Virsun joulu tarjoaa kahvia ja yhdessäoloa juhlapäivien keskelle

Riihimäen kaupungin senioritoiminnot hiljenevät reiluksi kahdeksi viikoksi pyhien osuessa tänä vuonna arkipäiville. Useimmille tämä tauko tarkoittaa hetken hengähdystä arjen keskelle, mutta joillekin pitkää yksinoloa ja toimettomuutta. Riihimäen kaupungin avoimista toiminnoista vapaaehtoiskeskus Virsu on avoinna ja kahvipannu kuumana kaikkina arkipäivinä klo 9-15. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Virsu sijaitsee osoitteessa Hämeenaukio 1. Ohjelmassa: ma 23.12. … Lue lisää

Roikka 2019- palkinto Peltosaaren koulun työyhteisölle

Kaupungilla on myönnetty vuodesta 2015 lähtien työyhteisöpalkitsemisen käytäntönä Roikka-palkinto.  Roikka-palkinnon myöntämisen kriteereinä ovat työn kehittäminen ja yhteistoiminnallisuuden edistäminen. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi siihen, kuinka työyhteisö on onnistunut arjen uusilla ratkaisuilla sopeuttamaan toimintaansa muuttuneisiin tarpeisiin sekä kehittänyt perustehtäväänsä ja asiakaspalvelua ennakkoluulottomasti toimintatapoja uudistaen. Palkinnon nimen lähtökohtana on Riihimäellä sijaitseva taiteilija Kari Juvan veistämä Radanrakentajien muistomerkki ”Topparoikka”-patsas vuodelta … Lue lisää

Hollannin suurlähettiläs tutustui robotiikkaopetukseen

Hollannin suurlähettiläs Cees Bansema joukkoineen  tutustui torstaina 12.12. Riihimäellä alueen kiertotalouteen ja robotiikkaopetukseen.  Kaupunginjohtaja Sami Sulkon lisäksi hollantilaisia olivat vastaanottamassa Kanta-Hämeen maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen, Hämeen liiton yhteysjohtaja Jouko Ylipaavalniemi, Fortumin Head of BU Detoxification Tero Svinhufvud ja Product Line Manager Jukka Ahola. Aluksi vieraat tutustuivat Fortumin Riihimäen tehtaaseen ja kiersivät yhtiön tiloissa. Lounaan jälkeen seurue … Lue lisää

Peltosaaren nuorisotila suljetaan, ei uutta tilaa näköpiirissä

Peltosaaren koulun kiinteistössä oleva nuorisotila ei ole käytössä enää ensi vuonna. Peltsin clubi eli Peltosaaren nuorisotila on viimeistä kertaa avoinna torstaina 19.12.2019 klo 16-20. Nuorisopalvelut kutsuvat nuorisotilan historian viimeiseen iltaan kaikki nykyiset ja entiset nuoret. Juhlaa vietetään teemalla ”Viimeinen sammuttaa valot.” Nuorisotila Peltosaaressa on ollut alueen lasten ja nuorten kohtaamispaikka kolmella eri vuosikymmenellä. Suositun Peltsin … Lue lisää

Polkupyörien pysäköinti kahteen kerrokseen onnistuu nyt Asema-aukiolla  

Riihimäen rautatieasemalle Asema-aukion puoleisen katoksen alle ja Peltosaaren puolelle asematunnelin välittömään läheisyyteen on hankittu uusia pyörätelineitä. Asema-aukion puolelle asennetut telineet ovat kaksikerroksisia. Uudet kaksikerrostelineet mahdollistavat samalla tehokasta tilankäyttöä pyörien säilyttämiseen. ”Pysäköinti on nyt järjestelmällisempää ja turvallisempaa. Uudet pyörätelineet antavat pyörille myös paremman tuen. Uuden kaksikerrostason käyttö saattaa toki alkuun vaatia hieman opettelua. Ikävä kyllä telineiden … Lue lisää

