Koulut Kulttuuri ja vapaa-aika Liikunta perusopetus Päivähoito ja koulutus Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Lakko vaikuttaa Riihimäen kaupungin palveluihin

JHL: n kohdennettu lakko koskee myös Riihimäen palveluita.

Kahden päivän poliittinen lakko toteutuu 22.10. klo 00.00 – 23.10.2018 klo 24.00 aikana. Lakko koskee JHL:n jäseniä siivous- ja kiinteistöhuollossa, ruokapalvelussa, liikunta-, urheilu- ja kulttuuritoimessa Lähtökohtaisesti maanantaina ja tiistaina ei ole tarjolla näiden alojen palveluita.

Riihimäen tavoitteena on, että ruokapalvelu voitaisiin vielä rajata pois lakon piiristä. Päätöstä asian suhteen ei vielä ole.

Mikäli myös ruokapalvelu kuuluu lakon piiriin, kouluissa, päiväkodeissa ja ryhmäpäiväkodeissa on mahdollista tarjota evästyyppisiä aterioita esimerkiksi mehua, hedelmiä, leipää ja leikkeleitä.

Kouluissa, päiväkodeissa ja ryhmäpäiväkodeissa varaudutaan siihen, että yksiköt eivät saa ruokapalveluita 22.-23. lokakuuta.

Ruokapalvelun puuttuessa edellä mainittuina päivinä tarjoataan evästyyppiset ateriat.

Maanantaina 22.10.

Aamupala: muroja, leipää, leikkelettä, juoma.

Lounas: ruisleipä, juustoa, omena, pillimehu

Välipala: jogurtti, leipä, juoma

Tiistaina 23.10

Aamupala: muroja, leipää, leikkelettä, juoma

Lounas: ruisleipä, juustoa, banaani, pillimehu

Välipala: riisipiirakka, munavoi, juoma. Alle 3-v ryhmissä vaihtoehtona mehukeitto.

Kaikkien erityisruokavalioiden tarjoamista eväiden osalta ei  valitettavasti  pystytä takaamaan. Erityisruokavalion omaavat voivat harkintansa mukaan tuoda mukana myös omat eväät.

Lakon aikana Riihimäen kaupungin liikuntapaikat ovat suljettuina eikä liikuntaryhmiä järjestetä. Myöskään seurat eivät voi käyttää lakon aikana kaupungin liikuntapaikkoja, koska niissä ei järjestetä valvontaa ja siivousta.

Tiedotamme tarvittaessa lisää lakon vaikutuksista Riihimäen kaupungin nettisivuilla, Facebook-sivulla ja Twitterissä.



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 9 Ei 2 Kyllä 9 Ei 2

Kommentit on suljettu.