Avoimet työpaikat

Koulunkäyntiohjaaja Peltosaaren varhaiskasvatukseen ja iltapäiväyksikköön (haku päättyy 6.6.2019 klo 12)

Riihimäen kaupungin sivistyksen- ja hyvinvointitoimen varhaiskasvatuksessa on haettavana koulunkäyntiohjaajan toimi. Peltosaaren koulun koulunkäyntiohjaajat työskentelevät yleisopetukseen integroitujen, oppimisen tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksessa 0-5-luokilla, lievästi kehitysvammaisten pienluokassa sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Työpäivä sisältää oppitunneilla avustamista, välituntien ja ruokailun valvontaa sekä pienryhmien ohjausta ja oppilaiden taksikyyditysten valvomista. Haussa olevan koulunkäyntiohjaajan vakanssin tuntimäärä on 38,75 tuntia/viikko.

Haemme työyksikköömme innostunutta ja osaavaa työntekijää, jolla on joustavuutta sekä hyvät yhteistyö- ja tilannehallintataidot. Arvostamme reipasta, oma-aloitteista ja ammattitaitoista otetta työhön. Toivomme toimeen valittavalta sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön lain 540/2018 28 §:n tai siirtymäsäännösten § 75, mukaista kelpoisuutta. Katsomme hakijalle eduksi erityistä tukea tarvitsevien lasten ja kehitysvammaisten kanssa työskentelyn, lääkehoidon osaamisen sekä monikulttuuristen lasten kanssa työskentelyn.

Ennen työsopimuksen solmimista valitun tulee esittää nähtäväksi rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä toimittaa hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakuaika päättyy 6.6.2019 klo 12.00.

Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Mahdolliset paperihakemukset pyydämme toimittamaan osoitteella Saturnuksen päiväkoti, varhaiskasvatusyksikön johtaja Outi Takala, Saturnuksenkatu 2, 11130 Riihimäki.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Työnantajakuvaus
Riihimäen kaupungin työntekijänä pääset kehittämään noin 30 000 asukkaan edelläkävijäkaupunkia. Tavoitteenamme on toimia ja palvella iloisella asenteella. Kiertotalous, robotiikkaopetus ja nuorisoteatteri ovat tärkeitä vahvuuksiamme. Riihimäelle on helppo tulla vajaassa tunnissa joka puolelta Etelä-Suomea. Kaupunkimme on ihmisen kokoinen, kaikki tärkeä löytyy kävelymatkan päästä. Riihimäen kaupunki on savuton työpaikka.

Yhteystiedot
Lisätietoja antaa Outi Takala p. 019 758 4309, outi.takala(at)riihimaki.fi. Voit myös postittaa hakemuksesi os. Päiväkoti Saturnus, Saturnuksenkatu 2, 11130 Riihimäki.

Työ alkaa: 2.9.2019
Palkkaus: KVTES:n mukainen
Työavain: 234447
Haku päättyy: 6.6.2019 12:00
Työsuhteen kesto: Vakinainen
Ilmoitus jätetty: 16.5.2019 10:25
Työn luonne: Kokoaikatyö


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.