Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Arkisto – lastenkirjat

Tältä sivulta löydät arkistoituja vanhempia kirjavinkkejä lapsille.

Arkistosta kirjat löytyvät aakkosjärjestyksessä tekijän sukunimen mukaan.

HUOM! Nämä si­vut päi­vit­ty­vät jat­ku­vas­ti.

  • A

    Kate Agnew: Avaruussankari, 2013

    Benin vanhemmilla on mielenkiintoinen työpaikka; he työskentelevät avaruusalusten ohjauskeskuksessa. Benkin menee sinne aina koulun jälkeen odottamaan, kunnes isä ja äiti pääsevät töistä. Poika tekee pikku tehtäviä ja leikkii varaohjaamossa, jossa harjoitellaan oikeita avaruuslentoja. Mutta tänään ohjauskeskuksessa on äärimmäinen hätätilanne! Kaikki ovat paniikissa, koska kuussa olevasta tutkimusautosta on irronnut rengas eivätkä astronautit saa sitä korjatuksi. Pystyykö Ben auttamaan? Helppolukuinen kirja lukemaan opetteleville on mukavaa ja värikästä Sininen banaani –sarjaa.

     

    Lasse Anrell & Anna-Karin Garhamn: Kotikenttien kingi (Futisjunnut; 2), 2018

    Toinen osa helppolukuisesta, kivasti kuvitetusta jalkapallokirjasarjasta. Ali, Bruno ja Emma pelaavat tukholmalaisessa Hammarbyn jalkapallojoukkuessa. He harjoittelevat nyt erityisesti harhauttamista ja vastustajan harhautusten ennakointia. Se ei olekaan helppoa. Samoin kuin ei ole pääpuskukaan ja se myös sattuu aika lailla. Mutta urheilijan on kestettävä myös kipua.

    Harjoitusten lisäksi joukkueella on tiedossa muutakin mukavaa. He pääsevät aikuisten otteluun saattamaan pelaajia kentälle; kohtaavat maailmantähtiä ja saavat astua heidän kanssaan isolle areenalle yleisön huutaessa. Mahtavaa!

    Sen lisäksi joukkueella on oma, iso kansainvälinen turnaus Göteborgissa. Mukana on 73 maata ja peräti 1660 joukkuetta. Ja yleisöä on isolla stadionilla 20 000! Kerrassaan hienoa. Mutta myös todella jännittävää.

     

    Lasse Anrell, Anna-Karin Garhamn (kuv.) Zlatan on tähti (Futisjunnut; 1), 2017
    Luokkatoverit Ali ja Emma pelaavat molemmat Hammarbyn jalkapalloseurassa. He pelaavat eri joukkuiessa, mutta tyttö- ja poikajoukkueet harjoittelevat usein myös yhdessä.

    Eräänä päivänä mukaan tulee uusi poika, Bruno. Hän on hyvä pelaaja, mutta hän myös suuttuu helposti. Silloin raivoaa ja potkii ovia. Brunoa myös ällöttää pelata yhdessä tyttöjen kanssa! Onneksi seurassa on hyvät valmentajat. He ymmärtävät aina välillä muistuttaa,  että jalkapallo on ennen kaikkea joukkuelaji, jossa pelaajat auttavat toisiaan.

    Jos joukkue ei pelaa yhteen, se ei koskaan voita, vaikka joukkueessa olisi kuinka hyviä pelaajia. Mutta miten tämä hieno periaate toteutetaan käytännössä?

    Uuden helppolukuisen kirjasarjan aloitus.

     

    Tove Appelgren: Vesta-Linnea ja samettikuono, 2005

    Kun Vesta-Linnean äiti muistelee lapsuutensa ihanaa lammaskoiraa, eskaria käyvä Vesta-Linnea tahtoo, että hänenkin lapsuuteensa kuuluu koira. Isoveli Paul-Axel kehuu, että ”tuo oli parasta mitä Vesta-Linnea on koskaan keksinyt”. Mutta mitä sanovat äiti ja perheenisä Viktor?

     

    B

    Meredith Badger: Yllättävä ystävä, 2012

    Kolmasluokkalaisen Mian paras ystävä on samalla luokalla oleva naapurinpoika Jake. On Mialla tyttökavereitakin, mutta he asuvat niin kaukana, ettei tapaaminen koulun jälkeen helposti onnistu. Jaken kanssa heillä on hauskaa: he nauravat samoille asioille, pitävät samanlaisesta musiikista ja pingiksestä. Mutta koulussa Mia ja Jake eivät kaveeraa, koska muut saattaisivat kiusata heitä ja sanoisivat, että he ovat ihastuneita toisiinsa. Vaikka he ovat vain kavereita! Miksi eivät tyttö ja poika voisi olla ystäviä ja mitä ystävyys oikein on? Tässä kirjassa Mian eri ystävät tutustuvat toisiinsa ja heillä on yhdessä tosi hauskaa!

     

    Tapani Bagge: Maailmalla, 2011

    Kaisa on jo pitkään asunut isän kanssa kaksin. Nyt hän saa yllättäen kirjeen kaukana Ulkosaaristossa asuvalta äidiltään ja lähtee etsimään tätä. Ihan yksin. Kaisa tyhjentää säästöpossun, tekee eväät ja pakkaa repun. Hän ottaa mukaan hammasharjan, mustapekkakortit, vaihtovaatteet, sadetakin ja Andersenin satujen viidennen osan. Matkaseuraksi lähtevät pehmoeläimet Pupuli ja Pupuliino sekä Lempi-kärpänen. Isälle Kaisa jättää lapun keittiön pöydälle. Äidin luokse pitää matkustaa bussilla ja laivalla. Miten Kaisan käy? Maailmalla on jo seitsemäs suloisesta Kaisasta kertova helppolukuinen kirja. Mukana seikkailee tietysti taas talonmies Laine.

     

    Tapani Bagge: Rautamiehen arvoitus (Apassit; 4), 2020 – myös e-kirjana ja e-äänikirjana

    Tässäpä vasta jännä historiallinen dekkarisarja, joka on vaatinut tuhdisti taustatyötä sekä kirjailijalta että kuvittaja Carlos da Cruzilta. Sarja sijoittuu Venäjän vallan aikaan ja sen edellinen osa, Katoava muumio, sai lapsiraadin valisemana Runeberg Junior 2020 -palkinnon.

    Apassit on etsiväjoukko, johon kuuluu kuusi jäsentä: neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Mukana on lapsia eri yhteiskuntaluokista: professorin poika, virkamiesperheen lapsia sekä kalastajan ja leipomotyöläisen pojat. Osa lapsista käy oppikoulua, osa tekee töitä. Yhtä pääosaa sarjassa näyttelee iki-ihana Helsinki. Tutut nimet Kampista Kämppiin ja Kaivohuoneelle vilahtelevat joka sivulla, kun tapahtumat kuljettavat Apasseja eri kaupunginosiin.

    Rautamiehen arvoituksessa Apassit odottavat jännittyneinä Halleyn komeetan sivuuttavan maan vuonna 1910. Erikin isä on tähtitieteen professori ja lapsille on luvattu pääsy Tähtitorninmäen observatorioon katsotaan komeettaa sinä yönä, kun se näkyy parhaiten. Seuraavaksi komeetta näkyisi vasta 75 vuoden päästä. Kirjassa onkin runsaasti myös avaruusteknologista tietoa.

    Apasseilla ja kaupunkilaisilla on myös muuta ihmeteltävää. Yrjönkadun tienoilla on nähty outo, pelottava Rautamies. Sillä on kolme silmää ja neljä kättä. Mikä se on? Eipä aikaakaan, kun kirjassa tapahtuu myös rikos: Erikin isän ystävä insinööri Kallander siepataan. Hän on kehitellyt salaista keksintöä. Liittyykö katoaminen siihen? Ja mihin liittyy outo amerikansuomalainen miljonääri ja miksi Venäjän sotilastiedustelun salaisin osasto on Apassien kimpussa?

     

    Tapani Bagge & Carlos Da Cruz (kuv.):  Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita, 2016

    Kirjan tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, Kallion kaupunginosaan. Kirjan kansiliepeistä voi tutkia ihan tunnistettavaa Kallion karttaa. Päähenkilöinä on Atte ja Topi, jotka ovat juuri perustaneet etsivätoimisto Ryhmä Z:n Naapurin mummo on pois tolaltaan aivan vihreänä pelosta, koska hänen lapsenlapsensa pieni Adriane on kadonnut. Pojat saavat siis heti tärkeän tehtävän. Mukana etsinnöissä on myös Adrianen sisko Laila. Mutta miten lohikäärme liittyy tarinaan. Eihän niitä ole oikeasti olemassa? Löytyykö mistään johtolankaa tähän arvoitukseen?

     

    Tapani Bagge: Tahvo ja Bella lumipyryssä (Tammenterhot), 2012

    Tahvo-kissa ja Bella-koira asuvat saarella majakassa. Viimeinkin on tullut kauan kaivattu talvi ja he lähtevät luistelemaan. Bella vilustuu ja Tahvo epäilee, että kyseessä on tuplakeuhkokuume buugivuugiflunssa. Niinpä Tahvo lähtee mantereelle hakemaan Bellalle lääkettä, mutta sitten alkaa pyryttää sankasti lunta. Lunta pyryttää ja pyryttää. Miten käy Tahvon. Entä sairaan Bellan? Jo kolmas suloinen ja helppolukuinen tarina kissan ja koiran yhteiselosta kuvittajanaan Salla Savolainen.

     

    Annie Barrows: Isa+Bea, 2015

    Uusi hurmaava kirjasarja hulvattomista seitsemänvuotiasta tytöistä. Bean naapuriin muuttaa uusi saman ikäinen tyttö Isa. Äiti kehottaa Bea tutustumaan uuteen tulokkaaseen, mutta Bea ei tykkää Isasta pätkän vertaa. Hänen mielestään he ovat liian erilaisia ja Isa on itse tylsimys. Bea taas on aikamoinen vintiö, erikoisalanaan komentelevan isosiskon härnääminen. Mutta eräänä päivänä tapahtuu jotain sellaista, mikä saa Bean muuttamaan mielensä Isan suhteen. Ja niin tytöistä tulee parhaimmat ystävät.

     

    Annie Barrows: Isa+Bea laativat säännöt, 2015

    Reippaat seitsemänvuotiaat bestikset Isa ja Bea hurmaavat taas, nyt jo sarjan yhdeksännessä osassa. On loma, ja Bean isosisko Nina on lähdössä Tyttöenergiaa-leirille. Beakin haluaisi sinne, mutta on vielä liian nuori. Sekös harmittaa. Mutta eipä hätää: yhdessä Isan kanssa tytöt järjestävät oman leirin läheiseen Apinapuistoon. Roskiksesta löytyy pari vanhaa lakanaa, joista saadaan teltta; sellainenhan pitää toki leirillä olla. Mukaan otetaan myös muita tarpeellisia tavaroita, mm. joulupukin naamari.

    Mutta mitä ihmettä leirillä tehdään? Ninan leiriohjelmassa on käsitöitä, tanssia, ensiapua ja tutustumista historian suurnaisiin. Niitä on luvassa myös Bean ja Isan leirillä tosin omanlaisesti. Käsitöissä tytöt yrittävät tehdä ystävyysrannekkeita, mutta päätyvät sitomaan jalkoja ja käsiä yhteen. Tanssimiseen tarvitaan yllättäen nastoja ja ensiapuun kuuluu rutkasti verta ja zombeja. Painonnostoakin leirillä harjoitetaan ja koska se on aloitettava kevyesti, nostellaan ensin vain viinirypäleitä. Aluksi leirillä ei ole muita osallistujia kuin Isa ja Bea, mutta tyttöjen reippaat touhut houkuttelevat mukaan myös muita lapsia. Silloin voidaan kunnolla leikkiä historiallisia brittisotilaita, jotka tyttöjohtajansa johdattamana käyvät taistoon roomalaisia eli puiston roskia vastaan.

    Hauskaa on; sekä leiriläisillä että lukijalla. Onneksi sarjan osia ei tarvitse lukea kronologisessa järjestyksessä vaan ne toimivat myös itsenäisinä kirjoina. Sarjan on kuvittanut Sophie Blackall.

     

    C

    Lauren Child: Me ihan totta osataan hoitaa koiraa, 2010

    Salla tykkää hirveästi koirista, mutta vanhemmat eivät aio hankkia sellaista. Onneksi Salla pääsee ystävänsä Lotan kanssa hoitamaan vähäksi aikaa Lysti-nimistä koiraa, jonka omistaa Sallan veljen Samun kaveri Lasse. Kun Salla ja Lotta kinastelevat siitä, miten Lystin hihnaa pitää pidellä, kun tapahtuu jotain huolestuttavaa. Kirja perustuu Lauren Childin luomiin hahmoihin.

     

    Asia Citro, Marion Lindsay (kuvittaja): Lohikäärmeitä ja vaahtokarkkeja (Sara ja Sassafrassa; 1), 2020

    Sara on hyvin kiinnostunut eläimistä. Kissansa Sassafrassan kanssa he tutkivat kaikkea luonnosta löytyvää ötököistä lähtien. Saran äiti on tutkija ja hän on juuri lähdössä työmatkalle. Sitä ennen äiti kuitenkin huomaa, että Saralla on sama harvinainen kyky kuin hänellä: he pystyvät näkemään taikaeläimiä! He jakavat nyt salaisuuden eikä sitä saa kertoa kenellekään muulle, ei edes isälle.

    Ennen lähtöä äiti ehtii myös paljastaa, että takapihan ladon seinässä on ovikello, jota läheisen metsän taikaeläimet tulevat soittamaan, kun ne tarvitsevat apua. Äidin työmatkan aikana ovikello soi ja Sara ja Sassafrassa löytävät ladon luota pienen hyvin huonokuntoisen lohikäärmevauvan. Sitä on autettava ja nopeasti! Mutta miten? Sara ja Sassafrassa ryhtyvät tieteellisin menetelmin selvittämään mitä lohikäärme syö ja mikä sitä vaivaa. Onnistuvatko he pelastamaan pienen hoidokkinsa?

    Helppolukuinen tarina johdattaa lukijansa suorastaan hurmaavasti luonnontieteelliseen näkökulmaan ja saattaa innostaa myös omiin tutkimuksiin. Onneksi Saran ja Sassafrassan seikkailut saavat pian myös jatkoa.

     

    Julian Clary, kuv. Davis Roberts: Me Ponnekkaat, 2017

    Melkoista kreisihuumoria on tämä hulvattomasti kuvitettu kirja, joka kertoo ihmisiksi naamioituneista hyeenoista. Kaikki alkaa Afrikasta, jossa englantilaiset Anneli ja Risto Ponnekas ovat häämatkalla. Heille käy kuitenkin köpelösti, kun krokotiili pistelee heidät poskeensa kesken uintireissun. Jäljelle jäävät ainoastaan vaatteet rannalle. Paikalle osuu ihmisistä kiinnostunut hyeenapari, joka saa päähänsä pukea puvut päälleen. Kun taskusta vielä löytyy molemmille paluuliput, päättävät hyeenat ryhtyä esittämään kadonnutta Ponnekkaan pariskuntaa ja lähteä Lontooseen.

