Avoimet työpaikat

Erityisavustajan sijaisuus varhaiskasvatuksen lapsiryhmässä (haku päättyy 29.5.2019 klo 12)

Riihimäen kaupungin varhaiserityiskasvatuksessa on haettavana erityisavustajan toimen sijaisuus ajalle 12.8.2019 – 31.5.2020.

Erityisavustajan sijainen toimii ryhmäkohtaisena avustajana varhaiskasvatuksen lapsiryhmässä, jossa on useampia tukea tarvitsevia lapsia. Työn pääsisältönä ovat lasten hoitoon ja huolenpitoon liittyvät tehtävät lasten yksilöllisen hoidon, kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi osana muuta lapsiryhmää ja yhteistyössä ryhmän muun henkilöstön kanssa.

Hakijalta edellytetään lain 540/2018 28§:n tai siirtymäsäännösten, § 75, mukaista kelpoisuutta.

Toivomme kokemusta erityisvarhaiskasvatuksen tehtävistä ja esiopetuksesta sekä monipuolista erityiskasvatuksen menetelmien tuntemusta. Tehtävä edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tiimityöhön sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtävän palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan ja työaika on 38,75h/vko.

Ennen työsopimuksen solmimista valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on neljä kuukautta.

Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy maanantaina 29.5.2019 klo 12.00.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Työnantajakuvaus
Riihimäen kaupungin työntekijänä pääset kehittämään noin 30 000 asukkaan edelläkävijäkaupunkia. Tavoitteenamme on toimia ja palvella iloisella asenteella. Kiertotalous, robotiikkaopetus ja nuorisoteatteri ovat tärkeitä vahvuuksiamme. Riihimäelle on helppo tulla vajaassa tunnissa joka puolelta Etelä-Suomea. Kaupunkimme on ihmisen kokoinen, kaikki tärkeä löytyy kävelymatkan päästä. Riihimäen kaupunki on savuton työpaikka.

Yhteystiedot
Lisätietoja antaa erityisvarhaiskasvatusyksikön johtaja Anne Pullinen, p. 019 758 4326, anne.pullinen(at)riihimaki.fi.

Työ alkaa: 12.8.2019
Palkkaus: KVTES: n mukainen
Työavain: 234429
Haku päättyy: 29.5.2019 12:00
Työsuhteen kesto: Määräaikainen
Työn luonne: Kokoaikatyö


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.