Hyppää sisältöön

Aktiivisuutta arkeen

Mielekäs tekeminen yhdessä muiden kanssa tukee toimintakykyä ja lisää hyvinvointia. Riihimäen kaupunki haluaa tukea ikääntyneiden aktiivista arkea ja edistää yhteisöllisyyttä.

Avoimet senioripalvelut mahdollistavat senioreille monipuolista toimintaa eri puolilla kaupunkia. Yksi toimintapisteistä sijaitsee Riksulassa.

Vapaaehtoistoiminnan kautta voit tehdä jotain merkityksellistä tarjoamalla aikaa ja tukea sitä tarvitsevalle. Lähde rohkeasti tutustumaan toimintaan!

Päivätoiminta tarjoaa virikkeellistä ja kuntouttavaa toimintaa sekä mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen. Toiminta on suunnattu alentuneen toimintakyvyn omaaville tai muistisairaille ikääntyneille. Päivätoiminnalla tuetaan erityisesti omaishoitajia tarjoamalla mahdollisuus hengähdystaukoon.

Vanhusneuvoston kautta on mahdollista vaikuttaa ikääntyviä koskeviin asioihin. Neuvoston tehtävänä on seurata ikääntyneen väestön hyvinvointia ja iäkkäille suunnattujen palvelujen toteutumista.