Koulut Ympäristö ja luonto

Harjunrinteen koulu hakee Erasmus+ -rahoitusta kolmeen kestävän kehityksen hankkeeseen

Harjunrinteen koulu on tunnettu paitsi robotiikasta myös kansainvälisistä hankkeista ja siitä, että koulun lipputangossa liehuu ympäristövastuullisen toiminnan tunnuksena Vihreä lippu. Koulussa odotetaan paraikaa päätöksiä kolmesta Erasmus+ -hankehakemuksesta. Jokaisessa hankkeessa lähestytään kestävää kehitystä eri näkökulmista.

”Scope” keskittyy kiertotalouteen, ilmastoasioihin ja esimerkiksi lähiruokaan. Tavoitteena on muuttaa oppilaiden käytöstä enemmän ympäristöä huomioivaksi. Konkreettisia tekoja ovat mm. hyönteishotellien ja kompostorien rakentaminen.

”Spheressä” näkökulma on Unescon maailmanperintökohteissa sekä merkittävissä luontokohteissa, joihin halutaan tutustua kestävä kehitys huomioiden. Lisäksi tavoitteena on ympäristötietoisuuden edistäminen muun muassa puita istuttamalla.

”Artsen” lähtökohta on YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma, Agenda 2030. Projektissa kehitellään tapoja opettaa kestävän kehityksen tavoitteita ja niiden saavuttamista lisätyn todellisuuden keinoin.

Kaikissa kolmessa hankkeessa oppilaat ovat toiminnan keskiössä. Hankkeisiin liittyy myös vierailuja mahdollisuuksien mukaan. Hankkeista syntyvät kustannukset katetaan suurimmaksi osaksi Erasmus+ -hankerahoilla, joten ne toteutuvat vain rahoituksen myötä.

Lisätietoja:

Vesa Vanhanen, vesa.vanhanen@riihimaki.fi



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.