Vanhuspalvelut

Koronapandemian aikaiset ikäihmisten erityisen tuen palvelut päättyvät

Koronan poikkeusolojen aikana Riihimäen kaupunki on ylläpitänyt Akuutti arkiapu -nimistä puhelinpäivystystä ja puhelintukirinkiä. Lisäksi on tarjottu kauppakassipalvelua Kotokartanosäätiön avulla.

Suomessa puretaan parhaillaan koronaan liittyviä erityisjärjestelyjä ja myös edellä mainitut erityispalvelut loppuvat. Toimintojen alasajo aloitetaan 26. kesäkuuta alkaen niin, että uusia asiakkuuksia ei enää oteta ja palvelussa olevien kuntalaisten kanssa mietitään yksilöllisesti, mitä tukea he jatkossa tarvitsevat ja miten se on järjestettävissä.

”Olemme saaneet paljon positiivista palautetta reagoimisesta poikkeusolojen erityistarpeisiin, ja olen erittäin hyvilläni kaikkien mukana olleiden toimijoiden panoksesta ikäihmisten auttamiseksi. Nyt tiedämme, että myös jatkossa meillä on tarpeen vaatiessa hyvät valmiudet yhteistyössä käynnistää vastaavia erityisjärjestelyjä”, kotiin annettavien palveluiden palveluesimies Janne Yrjölä sanoo.

Poikkeusolojen myötä kehitetyistä palveluista kesä- ja heinäkuun ajan jatkuu senioripuistoilu. Suuren suosion saanut puistoilu järjestetään arkipäivisin kymmenessä eri paikassa ympäri kaupunkia. Lisätietoja senioripuistoilusta löytyy täältä.

Riihimäen kaupungilla ikäihmisiä palvelee edelleen normaalisti palveluohjaus: palveluneuvonta@riihimaki.fi, 019 758 4364. Puhelinaika maanantai-tiistai ja torstai-perjantai klo 8–11 ja 13–15, keskiviikkoisin klo 8–11. Muina aikoina puhelinvastaaja, johon voi jättää viestin.

Lisätietoja:

Mia Haapanen
vs. talous- ja hallintopäällikkö (31.8.2020 asti)
050 454 9350

Janne Yrjölä
palveluesimies
040 664 5609
Kotiin annettavat palvelut

 

 

 

 



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.