Yleinen

Jatkuva lumisade voi aiheuttaa ongelmia kattorakenteissa

Kattojen lumikuorma ja jatkuva sade voivat aiheuttaa ongelmia rakennusten kattorakenteissa

Varsinkin pientaloasukkaat ovat olleet viime aikoina pulassa, kun lumet eivät mahdu omalle pihalle. Lunta on monin paikoin kasattu suuriksikin kinoksiksi katualueelle.

– Lumen vieminen katualueelle on laitonta. Jos lumi ei mahdu omalle tontille, ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin ajattaa se pois. Kunnan tienpidon tehtäviin kuuluu huomauttaa tiealueille yksityispihoista siirretyistä lumikasoista. Huomautuksia on jaettu tänäkin talvena paljon, mutta niistä ei ole ollut apua, toteaa teknisen toimialueen aluevastaava Mika Arminen.  

– Lumikasat joita on siirretty yksityisiltä kiinteistöiltä katualueille ovat usein suureksi haitaksi ja vaaraksi. Varsinkin kun kasat kovettuvat, niin ajoneuvot voivat niihin osuessaan liukua vastaantulevien kaistalle tai  vaurioitua muilla tavoin.

Muistutuksena Arminen toteaa, että onnettomuuden sattuessa katualueelle esteen pystyttänyt henkilö on aina siitä vastuussa.

– Mikäli  olet huolissasi kattosi lumikuormasta, kannattaa olla yhteydessä Riihimäen kaupungin rakennusvalvontaan.

Riihimäellä yhteyttä kannattaa ottaa rakennusvalvontapäällikkö Kyösti Piipposeen, puh: 040 330 4150.

Jos tilanne on akuutti, tulee ottaa yhteyttä yleiseen hätänumeroon 112.


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.