Yleinen

Kaupunkilaiset löysivät paljon tuttua Riihimäen uudesta ilmeestä

Riihimäen kaupungin brändi, visuaalinen ilme ja graafinen ohjeistus uudistuvat vuonna 2021. Syksyllä 2020 asukkailla ja kaupungin henkilöstöllä oli mahdollisuus tutustua uuteen ilmeeseen joko verkossa tai Taiteiden yönä kaupungin pop up -pisteellä. Asukkaat ja henkilöstö pääsivät valitsemaan suosikkinsa uuden tunnuksen versioista, nimeämään uuden ilmeen värejä ja keksimään kaupungille tunnuslauseita. Kaiken kaikkiaan yli 300 kaupunkilaista tai henkilöstön edustajaa otti kantaa uuteen ilmeeseen.

”Saimme ilahduttavan määrän vastauksia. Taiteiden yönä pop up -pisteellä kävi kuhina, ja suurin osa myös piti näkemästään ja löysi siitä riksulaisuutta. Nyt täytyy vain vielä hetken verran odotella, että saamme uuden ilmeen käyttöön”, viestintä- ja markkinointipäällikkö Mia Miettinen sanoo.

Uuden R-tunnuksen eri versioista vastaajat valitsivat suosikeikseen auringonkukista kootun R-kirjaimen. Auringonkukka oli todella suosittu sekä symbolina että keltaisen värin nimenä.

”Kesäiset auringonkukkapellot ovat selvästi tärkeitä ja ne koetaan riihimäkeläisten yhteiseksi asiaksi. Juuri tällaisia seikkoja haluammekin uudessa ilmeessä tuoda esiin.”

Uuden ilmeen värimaailma koostuu punaisesta pääväristä tehosteväreineen. Kaupunkilaiset ja henkilöstö löysivät valitusta värimaailmasta useita yhtymäkohtia Riihimäkeen. Päävärin taustalla ovat Riihimäen kaupunkikuvasta tutut vanhat punatiilirakennukset, kuten voimala, veturitallit ja varuskunnan kasarmit. Tehostevärien maailmasta vastaajat löysivät niin maauimalaa, auringonkukkia, luontoa ja puistoja kuin Eksynyt-patsasta.

”Olen todella iloinen, että asukkaat ja kaupungin henkilöstö kokivat uuden ilmeen omakseen. Se mukautuu nykyistä ilmettä paremmin eri tarkoituksiin ja tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia markkinointiin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.”

Vastaajat pääsivät myös kertomaan, mitä uusi R-tunnus heille tarkoittaa.

”Ihastuttavan usein vastaus oli koti. Paljon nostetiin kuitenkin esiin myös rakkautta ja rautateitä.”

Uuden ilmeen käyttöönoton aikataulu tarkentuu alkuvuodesta 2021.

Lisätietoja: 

Mia Miettinen
viestintä- ja markkinointipäällikkö
040 489 6005



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 1 Kyllä 0 Ei 1

Kommentit on suljettu.