    Vale-Ponnekkaat asettuvat asumaan oikeilta Ponnekkailta jääneeseen omakotitaloon. Syntyypä heille lapsiakin: kaksoset Vilma ja Veeti. Kaikki näyttelevät sujuvasti ihmisiä; lapset käyvät koulua ja vanhemmilla on kivat ammatit. Jopa hännän he oppivat piilottamaan. Ja koko ajan perhettä naurattaa hirmuisen hyeenamaisesti. Se kyllä hieman herättää ympäristössä ihmetystä.

    Eläimet ovat silti eläimiä ja niillä on eläinten tavat. Niistä eivät kirjammekaan hyeenat kokonaan irti pääse. Lisäksi naapurissa asuu varsin ikävä henkilö, joka ryhtyy kiinnittämään Ponnekkaihin erityistä huomiota. Saako hän hyeenaperheemme hymyn hyytymään? Paljastuuko salaisuus? Vai salaisuuksia?

     

    Julian Clary & David Roberts (kuv.) Me Ponnekkaat : pelastuspartio, 2018

    Mainio Ponnekkaiden perhe seikkailee taas, nyt jo sarjan toisessa osassa. Hulvaton kuvitus siivittää jälleen tätäkin tarinaa. Kirjaa ei suositella aikuisille, koska he eivät ymmärtäisi sitä.

    Ponnekkaiden perhe asuu Lontoossa. Isä Ponnekas työskentelee vitsien kertojana ja äiti Ponnekas tekee hattuja. Heidän lapsensa Vilma ja Veeti ovat kaksosia ja käyvät koulua niin kuin kaikki muutkin lapset. Perhe näyttää aivan tavalliselta, mutta sillä on salaisuus: perheenjäsenet eivät ole ihmisiä! He ovat hyeenoja, jotka vain esittävät ihmisiä. Ensi kuulemalta tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta totuus on, että keskuudessamme elää vaikka kuinka paljon eläimiä, jotka vain esittävät ihmisiä. Kannattaa katsella ympärilleen.

    Edellisessä osassa Ponnekkaat pelastivat pari eläintarhan eläintä ja ottivat ne luokseen asumaan. Siitä lähti liikkeeelle huhu, että Ponnekkaiden luota löytyy turvapaikka kaikille vaarassa oleville eläimille. Niinpä kun äiti Ponnekas eräänä tiistai-iltana kurkistaa vessanpönttöön, sieltä tuijottaa häntä takaisin krokotiili.

    Krokotiili änkeytyy Ponnekkaiden luokse asumaan. Sen jälkeen eläimiä tulee lisää ja lisää. Ponnekkaat ovat kilttejä ja majoittavat kaikki eläimet kotiinsa. Mutta siitä seuraa ongelmia: ahtautta, sotkua ja sekasortoa. Pian myös poliisi kiinnittää huomiota taloon. Paljastuuko nyt perheen salaisuus?

     

    Eoin Colfer: Tohtori Anna-Liisa, 2016

    Anna-Liisan äiti on lääkäri ja vieläpä erikoislääkäri. Anna-Liisa ihailee äitiään, koska tämä auttaa ihmisiä ja erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka ovat surullisia eli masentuneita. Äiti auttaa heitä saamaan elämänilonsa takaisin.

    Anna-Liisa haluaa isona yhtä hyväksi lääkäriksi kuin äitinsä. Hän tietää, että sitä varten täytyy opiskella ja harjoitella monta vuotta. Siksi hän harjoittelee jo nyt. Koulun jälkeen Anna-Liisa menee äitinsä työpaikalle eli vastaanotolle ja istuu odotushuoneessa potilaiden viereen. Hän kertoo vitsejä tai vaikka laulaa ja saakin aika monen hymyilemään. Mutta eräänä päivänä Anna-Liisa kohtaa pienen pojan, jota ei tunnu piristävän mikään. Mikä tekee pojan surulliseksi ja keksiikö Anna-Liisa keinon auttaa häntä?

    Suloinen kirja käsittelee rohkeasti vaikeaa aihetta ja sopii ja myös pienille koululaisille.

     

    Sam Copeland: Sami muuttuu kanaksi, 2019

    Sami on aivan tavallinen yhdeksänvuotias alakoululainen paitsi, että hän muuttuu aina välillä eläimeksi. Ihan miksi tahansa eläimeksi: hämähäkiksi, kirpuksi, puluksi, käärmeeksi. Ja mikä pahinta: muuttumista ei voi ennakoida, vaan se voi tapahtua missä ja milloin vaan. Tähän asti Sami on onnistunut salaamaan asian kaikilta. Hän ei ole kertonut sitä edes parhaille kavereilleen. Eikä Sami edes uskalla ajatella, mitä tapahtuisi, jos luokan ilkimys Dylan, saisi asian tietoonsa. Toivottavasti muuttuminen ei myöskään tapahdu rehtorin kansliassa, vai alkaako juuri siellä Samin silmäkulma oudosti nykiä…

    Samin elämässä on tapahtunut hiljattain muitakin ikäviä asioita. Isoveli on joutunut sairaalaan ja vanhemmat ovat huolissaan hänestä. Sami puolestaan on huolissaan sekä veljestä että vanhemmistaan. Näyttääkin siltä, että juuri huoli saa hänet muuttumaan eläimeksi.

    Vakavasta aiheestaan huolimatta kirja on ratkiriemukas brittihuumoripläjäys. Täynnä sanaleikkiä, hullunkurisia tilanteita ja vitsikästä lukijan huijaamista. Toimii oikein hyvin myös ääneenluettuna, vaikkapa ihan itselleenkin. Jos pitää Andy Stantonin Herra Gummista, David Walliamsin tai Roald Dahlin kirjoista, pitää eittämättä tästäkin. Onnistunut suomennos on Jaana Kapari-Jatan käsialaa. Ja lisää on odotettavissa, koska tämähän on vasta sarjan ensimmäinen osa.

  • D

    Erica David: Eläköön kuningatar! (Anna & Elsa), 2016

    Frozen-suosikit Elsa ja Anna ovat hypänneet helppolukuiseen romaaniin. Näin he näppärästi johdattavat pienet faninsa lukutaidon pariin.

    Elsa toimii nyt Arendelin kuningattarena. Hänellä on valtakunta hallittavanaan, kunnioittavia alamaisia, rikkautta, kauneutta ja taikavoimia ja silti hän kadehtii sisartaan Annaa. Anna tulee loistavasti toimeen ihmisten kanssa, saa heidät nauramaan ja vapautumaan. Elsa on ujompi eikä osaa oikein solmia ystävyyssuhteita.

    Annan, Kristofferin ja Sven-poron kanssa Elsa tutustuu valtakuntaansa ja sen asukkaisiin ja auttaa alamaisiaan taikavoimiensa avulla. Pian kaikki haluavat Elsalta apua eikä hän muuta ehdi tehdäkään kuin istua valtaistuimellaan ja vastaanottaa avun tarpeessa olevia ihmisiä. Elsa alkaa uupua, koska taikominen vie voimia.

    Vaan kuka auttaisi romahtamaisillaan olevaa Elsaa ja miten? Suloinen kirja, joka sisältää tärkeän muistutuksen meille itse kullekin. Lisää näitä!

     

    Kate DiCamillo: Taikurin norsu, 2010

    Orpo kymmenvuotias Peter Augustus Duchene seisoo keskellä lumisen kotikaupunkinsa toria kädessään yhden floriitin kolikko. Kasvatti-isä, vanha sairas sotilas on taas kerran lähettänyt pojan ostamaan kalaa ja leipää. Mutta tänään on torille kalakauppiaiden ja leipureiden keskelle ilmestynyt jotain aivan uutta: povarin punainen teltta. Yhdellä floriitilla ennustaja lupaa vastauksen kaikkein vaikeimpaankin ihmismielen kysymykseen. Peter uhmaa ankaraa kasvatti-isäänsä ja uhraa ainoan kolikkonsa saadakseen vastauksen kysymykseen, joka on vuosia painanut hänen mieltään. Elääkö hänen pikkusiskonsa Adele yhä? Ennustaja kertoo, että sisko elää, mutta löytääkseen hänet Peterin on seurattava elefanttia… Mitä ihmeen elefanttia.

     

    Maijaliisa Dieckmann: Sigismund Virtanen Odysseuksen matkassa, 2013

    Sigismund Virtanen on 11-vuotias poika, jonka isä on innokas historian harrastaja. Niinpä poikakin on saanut harvinaisen etunimensä sekä Puolaa että Ruotsi-Suomea aikoinaan hallinneen kuninkaan mukaan. Muuten Sigismund on ihan tavallinen poika, paitsi ei ihan: hän tietää taikasanat, joiden avulla voi siirtyä historiallisesta ajasta toiseen. Tässä kirjassa Sigismund kuuntelee, kun isä kertoo Odysseus-nimisen kreikkalaisen sotasankarin uskomattomista seikkailuista. Odysseus miehineen taistelelee mm. yksisilmäistä jättiläistä eli kyklooppia vastaan. Ja siinä samassa poika jo siirtyykin ajassa taaksepäin muinaiseen Kreikkaan ja joutuu itse mukaan huimaan seikkailuun. Ja samalla tulee kuuluisa Odysseus-eepos lukijallekin tutuksi. Tätä aikaisemmin ilmestyneessä kirjassa Sigismund Virtanen on jo seikkaillut Troijan sodassa.

     

    Maijaliisa Dieckmann: Ville Romunen ja mummo itsenäisyyttä juhlimassa, 2017

    Romukauppiasvanhempien poika Ville inhoaa koulussa lukuaineita. Kädentaitoa edellyttävissä hommissa hän sen sijaan on hyvä. Ville on jo viidennellä luokalla ja se vasta vaativaa on verrattuna alempiin luokkiin. Nyt Villeä huolettaa erityisesti, kun eletään itsenäisyyden juhlavuotta ja kaikkien pitää tehdä videoita sisältävä projektityö Suomen satavuotiseen historiaan liittyen. Ville on varma, ettei hän selviä tehtävästä.

    Apuun tulee taas kerran mummo Mutikainen, joka yllättäen ilmestyi Villen elämään kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Mummo, Ville ja luokkatoverinsa Lilli suuntaavat mummon maaston värisellä maastoautolla kohti Helsinkiä, koska pääkaupunkina se on täynnä Suomen itsenäisyyteen liittyviä paikkoja ja tarinoita. Kävellen, ratikalla ja metrolla seurue kulkee Senaatintorilta Presidentinlinnaan ja sieltä Mannerheimin patsaan kautta Eduskuntatalolle. Koko kierros päättyy jääkiekko-otteluun. Mummo ei olisi mummo, jos ei mukana olisi myös kosolti kommelluksia. Villellä ja Lillillä ei ole mitään vaikeuksia saada projektityötään tehtyä.

     

    John Dougherty, David Tazzyman (kuv.): Hajupommi & Ketsuppinaama ja maagisen piikkisian etsintä, 2018

    Isoveli Hajupommista ja pikkusisko Ketsuppinaamasta kertova kirjasarja on tulvillaan hulvatonta brittihuumoria. Sarja muistuttaa lennokkuudessaan herra Gummia, kirjoilla on sama kuvittajakin.

    Hajupommi ja Ketsuppinaama asuvat Mahtavan metakan -saarella, jota hallitsee hieman hassu kuningas nimeltään Hammasharja Kärppä. Edellisessä osassa lapset jahtasivat pahojaan tekeviä mäyriä, saivat ne kiinni ja toimittivat vankilaan. Nyt nuo ilkeät mäyrät ovat päässeet vankilasta karkuun.

    Hajupommi ja Ketsuppinaama lähtevät taas etsimään mäyriä. Apua he saavat Irtosoran kirjastosta. Kirjasto on paljon kuninkaan palatsia suurempi, koska höpsö kuningaskin tietää, että kirjastot ovat paljon tärkeämpiä kuin kuninkaan linnat. Ninjamainen kirjastonhoitaja kiipeää äänettömästi pitkin kirjahyllyjä hakemaan etsinnöissä tarvittavan kirjan. Selviää, että Hajupommin ja Ketsuppinaaman on hakeuduttava Typeryyteen ja löydettävä maaginen piikkisika. Alkaa taas vaarallinen matka.

     

    E

    Andy Elkerton: Viikinkiseikkailuja (Hyppää kirjan kyytiin), 2018

    Hyppää kirjan kyytiin on helppolukuinen kirjasarja suuraakkosin. Viikinkiseikkailuja on sen alasarja ja se kertoo nimensä mukaisesti muinaisista viikingeistä. Sarjan päähenkilö on päällikkö Haraldin poika Arni. Hän seikkailee jo neljässä kirjassa. Kirjojen lopussa on myös lyhyesti tietoa viikingeistä ja heidän uskomuksistaan:

    • Arni sankarina:

    • Viikingit purjehtivat pitkin maailman meriä ja joutuvat vaarallisiin seikkailuihin. Niistä kerrotaan hurjia tarinoita. Arni haluaisi mukaan, mutta hän on vielä niin nuori, ettei häntä oteta laivaan. Mutta poikapa on nokkela ja keksii tavan järjestää seikkailuja omaan kylään.
    • Retki uuteen maailmaan:

    • Arni piiloutuu laivaan ja pääsee mukaan matkalle suuren valtameren taakse. Isä päällikkö on ensin vihainen, mutta leppyy. Tällä matkalla laiva joutuu myrskyy ja hajoaa. Laivan kappaleet ja viikingit ajautuvat rantaan. He ovat tulleet kokonaan uuteen maailmaan. Minne? Entä saadankohan laiva korjattua?
    • Arni ja kultainen kirja:

    • Viikingit ovat taas palanneet eräältä retkeltään ja tuoneet paljon aarteita mukanaan. Niiden joukosta paljastuu kirja, josta Arni kiinnostuu. Hän lähtee kysymään kylän tarinankertojalta Skaldilta apua sen lukemisessa. Kirja on kirjoitettu riimuilla ja se kertoo viikinkien jumalista.
    • Unna ja katala noita:

    • Sarjan jännittävin osa. Eräänä päivänä Arni ja hänen äitinsä pelästyvät, kun keittopata alkaa puhua. Se kertoo, että päällikkö miehistöineen on joutunut katalan Tekla-noidan sieppaamaksi. Tekla lumoaa aikuisia miehiä loitsullaan niin, että he vaipuvat uneen ja jäävät noidan luokse. Nyt tarvitaan apuun urhea Unna. Hän on tyttö eivätkä noidan loitsut tehoa häneen. Arni saa lähteä Unnan avuksi, koska hän on vielä niin nuori, ettei noita pysty häntäkään lumoamaan. Lapset joutuvat hurjaan meritaisteluun noitaa vastaan.

     

    Eva Eriksson, Rosa Lagercratz (kuv. ): Onnentyttö Dunne, 2016

    Dunne on odottanut koulun alkua vaikka kuinka kauan. Lähes koko ikänsä. Hän on tosi onnellinen, kun viimeinkin pääsee oikeaan kouluun ensimmäiselle luokalle. Melkein aina muutenkin Dunne tuntee olonsa onnelliseksi. Mutta juuri ennen ensimmäistä koulupäivää hänen mieleensä hiipii monenlaisia pelkoja.

