina Virtanen.

Riihimäen musiikkiopiston apulaisrehtoriksi on valittu filosofian maisteri, musiikkipedagogi (AMK) Katariina Virtanen. Virtanen jatkaa apulaisrehtori Markku Hirvosen työtä ja aloittaa virassaan 1.8.2019. Markku Hirvonen jatkaa musiikkiopiston huilunsoiton opettajana.

Katariina Virtaselle musiikkioppilaitostoiminta sekä opetuksen ja kasvatuksen kenttä ovat tuttuja ammatillisesti yli 20 vuoden ajalta. Virtasen työuraan sisältyy sekä solististen että ryhmäaineiden opetusta, hallinnollisia tehtäviä, lukuisa määrä erilaisten projektien organisointia, pedagogisesti uudistavaa opetustyötä, aktiivista osallistumista opetussuunnitelmauudistuksiin sekä monipuolista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa myös yli kansallisten rajojen. Kattavan opettamiskokemuksen myötä Virtanen on halunnut siirtyä kehittämään lasten, nuorten ja aikuisten hyväksi tehtävää opetus- kasvatus- ja sivistystyötä hallinnollisista tehtävistä käsin.

Omassa työssään Virtanen haluaa edistää avointa ja luovaa työkulttuuria, jossa omaksutaan aktiivisesti uusia toimintamalleja. Riihimäen musiikkiopiston apulaisrehtorin tehtävässä Virtasta kiinnostaa oppilaitoksen monipuolinen ja ajantasainen kehittäminen sekä uusien yhteistyömahdollisuuksien löytäminen kaupungin eri toimijoiden kanssa.

Lisätietoja:

Anna Major
puh. 019 7584 670
anna.major@riihimaki.fi

Katariina Virtanen
puh. 019 758 4669
katariina.virtanen@riihimaki.fi



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 2 Ei 0 Kyllä 2 Ei 0

Kommentit on suljettu.