Vuoden opetus 2019 kunniamaininta Riihimäelle

Riihimäen robotiikan opetuksen uranuurtajille robotiikan kehittäjäopettaja Reetta Viitaselle ja kaupungin sivistysjohtaja Esa Santakalliolle on myönnetty Vuoden opetus 2019 -palkinnon kunniamaininta. Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n ja Suomen Messusäätiön järjestämän kilpailun kunniamaininta jaettiin Reetta Viitaselle ja Esa Santakalliolle Educa-messuilla perjantaina 24. tammikuuta. Kilpailussa etsitään vuosittain uusia, toimivia ja käytännössä kokeiltuja opetuksen ja kasvatuksen menetelmiä ja tekoja kaikilta koulutusasteilta … Lue lisää

Paikallisliikenteen pysäkkiaikataulut julkaistu

Paikallisliikenteen pysäkeillä olevat aikataulut löytyvät nyt myös sähköisenä julkaisuna. Julkaisu löytyy aikataulut ja reitit -sivulta. Julkaisussa pääset siirtymään helpoiten haluamasi pysäkin aikatauluun painamalla sivujen 3-10 karttakuvissa näkyviä sinisiä pysäkin numeroita. Pysäkeillä, joilla numero on musta, ei tällä hetkellä ole pysäkkiaikataulua. Siirtymiseen voi käyttää myös tiedostossa valmiiksi olevia kirjanmerkkejä tai esimerkiksi hakutoimintoa. Mikäli karttalinkit tai kirjanmerkit … Lue lisää

Osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa Riihimäellä

Maanantaina 13. tammikuuta alkaa Riihimäen ensimmäinen osallistuvan budjetoinnin äänestys. Äänestyksessä on mukana 64 asukkaiden ehdotuksista laadittua suunnitelmaa. Suunnitelmista useat kohdistuvat Riihimäen liikuntamahdollisuuksien parantamiseen, mutta paljon on myös taiteeseen ja kulttuuriin liittyviä suunnitelmia. Myös panostukset puistoihin ja kaupunkiympäristöön ovat hyvin edustettuina. Kaiken kaikkiaan suunnitelmat kohdistuvat monipuolisesti eri aihealueisiin ja ikäryhmiin, joten kaikkien asukkaiden toivotaan löytävän yhden … Lue lisää

Herajoen koulun Haapala-rakennuksen tulipalosta aiheutuneet korjaustyöt viivästyvät edelleen

Herajoen koulun tulipalossa vaurioituneen Haapala-rakennuksen korjaustyöt viivästyvät edelleen. Viivästys johtuu rakennuksessa esiintyvästä savun hajusta. Vaikka kaikki tulipalossa tuhoutuneet rakenteet on jo poistettu, rakennuksessa esiintyy edelleen paikoin savun hajua. Kohteen uudelleen rakentaminen on kilpailutettu. Kevään 2020 aikana aloitetaan liikuntasalin siiven kunnostustyöt. Luokkasiiven osalta savun hajun lähdettä selvitetään ja jatketaan palosaneeraustyötä tämän osalta. Korjaustöiden viivästymisen vuoksi varhaiskasvatuksen … Lue lisää

Paikallisliikenteen kevään 2020 aikataulut

Paikallisliikenteen kevään aikataulut ja reitit on julkaistu. Uusi aikataulujulkaisu löytyy aikataulut ja reitit -sivulta. Painettu aikataulu löytyy mm. paikallisliikenteen busseista, Tietotuvasta, rautatieasemalta, kirjastosta ja sairaalalta. Kevään aikataulujulkaisua on uudistettu siten, että siitä näkee linjojen kaikki ajosuunnat erikseen ja arvioajat jokaiselle pysäkille, jonka kautta linja kulkee. Oman pysäkin numeron näkee julkaisun loppuosasta löytyvistä pysäkkikartoista. Uusien aikataulujen … Lue lisää