    Onneksi Dunne heti ensimmäisellä viikolla löytää koulusta maailman parhaimman ystävän Ella-Fridan. Tytöt tekevät kaikkea kivaa koulussa ja sen jälkeen. He keksivät mm. Yökerhon. Mutta sitten tapahtuu jotain vallan kamalaa, joka saa onnellisen Dunnen onnettomaksi. Ja sitten tapahtuu kenties vieläkin kamalampaa, joka saa tytön ihan pois tolaltaan. Miten ikävistä asioista selviää? Suloinen ja helppolukuinen kirja kivoin kuvituksin koulunsa aloittaville.

     

    Karin Erlandsson, Peter Bergting (kuvittaja): Yöjuna: tarina jossa on 24 lukua, 2020

    Eletään joulunalusaikaa. Yksitoistavuotias Danja muuttaa aina silloin vanhempien ja siskonsa kanssa mummin luokse, entiseen asemarakennukseen. Tytön isoisä toimi aikoinaan asemapäällikkönä, mutta radalla ei ole enää vuosiin kulkenut junia.

    Mummi on Danjalle hyvin rakas, mutta nyt hän ei aina edes tunnista tyttöä ja elää yhä enemmän omissa maailmoissaan. Eräänä iltana mummi katoaa. Perhe on luonnollisesti hyvin huolissaan ja käynnistää suuretsinnät. Mutta mummista ei näy jälkeäkään.

    Samana yönä hylättyä rataa pitkin lähestyy juna, joka pysähtyy vanhan asemarakennuksen luona. Danja nousee junaan ja niin alkavat jännittävät, öisin tapahtuvat matkat oudoille asemille. Danja tutustuu Konradiin, joka hänkin etsii rakasta läheistään. Hukattua hopea-avainta ja kadonnutta soittorasiaa jäljittäessään Danja ja Konrad matkaavat ajassa edestakaisin ja oppivat ymmärtämään erään hyvin tärkeän asian.

    Lämminhenkinen ja jännittävä kirja, jota voi lukea joulukalenterina luvun kerrallaan.

     

    Kari Evinsalo: Etsivä Vertti ja ovela harhautus, 2020

    Mainio dekkarisarja jatkuu! Päähenkilöinä kaksi poikaa ja tyttö, koulukaverukset Vertti, Korppi ja Lissu. Joukon johtaja on Vertti. Hän ja Lissu perustavat toimintansa enemmänkin älylliseen päättelyyn kun taas Korppi on mielellään nyrkkisankari. Vertin kiinnostus rikoksiin on peräisin hänen isoisältään, joka oli ihan oikea yksityisetsivä. Nyt hän on jo kuollut, mutta ilmestyy usein unessa neuvomaan Verttiä. Etsivätoimiston päämaja on naapurin, herra Dutzenwaren pihamajassa.

    Herra Dutzenware on paikkakunnalla tunnettu taitenkeräilijä. Nyt hän on saanut kokoelmiinsa kuuluisan ranskalaisen taulun, jonka arvo on yli 100 miljoonaa euroa. Taulun julkistustilaisuuteen on kutsuttu paljon ihmisiä. Tulossa on kunnon juhlat pitopöytineen ja orkestereineen. Myös Vertti, Korppi ja Lissu on palkattu töihin. He toimivat naulakkovahteina.

    Arvokas taulu on hyvässä turvassa. Herra Dutzenware on hankkinut luotettavan hälytysjärjestelmän. Kaikki on siis kunnossa. Siitä huolimatta taulu varastetaan orkesteriesityksen aikana. Miten ihmeessä? Mutta taulu katoaa myös varkaalta Tietääkö siis kukaan missä mittaamattoman arvokas taulu on? Myös palokunnalta varastetaan savusukeltajan varusteet. Liittyykö sekin tauluvarkauteen? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia ja yhä monimutkaisemmaksi käy. Vertillä ja kumppaneilla riittää selvitettävää, varsinkin kun varas on paitsi ovela myös vaarallinen.

     

    G

     

    Neil Gaiman & Chris Riddel (kuv.): Onneksi oli maitoa, 2017

    Äiti lähtee työmatkalle ja isä jää lasten kanssa kotiin. Heti aamulla tulee kriisi, kun huomataan, että maito on loppu! Miten lapset nyt syövät aamiaismuronsa? Isä lähtee ostamaan maitoa. Se on vaikeampaa kuin uskottekaan! Isä on hieman hajamielinen ja hänellä on melkoinen mielikuvitus. Tuleekohan maidon ostamisesta mitään?

    Isä viipyy ja viipyy. Lapset ovat jo huolissaan. Mutta ei isälläkään helppoa ole! Hän näet tempautuu henkeäsalpaavaan seikkailuun, kun hänet kaapataan avaruusalukseen. Ja se on vasta alkua! Koko isän seikkailu on luettava kirjasta hulvattoman kuvituksen höystämänä. Vasta sitten lapsille ja lukijalle selviää: tuoko isä maitoa?

     

    Julian Gough & Jeff Field (kuv.): Ei pöllömpi päivä (Karhu ja kaniini), 2018

    Riemastuttavan hauska, nopealukuinen ja runsaasti kuvitettu satukirjasarja karhun ja kaniinin ystävyydestä jatkuu. Jokaiseen osaan on myös piilotettu pieni opetus. Tässä kirjassa opitaan pyytämään anteeksi.

    On kuuma kesäpäivä. Karhun ja kaniini ovat pulikoimassa järvessä, kun jokin lentää kovaa vauhtia niiden pään yli, törmää puuhun ja putoaa pökertyneenä veteen. Se on pieni pöllön poikanen. Ystävyksen poimivat sen vedestä ja miettivät, mikä se on. Karvapalloa saapuu ihmettelemään myös muita metsän eläimiä.

    Kun kaniini tajuaa, että kyseessä on pöllö, ryhtyy se heti toimenpiteisiin pöllöä vastaan. Pöllöt kun ovat hirmuisen vaarallisia! Se on heti vangittava! Mikä on totuus pöllöstä ja kaniinin ennakkoluuloista ja kuka kirjassa oppii pyytämään anteeksi? Lisää näitä!

     

    Dan Gutman: Kumma kuvisope (Kahjo kouluni), 2011

    Tokaluokkalaisen Artun mielestä koulussa on mälsää. Varsinkin hikariluokkakaveri Annika ottaa päähän. Erityisen tylsää Artun mielestä on kuvaamataito. Niinpä Arttu ei tee kuviksen tunneilla mitään. Opettajakin on outo: ei heitä mitään pois vaan tekee roskastakin taidetta. Opettaja määrää myös tappelupukarit Artun ja Annikan työpariksi. Heidän pitää tehdä yhteinen taideteos. Mitähän siitäkin tulee? Kumma kuvisope on nopeasti suosituksi nousseen Kahjo kouluni -sarjan neljäs osa.

     

    Dan Gutman: Metkat matkaajat (Kahjo kouluni), 2013

    Tokaluokkalaisella Artulla on koulussa aina mälsää. Sen sijaan koulubussissa on mukavaa, koska kuljettajana on hauskoja puhuva rouva Körölä. Hän on varsinainen ammattikuski, koska hänellä on päässään formulalasit ja –kypärä! Eräänä aamuna kesken matkan rouva Körölä saa rehtori Pöhelöltä puhelun. Bussin on poikettava normaalilta reitiltään kiertotielle noutamaan uusi, kuulemma alaston oppilas. Onkohan asiassa nyt jokin väärinkäsitys? Sen lisäksi matkaan tulee vielä lisää mutkia. Arttu on innoissaan; eihän ainakaan tarvitse olla koulussa. Mutta kun matka yhä enemmän venyy ja venyy, alkaa Arttukin huolestua. Venyykö bussimatka koko loppuelämän pituiseksi! Jo yhdestoista osa riemukkaasta, aikuisia ironisoivasta Kahjo kouluni –sarjasta.

  • H

    Pia Hagmar: Klara ja poniystävä, 2011

    Uusi sarja suosittujen Sinttujen kirjoittajalta! Kuudesluokkalaisen Klaran hartain toive toteutuu, kun hän muuttaa yksinhuoltajaäitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle: Klara saa aloittaa ratsastuksen! Mutta ratsastus on paljon vaikeampaa kuin tyttö kuvitteli. Lisäksi vanhemmat tallitytöt kiusaavat. Odotus muuttuu pettymykseksi ja ratsastustunnit painajaisiksi ja Klara ryhtyy pinnaamaan niiltä. Edes maailman ihanin poni Sigge ei saa tyttöä piristymään. Isä on uusissa naimisissa ja Klara saa pikkuveljen, mutta nyt isä ei enää tunnu huomaavankaan Klaraa. Lisäksi Klara pelkää, että äitikin löytää uuden miesystävän ja hän jää entistä yksinäisemmäksi. Pystyykö Klara selvittämään ongelmansa. Sarjassa on ilmestynyt jo toinen osakin: Klara ja unelmien hevonen.

     

    Magdalena Hai & Teemu Juhani (kuvittaja): Neiti Kymenen ihmeellinen talo, 2020 – myös e-kirjana

    Neiti Kymene on eristäytynyt kukkulalla sijaitsevaan kummalliseen taloonsa eikä hänestä paljon tiedetä. Hän ei viihdy ihmisten parissa ja aivan erityisesti hän inhoaa lapsia! Miksi? Koska lapset ovat meluisia, sotkuisia, hankalia, tulevat liian lähelle tai jopa syliin, kertovat juttuja, haisevat kummalle, katsovat silmiin ja ovat yleensäkin olemassa.

    Palvelijoinaan Neiti Kymenellä on kaksitoista viisasta apinaa. Niiden nimet kertovat siitä, että neiti Kymene aikaisemmin paitsi lukenut paljon sivistävää kirjallisuutta myös matkannut ympäri maailmaa. Talon puutarhassa asustavat verenhimoiset bengalintiikerit. Siksi kukaan ei mielellään edes lähesty taloa.

    Eräänä päivänä tapahtuu jotain vallan mullistavaa: Neiti Kymenen ovikello soi. Kuka kumma siellä voi olla? Oven takana seisoo pieni nenäänsä kaivava poika, Pekka Pettersson. Hän on tullut taloon etsimään Rohkeutta. Ei siis rohkeutta, koska sitä pojalla on jo tarpeeksi vaan Rohkeutta.

    Pian ovikello soi uudestaan ja sisään astuu kaksi tyttöä. Talossa on yhtäkkia kolme lasta: sisarukset Susanna ja Anneliisa Kreivi sekä Pekka eikä Neiti Kymene pidä siitä yhtään. Pian lapset löytävät talosta myös Erneston, haamun menneisyydestä. Mutta lapset löytävät myös jotain muuta: yläkerrassa on hylättyjä lastenhuoneita. Miksi? Ja mikä on tuo outo ovi, jota ei ehkä olekaan olemassa mutta kuin ajatuksen tasolla? Hurmaavan salaperäinen ja ihanasti kuvitettu kirja suorastaan tihkuu arvoituksia!

     

    Matt Haig, kuvitus Chris Mould: Poika nimeltä Joulu, 2016 – myös e-äänikirjana

    Joulutarina, joka sopii sekä lapsille että aikuisille. Kirjailija on englantilainen, mutta tarina sijoittuu Joulupukin kotimaahan, Suomeen.
    Kirja alkaa Kristiinankaupungin läheltä, jossa puunhakkaajaisä ja poikansa Nikolas asuvat Suomen pienimmässä mökissä. He ovat hyvin köyhiä ja kaipaavat molemmat perheen äitiä, joka on kuollut. Nikolaksen ainoa muisto äidistä on vanha nauriista tehty nukke. Silti poika tuntee olevansa onnellinen: isällä ja hänellä on lämmin koti ja ruokaa. Sen lisäksi isä osaa kertoa jännittäviä tarinoita tontuista, jotka asuvat kaukana Pohjolassa.

    Eräänä päivänä kaikki muuttuu lopullisesti. Metsästäjä-Anders houkuttelee isän pitkälle ja vaaralliselle matkalle Pohjolaan etsimään tarujen Tonttuvaaraa. Kuningas on luvannut suuren palkkion, mikäli joku pystyy todistamaan, että tonttuja todellakin on olemassa. Isä lähtee matkaan ja jättää Nikolaksen Charlotta-tädin hoitoon. Tämä ei ole mikään herttainen vanha mummo, vaan julma ja ilkeä. Ensitöikseen täti komentaa Nikolaksen ulos pakkaseen nukkumaan. Kaikkein kamalinta on kuitenkin se, että Charlotta-täti tekee Nikoksen rakkaasta naurisnukesta keittoa. Silloin Nikolas päättää lähteä isän perään suureen ja tuntemattomaan Pohjolaan. Matkasta tulee vaarallinen ja jännittävä eikä vankilaltakaan vältytä.

     

    Lin Hallberg: Aprillia, Sinttu, 2010

    Maailman ihanin Sinttu aloitti nopeasti suuren suosion saavuttaneen helppolukuisen Sinttu-sarjan. Nyt sarja on edennyt jo neljänteen osaan. Tärkeä osa kirjaa on myös Margareta Nordqvistin mukava kuvitus. Elina ja kolme muuta tyttöä käyvät edelleen Siltakylän ponitallilla. Siellä he opettelevat Inkan johdolla ratsastusta ja ponien hoitoa. Elinan ehdoton suosikkiponi on Sinttu. Kirjassa kerrotaan mukavasti tyttöjen tallikäynneistä: nyt he opettelevat maasto-ratsastusta ja hyppäävät puomeja. Taas opitaan hieman uutta myös siitä, miten eläimiä on kohdeltava.Tässä kirjassa eletään kevättä ja tytöt jännittävät, huolitaanko heitä mukaan kesän ratsastusleirille. Leiri kun on ensisijaisesti tarkoitettu hieman paremmin ratsastaville. Myös muuta jännitettävää on: kaksi ponitammaa odottaa varsaa. Ehtivätkö ne syntyä tässä kirjassa?

     

    Lin Hallberg: Eppu etsii kotia, 2012

    Elsa haluaisi itselleen ponin, koska isosisko Minnallakin on oma Santos. Santos on yksinäinen ja kaipaa kovasti seuraa. Isä ja äiti eivät innostu asiasta, koska ponin hoitaminen vaatii paljon työtä ja Elsa on vielä pieni. Elsa huomaa ystävänsä kanssa lehdessä ilmoituksen myynnissä olevasta ponista. Tytöt soittavat ilmoituksen numeroon ja sopivat tapaamisen. Äiti ja isä saadaan houkutelluksi mukaan katsomaan Eppu-ponia. Elsa ihastuu heti Eppuun, mutta vanhemmat kieltäytyvät ostamasta sitä, koska poni on huonosti hoidettu, likainen ja äkäinen. Mutta Elsa haluaa Epun! Saako hän sen? Uusi valloittava hevossasarja Sinttujen tekijöiltä.

     

    Isabella Halvarsson, Margareta Nordqvist (kuv.) Täplä : vaarallinen matka, 2017

    Uuden helppolukuisen, vaan ei heppoisen, koirakirjasarjan jännittävä aloitus. Täplä on pieni kahdeksanviikkoinen jackrusselinterrierin tyttöpentu, joka asuu jossain Itä-Euroopassa maalaistalon tallissa emon ja sisarustensa kanssa. Lasten tapaan se on hyvin utelias ja eräänä päivänä se karkaa muiden luota.

