Terveyspalvelut Yleinen

Kanta-Hämeen kolmas koronavirustartunta todettu Riihimäellä

Matkalta Pohjois-Italiasta palanneelta työikäiseltä naiselta on todettu koronavirustartunta maanantaina 9. maaliskuuta. Riihimäkeläinen nainen palasi Suomeen lennolla lauantaina 7. maaliskuuta.

Nainen oli matkalla yhdessä puolisonsa kanssa, joka on testattu negatiiviseksi. Puolison tilan seuraamista jatketaan.

Suomeen paluunsa jälkeen pariskunta oli ollut vapaaehtoisessa eristyksessä kotonaan, eikä muita lähikontakteja matkan jälkeen Suomessa ole. Sairastunut nainen on nyt kotieristyksessä ja puoliso määrättynä kotikaranteeniin. THL kartoittaa lentokoneessa mahdollisesti altistuneita matkustajia.

Pariskunta on hyväkuntoinen ja heidän tilansa kehittymistä seurataan ja tarvittaessa hoidetaan yhteistyössä Riihimäen seudun terveyskeskuskuntayhtymän kanssa.

Jos kansalainen epäilee itsellään koronavirustartuntaa, toimintaohje väestölle on edelleen ennallaan: puhelimitse yhteys perusterveydenhuoltoon tai ilta-aikaan ja viikonloppuisin Kanta-Hämeen keskussairaalan Ensiapuun, puh. 03 629 4500. Koronaviruksen näytteenottoon saapuville henkilöille on järjestetty oma sisäänkäynti päivystysklinikalle tai näyte voidaan hyväkuntoisilta ottaa myös autossa.

THL:n ajankohtaisseuranta koronavirustilanteesta
Tietoa taudista: koronavirus COVID-19
Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19

Lisätietoja:

KHSHP:n johtajaylilääkäri Sally Järvelä, puh. 040 578 4471

RSTKY:n johtajaylilääkäri Olli Huuskonen, puh. 019 758 5510



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 2 Ei 1 Kyllä 2 Ei 1

Kommentit on suljettu.