Karl August Tavaststjerna

Katovuoden ja radan rakentamisen kuvaaja

K. A. Tavaststjerna,  ennen vuotta 1898K.A. Tavaststjerna (1860 – 1898 ) syntyi Mikkelin pitäjän Annilan kartanossa Carl Johan Tavaststjernan ja Catharina Fredrika Granfeltin perheeseen. Myöhemmin kartano myytiin ja Tavaststjernat muuttivat Hausjärvelle äidin puoleisen suvun omistamaan Ryttylän kartanoon. Äiti-Catharina kuoli pian Ryttylään muuton jälkeen saatuaan lavantaudin perustamallaan sairastuvalla, jossa hoidettiin 1860-luvun nälkävuosien seurauksena maanteillä vaeltavia kerjäläisiä. Isän kuoleman jälkeen nuoren Karl Augustin huoltajaksi tuli eversti Constantin Ruin.

Tavaststjerna valmistui arkkitehdiksi vuonna 1883, mutta kirjailijankutsumus voitti ja hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa För morgonbris (Aamutuulelle) samana vuonna. Tavaststjerna oleskeli Ruotsissa ja muualla Euroopassa 1800-luvun lopulla. Ensimmäinen romaani Barndomsvänner (Lapsuudenystävät) ilmestyi vuonna 1886. Teosta on pidetty suomenruotsalaisen realismin ensimmäisenä teoksena. Vuonna 1896 ilmestynyt Juhani Ahon suomentama Hårda tider (Kovina aikoina) herätti närkästystä yhteiskuntakriittisellä kuvauksellaan. Aiheen teokseensa Tavaststjerna sai juuri Hausjärven seudulle Riihimäki -Pietari radan rakennustöihin paremman elämän toivossa vaeltaneiden ihmisjoukkojen kohtaloista.

Tavaststjerna julkaisi myös useita runoteoksia, mutta joutui lopulta luopumaan kirjailijan työstä ja siirtyi toimittajaksi. K.A. Tavaststjerna kuoli keuhkotulehdukseen Porissa vain 38-vuotiaana 1898 saatuaan lääkkeen sijasta erehdyksessä lamppuöljyä.

Kaksoismurha Uramon torpassa

Istuinkiven silta 1913”Yltäkyllin oli joutilasta leikkuuväkeä sinä syksynä Suomessa, sillä monessakaan paikassa ei maksanut vaivaa korjata puoltakaan satoa kuivuneilta vaaleilta vainioilta, joiden vilja ei kelvannut edes karjan rehuksi. Hallaisimmilta seuduilta Pohjanmaalla ja Pohjois-Hämeessä kulki virtanaan työnhakijoita eteläänpäin. Kaikki irtain väestö keräsi kokoon vähät tavaransa ja lähti pitkissä jonoissa, miehet, vaimot ja lapset, hakemaan työtä rautatien rakennuspaikalta. Etäämpänä kangasteli se heidän silmissään pohjattoman ansion lähteenä ja pelastuksena nälästä ja pakkasesta.

Rautatien rakennushallitus otti työmiehiä sadoittain, tuhansittain. Mutta rautatien rakennus ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos, ei ollut valmistauduttu sellaiseen väentulvaan, oltiin säästäväisiä periaatteen vuoksi, ja niin alettiin keinotella työnpuutteen perustuksella. Palkat alenivat puolta alemmiksi entistään, oli joutilasta väkeä yli tarpeen ja lisää tuli.”

(Kovina aikoina : kertomus Suomen viimeisten nälkävuosien ajoilta, 2. p. 1960, s. 122)

Vuosi 1867 oli katovuosi Suomessa. Se sai tuhansittain nälän ja puutteen vaivaamia ihmisiä vaeltamaan kohti etelää rautatien rakennustöihin paremman elämän toivossa. Riihimäki – Pietari radan rakennustyömaa vaati lukemattomia ihmishenkiä.

Romaanin tapahtumien taustana on myös vuoden 1867 tienoilla tapahtunut traaginen kaksoismurhatapaus nykyisen Riihimäen lähellä. Pohjalainen Kalle Pihl jättää perheensä ja vaeltaa työnhakuun etelään. Matkallaan hän vie keräämiään lumppuja Tervakosken paperitehtaalle. Myöhemmin hän saa työtä kahdesta Hausjärven Ryttylän herraskartanosta, joita kirjassa kutsutaan Kotkaisiksi ja Herrasaareksi. Herrasaaren omistaja oli rakennuttanut naapurikartanon lähettyville torpan, joka läheisen puron mukaan oli saanut nimen Uramo. Kartanonherra haluaa asuttaa torppansa ja naittaa perheettömäksi itsensä valehtelevan Kalle Pihlin meijerskän Anna Mellilän kanssa. Kalle Pihl ostaa papinkirjan toiselta pohjalaiselta, Kalle Lehtimaalta, joka huomattuaan Uramon torpan menestyksen saa päähänpinttymän, jonka mukaan torppa ja kaunis Anna kuuluvat hänelle. Lopulta tapahtumat huipentuvat kaksoismurhaan ja Lehtimaa tuomitaan Siperiaan. Kirjan lopussa on kohtaus, jossa lavantautiin menehtyneen kartanonrouva von Blumen hautajaissaatto kohtaa kahlehditun Lehtimaan Hausjärven kirkon kohdalla.

”Tultiin keltaiseksi maalatulle kirkolle, jonka musta katto ja huippuinen kellotapuli näkyivät mäen päältä kauaksi yli viljellyn peltoisen maiseman. Astuttiin alas maahan, ja vanginkuljettajan kärryt, jotka tähän saakka olivat saaneet kulkea muiden mukana käymäkyytiä, alkoivat pahasti helisten ajaa eteenpäin. Mutta juuri kun ne saapuivat kirkon portin kohdalle, juoksutti neiti Louise vangille neljä suurta valkoista ruusua, jotka hän oli taittanut kauneimmasta hautajaiskimpusta.”

(Kovina aikoina : kertomus Suomen viimeisten nälkävuosien ajalta, 2. p. 1960, s. 234)

Kovina aikoina on katsottu kritisoivan runebergilaista ja topeliaanista käsitystä nälänhädän syistä, joiden mukaan Jumala rankaisemalla ihmisiä yrittää saada syntiset, köyhät ihmiset parannukseen. Kritiikki kohdistui myös ylemmän kansanluokan piittaamattomuuteen köyhälistön hädästä. Tavaststjerna kirjoitti samasta aiheesta myös näytelmän Uramon torppa, jota esitettiin Kansallisteatterissa vuosina 1892 – 1896.

Riihimäen kuusitoista vuosikymmentä: 1850, 1860


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 2 Ei 0 Kyllä 2 Ei 0