    Karkumatka ei pääty hyvin, sillä Täplä kaapataan. Se tungetaan pahvilaatikkoon, nostetaan autoon ja salakuljetetaan laittomasti Suomeen myytäväksi! Miten Täplän käy?

     

    Isabella Halvarsson, Margareta Nordqvist (kuv.): Täplä saa vainun, 2018

    Helppolukuinen, sympaattinen ja jännittäväkin sarja jackrusselinterrieri Täplästä saa jatkoa. Täplän elämän alku ei ollut helppo, sillä se kaapattiin pienenä pentuna kotoaan Baltiasta emonsa ja sisarustensa luota ja salakuljetettiin Suomeen. Ties mitä pikku nartulle olisi tapahtunut, jolleivät tullimies Iisakki ja Karri-poika olisi sitä pelastaneet. Nyt Täplä asuu Karrin ja siskonsa Maisan kotona hyvissä olosuhteissa.

    Silti tässäkin osassa Täplä joutuu taas hämäräperäisen tapauksen kanssa tekemisiin. Koira on Iisakilla hoidossa ja he lähtevät syrjäiselle saarelle selvittämään harvinaisen ja rauhoitetun kasvin varkautta. Täplän hyvä vainu on tarpeen vielä kirjan lopussa toisenkin tapauksen selvittämisessä.

     

    Neil Patrick Harris: Taikajengi, 2018

    Carter oli vain muutaman vuoden ikäinen, kun vanhemmat katosivat. Eräänä päivänä he lähtivät kotoa eivätkä koskaan palanneet. Carter on siitä lähtien asunut Sylvester-enonsa luona. Eno osaa taikoa, mutta käyttää kykyään vain huijatakseen ja ihmisiä ja varastaakseen heiltä. Varkaudet myös pakottavat enon ja Carterin koko ajan muuttamaan paikasta toiseen. Eno opettaa Carteriakin taikomaan ja varastamaan. Taikatemput kyllä kiinnostavat Carteria, mutta hän ei halua varastaa ja inhoaa siksi enoaan. Pojan unelmana on perhe ja oikea koti.

    Eräänä päivänä Carter saa tarpeekseen enostaan ja pakenee. Hän hyppää junan katolle ja matkaa sen myötä kaupunkiin, johon on juuri saapunut tivoli. Tivolin esiintyjäkaarti on taidokas, mutta sekin on täynnä varkaita. Tivolia ja yleisön huijaamista johtaa pahamaineinen B. B. Bosso.

    Onnekseen Carter löytää myös hyviä ihmisiä. Poika eksyy salaperäisen Dante Vernonin taikurikauppaan ja tutustuu samanikäisiin lapsiin, jotka hekin kaikki ovat kiinnostuneita taikuudesta. Niin syntyy Taikajengi. Mutta pystyykö jengi paljastamaan tivolilaisten rikolliset temput? Kirjan myötä myös lukijalle opetetaan taikatemppujen tekemistä.

     

    Paula Harrison, Jenny Løvlie (kuvittaja): Kisu ja öinen seikkailu, 2019

    Kisu on pieni tyttö, jonka äiti on supersankari. Äiti lentää öisin pelastamassa pulaan joutuneita. Kisukin on jo alkanut huomata itsessään samanlaisia supertaitoja kuin äidillään ja hänkin haluaisi olla supersankari, mutta synkkä yö pelottaa tyttöä.

    Eräänä iltana, Kisun ollessa jo nukkumassa, hypähtää pieni Figaro-kissa tytön ikkunalaudalle. Se tulee pyytämään Kisua apuun. Kisun on voitettava pelkonsa ja uskaltauduttava mustaan yöhön, jossa vielä Figaroakin pienempi kissa tarvitsee apua. Se on juuttunut korkealle tornikellon tauluun ja kun kello lyö kaksitoista, huiskaisee viisari pienen kissan menemään.

    Suloinen, helppolukuinen jännittävästi kerrottu ja kuvitettu tarina, jolle toivoo heti jatkoa. Nitoo hyvin yhteen tyttöyden, pelon voittamisen, supersankaruuden ja tietenkin kissat.

     

    Damian Harvey & Ben Scruton (kuv.): Hillitön hammaslääkäri (Hyppää kirjan kyytiin), 2017

    Oiva varoituskirja kaikille meille työnarkomaaneille! Milo löytää rannalta ison dinosauruksen hampaan. Sen myötä hän kiinnostuu hammaslääkärin ammatista. Nuoresta iästään huolimatta, hän´ryhtyy tutkimaan alaa tosissaan. Pian hän alkaa jo harjoittaa ammattia.

    Milo hoitaa sekä ihmisten että eläinten hampaita. Ja hyvin hoitaakin. Hän tulee maailmankuuluksi ja hänen luokseen virtaa asiakkaita kaikkialta maailmasta. Mikään muu ei poikaa enää kiinnosta eikä hän mitään muuta ehdi tehdäkään. Ei edes nukkuminen…

     

    Mervi Heikkilä: Jaan ja Höyheneukko, 2020

    Jaan asuu kaukana pohjoisessa Puhurin kaupungissa. Hän aloitti seikkailunsa viime vuonna ja keskiaikaa muistuttavaan fantasiamaailmaan sijoittuva sarja jatkuu nyt itsenäisellä, yhtä jännittävällä osalla.

    Jaan ja Tit ovat huolissaan ystävästään Ivistä. Hän on saapunut vasta hiljan kaupunkiin suuren pakolaisvirran mukana ja on vaipunut synkkyyteen. Tyttö makaa kuin kuollut vuoteessaan eikä kiinnostu enää mistään. Tit on yrittänyt auttaa Iviä ostamalla kaupunkiin tulleilta kauppiailta sinistä unta, mutta lääke on vienyt Ivin vielä huonompaan kuntoon.

    Kaupungissa ja sen lähiympäristössä asuu ihmisiä, joita kutsutaan koiveltajiksi. He ovat sukujuuriltaan poroja kasvattavia paimentolaisia, joilla on myös maagisia tietämystä ja taitoja. Koiveltajiin kuuluvalta, vanhalta Marilta lapset saavat kuulla. että Ivi on sairastunut, koska on menettänyt sielulintunsa, Ivi paranee vain, jos saa uuden sielulinnun vaarallisen Mustametsän keskellä asuvalta Höyheneukolta. Sitten Tit katoaa. Tyttö on ollut jo monta päivää poissa ja koko kaupunki on huolissaan. Jaan on varma, että Tit on syyllisyyden tunnossaan lähtenyt hakemaan Iville uutta sielulintua. Jaan pääsee mukaan retkikuntaan, joka lähtee vaaralliselle etsintäretkelle kohti Mustaametsää.

     

    Mervi Heikkilä: Jaan ja Jäähammas, 2019 – myös e-kirjana

    “Iske siltä rikkaalta koiralta hampaat kurkkuun!” Näin huutavat ystävät koulun pihalla, kun Jaan on taas kerran saanut ison ja rotevan Leon kimppuunsa. Joka ikinen päivä Jaan joutuu tappelemaan Leon kanssa. Leo kiusaa häntä ja haukkuu hänen kuollutta isäänsä juopoksi ja peluriksi. Jaanille isä oli aina maailman paras, mutta totta on, että ennen kuolemaansa isä menetti perheen sahan pelivelkoihin. Niinpä Jaan, äiti ja pikkusisko jäivät rahattomiksi. Koulussa on suuri kuilu rikkaiden ja köyhien oppilaiden välillä.

    Nyt kuitenkin koulunkäynti keskeytyy, kun tapahtuu outoja luonnonmullistuksia. Läheinen joki myrkyttyy ja huhutaan, että se olisi noitavoimien aikaansaannosta. Kaupunkiin alkaa tulvia joen varrella asuneita pakolaisia. Jaankin naapuriin asettuu vuotta vanhempi, neljätoistavuotais Tit-tyttö perheineen asumaaan.

    Sitten tapahtuu vielä kamalampaa. Kaupungin ympäröi sankka sumu. Kerrotaan että sekin olisi taikuutta. Sumun keskeltä on kuultu karjuntaa ja sumuun joutuneet ovat kuolleet kauhusta kirkuen. Sumun lähelle meneville lapsille on kasvanut paiseita päähän. Jaan on sumusta hyvin huolissaan. Hänen äitinsä ja pikkusiskonsa ovat jonkin aika sitten matkustaneet etelään eivätkä pääse takaisin, jos sumu ei katoa. Jotain on tehtävä! Jaan ja Tit lähtevät hakemaan apua kaupungin laidalla asuvalta tietäjältä. Näin nuoret tempautuvat mukaan vaaralliseen pelastustehtävään, josta ei pahuutta ja taikuutta puutu. Keskiaikaa muistuttavaan maailmaan sijoittuva Jaan ja Jäähammas aloittaa jännittävän varhaisnuorten fantasiasarjan, joka onneksi on jo saanut jatkoa.

     

    Saku Heinänen: Zaida ja taistelupari, 2017

    Kolmas kirja Intiasta Suomeen adoptoidusta Zaida-tytöstä. Kirjat ovat itsenäisesti luettavia ja tyyliltään ne edustavat maagista realismia. Hyvin kirjailija sen hallitseekin. Myös upea musta-valkokuvitus on Saku Heinäsen käsialaa.

    Tässä kirjassa Zaida on kaksitoistavuotias ja perhe suunnittelee joululomaksi matkaa tytön synnyinmaahan. Zaida ei oikein tiedä mitä matkasta ajattelisi. Muutenkin elämä alkaa vaihtua lapsuudesta nuoruuteen ja sekin hämmentää. Zaidan paras kaveri Siiri kiteyttää asian hienosti: ”Meihin on alkanut tihkua aikuisuutta”.

    Kesän draamaleirillä Zaida on tutustunut teatteriperheen tyttöön Eeviin. Eevin kotikerrostalon kellarissa on vähälle käytölle jäänyt kerhohuone, jonne naapurin Petteri ja Tero ovat perustaneet peliluolan. Heillä on iso screeni seinällä ja mahtavat kaiuttimet. Tytötkin innostuvat pelaamaan ja kaikki sopivat jäävänsä kerhohuoneeseen yöksi ja pelaavansa porukalla. Kotoa saadaan lupa ja tiedossa on jännä yö. Yöstä tulee kuitenkin suoraan vaarallinen, kun todellisuus ja pelimaailma sekoittuvat. Metrotunneleissa käydään melkoinen selviytymiskamppailu!

     

    Henna Helmi: Kilpasiskot Sanni ja Viivi (IceLove), 2019

    Jälleen uusi osa Icelove-muodostelmaluistelujoukkueesta ja sen jäsenistä. Jokainen sarjan osa keskittyy eri henkilöihin, joten sarjaa voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Sarjan kuvituksesta vastaa Reetta Niemensivu. Joukkueen jäsenet ovat iältään kymmenen vuoden kahta puolen ja enimmäkseen tyttöjä, mutta onpa mukana joku poikakin. Kirjoissa kuvataan paitsi joukkueen harjoituksia ja kilpailumatkoja, myös ihmissuhteita.

    Tässä sarjan kolmannessa osassa keskitytään kahteen sisarukseen, yksitoistavuotiaaseen Sanniin ja kahdeksanvuotiaaseen Viiviin. He molemmat luistelevat IceLove-joukkueessa. Sisaruksina he riitelevät vähän väliä, mutta joukkueessa heidän pitäisi kuitenkin tulla toimeen keskenään. Mutta helppoa se ei ole. Sanni on jo iso tyttö ja haluaa ottaa harrastuksen tosissaan, kun taas Viiville luistelu on enemmänkin vielä leikkiä.

    Kirja alkaa kilpailuista, joissa IceLovella olisi ensi kertaa mahdollisuus nousta mitaleille. Sannille sattuu kuitenkin kohtalokas virhe, jonka takia hän tuntee pilanneensa koko joukkueen suorituksen. Sellaisesta tunteesta ei ole helppo päästä eroon. Joka tapauksessa uusiin kisoihin on uskallettava valmistautua.

     

    Henna Helmi: Tuplapulma, Maria (IceLove), 2018

    Toinen osa IceLove-nimisestä muodostelmaluistelujoukkueesta ja sen jäsenistä kertovasta kirjasarjasta. Ensimmäinen osa kertoi neljäsluokkalaisesta Nellystä, nyt keskitytään kolmasluokkalaiseen Mariaan. Joukkueessa luistelee eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia. Maria ja Vili ovat kaksoismiehityksen pari. Se tarkoittaa sitä, että he harjoittelevat joukkueen kuviossa samaa osuutta. Kilpailun lähestyessä sillä hetkellä parempi heistä pääsee kilpailujoukkueeseen edustamaan ja toinen jää varalle.

    Maria ja Vili ovat kovin erilaisia. Maria on tunnollinen mallioppilas niin koulussa kuin jäälläkin. Vili sen sijaan on huoleton huithapeli, ainakin Marian mielestä. Niinpä Marian on vaikea kestää sitä, että seuraaviin kisoihin pääsee luistelemaan Vili eikä hän. Sitten Maria epäonnistuu yllättäen myös koulun ympäristöopin kokeissa ja tuntuu, että tytön koko elämä vinksahtaa tutuilta ja turvallisilta raiteiltaan. Erityisesti kun isän mielestä näyttää siltä, että luistelu haittaa koulunkäyntiä. Miten tyttö saa ongelmansa selvitetyksi ja oppiiko hän ikinä tulemaan toimeen Vilin kanssa vai joutuuko hän lopettamaan rakkaan harrastuksensa?

     

    Hannu Hirvonen: Tohtori Kalikali, 2014

    Mikko on tavallinen koulupoika, joka asuu äitinsä kanssa tavallisessa kerrostalossa ja elää tavallista elämää. Mikon elämä kuitenkin muuttuu, kun kotitalossa alkaa tapahtua kummia. Eräänä aamuna Mikko kulkee kouluun puiston läpi ja sattuu kuulemaan, kuinka hiekkalaatikolla leikkivä pikkupoika hokee kammottavaa lorua Tohtori Kalikalista. Outo loru jää Mikon mieleen ja toimii ikään kuin ennustuksena tuleville tapahtumille. Kun Mikko iltapäivällä palaa koulusta, hän huomaa kotitalonsa rappukäytävässä tiedon uudesta asukkaasta. Taloon on muuttanut, kas kummaa, tohtori Kalikali, laillistettu lääkäri vuodesta 1382. Miten se voi olla mahdollista. Aikuisten mielestä vuosiluvussa on painovirhe, mutta Mikko ei ole samaa mieltä. Hän ryhtyy tarkkailemaan kummallisen tohtorin elämää, joka mustissa vaatteissaan ja silinterihatussaan on kuin suoraan kauhuelokuvasta. Tohtorin puuhat vaikuttavat vähintäänkin oudoilta. Mikon huoneen vaatekomerosta johtaa kuilu tohtorin asuntoon. Erään kerran Mikko ryömii kuiluun kohtalokkain seurauksin… Uutta kotimaista kauhukirjallisuutta nuorille lukijoille.

