Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Arjen pulmat

Vanhuus ei tule yksin. Ikääntymisen myötä jokainen kokee muutoksia paitsi henkisessä ja fyysisessä voinnissaan, myös ihmissuhteissa ja arjen toimissaan. Voit kokea monenlaisia muutoksia ja haasteita. Useimmat niistä ovat yleisesti tunnettuja ja niihin on helposti löydettävissä hyviä ratkaisuja. Älä jää huolinesi yksin, vaan pyydä rohkeasti tukea.

Tältä sivulta löydät tietoa ja neuvoja pulmatilanteisiin, joita ikääntyneet tavallisimmin kohtaavat arjessaan.

  • Nykyään monien asioiden hoitaminen onnistuu helpoimmin digilaitteiden avulla. Sähköisten palvelujen ja digilaitteiden käyttöön saat opastusta ja vertaistukea muun muassa Kotokartanosäätiön digiopastuksesta ja kirjaston digivalmentajalta.

  • Ikääntymisen myötä elimistössä tapahtuu muutoksia. Tämän vuoksi ikääntyneet ovat alttiimpia alkoholin haittavaikutuksille kuin työikäiset. Lisäksi monella ikääntyneellä on käytössä säännöllinen lääkitys ja lääkkeet sopivat huonosti yhteen alkoholin kanssa.

    Ikääntyneet saattavat alkoholin käytöllä yrittää helpottaa surua, yksinäisyyttä tai masennusta.

    Jos olet huolissasi omasta tai läheisesi alkoholin käytöstä, ota yhteyttä Oma Hämeen päihde- ja riippuvuuspalveluihin.

  • Säännöllisen kestävyysliikunnan sekä lihasvoima- ja tasapainoharjoittelun avulla voit ehkäistä kaatumisia. Jos kaatuilu on toistuvaa, on tärkeää selvittää kaatuilun syyt. Lääkärin tutkimuksissa selvitetään kaatuilun taustalla vaikuttavat terveydentilan muutokset sekä tarkistetaan lääkitykset, jotka vaikuttavat kaatuilutaipumukseen.

    Voit ottaa yhteyttä Oma Hämeen terveyspalveluihin varataksesi vastaanottoajan hoitajalle tai lääkärille.

  • Ikääntymisen myötä tulevat muutokset voivat horjuttaa mielen hyvinvointia. Masennus saattaa ilmetä unettomuutena, kipuina ja muina fyysisinä vaivoina, ruokahaluttomuutena sekä kykenemättömyytenä selvitä jokapäiväisistä askareista.

    Jokainen voi vaikuttaa mielen hyvinvointiin omien voimavarojensa mukaan. Pienikin liikunta, ulkoilu ja sosiaaliset kontaktit virkistävät mieltä ja edistävät mielen hyvinvointia. Älä jää yksin murheidesi kanssa, vaan ota yhteyttä Oma Hämeen asiakasohjaukseen tai tule mukaan avoimeen senioritoimintaan.

    Oma Hämeen verkkosivuilta löydät halutessasi lisätietoa mielenterveyspalveluista.

  • Yksin asuminen ei aina tarkoita yksinäisyyttä. Toisaalta taas ihmisten keskelläkin voi kokea olonsa yksinäiseksi. Ikääntyessä liikkumisen rajoitteet, pitkät välimatkat läheisiin, läheisten ihmisten menettäminen, heikko toimeentulo tai esimerkiksi huono kuulo tai näkö voi johtaa eristäytymiseen.

    Yksinäisyyttä ei aina voi poistaa, mutta sen käsittelyyn ja sietämiseen voi saada apua.

    Jos koet olosi yksinäiseksi, ota yhteyttä vapaaehtoistyön toiminnanohjaajaan p. 040 647 7112 tai täytä sähköinen hyvinvointiresepti. Keskusteluavun lisäksi voimme tarjota tukea kodin ulkopuoliseen toimintaan osallistumiseen tai vapaaehtoisen ystävän.

  • Kun muistitoimintojen ongelmat vaikeuttavat arjen sujuvuutta tai tilanne on muuttunut selvästi aiemmasta, kannattaa hakeutua terveyskeskuksen kautta muistitutkimuksiin. Muistioireiden hoito on tehokkainta, kun se aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

    Kun huomaat itselläsi tai läheiselläsi muistitoimintojen heikkenemiseen viittaavia oireita, ota yhteyttä Oma Hämeen terveyspalveluihin. Neuvoja ja keskustelutukea saat myös Kanta-Hämeen Muistiyhdistykseltä.

  • Tahaton virtsankarkailu on hyvin yleinen vaiva. Virtsankarkailu aiheuttaa sosiaalista ja hygieenistä haittaa ja voi rajoittaa mahdollisuuksia aktiiviseen elämään. Vaiva voi johtua monesta eri syystä, joten aina olisi hyvä keskustella lääkärin kanssa tilanteesta ja mahdollisista hoitomuodoista.

    Virtsankarkailusta voit keskustella Oma Hämeen terveyspalveluiden hoitajan kanssa.

  • Ikääntymisen myötä kodin ulkopuolella yksin asiointi saattaa vaikeutua. Rollaattorin kanssa on vaikea avata ovia ja pyörätuolilla liikkuessa käsivoimat ei välttämättä riitä kelaamiseen. Erilaiset sairaudet voivat vaikuttaa hahmottamiskykyyn, mikä voi vaikeuttaa suunnistamista vieraammissa ja suuremmissa paikoissa.

    Jos sinun on vaikea lähteä yksin asiointireissulle, eikä sinulle ole läheisiä, jotka voisivat lähteä mukaasi, voit kysyä vapaaehtoista saattajaa avuksesi. Saattaja ei kuljeta sinua omalla autollaan, vaan kulkeminen tapahtuu taksilla, linja-autolla tai kävellen.

    Täytä sähköinen Saattajapyyntö.