Ylioppilastutkinnon reaaliaineiden koepäiviä aikaistetaan koronavirustilanteen johdosta

Ylioppilastutkintolautakunta on yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa päättänyt aikaistaa kevään 2020 kolmannelle tutkintoviikolle sijoitetut reaaliaineiden koepäivät niin, että reaaliaineiden kokeet kirjoitetaan jo toisella tutkintoviikolla tiistaina 17.3. ja torstaina 19.3. Menettelyllä pyritään turvaamaan tutkinnon järjestäminen, jotta mahdollisimman moni kokelas saa tutkinnon suoritettua. Tutkinnon aikataulua tiivistetään siten, että saamen äidinkielen kieltä lukuun ottamatta tutkinto järjestetään 20.3. mennessä. … Lue lisää

Pohjolanrinteen koulun ilmanvaihtojärjestelmän häiriöt on korjattu

Pohjolanrinteen koululla on talvilomaviikosta lähtien tehty lukuisia sisäilman parantamiseen tähtääviä toimia ja tutkimuksia. Viikon 11 alussa selvisi, että koulun ilmanvaihtojärjestelmän toiminnassa on ollut ajoittaisia toimintahäiriöitä koulupäivien aikana. Häiriöt on nyt korjattu. Talviloman aikana on kerätty erilaisia näytteitä, joiden tulokset valmistuvat lähiviikkojen aikana. Kaupunki seuraa aktiivisesti ilmanvaihdon parantumisen vaikutuksia sisäilman laatuun ja rakennuksessa työskentelevien ja opiskelevien … Lue lisää

Riihimäen kaupungin varautuminen koronavirukseen opetuspalveluissa

Helmi-viesti 13.3.2020 Riihimäen opetuspalveluissa valmistaudutaan siihen, että lähiopetusta pitäisi rajoittaa tai lopettaa koronaviruksen vuoksi. Tällaista tarvetta ei vielä ole, mutta kaupunki seuraa aktiivisesti tilanteen kehittymistä ja on tarvittaessa valmis reagoimaan nopeasti. Samalla opetuspalveluissa on päivitetty etäopetuksen järjestämistä poikkeustilanteissa koskeva toimintamalli. Tähän liittyen oppilaita on kehotettu tänään perjantaina 13. maaliskuuta ottamaan mukaansa kirjat, oppimateriaalit ja mahdolliset … Lue lisää

Kaupunginvaltuusto palautti palveluverkkouudistuksen takaisin valmisteluun

Riihimäen kaupunginvaltuusto palautti palveluverkkouudistuksen uudelleen valmisteluun maanantain 9. maaliskuuta kokouksessaan. Samalla valtuusto antoi kaupunginhallitukselle tehtäväksi poliittisen ohjausryhmän perustamisen. Ryhmän tehtävänä on ohjata palveluverkkouudistuksen jatkovalmistelua. Ryhmään tulee edustaja kaikista valtuustoryhmistä. Kaupunginvaltuuston päätös oli näiltä osin yksimielinen. Lisäksi äänestyksen jälkeen valtuusto päätti, että palveluverkkouudistus käsitellään kokonaisuutena pilkkomisen sijaan. Valtuuston päätös syntyi äänin 26–17. Kaupunginjohtaja Sami Sulkon arvion … Lue lisää

Riihimäki ei lähetä joukkueita robotiikan MM-kisoihin

Riihimäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 4. maaliskuuta, että huhtikuussa Yhdysvalloissa järjestettäviin robotiikan MM-kisoihin ei lähetetä joukkueita koronaviruksesta aiheutuvan terveysriskin vuoksi. ”Lautakunta oli päätöksessään yksimielinen. Tässä tilanteessa ei haluta ottaa mitään riskejä, joten lautakunta katsoi parhaaksi olla lähettämättä joukkueita kisoihin”, sivistysjohtaja Esa Santakallio sanoo. Lisätietoja:

Paikallisliikenteen asiakastyytyväisyyskysely 2020

Vuoden 2020 paikallisliikenteen asiakastyytyväisyyskysely on julkaistu. Kyselyyn pääsee vastaamaan sähköisesti tästä linkistä. Kysely on avoinna 15.3.2020 saakka. Kyselyyn voi myös vastata paikallisliikenteen busseista löytyvällä vastauslomakkeella. Lomakkeet löytyvät bussin keskiosasta punaisen palautuslaatikon kyljestä. Täytetyn lomakkeen voi palauttaa kyseiseen punaiseen laatikkoon. Kyselyyn vastaaminen kestää vain muutaman minuutin ja sen tuloksia tullaan hyödyntämään paikallisliikenteen kehittämisessä.

Penkkarirekkojen aikataulut

Riihimäen lukion ja aikuslukion penkkarirekat kiertävät kaupungilla ja eri kouluilla torstaina 13.2 . Rekat lähtevät lukiolta liikkeelle klo 11.40 ja ajavat kahta eri reittiä. Reitti 1 11.40 Lähtö koululta 11.50 Uramo kaikki rekat 12.05 Polari kaikki rekat 12.15 Hämeenkatu 12.25 Eteläinen 12.40 Herajoki 13.00 Lasitehtaan koulu 13.15 Harju kaikki rekat 13.30 Kara ja Peltosaari kaikki … Lue lisää

Talvilomaviikon ohjelma Riihimäellä

Riihimäellä vietetään koulujen talvilomaa 17.–23. helmikuuta. Alla on listattu lomalaisille suunnattuja palveluita ja ohjelmaa. Nuorisopalvelut Monarin aukioloajat (7.-luokkalaiset – 17-vuotiaat) Tiistai 18.2. 16–20 Keskiviikko 19.2. 16–20 Torstai 20.2. 16–20 Perjantai 21.2. 18–22 Lauantai 22.2. 18–22 Huom! Ei kerhoja eikä 6.-luokkalaisten vuoroa. Kaikki vuorot sekavuoroja. Tiistai 18.2. kello 11–15 Kädentaitopajat Monarilla Erilaisia, kaikenikäisille tarkoitettuja maksuttomia kädentaito-työpajoja. … Lue lisää

Riihimäen lukion penkkarirekkojen reitit ja aikataulut

Riihimäen lukion ja aikuslukion penkkarirekat kiertävät kaupungilla ja eri kouluilla torstaina 13.2 . Penkkarirekat lähtevät lukiolta liikkeelle klo 11.40 ja ajavat kahta eri reittiä. Reitti 1 Reitti 2 Lähtö koululta klo 11.40 11.50 Uramo kaikki rekat 12.05 Polari kaikki rekat 12.15 Hämeenkatu 12.25 Eteläinen 12.40 Herajoki 13.00 Lasitehtaan koulu 13.15 Harju kaikki rekat 13.30 Kara … Lue lisää

Riihimäkeläisjoukkueet menestyksekkäitä robotiikan SM-kisoissa

Riihimäen urheilutalolla 5. -7. helmikuuta järjestetyissä SM-kisoissa kilpailtiin sekä VEX EDR että VEX IQ robotiikassa. Riihimäkeläisjoukkueet menestyivät molemmissa sarjoissa erittäin hyvin. VEX EDR -robotiikassa riihimäkeläisjoukkueet ottivat kolmoisvoiton: 1) Team Orange 2) Team 4 Robotics 3) The Three Musketeers VEX EDR -sarjaan osallistui viisi joukkuetta, joista neljä oli Riihimäeltä. ”Kisoissa nähtiin paljon hienoja suorituksia, joista jää … Lue lisää