     

    Anu Holopainen: Kauhukännykkä (Iik! : 1), 2019 – myös e-äänikirjana

    Kirja aloittaa alakoululaisille suunnatun kauhusarjan. Sellaista on jo kaivattukin. Jo heti alussa alkaa tapahtua: liikuntatunnin jälkeen viidesluokkalainen Saku löytää urheilukentän laidalta sinisen kännykän. Se ei muistuta mitään hänen näkemäänsä Samsungia tai iPhonea. Sakun tutkiessa kännykkää saapuu paikalla luokan isoin ja ilkein tyyppi, Ville. Hän sieppaa Sakulta kännykän kohtalokkain seurauksin.

    Ville alkaa tuijottaa kännykkää kuin lumoutuneena koko ajan luokassakin. Opettajakaan ei saa häntä luopumaan siitä. Sen sijaan Ville juoksee pois luokasta ja koulusta ja katoaa. Pian paikkakunnalta katoaa muitakin lapsia.

    Saku ja kaksoissisarensa Sussa joutuvat tutkimaan paholaiskännykän arvoitusta henkensä edestä siinä vaiheessa, kun heidän oma esikouluikäinen pikkusiskonsa Siirikin katoaa kännykän lumoamana. Sisko on löydettävä ennen kuin vanhemmat huomaavat hänen kadonneen.

     

    Anu Holopainen: Nuku, nuku leluseni (Iik! 4), 2020

    Saku, Sussa ja Siiri viettävät kesälomaa. Helteinen sää on jatkunut pitkään ja varsinkin Siiri kaipaa tekemistä. Hän saa houkuteltua Sakun ja Sussan kanssaan metsäretkelle. Metsän keskellä sijaitsee vanha, hylätty kirkko, Paimenkirkko. Paikka on kaunis, mutta lapsilla ei varmaan olisi lupaa mennä sinne, kolmikko lähtee kuitenkin tutkimaan paikkaa. Heillä on eväät mukanaan, niin kuin kunnon retkellä kuuluu ollakin, ja helteisellä säällä metsässä on vähän viileämpää. Tytöt jäävät pihalle ja Saku lähtee tutkimaan vanhaa kirkkoa ja löytää sieltä yllättäen salahuoneen. Salahuoneesta löytyy kivestä tehty kiekko jossa on linnun kuvia, vanha kaulakoru ehkä. He ottavat korun mukaansa. Salahuoneen seinässä on tumma neliö, joka vaikuttaa salaluukulta. Nyt ei ole aikaa sitä tutkia, mutta lapset päättävät palata asiaan myöhemmin.

    Saku, Sussa ja Siiri istuvat kirkon kuistilla syömässä eväitä. Siirillä on mukana sämpylä lintuja varten ja naakat tulevat lähemmäs syömään sämpylän murusia. Yhtäkkiä metsästä juoksee kettu ja sieppaa yhden naakoista suuhunsa. Siiri lähtee perään, potkaisee kettua, joka irrottaa otteen naakasta. Lintu on kuitenkin jo kuollut. Suuri suruhan siitä seuraa ja kolmikko hautaa linnun metsään, kirkon läheisyyteen.Seuraavana yönä Siiri herättää Sakun ja Sussan. Sama kuollut lintu, pieni naakka, koputtaa verisellä nokallaan Siirin ikkunaan. Lapset eivät ole uskoa näkemäänsä. Seuraavana päivänä he kiirehtivät haudalle. Hauta on tyhjä. Mitä ihmettä on tapahtunut, ei kai naakka ole muuttunut zombi-linnuksi…

     

    Jørn Lier Horst: Kultaisen kellon arvoitus, 2019

    Norjan rannikolla, Venepukamassa, asuvat nuoret, Cecilia, Leo ja Une ratkovat jo toista rikosta saman kesän aikana. Tapahtumat keskittyvät nytkin Cecilian isän omistaman täysihoitolan liepeille. Vaarallinen vanki on karannut ja on syytä epäillä, että hän piilottelee Venepoukamassa. Hän on näet asunut lapsena paikkakunnalla. Hän oli mukana suuressa ryöstössä, joka tehtiin Oslossa kuuluisaan kultasepänliikkeeseen edellisenä vuonna. Miljoonien arvoista ryöstösaalista ei ole vieläkään löydetty. Ryöstön arvokkain esine oli kuninkaille kuulunut kullasta valmistettu ja jalokivin koristeltu Maltan kello.

    Eräänä yönä Cecilia kuulee outoa hiippailua ja näkee myös, kuinka ovenkahva liikkuu. Myös täysihoitolan pari vierasta vaikuttavat epäilyttäviltä. Kun kolmikko löytää vanhan päiväkirjan ja avaimen sekä huomaa outoa liikehdintää sodan aikaisissa bunkkereissa, huomaa lukija viimeistään jännittävänsä nuorten mukana.

    Koko ajan kirjassa kulkee mukana myös Cecilian äidin viimekesäinen katoaminen ja kuolema. Siinäkin tuntuu olevan yhä enemmän kysymyksiä, joihin tyttö kaipaa vastauksia.

     

    Jørn Lier Horst: Operaatio Varjomies (Etsiväkaksikko; 2), 2018

    Norjalainen helppolukuinen salapoliisisarja Lasse-Maijan etsivätoimiston hengessä. Tapahtuu pienessä Virtakylän kaupungissa. Ensimmäisessä osassa kaksikko paljasti laittoman olutpanimon.

    Tilda ja Oliver ovat parhaita kavereita ja naapuruksia. Yhdessä he muodostavat Etsiväkaksikon. Mukana pyörii myös neuvokas vainukoira Otto. Nyt tapahtumat alkavat siitä, kun Oliver pyöräilee niityllä ja kaatuu kuoppaan. Miksi joku on kaivanut kuopan keskelle polkua? Siinä voi käydä pahasti. Myöhemmin lapset huomaavat, että kuoppia on kaivettu niitylle enemmänkin. Miksi ihmeessä?

    Samalla lapset näkevät mustahattuisen miehen, joka katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Kuka on tuo salaperäinen Varjomies? Kun Tilda ja Oliver vielä saavat käsiinsä vanhan aarrekartan, on mysteeri valmis. Lapset päättävät tulla niitylle yöllä vakoilemaan salaperäistä miestä. Se on jännittävää, mutta ehkä myös vaarallista.

     

    Jørn Lier Horst: Vedenalainen arvoitus, 2020

    Cecilian, Leon, Unen ja Egon-koiran kotikaupungissa kuvataan rikoselokuvaa. Paikalla on paljon väkeä ja nuoretkin Egon-koira mukaan lukien ovat palkattu statisteiksi.

    Kirja alkaa elokuvan kohtauksella, jossa kuvataan merestä löytävää saapasta. Saappaan mukana tulee myös osa jalkaa. Kaikki seuraavat jännittyneinä otosta, mukana on myös Jesper Moland, elokuvaopiskelija, joka on palkattu kuvamaan elokuvan tekoa, hän siis tekee elokuvaa elokuvan tekemisestä. Jesperillä on kallis kamera, joka yhtäkkiä katoaa. Miksi kenelläkään on yhtään syytä viedä opiskelijan kamera?

    Täysihoitola Helmessä asuvat ohjaaja, näyttelijät ja sinne myös ilmestyy hetkeksi mystinen Lintumies. Lintumies oli löytänyt edellisessä kirjassa Cecilian äidille kuuluneen medaljongin (äiti oli kuollut hukkumalla) ja Cecilia kerää rohkeutta kysyäkseen Lintumieheltä, tietääkö tämä äidin kuolemasta mitään. Myös muita outoja ihmisiä ilmestyy majoittumaan Täysihoitola Helmeen, muun muassa kaksi rikollisen moottoripyöräjengin johtajaa. Tämä ihmetyttää nuoria, eivätkö kyseiset moottoripyöräjengit ole verivihollisia keskenään?

    Alkaa näyttää siltä, että Venepoukamassa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei ole aivan laillista, vai onko näin? Lisäksi paljastuu, että Lintumies on mökissään kuvannut satoja tunteja ympäristön elämää, tavoitteenaan kuvata lintuja, mutta onko samalla kameraan tallentunut jotain Cecilian äidin kuolemasta? Alkaako tämäkin tapahtuma selvetä? Ja aivan kuin elokuvaa mukaillen merestä nousee saapas, yksi nuorista löytää sen merenpohjasta. Kenelle se on kuulunut ja miksi se nyt ilmestyy, onneksi Cecilia on hyvä uimari, samoin kuin Leo, sillä uimataitoa nyt totisesti tarvitaan.

    Erittäin jännittävä jatko-osa Clue-seikkailuihin.

     

    Johanna Hulkko (kirjoittaja) ja Jari Paananen (kuvittaja): Geoetsivät ja jäätävä mysteeri, 2020

    Geoetsivät asuvat Nokialla ja harrastavat geokätköilyä. Kätköjä etsiessään he joutuvat monesti myös ratkomaan rikoksia. Porukan muodostavat Raparperi ja hänen saman ikäiset ja vähän nuoremmat ystävänsä Emmi, Salli, Pasi-Antero ja Petteri.

    Eletään joulukuun alkua. Lapsia kiinnostaa avantosaunalla laiturin päässä oleva talvikätkö. Sen löytämiseksi he ryhtyvät avantosaunojiksi. Samaan aikaan alkaa sattua erilaisia tihutöitä ympäri kaupunkia. Latuja rikotaan ja avantosaunan rahalipas varastetaan. Geoetsivillä on niiden selvittämisessä kiire, koska heitä epäillään rahojen varastamisesta!

    Koulussa Raparperin luokka on saanut tehtäväkseen paitsi esittää, myös käsikirjoittaa näytelmän joulujuhlaan. Hieman haikeaa, koska tämä on kaksitoistavuotiaan Raparperin viimeinen joulujuhla alakoulussa. Toki kirjassa on taas myös Raparperin hölmöilevän isän tempaus. Kirjan lopussa annetaan koordinaatit ihka oikeaan tamperelaiseen geokätköön, joka näkyy vain vähintään +20 °C tai -10 °C lämpötiloissa. Miten se on mahdollista?

     

    Johanna Hulkko: Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka, 2017

    Ahmimisikäisille, 8-10 -vuotiaille, suunnattu sarja on edennyt jo kahdeksanteen osaan ja muuttunut myös ilahduttavasti värikuvitetuksi.

    Nyt Raparperi ja kumppanit eivät enää tyydy lähistön hämäläismaisemiin, vaan seikkailevat ympäri satavuotiasta Suomea. Kirja onkin paitsi seikkailukertomus, myös mainio matkaopas moneen suomalaiseen kansalliskohteeseen. Niinpä ensimmäisellä sivulla oleva kartta onkin tarpeen, jotta lukija saa käsityksen, missä oikein on vaikkapa Bengtskärin majakka tai Pirunpesä.

    Jälkimmäinen on muuten melkoinen onkalo: 23 metriä syvä. Miten sieltä voi löytää geokätkön? Sillä tokihan Geoetsivät etsivät jokaisesta kohteesta myös kätköjä. Tällä kertaa myös lukija saa pulmia pohdittavakseen. Jokainen kirjan luku keskittyy eri kansallispuistoon ja niistä jokaisesta löytyy tehtävä ratkaistavaksi. Eivätkä ne ole mitään helppoja! Onneksi vastaukset löytyvät kirjan lopusta. Ja totta kai selviää myös muinaispurkan arvoitus.

     

    Johanna Hulkko:  Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus, 2013

    Neljäsluokkalainen Raparperi-tyttö ja hänen ystävänsä Emmi sekä Emmin ekaluokkalainen pikkusisko Salli harrastavat trendikästä geokätköilyä. Nyt tytöt joutuvat kuitenkin etsintäreissullaan melkoiseen pulaan: he pyöräilevät paljon normaalia kauemmaksi ja yhdestä pyörästä puhkeaa kumi. Apua ei voi hälyttää, koska kaikkien kännykät ovat poissa pelistä: yksi näet katoaa ja kaksi kastuu. Tyttöjen on jäätävä yöksi metsään. Onneksi paikalle osuu pari tuttua partiolaispoikaa eväineen ja telttoineen, Mutta samalla lapsia ryhtyy myös seuraamaan outo hiipparimies. Mitä hän haluaa? Kesäisen seikkailun lomassa kirjassa tulee kuin vaivihkaa esiin myös Raparperin perhekuvio: hänellä on kaksi isää.

     

    Teija Huusko: Balettia, Alina!, 2020 – myös e-äänikirjana

    12-vuotias Alina on aina rakastanut balettia. Uusi lukukausi balettiryhmässä on alkamassa ja Alinaa jännittää, koska paras ystävä Venla on vaihtanut baletin pianon soittoon ja kaiken lisäksi ryhmää ohjaa nyt uusi opettaja, Kirsi. Pari uutta tyttöäkin on ryhmään tullut: vahvasti meikattu Ronja ja eteerinen Riikka. Riikka vaikuttaa todelliselta ballerinalta, juuri sellaiseksi Alinakin haluaa tulla.

    Kirsi on määrätietoinen ja tiukkakin ohjaaja, mutta se ei Alinaa haittaa. Alina haluaa kehittyä ja ottaa kaikki ohjeet tosissaan. Alina on kuitenkin ujo ja se harmittaa tyttöä, liikkeet sujuvat hyvin, mutta välillä saattaa oikeaoppinen hengittely unohtua.

    Kesken syyslukukauden ryhmään saapuu uusi oppilas, Jasper. Jasper on muuttanut perheensä kanssa Helsingistä ja käynyt useamman vuoden Kansallisoopperan balettioppilaitosta. Tämä tekee vaikutuksen ryhmäläisiin. Eikä yhtään haittaa, että poika on pitkä ja urheilullinen, hiukset kivasti ponnarilla. Lisäksi Jasper on rento ja mukava. Yhden jos toisen ballerinan sydän taitaa lyödä ylimääräisen lyönnin.

    Ryhmä saa jännittäviä uutisia: joulunäytökseen tehdään oma versio baletista Lumikuningatar. Tarinan päähenkilöitä ovat Lumikuningatar, sekä ystävykset Kai ja Kerttu. Lumikuningattareksi valitaan tanssija ylemmästä ryhmästä, mutta kaksi muuta päähenkilöä tulevat Alinan ryhmästä. Jasper on tietysti Kai, mutta kuka on Kerttu?

    Kaikki haluavat saada roolin. Yhteishenki on ollut hyvä, mutta nyt ilmenee kateutta ja selän takana puhumista. Alinan ja parhaan ystävän Venlan väleihinkin tulee pieni särö. Miten syyslukukausi balettiryhmässä etenee, saadaanko esitys kuntoon? Alina tosiaan rakastaa balettia, elää sille, mutta riittääkö se?

  • J

    Merja ja Marvi Jalo: Aksu etsii kotia (Unelmakoirat; 1), 2020

    Uusi helposti luettava ja sopivasti Marjo Nygårdin kuvilla elävöitetty kirjasarjan aloitus pienille koirafaneille.

