Kulttuuri ja vapaa-aika Sosiaalipalvelut

Kanta-Hämeessä otetaan käyttöön Kaikukortti

Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten ja perheiden mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Kanta-Hämeessä Kaikukortti-kokeiluun osallistuu 9 kuntaa ja 56 kohdetta. Kaikukortin tavoitteena on edistää hyvinvointia kulttuurin avulla.

Kaikukortteja voivat saada Kanta-Hämeessä Kaikukortti-verkostoon kuuluvien kuntien sosiaalisen tuen palvelujen asiakkaat, jotka ovat vähintään 16-vuotiaita ja sellaisessa tiukassa taloudellisessa tilanteessa, että maksullisten pääsylippujen hankkiminen ei ole mahdollista.

Kaikukortin haltija voi Kaikukortillaan hankkia maksuttomia pääsylippuja festivaaleille, teatteriin ja konsertteihin sekä ilmoittautua opiskelijaksi kokeilussa mukana oleviin kansalaisopistojen kursseille. Perheelliset voivat Kaikukortilla hankkia maksuttomia pääsylippuja myös omille lapsille ja lastenlapsille samaan tilaisuuteen, johon on itsekin osallistumassa.

Kanta-Hämeen Kaikukortilla pääsee maksutta sisään myös valtakunnallisen verkoston kohteisiin kuten esimerkiksi Kansallisgallerian museoihin Helsingissä. Verkoston muiden alueiden Kaikukorteilla pääsee vastavuoroisesti tutustumaan Kanta-Hämeen kohteisiin.

Kanta-Hämeessä Kaikukortti-toimintaan osallistuvat vuonna 2021 Forssa, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela ja Ypäjä. Toiminta käynnistyy 1.2.2021, minkä jälkeen toiminnassa mukana olevien sosiaalipalvelujen asiakkaalla on mahdollisuus saada henkilökohtainen kortti asiakastapaamisen yhteydessä.

Kaikukortin on luonut Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry ja valtakunnallista toimintaa hallinnoi Kulttuuria kaikille -palvelu. Kanta-Hämeen Kaikukortin jakajat ja mukana olevat kohteet on lueteltu yhteisellä verkkosivulla hameenlinna.fi/kaikukortti. Toiminta toteuttaa lakia kuntien kulttuuritoiminnasta (166/2019) ja Kaikukortti edistää kuntalaisten hyvinvointia kulttuurin avulla.

”Kaikukortti on mahtava mahdollisuus niin sote-asiakkaille kuin työntekijöille! Esim. aikuissosiaalityössä Kaikukortti on konkreettinen työkalu, joka mahdollistaa omalle asiakkaalleen konkreettisen osallisuuden lisäämisen, sillä kortilla pääsee maksutta kulttuuritapahtumiin. Kortti on lisäksi helppo myöntää, asiakas saa sen saman tien mukaan asiakastapaamiselta tai jalkautuvassa työssä. Kortti voi toimia myös helppona keskustelun avaajana esim. jalkautuvassa työssä” Kaikukortteja asiakkaille jakanut Saara Lipponen Espoon kaupungilta kertoo.

Lisätietoja:

Riihimäki
Anna Vesén
040 330 4701

FSHKY (Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä)
Karoliina Kärkkäinen
040 630 4440

Hausjärvi ja Loppi
Mia Pätsi
019 758 6770

Hämeenlinna
Heli Pirkkalainen
040 7425295

 


,

Asiasanat: kaikukortti

OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.