Katu- ja puistoyksikkö Kulttuuri

Kirjastonpuistoon uusi elämysteos

Kirjastonpuistossa julkistetaan uusi elämysteos tiistaina 22. joulukuuta kello 16.00. Ensiesityksen jälkeen teos on koettavissa joka päivä auringon laskettua aina tasatunnein helmikuun loppuun asti. Iltaisin viimeinen näytös on kello 21.00.

Teos koostuu valosta ja äänestä. ”Lähetys” kertoo viestinnän historian luolaihmisen puheesta langattomaan digitaaliviestintään. Elämysteoksen suunnittelija Esa Horttanainen on tuonut puistoon ihmisen merkittävimmät tavat viestiä.

Kirjastonpuiston saneerauksen yhteydessä tehty puiston valo- ja äänentoisto mahdollistavat jatkossakin muuttuvat ja ohjelmoitavat elämykset.

”Laitteistolla saadaan koko puiston alue elämään kirjaston julkisivua myöten. Puistoon voidaan suunnitella hetken kestäviä sykähdyttäviä valo- ja ääniteoksia sekä rauhallisia perustilanteita. Puiston äänentoistoon voidaan kytkeä myös mikrofoni, mikä helpottaa tapahtumien järjestämistä puistossa”, vs. kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman kertoo.

Kirjastonpuiston ja Lounaspuiston uudistaminen on ollut vuoden 2020 Riihimäen teknisen palvelukeskuksen viheralueiden suurin työkohde. Puistosuunnitelman teki Jenna Pelttari Pihaus Oy:stä ja valaistussuunnitelman Esa Horttanainen Licon-AT:sta.

Lisätietoja elämysteoksesta paikan päällä ensiesityksessä antavat vs. kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman ja valaistussuunnittelija Esa Horttanainen.

Lisätietoja:

Päivi Sundman
vs. kaupunginpuutarhuri
040 485 9622



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 2 Ei 0 Kyllä 2 Ei 0

Kommentit on suljettu.