    Naapureina asuvat ystävykset Aino ja Isla rakastavat koiria ja haluaisivat myös ikioman lemmikin, mutta kummankaan vanhemmat eivät anna siihen lupaa. Perustelutkin ovat selkeät: tytöt ovat vasta syksyllä menossa ensimmäiselle luokalle ja siksi aivan liian pieniä ottamaan vastuuta koiran hoidosta.Ainon täti Lea kasvattaa koiria. Nyt hänen hoitoonsa tuodaan huostaanotettu, parivuotias sekarotuinen Aksu. Tädin koirahoitolassa on kuitenkin täyttä ja niinpä Aino saa äidiltään luvan ottaa Aksu pariksi viikoksi hoitoonsa. Aksu on kouluttamaton ja joutuu moniin hankaluuksiin, mutta tytöt rakastuvat pikkukoiraan heti. Mutta tuskainen, koirasta luopuminen hetki lähestyy koko ajan!

     

    Marvi & Merja Jalo, Reetta Niemensivu (kuv.) Olivia ja Onnentähti (Onnenkepparit; 1), 2018

    Keppihevoset hyppäävät kertomakirjallisuuteen tässä konkarikirjailijasisarusten Marvi ja Merja Jalon uutuussarjassa. Tokaluokkalainen Olivia rakastaa hevosia, mutta on allerginen kaikille eläimille. Hän ei voi käydä tallilla edes katsomassa hevosia, saati harrastaa ratsastusta niin kuin paras ystävänsä Valpuri. Se surettaa Oliviaa kovasti. Onneksi hän voi sentään unelmoida. Unelmissaan hänellä on ihana musta hevonen, jolla on tähti otsassa. Ja sen hevosen nimi on Onnentähti.

    Eräänä päivänä Olivia löytää ojasta hylätyn keppihevosen, joka on juuri hänen unelmiensa hevosen näköinen! Hepan korva on irti, mutta äiti korjaa sen kätevästi. Nyt hänellä on kuin onkin oma hevonen. Mitä siitä että kyseessä on keppari ja se jonkun itse tekemä; se on silti hänen ikioma Onnentähtensä.

    Oikeilla poneilla ratsastava Valpurikin innostuu keppihevostelusta. Vanhempansa ostavat hänelle upouuden kepparin, jonka tyttö ristii Prinsessaksi. Olivia on vähän kateellinen. Pari muutakin ystävää innostuu keppareista ja niin heitä on jo neljä. Vanhasta vajasta tulee isän avustuksella talli ja krokettimailoista saa tehtyä esteradan. Kun kirja päättyy, on Olivialla jo kaksi kepparia.

     

    Merja ja Marvi Jalo: Jesse seurapiirikoira (Koiratytöt), 2012

    Löytökoira Jessen ja turkulaisten koiratyttöjen Jennan ja Hannelen tarina jatkuu nyt jo kuudennessatoista osassa! Koirahoitolan katto on romahtanut liian lumen vuoksi Rahaa korjaukseen ole ja koirat joudutaan sijoittamaan väliaikaistiloihin. Mutta sitten apuun tulee kaupungin rikkaimpiinkuuluva rouva Munkkirinne, joka järjestää rahankeräystempauksen katon korjaukseen. Hän pistää pystyyn talvitapahtuman, jossa on rusettiluistelua, koiravaljakkoajelua ja leikkimielinen lemmikkien huutokauppa, josta voi huutaa itselleen lemmikkieläimen yhden päivän ajaksi. Tarinassa on mukana tietysti paljon koiria ja kommelluksia, mutta ehkäpä myös ripaus rakkautta ja jokunen rosvokin.

     

    Anna Jansson: Kadonneet retkirahat (Emil Wern tutkii), 2011

    Yksitoistavuotias Emil asuu Ruotsissa, Gotlannin saarella, historiallisessa Visbyn kaupungissa. Hänen kotinsa on aivan vanhan kaupunginmuurin kyljessä. Kodin puutarhassa on vanha kioski, josta Emil on tehnyt itselleen etsivätoimiston. Hän ratkoo rikoksia apunaan pikkusiskonsa Linda ja äitinsä Maria. Äiti ymmärtääkin rikosten maailmaa hyvin, koska hän on ammatiltaan poliisi. Tässä uuden sarjan ensimmäisessä osassa Emil selvittää, kuka varasti luokan leirikoulurahat. Se ei ole aivan helppoa, koska epäiltyjä on useita. Kirjan lopussa on kirjailijan ja kuvittaja Mimmi Tollerupin lyhyet esittelyt sekä mielenkiintoinen rikossanasto!

    Kuuluisan ruotsalaisen dekkarikuningattaren ensimmäinen, nopealukuinen kirja lapsille. Emilin äiti Maria Wern on muuten Anna Janssonin aikuisten dekkareiden päähenkilö!

     

    Anna Jansson: Kadonnut pikkuveli, 2017

    Hieman epätasainen, alaluokkalaisille suunnattu, ruotsalaiskonkarin dekkarisarja on löytänyt säännöllisen lukijakuntansa. Epätasainen siksi, koska kaikki osat eivät ole ollenkaan yhtä kiinnostavia. Tässä osassa imua kuitenkin on.

    Sarjan päähenkilönä on Gotlannin saarella, Visbyssä asuva kymmenkesäinen poliisiaäidin poika Emil, jolla on oma etsivätoimisto. Emilin apuna häärivät pikkusisko Linda ja ystävät. Nyt Emil ja Linda riitelevät. Linda saa selville, että Emil on ihastunut luokkakaveriinsa Alvaan. Sitähän ei saisi kertoa kenellekään, mutta Linda ei malta pitää salaisuutta! Totta kai Emil suuttuu ja häntä nolottaa eikä hän haluaisi mennä edes kouluun.

    Samaan aikaan myös Alva riitelee pikkuveljensä kanssa. Onko pikkusisaruksista muuta kuin harmia? Alvan ja pikkuveljen riidassa käy kuitenkin huonosti. Riidan seurauksena pikkuveli lähtee ulos ja nousee tuntemattoman auton kyytiin. Niin ei saa koskaan tehdä! Kuka hänet vei ja minne? Nyt on Emilillä ja kavereilla tosi kyseessä!

     

    Anna Jansson: Kummitustalo (Emil Wern tutkii), 2016

    Ruotsalaispoika Emilin äiti on poliisi ja siksipä poikakin on perustanut oman etsivätoimistonsa. Apuna häärivät pikkusisko Linda, Molly-koira ja muutama kaverikin.

    Kummitustalo on kirjasarjan kahdeksas osa. Eletään keskitalvea. Emilin perhe lähtee tuttavaperheen kanssa luistelemaan ja kohtaa jäällä puolitutun Hedvig-nimisen naisen, joka kertoo, että hänen talossaan kummittelee. Vanhan perimätiedon mukaan alueella on aikoinaan liikkunut sotilaita ja samalla on kadonnut pikkupoika. Kerrotaan, että pojan isä kummittelee läheisellä suolla ja etsii yhä pientä poikaansa. Hedvig kertoo nähneensä kummituksen myös talossaan. Hän pelkää niin, että on muuttanut itse pois ja ottanut taloonsa vuokralaisia. Emil ja kumppanit majoittuvat taloon ja päättävät ratkaista arvoituksen.

    Helppolukuista ja jännittävää luettavaa alakoululaisille.

     

    Riikka Juvonen: Roope roska-auto, 2012 (Tammenterho)

    Roope on roska-auto, joka on iloisesti tyhjentänyt roskalaatikoita koko ikänsä. Nyt se on työtön. Uudet, isot, hienot jätefirmojen autot ovat vieneet siltä kaikki hommat ja ajaneet Roopen pois. Niinpä Roope kyhjöttää tarpeettomana varikon nurkassa. Seuranaan sillä on roskiksesta löytynyt Pupu; sekin on heitetty menemään. Mutta sitten tulee päivä, jolloin isot autot joutuvat nöyrtymään ja pyytämään Roopea apuun. On tehtäviä, joissa isot eivät parjaa, vaan tarvitaan pienen taitoja!

     

    K

     

    Riina ja Sami Kaarla: Arttu Tirttu herää henkiin, 2017 – myös e-äänikirjana

    Kotimaisten tekijöiden helppolukuinen ja runsaskuvainen pikku kirja aloittaa uuden sarjan. Jimi asuu mummonsa kanssa. Virallisesti mummo on Jimin huoltaja, mutta käytännössä asia taitaa olla toisin päin.

    Eräänä päivänä Jimi saa uuden kaverin, Arttu Tirtun. Alkujaan Arttu Tirttu on ollut Erkin burgerin lastenannoksen yllätyslahja. Miten se päätyy Jimin kaveriksi? Se on pitkä tarina, joka kulkee kaatopaikan kautta ja päättyy vihreään maalipurkkiin.

    Jimin luona tuo pieni miniatyyrihahmo herää henkiin. Miten se muka tapahtuu? Se kannattaa lukea kirjasta, mutta sen verran paljastettakoon, että nimensä Arttu Tirttu saa suoraan Star Wars -elokuvista. Se näet muistuttaa tuota kuuluisaa robottia nimeltä R2D2.

     

    Riina ja Sami Kaarla: Peliin kätketyt (Pet Agents; 4), 2020

    Kati-e on kiinnostunut sekä eläimistä että elektroniikasta. E-kirjain tytön nimen perässä tarkoittaakin elektroniikkaa. Kati-e on käynyt koodauspäiväkodin ja elektroniikkaeskarin. Hän on myös rakentanut itselleen robotin, Ti-botin. Kati-e ja Ti-bot asuvat kerrostalon katolla vanhassa vesisäiliössä. Heillä on lemmikkinään vaikka mitä eläimiä. Kirjassa opitaankin monenlaista eläinten hoidosta. Yhdessä Kati-e ja Ti-bot muodostavat Pet Agents –tiimin, joka ratkoo erilaisia eläinongelmia.

    Nyt Pet Agentsit, saavat agenttitehtävän virtuaalimaailmaan DinoPez-peliin. Siellä heidän ystävänsä Lumia tarvitsee apua kadonnen dinon löytämiseksi. Kati-e ja Ti-bot luovat itselleen avattaret ja sukeltavat VR-peliin etsimään dinoa. Samalla tulee lisää onglemia: he jäävät peliin vangiksi, kun uloskirjatuminen ei onnistu.

    Jo neljäs osa helposti luettavasta ja värikkäästi kuvitetusta alakoululaisten sarjasta.

     

    Riina ja Sami Kaarla: Täältä tullaan, lemmikit! (Pet agents), 2019

    Kati-e on alakouluikäinen tyttö, joka on kiinnostunut sekä eläimistä että elektroniikasta. E-kirjain tytön nimen perässä tarkoittaakin juuri elektroniikkaa. Kati-e on jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut tekniikasta; hän on käynyt koodauspäiväkodin ja elektroniikkaeskarin. Hän on nyt jo niin hyvä, että on rakentanut itse robotin, Ti-botin. Se on lyhenne sanasta Titaani-robotti.

    Yhdessä Kati-e ja Ti-bot asuvat kerrostalon katolla vanhassa vesisäiliössä. Heillä on lemmikkeinään koira, kissa, kakadu-lintu ja kaksi rottaa. Melkoinen eläintarha siis hoidettavana. Kati-en toinen kiinnostuksen kohde ovatkin eläimet. Tyttö tietää paljon sekä luonnossa asuvista eläimistä että lemmikeistä.

    Tässä kivasti kuvitetussa, ohuessa kirjassa Kati-e ja Ti-bot auttavat ihmisiä  heidän lemmikkiogelmissaan ja ehtivätpä nuo kaksi myös pelastaa oravaperheen. Välillä Kati-e lähettää Ti-botin yksin matkaan ja ohjaa häntä etänä. Pieni Ti-bot vaikuttaa sangen inhimilliseltä ja sympaattiselta. Kaksikko tutustuu myös uuteen naapurinpoikaan, Timiin. Ehkä hänkin seikkailee sarjan seuraavissa osissa.

     

    Tuula Kallioniemi: Ensiluokkaiset kioskikauppiaat, 2015

    Reuhurinne-sarjassa on alkanut ilmestyä alkuperäisen perusromaanisarjan ohella myös tietokirjoja ja helppolukuisia. Lue itse -alasarjassa seurataan ekaluokkalaisten Tötterön ja Pikkiksen touhuja. Pidemmät sanat on tavutettu ja Jii Roikosen mainiot kuvat sopivat hyvin yhteen tekstin kanssa.

    Tässä osassa Tötterö ja Pikkis keräävät rahaa leirikoulua varten ja perustavat sitä varten kioskin. Ensin vaikuttaa siltä, että myytävät tavarat eivät ihan vastaa asiakkaiden tarpeita. Nenätön nalle, pariton sukka, pohjaton ämpäri, tonttulakki; kuka sellaisia ostaa kesähelteellä? Tikkareita ja jäätelöä kaivattaisiin, mutta niitä sen sijaan ei ole myytävänä. Kun vielä mainoskyltitkin ovat täynnä kirjoitusvirheitä ja aiheuttavat hassuja väärinkäsityksiä, jättäisi moni jo kioskinpidon sikseen. Mutta ihme kyllä, kauppa käy, kaikki tavara tulee myytyä ja rahaakin kertyy. Miten se on mahdollista?

     

    Tuula Kallioniemi: Karoliina ja Baskeri-Villen koira, 2011

    Karoliinan luokka 1 B saa koulukummit viitosluokalta. Karoliinan kummi Aliisa sattuu olemaan aivan koirahullu. Hänellä on jo kolme koiraa ja hän aikoo hankkia vielä yhden lisää! Aliisa ehdottaa, että Karoliina ja hän ryhtyvät yhdessä käymään koiranäyttelyissä. Apua! Karoliina pelkää kuollakseen koiria! Mikä neuvoksi? Ja mikä ihmeen otus on kirjan nimen kammottava Baskeri-Villen koira? Reipas alakoululainen Karoliina seikkailee iloineen ja suruineen jo helppolukuisen sarjan viidennessä osassa. Tekstiä keventää Marika Maijalan kuvitus.

     

    Tuula Kallioniemi: Karoliina ja nokkela Neema, 2013

    Rempseän ekaluokkalaisen, Karoliinan luokalle tulee uusi tyttö: Tansaniasta kotoisin oleva hurmaavan aurinkoinen Neema. Neeman tulo laittaa luokan kaverikuviot uusiksi. Neemasta tulee koko luokan suosikki. Pojatkin ovat aivan hänen lumoissaan. Tähän asti Lin ja Karoliina ovat olleet parhaita kavereita, mutta nyt Lin ei huomaa Karoliinaa enää ollenkaan, vaan alkaa kaveerata Neeman kanssa. Karoliinalla ei ole kivaa ja häntä alkaa ottaa koko Neema päähän. Niinpä Karoliina yllättyy, kun Neema kutsuu hänet yökylään ja sinne päästyään Karoliina yllättyy vielä enemmän! Karoliina oppii, että Neema on vieläkin mukavampi ja viisaampi kuin kukaan osasi arvatakaan. Kirja on jo sarjan seitsemäs osa.

     

    Tuula Kallioniemi: Konsta, talenttitähti, 2011

    Mainio Konsta-sarja jatkuu taas! Konstan luokka, 3 A päättää järjestää talenttikisan. Kaikki haluavat olla talenttitähtiä. Konstakin haaveilee kisan voitosta ja sen myötä maineesta ja kunniasta, mutta käytännön toteutus ei ole ollenkaan helppoa. Muilla tuntuu olevan vaikka mitä erikoistaitoja, mutta Konsta ei osaa mitään. Hän yrittää harjoitella vaikka mitä: ajatusten lukemista, taikatemppuja, kärpäsen kesyttämistä. Miten Konstan oikein käy kisassa?

