Aaltonen Lyti
vs. vastaava kulttuurituottaja
Elinvoiman toimiala
Kuvataiteilija Antti Tenetzin Kuppikivi-mediataideteos on laajennettu muotokuva ja maisema Riihimäestä. Aikanaan kuppikivet yhdistivät ympäröivän luonnon ja ihmisen yhteen paikkaan, niistä väitetään löytyvän taivaankappaleiden tai maastonkohtien sijainteja ja karttoja. Ne olivat paikkoja, joihin tuotiin ruokaa ja joissa kohdattiin. Teoksen idea nouseekin aseman lähellä Szolnokinpuistossa sijaitsevasta uhri- eli kuppikivestä. Teos inspiroituu ympäristöstä ja yhdistää rautatieaseman alikulkutunneliin eri aikausia ja paikkoja. Mediataideteos muuttuu vuodenaikojen mukaan, jokaiselle vuodenajalle on oma videoteoksensa. Teosta on tehty koneoppivien kilpailevien keinoälymallien avulla, jotka oppivat tuottamaan kuvaa niille syötetystä materiaalista ja aineistoista. Mallit ovat kehittyviä ja evolutiiviisia. Kuvamateriaali toistetaan LED-näytöillä, mobiililaitteissa ja verkkosivustolla.
Teos jakautuu kahteen vuodenaikojen mukaan vaihtuvaan osaan, jotka näkyvät asematunnelissa pitkinä videoprojisointeina ympäri vuoden. Nyt avautuva ensimmäinen osio sisältää talven ja kevään kuvastoa ja myöhemmin esitetään kesän ja syksyn kuvia. Projisoinnit ovat tekoälyn muuntamia videoita, jotka perustuvat Riihimäellä ja museoissa kuvattuihin materiaaleihin. Kuvissa on maisemia esimerkiksi Hatlamminsuolta, ihmisiä Riihimäeltä, graffiteja, peuroja ja lintuja. Myös teoksen äänimaisema rakentuu riihimäkeläisen äänimateriaalin ympärille.
Teosta varten on tehty laserkeilauksen ja photogrammetrian avulla 3D-mallit kuppikivestä, kivikautisesta kirveestä ja soilta löytyneistä suksista. Kaikki nämä kuvasarjat toimivat koneoppimisen ja neuroverkkojen materiaalina, joiden mukaan lopullinen teos on koostettu. Teosta on tehty kilpailevien keinoälymallien avulla, jotka oppivat tuottamaan kuvaa ohjatusti näistä niille syötetystä materiaalista ja aineistoista.
Riihimäen rautatieaseman alikulun peruskorjauksen osana tilaan hankittiin julkista taidetta. Taideteoksen toteuttamiseksi kaupunki avasi heinäkuussa mediataiteen kutsukilpailun. Kilpailuehdotuksia saapui määräaikaan 16.11.2020 mennessä viisi kappaletta: Kuppikivi, Travelogue, Pieni suuri matka, Uusi normaali ja Puukansan tarina.
Palkintolautakunta valitsi kilpailun voittajaksi ehdotuksen Kuppikivi, jonka on laatinut kuvataiteilija Antti Tenetz. Voittajaehdotus sopi palkintolautakunnan mielestä parhaiten kilpailuohjelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Teos on aiheeltaan ajankohtainen, mutta samalla paikallishistoriaan nojaava ja toimii kaupunkilaisia sekä kaupunginosia yhdistävänä elementtinä.
Antti Tenetz (s.1975) on kuvataiteilija, joka työskentelee mediataiteen, biologisen taiteen ja kaupunkitaiteen rajapinnassa. Hän käyttää teoksissaan usein erilaisia teknologioita, kuten droneja, satelliittiseurantaa, pelimoottoreita ja koneoppimista.
vs. vastaava kulttuurituottaja
Elinvoiman toimiala