Korealaisia opettajia Riihimäen robotiikan vieraana

Riihimäen kaupunki esitteli tänään robotiikan opetustaan kahdeksan hengen eteläkorealaisen opettajan ryhmälle. Vieraat tutustuvat robotiikan opetuksen jatkumoon tänään Harjunrinteen koululla. Ryhmäläiset olivat kiinnostuneita kuulemaan ja näkemään millaisia taitoja robotiikan avulla on mahdollista kartuttaa ja miten robotiikan hyödyntäminen opetuksessa käytännössä järjestetään. Eteläkorealaiset opettajat ovat viiden kuukauden mittaisella harjoittelujaksolla vantaalaisissa kouluissa. Vantaan ammattiopisto Varia koordinoi heille osana harjoittelua … Lue lisää

Riihimäki pysyy Kanta-Hämeessä – valtuusto päätti asiasta äänestysten jälkeen

Riihimäen kaupunginvaltuusto päätti, ettei Riihimäki vaihda maakuntaa tai sairaanhoitopiiriä. Lisäksi kaupunki ilmoittaa Hämeen liitolle, Kanta-Hämeen kunnille ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle, ettei kaupunki tässä tilanteessa näe perusteltuna jatkaa yhtymän valmistelua, eikä sitoudu sen valmistelun jatkamiseen. Kaupunginvaltuusto päätyi näin samalla kannalle kuin kaupunginhallitus. Päätös syntyi kahden äänestyksen jälkeen. Ensimmäiseksi kaupunginvaltuusto äänesti suhtautumisestaan maakunnallisen sotekuntayhtymän valmisteluun. Kaupunginhallituksen pohjaesitys … Lue lisää

Peltosaaren koulu sijaitsee Kalevantalossa

Riihimäen kaupunki on päättänyt muuttaa entisen kauppaoppilaitoksen, nykyisen Peltosaaren koulun tilat, nimeltään kaikkia rakennuksen toimijoita kattavammin palvelevaksi Kalevantaloksi. Nimenmuutoksessa pyritään poistamaan käyttökielestä kauppaoppilaitos, jonka toiminta on loppunut jo vuosia sitten eikä nimi enää palvele nykyisiä toimijoita. Kalevantalossa sijaitsee Peltosaaren koulun lisäksi Lasten ja nuorten taidekoulu ja siellä annetaan kansalaisopiston ja musiikkiopiston opetusta. Myös rakennuksen auditorio … Lue lisää

Myös kaupunginhallitus esittää Kanta-Hämeessä pysymistä

Riihimäen kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, ettei Riihimäki vaihda maakuntaa tai sairaanhoitopiiriä. Valtuusto ottaa kantaa hallituksen esitykseen maanantaina 9. joulukuuta. Päätös Kanta-Hämeessä pysymisestä syntyi kahden äänestyksen jälkeen. Kaupunginjohtajan tekemän esityksen mukaan kaupunki ei hae sairaanhoitopiirin eikä maakunnan vaihtoa toistaiseksi. Kaupunginhallitus poisti esityksestä sanan toistaiseksi. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 6–5. Toistaiseksi sanan poistoa kannattivat Miia Nahkuri (sd.), … Lue lisää

Uramon koulu vihittiin käyttöön juhlallisin menoin

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen vihki Uramon koulun juhlallisesti käyttöön torstaina 21. marraskuuta. Uramon koulun rehtori Jyrki Mutta, sivistysjohtaja Esa Santakallio ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riku Bitter esittivät vihkimisjuhlassa kaupungin puolesta tervehdyksensä. Uramon päiväkotilapset ja koulun oppilaat juhlistivat tapahtumaa sanoin ja sävelin. Suomen lasimuseon museonjohtaja Hanna Mamia-Walther esitteli avajaisvieraille Helmi Remeksen taideteoksen, minkä jälkeen nautittiin … Lue lisää