     

    Tuula Kallioniemi: Pako, 2015

    Jännä! Päähenkilöinä neljä toisilleen ennestään tuntematonta lasta, jotka joutuvat sattumalta mukaan vaaralliseen tapahtumasarjaan. Kaikki alkaa heinäkuun lopulla, kun 12-vuotias Matilda soutaa ukkosta pakoon syrjäiseen saareen. Siellä hän joutuu vanhan miehen vangiksi. Vankina on myös toinen tyttö, Carita. Kun mies paljastuu entistäkin oudommaksi, lähtevät tytöt karkuun. Mutta miksi Carita ei ensin haluaisi paeta? Entä miten tarinaan tulevat mukaan pojat nimeltä Anders ja Samuel? Miten he pelastavat tytöt? Paljon kysymyksiä, joihin saa vastauksen kirjan lukemalla. PS. Myös poliisi etsii jo tyttöjä…

     

    Tuula Kallioniemi: Pöllitty pallo, 2019 – myös e-kirjana

    Kirja kertoo Rupulan lähiön lapsista, jotka perustavat oman jalkapallojoukkueen. Kaikki alkaa siitä, kun naapurustoon muuttaa uusi poika, Eetu. Hän on erittäin vilkas; höpöttelee ja touhuaa koko ajan. Kirjan toinen päähenkilö Salama tutustuu Eetuun varsin omaperäisellä tavalla: Eetu pudottaa parvekkeelta vesi-ilmapallon Salaman päähän.

    Siitä huolimatta pojista tulee heti kaverit ja myös luokkatoverit. Eetu on myös hyvin toimelias: hän haluaa pelata jalkapalloa ja perustaa Rupulan lapsille oman joukkueen FC Wannaplayn. Mukaan tulee sekä poikia että tyttöjä. Ongelmia tuottaa hieman kunnon pallon ja valmentajan saaminen; mutta nekin löytyvät. Pelit eivät kulje hyvin, ja lopulta sekä pallo että valmentaja kumpikin katoavat. Mitenkäs sitten pelataan? Taas tarvitaan Eetun neuvokuutta.

    Kirja kertoo paitsi jalkapallosta, myös lähiön lasten elämästä muutenkin. Joukkueen jäsenistö on varsin monikulttuurinen, Eetun vanhemmat, samoin kuin joukkueen valmentajakin, ovat juoppoja ja viettävät mieluusti aikaa lähipubissa. Kunnon palloon ja pelikenkiiin ei ole varaa. Onneksi on myös omista ja muidenkin lapsista huolehtivia aikuisia. Ikävyyksistä huolimatta kirjassa valoisa ja toiveikas tunnelma ja lukija jää odottamaan joukkueen myöhemmistä vaiheista kertovia osia.

     

    Tuula Kallioniemi ja Jii Roikonen: Valopäiden veljeskunta, 2010

    Riehurinteiden kirjoittajana tunnettu Tuula Kallioniemi ja sarjakuvataiteilijana kunnostautunut Jii Roikonen ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen ja luoneet valloittavan Valopäiden veljeskunnan. Tämä on uuden sarjan aloitusosa. Jos pidät Vili Voipiosta ja Kapteeni Kalsarista, pidät melko varmasti myös Valopäistä. Kirja sopii parhaiten 10-12 -vuotiaille. Huaskasti kuvitettu kirja on täynnä koheltamista ja jätkähuumoria. Mopoautosta haaveilevat luokkakaverit Pate ja Vallu muodostavat Valopäiden veljeskunnan. Omasta mielestään pojilla on neron aivot, mutta he eivät silti oikein menesty koulussa. Koulu onkin poikien mielestä turha paikka, koska kaiken tarvittavan voi oppia netistä. Oppitunnit voisi poikien mielestä vallan mainiosti käyttää unijoogan harjoittamiseen, mutta ikävä kyllä opettajiksi naamioituneet humanoidit sabotoivat tätä harrastusta. Koulu on muutenkin täynnä outoja otuksia ja mysteerejä, joita Valopäät vauhdilla ratkaisevat. Mysteeristä vaikein taitaa silti olla suloinen, mutta temperamenttinen Diana.

     

    Anneli Kanto: Tulikärpäset (Futistyttö : 1), 2009, 2014

    Valloittavan sarjan aloitusosa. Päähenkilö Oona kirjoittaa päiväkirjaa täyttää kirjan kuluessa 12 vuotta. Eletään kevättä ja kesää. Oona on aikoinaan adoptoitu Kiinasta ja joutuu välillä kiusatuksi taustansa ja ulkonäkönsä vuoksi. Hän asuu toimittajaäitinsä ja ammattikoulua käyvän isoveljensä Anssin kanssa. Perheessä on myös koira Hippu. Oonan kevät ei ole sujunut kovinkaan mukavasti. Useampikin asia raivostuttaa kotona ja koulussa. Luvassa on kuitenkin parempaa, kun Tulikärpäset-joukkueen jalkapalloharjoitukset taas alkavat! Oonan luokalle on tullut uusi tyttö Henna, joka vaikuttaa kivalta eikä ollenkaan pissikseltä. Oona houkuttelee Hennankin pelikentälle. Lukijalle tulee ihan sellainen olo, että pitää päästä itsekin kentälle. Kirja kertoo kivasti Oonan muustakin elämästä. Rempseä kirjasarja futista pelaavista varhaisnuorista tytöistä on tänä vuonna ilmestynyt uusinta painoksina.

     

    Ansu Kivekäs: Ykkösjätkät, 2012 (Kirjava kukko)

    Ekaluokkalainen Anton tutustuu kolmasluokkalaiseen Kyöstiin. Yhdessä pojat kehittävät mitä mielikuvituksellisempia leikkejä. He leikkivät mm. taistelulentäjiä ja hävittävät naapurin mummon parvekkeelta kaikki viholliset eli mummon kukat. Mummo suuttuu, mutta leppyy kun pojat siivoavat jälkensä. Ja sitten mummo ryhtyykin kertomaan pojille ihan oikeasta sota-ajasta. Kyösti tulee myös Antonin luokse yökylään. Pojat katsovat yömyöhään jännittävää, lapsilta kiellettyä elokuvaa. Sen seurauksena Kyösti ei saa unta ja hyökkää aamuyöllä lehdenjakajan kimppuun… Kirjan luettuaan jää jo kaipaamaan jatkoa poikien seikkailuihin.

     

    Tatu Kokko (teksti) & Timo Filpus (kuv.): Roskasakki ihan pihalla, 2014

    Hauska, helppolukuinen ja kivasti kuvitettu kirja, jossa päähenkilöinä ovat vaatehuoneen tossussa asuvat roskat. Ja niitähän on vaikka minkälaisia aina pölykoirista pullonkorkkeihin. Kaikki roskat ovat myös omia persooniaan aina puhetyyliä myöten. Roskien tärkein aarre on helisevä kulkunen, jonka häijy torakka ötökkäjengeineen onnistuu niiltä huijaamaan. Aarre on saatava takaisin. Mutta se ei ole helppoa. On varottava paitsi ötököitä myös hurisevaa Hotkijaa eli pölynimuria ja äkäistä Silppuria eli ruohonleikkuria. Roskien seikkailuista kerrotaan myös kahdessa sarjan aikaisemmassa osassa.

     

    Tatu Kokko & Timo Filpus: Roskasakki, Rusina karkuteillä, 2015

    Riemastuttavat roskat seikkailevat taas helppolukuisessa ja kivasti kuvitetussa kirjassa. Ja roskiahan riittää tässä kirjassa niin kuin joka kodissakin. Tarinassa pyörivät mukana pullonkorkki, rusina, pölykoira, kiinaa puhuva vaahtomuovinpala ja monta muuta.

    Roskat asuvat vaatehuoneen Reino-tohvelissa ja niiden päävihollisia ovat torakka ja muut ötökät sekä kammottava Hotkija eli pölynimuri ja tiskirätti. Kirjan alussa Rusina näkee unta, että hänen lajitoverinsa ovat pulassa. Uni jää vaivaamaan Rusinaa ja niinpä se varoituksista huolimatta lähtee vaaralliselle matkalle pelastamaan sukulaisiaan. Ne löytyvätkin rusinapurkin pohjalta. Ennen sitä Rusina-parka on joutunut lumoavan liekin pauloihin. Samaan aikaan toisaalla torakka jengeineen valtaa kotitohvelin. Miten paljon voikaan tapahtua minikokoisessa maailmassa.

     

    Katja Krekelä ja Riitta Jäntti (kuv.): Hurjalinna, 2015

    Venkura ei ole ihan tavallinen tyttö. Hänellä on outoja kykyjä, joita hän ei itsekään ymmärrä. Pelkällä läsnäololaan tyttö saa pianon soimaan sekä lamput syttymään ja sammumaan. Kirjan pikkukaupunkiin Venkura on sattunut saapumaan kiertelevän peilikauppiaan mukana. Kirjan sisäkannessa näkyy kaupungin kartta mielenkiintoisine paikannimineen, mm. Turmeluksen aukio. Varastaessaan nälkäänsä karkkeja Venkura tutustuu herkkukaupan poikaan, Herkkoon. Myöhemmin mukaan tulee vielä kirjakaupan poika Mekri. Kaupungin laidalla, kammottavan Kalmiston eli hautausmaan takana on kolkko, hylätty Hurjalinna. Kaikki kaupungin asukkaat välttelevät sitä, mutta Venkuraa tuo pelottava linna oudolla tavalla kiehtoo. Kalmistosta tyttö löytää valkoisen, näkymättömäksi muuttuvan rotan nimeltä Sokko. Johdattaako Sokko Venkura-tytön Hurjalinnan salaisuuksien ääreen? Kiehtovan fantasiaromaanin alakoululaisille on kirjoittanut uusi tuttavuus Katja Krekelä. Upea kuvitus on Riitta Jäntin käsialaa. Toivottavasti kirja saa jatkoa.

     

    Noora Kunnas & Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi, 2015

    Kirja kertoo majatalosta nimeltä Perätuuli ja sen asukkaista. Itse asiassa kyseessä on nukkekoti ja sen eläinlelut. Kirjan alussa asukkaat esitellään. Heillä on hauskoja nimiä ja piirteitä. Koko talo on saanut nimensä Bertta Perätuulen mukaan. Hän on varsin kova piereskelemään! Mukana seikkailevat myös esim. majuri Kuugelbum. Hän on toiminut maskottina toisessa maailmansodassa ja komentelee muita asukkaita välillä hyvinkin sotilaallisin ottein. Majatalon asukkaista Kerttuli Kvartsinäkkäri-Nieminen on koko ajan kuntoilemassa ja ihailee suunnattomasti Arnold Schwarzeneggeriä. Talon asukkaat eivät uskalla poistua kodistaan, koska pelkäävät yli kaiken isossa sinisessä kaapissa asuvaa hirviötä nimeltä Molla Maija. Molla Maijan kerrotaan syöneen majatalon entisen asukkaan Voimamiehen. Nyt on kuitenkin toimittava, koska talon asukkaita katoaa lisää.

     

    Maria Kuutti: Anna ja Elvis kylpylässä, 2014

    Hauska ja selkeästi kirjoitettu uutuuskirja pienille koululaisille! Sopii vaikka ääneen luettavaksi. Seitsenvuotiaan Annan pääsiäislomasuunnitelmat vaihtuvat. Koko perheen oli tarkoitus lähteä Italiaan, mutta nyt mennäänkin Imatran kylpylään. Mukaan tulevat vanhempien ja Annan lisäksi molemmat veljet, 12-vuotias Ilari ja Veikko-vauva. Myös mainio mummo lähtee reissuun. Matkalla sattuu vaikka mitä kommelluksia alkaen siitä, kun mummon matkalaukku unohtuu kotitalon portaille. Onneksi Ilari ja Anna majoitetaan eri huoneisiin; heille kun syntyy koko ajan pientä riitaa niin kuin sisarusten kesken yleensäkin. Kylpylässä Anna ystävystyy Elvis-nimisen pojan kanssa. Mummon mukaan silloin joskus muinaisuudessa, hänen nuoruudessaan oli saman niminen laulaja. Elvis on luonteeltaan aika rauhallinen, mikä onkin mukavaa, kun Annan perhe ei sitä aina ole. Mummo erityisesti onnistuu järjestämään yllätysohjelmaa; varsinkin silloin kun hän vuokraa hieman liian pienet, mutta upean kimaltelevat bikinit, joiden yläosa putoaa uima-altaaseen. Annan ja Elviksen ystävyydestä lukisi mielellään enemmänkin. Toivottavasti tämä Perhe on paras – kirjoituskilpailun voittanut tarina saa jatkoa!

     

    Tuomas Kyrö & Antti Kyrö: Pukin paha päivä, 2011

    Olettekos kuulleet, että Joulupukki on muuttanut pois Korvatunturilta? Minkähän takia? Sujuu se elämä Suurkaupungissakin, mitä nyt alakerran naapuri Seppo aiheuttaa pientä päänvaivaa ja lempiporo Petteri Punakuono täytyy ulkona liikuttaessa naamioida koirapukuun, Muuten se se herättää liikaa huomiota. Joulua kohti mennään kuitenkin perinteisesti ja tontut touhuavat lahjoja, mutta sitten voi kauhistus: kaikki joululahjat tuhoutuvat tulipalossa. Mitenkäs nyt lapsia ilahdutetaan?
    Mielensäpahoittajastaan tunnettu Tuomas Kyrö irroittelee  kuvittajaveljensä Antin kanssa vaihteeksi lastenkirjassa.

     

  • L

    Rose ja Samuel Lagercrantz: Metteborgin kootut seikkailut, 1991/2017

    Helppolukuinen ja Eva Erikssonin runsaasti kuvittama kirja kertoo Metteborg-pojasta ja hänen luokastaan. Luokalla on myös omasta herttaisesta kirjasarjastaan tuttu Dunne. Lapset ehtivät tässä kirjassa edetä ensimmäiseltä luokalta kolmannelle asti.

    Kirjassa pohditaan kaverisuhteita ja niihin liittyviä ristiriitoja; kiusaamista ja kaveripiirin ulkopuolelle sulkemista. Välillä tarvitaan myös koulukuraattorin apua. Luokalla on vilkas, toisia alituiseen härnäävä poika, Benni. Häntä kutsutaan pilkkanimellä Benni Bing Bong. Hän kutsuu luokkakavereitaan synttäreilleen, mutta kukaan ei mene niille; paitsi kaikille kiltti ja ystävällinen Dunne ja hänkin päivän myöhässä. Ei Bennistäkään varmasti tunnu kivalta muiden käytös.