Kaupunkilaisilta 119 kehitysehdotusta – osallistuvan budjetoinnin äänestys käynnistyy 13. tammikuuta

Riihimäen osallistuvan budjetoinnin haku 14.10.–15.12. tuotti 119 ehdotusta. Osallistuvaa budjetointia toteutetaan Riihimäellä nyt ensimmäistä kertaa ja asukkaiden ehdotuksille ja äänestyksen voittaneille suunnitelmille on jaossa 50 000 euroa vuodelle 2020. ”Ehdotusten määrä yllätti meidät positiivisesti. Tämä kertoo siitä, että riihimäkeläiset haluavat vaikuttaa ja kehittää kaupunkia. Riksu tehdään aidosti yhdessä”, Riihimäen kehittämispäällikkö Merja Viitanen iloitsee.   Liikunnasta … Lue lisää

Uramon koulu vihittiin käyttöön juhlallisin menoin

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen vihki Uramon koulun juhlallisesti käyttöön torstaina 21. marraskuuta. Uramon koulun rehtori Jyrki Mutta, sivistysjohtaja Esa Santakallio ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riku Bitter esittivät vihkimisjuhlassa kaupungin puolesta tervehdyksensä. Uramon päiväkotilapset ja koulun oppilaat juhlistivat tapahtumaa sanoin ja sävelin. Suomen lasimuseon museonjohtaja Hanna Mamia-Walther esitteli avajaisvieraille Helmi Remeksen taideteoksen, minkä jälkeen nautittiin … Lue lisää

Postilakon vaikutukset asiointiin kaupungin kanssa

Maanantaina 11.11. alkaneen postilakon myötä kaupungin kirjepostin kulku hidastuu tai saattaa pysähtyä kokonaan. Laskutukseen ja palvelupäätösten toimittamiseen tulee viiveitä, sillä ne eivät lähde postin mukana asiakkaalle. Kaikkia postilakon vaikutuksia ja siitä aiheutuvia muutoksia ei ole vielä tiedossa. Alla oleva listaus perustuu käsitykseen tilanteesta tiistaina 12.11. kello 8.00. Laskut ja maksut  Riihimäen kaupunki ei toimita lakon aikana laskuja asiakkaille (ei myöskään verkko-, eikä … Lue lisää

Herajoen koulun käyttöönotto siirtyy

Viime viikolla tiedotettiin, että Herajoen koulussa koulu- ja varhaiskasvatustyön piti käynnistyä tänään 30.9.2019 Riihimäen kaupunki siirtää kuitenkin vielä lasten ja henkilökunnan palaamista tiloihin. Paikalla tehdään lisätoimenpiteitä, jotta varmistutaan, että tilat ovat kaikilta osin käyttökunnossa. Esiopetusryhmä ja varhaiskasvatusryhmä jatkavat edelleen Piikinmäen päiväkodin tiloissa. Riihimäen kaupunki tiedottaa asiasta seuraavaksi viikolla 43.   Herajoen koulun Haapala-rakennus tuhoutui osittain … Lue lisää

Auton vapaapäivänä taito- ja kepparirataa, kukkaistutuksia ja kadonnut karhunpoika 

Riihimäen kaupunki, HAMK Liikenneala ja yhteistyökumppanit järjestävät yhteistyössä Liikkujan viikolla perjantaina 20.9.2019 klo 9.00–14.00 Auton vapaapäivä -tapahtuman. Ensisijaisesti alakouluikäisille lapsille suunnattu tapahtuma järjestetään keskustassa kirjastonpuiston, Kauppakujan ja Granitin aukion alueella. Granitin aukiolla lapset pääsevät omilla pyörillään pyöräilyn taitoradalle ja kokemaan omakohtaisesti tarkkavaisuuden merkityksen liikenteessä. Kirjastonpuistossa voi tutustua heijastinpuuhun, kipaista keppihevosradalla ja isoimmat lapset voivat testata … Lue lisää