    Toisella luokalla tapahtuu suuria: Metteborg saa parhaaksi kaverikseen Kuddenin. Pojat istuvatkin luokassa vierekkäin. Benniä pidetään kovana valehtelijana, mutta jossain vaiheessa Metteborg tajuaa, että kaikki ihmiset valehtelevat joskus. Pikkuhiljaa Metteborg alkaa ymmärtää enemmän Benniä ja tämä ymmärrys heijastuu myös hänen käytökseensä Benniä kohtaan ja se taas muuttaa Bennin käytöstä. Ja niin kolmannella luokalla tapahtuu yksi maailman suurimmista ihmeistä, kun Bennistä tulee Metteborgin ja Kuddenin ystävä. Kun kirjan lopussa kaikki kolme poikaa istuvat luokassa vierekkäisissä pulpeteissa, on lukijakin jo ihan myyty.

     

    H. I. Larry: Jäätävää  jännitystä: 24 t aikaa pelastaa maailma… ja ehtiä kotiin syömään (Zac Power), 2013

    Zac Power ei ole ihan mikään tavallinen 12-vuotias, vaan valtion salainen agentti niin kuin kaikki hänen perheessään. Nyt perhe lähtee pitkästä aikaa lomailemaan mökilleen ja Zac haaveilee, että pääsee vihdoin pelaamaan uusia konsolipelejä urkintaraattorillaan. Kyseessä on vempain, jota Zac käyttää vakoilutehtävissään kannettavana tietokoneena, satelliittipuhelimena, laseraseena, koodinmurtajana ja vaikka minä muuna. Kaikilla perheessä on käytössä salaisia välineitä; äidinkin käsilaukussa aivan tavallisilta näyttävät nenäliinat ovat oikeasti nukutusnessuja. Ne kun painaa vihollisen nenälle, niin tämä nukahtaa oitis. Mutta yhtäkkiä kesken huoltoasemapysähdyksen Zac kaapataankin helikopterilla. Pian kuuluu kuulutus: “Täten ilmoitamme, että lomasi on peruttu tästä hetkestä lähtien”. Zac joutuu taas uuteen tehtävään, jonka tiedot ilmestyvät urkintaraattorin näytölle. Pojan on selvitettävä, mitä outoa tapahtuu Isolla Jäänavalla. Aikaa tehtävään on tasan yksi vuorokausi. Iso Jäänapa on maailman syrjäisin ja tutkimattomin paikka. Talvisin siellä on niin kylmä, että jos vaan erehtyy vilkaisemaankaan ulos ilman kunnollista suojavarustusta, silmät jäätyvät kuoppiinsa ja sormet napsahtelevat irti kuin jääpuikot. Miten Zac selviää tehtävästään? Neljäs osa vaudikkaasta, helppolukuisesta agenttisarjasta, josta erityisesti kymmenvuotiaat pojat innostuvat.

     

    H. I. Larry: Myrkkysaari, 2012

    ”24 h aikaa pelastaa maailma ja ulkoiluttaa koira”. Amerikkalainen Zac Power on agenttiperheen kaksitoistavuotias vakooja. Valtion salainen palvelu tarvitsee vähän väliä perheen apua, vaikka Zac olisi kyllä enemmän kiinnostunut kitaransoitosta haaveenaan rocktähteys. Tässä Zac Power -sarjan ensimmäisessä osassa sankarimme lähtee Myrkkysaarelle pelastamaan maailmaa hullun tiedemiehen, Tohtori Turmion kehittämältä X-rohdolta. Eikä aikaa ole paljon!. Ohut kirja, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Pian ilmestyy jo sarjan kolmas osa.

     

    Neal Layton: Mammuttikoulu, 2009

    Hulvattomasti kerrottu ja kuvitettu kirja juuri lukemaan oppineille ja vähän vanhemmillekin. Oskari ja Arabella ovat villamammutteja, jotka elävät jääkaudella. Nyt ne ovat tulleet siihen ikään, että on aloitettava Mammuttikoulu. Koulussa on vaikka mitä aineita, mutta kaikkien mammuttilasten lempiaine on Ihmisoppi. Ihmiset näet ovat pelottavinta, mitä mammutit tietävät. Eikä syyttä, sillä ihmiset syövät mammutteja! Onneksi Oskarin ja Arabellan kotiseudulla ei asu ihmisiä. Eräänä päivänä Oskari hidastelee tavallista enemmän kouluun mennessään, löytää kummalliset jäljet ja lähtee seuraamaan niitä. Jälkiä riittää kirjassakin sivutolkulla. Mikä otus on jättänyt nuo oudot jäljet? Ettei vaan sittenkin olisi niitä inhottavia ihmisiä lähistöllä?

     

    Minna Levola: Tylsä elämäni, 2020

    Linda on yksitoistavuotias viidesluokkalainen. Hänen paras ystävänsä on Emmeliina eli Emmis. Lindan perheeseen kuuluvat isä, äiti ja viisivuotias pikkusisko Linnea. Linda esittelee itsensä ujoksi introvertiksi, mutta se on hänen mielestään vain hieno sana luuserille. Linda harrastaa cheertanssia ja tubettajien seuraamista. Tyttö myös mielellään piirtää ja haluaa olla oloissaan. Tuo viimeinen on juuri sitä introverttihommaa eikä se ole hyvä juttu elämässä pärjäämisen kannalta. Ei ainakaan aikuisten mielestä. Koko ajan hänelle hoetaan, että pitäisi reippaampi ja rohkeampi.

    Heti kirjan alussa tulee iso ongelma, kun Linda tajuaa olevansa luokan ainut tyttö, jolla ei ole korvakoruja. Muutenkaan Linda ei ole ulkonäköönsä tyytyväinen: pikkusiskolla ja kaikilla muilla luokan tytöillä on paksut hiukset, mutta hänellä ei. Erityisesti kastuessaan Lindan hiukset valuvat harmaina ja suorina pitkin pääkalloa ja silloin hän näyttää aivan laihalta ja isopäiseltä zombielapiselta, joka on karannut suoraan monster high -hautausmaalta.

    Äiti on luvannut Lindalle korvakorut vasta kahdeksannen luokan jälkeen. Miten noloa! Kaikilla muilla on aina vaikka mitä ja hänellä ei! Heillä ei ole edes koiraa! Eikä kellään ole niin tyhmiä vanhempia kuin hänellä. Eikä niin raivostuttavaa pikkusiskoa. Kännykällä pelaamisestakin saa joka päivä vääntää äidin kanssa. Onneksi Emmis päättää ratkaista Lindan ison ongelman ja lupaa tehdä hänelle reiät korviin hakaneulalla. Senhän osaa kuka vaan, kun katsoo Youtubesta videon. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin piti vaan seurauksena on suunnilleen verenmyrkytys, aids ja kuolio korvaan!

    Kirja kuvaa paitsi hullunhauskasti myös lämpimän suloisesti esimurrosikäisen arkea: koulua, ystävyyttä, perhe-elämää ja ennen kaikkea monenlaisia tunteita. Kirja on myös laadukasta kieltä. Toivottavasti se aloittaa sarjan, sillä lukija kaipaa tarinalle jo jatkoa.

     

    Roope Lipasti: Karhuriimu, 2017

    Viikinkiaikaan sijoittuvan trilogian kolmas osa. Jännittävä ja raakakin; eli ei ihan pienille lukijoille. Hyvää vanhanaikaista, kunnon kieltä.

    Lapset nimeltä Vilja, Pekko ja Egil seilaavat Egilin isän, julman viikinkikuningas Olavin laivalla. Olavi miehistöineen on pelastanut lapset Hiittisten kuninkaan orjuudesta. Vilja´on kotoisin Linnavuorelta, johon Pekko saapui kauppiaiden mukana. Nämä olivat pelastaneet pojan kotikylästään, johon viikingit olivat hyökänneet. Kaikki muut Pekon kotikylän asukkaat joko tapettiin tai otettiin viikinkien orjiksi.

    Egiliin Vilja ja Pekko tutustuivat, kun viikingit hyökkäsivät myös Viljan kotikylään. Hyökkäyksessä Egil loukkaantui ja Vilja ja Pekko pelastivat vihollisen pojan. Se oli vaarallista kaikille kolmelle. Egil parani kylän parantajan avulla ja sai jäädä Linnavuorelle. Myös Vilja huomasi itsessään parantajan kykyjä. Näistä kolmesta lapsesta tuli erottamattomat. Eräänä päivänä he lähtivät purjehtimaan, mutta haaksirikkoutuivat ja joutuivat orjuuteen Hiittisiin.

    Nyt he ovat sieltä siis pelastuneet ja Vilja erityisesti odottaa pääsyä kotiin. Pekko taas miettii, ovatko hänen vanhempansa kuolleet vai orjina. Kaikkia kolmea lasta mietityttää ja pelottaa laivan kapteeni ja Egilin isä, viikinki Olavi. Mutta taas tulee mutkia matkaan: Merellä laiva kohtaa toisen aluksen. Tämän miehistö ajelehtii merellä kammottavan rokon kourissa. Tästä tausita parantuu ja jää henkiin vain Knut, Olavin vanha tuttu ja vihamies. Pahaksi onneksi myös koko Olavin laivan miehistö sairastuu rokkoon. Vain lapset välttyvät siltä. Olavin laiva sairaine miehistöineen rantautuu Aurinkokiven kaivoskylään. Taas on vastassa väkivaltaisia vihollisia ja lapset joutuvat pärjäämään omin avuin.

    Aurinkokiven kylässäkin kärsitään rokosta. Osa ihmisistä on teljetty kaivokseen sairastamaan ja kuolemaan. Sieltä pääsee puikahtamaan pieni Aino, joka kertoo että hänen isoveljensäkin nimi on Pekko.

    Ovatko Pekon vanhemmat elossa ja kaivokseen teljettynä? Pääsevätkö lapset koskaan turvaan? Jännittävää seikkailua luvassa taas.

     

    Roope Lipasti ja Harri Oksanen: Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä (Lukupalat), 2017

    Lisää Lukupaloja! Kauan kaivattu, viime vuonna ilmestymisensä aloittanut, kotimainen helppolukuinen kirjasarja saa tasaista tahtia uusia, itsenäisiä osia. Kirjailijat ovat pääasiassa konkareita ja toimiva värikuvitus ehdotonta plussaa. Sen verran tarinaa ja tekstiä kirjoissa kuitenkin on, ettei ihan ensimmäiseksi kannata lukutaidon opettelua tästä sarjasta aloittaa. Mutta haperoa lukutaitoa kehittämään kivat ja kotoiset tarinat mainiosti houkuttelevat.

    Tässä tarinassa keskitytään jääkiekkoon. Laurilla on kova polte pelaamaan! Hän on joukkueessa tärkeässä osassa, maalivahtina. Kirjassa myös esitellään selkeällä kuvituksella, mitä kaikkea maalivahti tarvitseekaan. Isä ei kuitenkaan ole innostunut ostamaan uusi varusteita niin nopeasti kuin Lauri haluaisi. Hän vastaa Laurin pyyntöihin, tuolla ärsyttävällä tavalla, jonka aikuiset vain osaavat:”Mietitään, katsellaan…” Lauri ei kuitenkaan jää toimettomaksi, vaan kehittää ensihätään itse itselleen maalivahdin varusteet kotoa löytyvistä tavaroista. Miten se muka onnistuu?

     

    Roope Lipasti: Thorin pöly, 2016

    Itsenäinen jatko-osa Viikinkisolmulle. Ei ihan pienten lasten kirja. Eletään viikinkiaikaa eli kirjan tapahtumat sijoittuvat tuhat vuotta ajassa taaksepäin. Ystävykset Egil, Pekko ja Vilja lähtevät purjehtimaan. Hauskaksi tarkoitettu retki päättyy ikävästi: myrskyssä lasten vene rikkoontuu ja he haaksirikkoutuvat autioon saareen. Neuvokkaasti he kuitenkin kalastavat ruokaa itselleen ja ryhtyvät rakentamaan veneen hylystä lauttaa. Lautalla he uskovat pääsevänsä takaisin kotiin, mutta käykin vielä huonommin.

    Merellä seilaava rosvojoukko kaappaa heidät mukaansa ja vie orjiksi Hiittisiin. Valtakuntaa hallitsee julma kuningas, joka saattaa pelkästä päähänpistosta lyödä ihmisen miekalla kuoliaaksi. Lapset joutuvat raatamaan aamusta iltaan, saavat kehnosti ruokaa ja he näkevät ja myös kokevat väkivaltaa. Egil joutuu palvelemaan ns. Ristin miestä, joka yrittää valmistaa räjähdysainetta, Thorin pölyä. Sen avulla raakalaismainen kuningas saisi alistettua naapurivaltiotkin julmaan hallintaansa. Lasten kohtalo ei näytä hyvältä.

     

    Roope Lipasti: Viikinkisolmu, 2015

    Noin kymmenvuotias Vilja elää merenrantakylässä, Linnavuorella. Eletään aikaa, viikingit terrorisoivat koko Eurooppaa ja hyökkäsivät ryöstöretkillään myös Suomeen.

    Eräänä päivänä kylään purjehtii kauppiaiden laiva ja sen mukana Viljan ikäinen poika, Pekko. Pekon kotikylä on joutunut viikinkien hyökkäyksen kohteeksi. Kylä on poltettu ja lähes kaikki sen asukkaat, myös Pekon perhe on surmattu. Kauppiaat ovat ottaneet orvon pojan mukaansa. Sitten tapahtuu jotain kamalaa: viikingit hyökkäävät myös Viljan kylään. Muutama ihminen kuolee hyökkäyksessä, mutta muuten kylä pelastuu. Vilja ja Pekko joutuvat pahaan välikäteen, kun he pelastavat pahasti loukkaantuneen viikinkipojan, Egilin ja piilottavat hänet. Viholliset, myös lapset, yleensä säälimättä surmataan.

     

    Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo, 2020 – myös e-äänikirjana

    Yksitoista- ja kahdeksanvuotiaat sisarukset Hedy ja Spencer lähetetään vanhempien työmatkan ajaksi isoisän luokse. Lapsista se on tylsää. Isoisä on aikamoinen mörrikkä eikä hänen talossaan ole nettiyhteyttä eikä edes kännykkäkenttää. Isoäiti on kadonnut vuosia sitten ennen lasten syntymää. Isoisä on aikoinaan ollut taikuri ja isoäiti on toiminut hänen avustajanaan. Suvun vaiettu asia on, että isoäiti on kadonnut kesken isoisän tekemän katoamistempun. Isoisä on tuntenut tapauksesta syyllisyyttä vuosikymmeniä. Mutta isoisän talo on mielenkiintoinen. Se näyttää aivan kummitustalolta ja on alakerrasta ullakolle saakka täynnä taikatemppuihin liittyviä tavaroita. Mutta isoisä kieltää ehdottomasti lapsia koskemasta mihinkään

    Pian lasten taloon saapumisen jälkeen alkaa tapahtua outoja. Ensin näkymätön sormi kirjoittaa pöydän pölyyn tekstin: ”Etsi minut!!” Sitten sama teksti ilmestyy magneettikirjaimin jääkaapin oveen. Lapset ovat varmoja, että kadonnut isoäiti pyytää heiltä apua. Isoisän kieltoja uhmaten, he lähtevät penkomaan taloa saadakseen lisää tietoa isoäidistä. Sen myötä he tempautuvat seikkailuun talossa asuvien puhuvien esineiden ja henkien kanssa. Vaarallisin niistä on Alfred Kalma.

     

    Magnus Ljunggren: Kaikki pelaa (Futaajat), 2016

    Helppolukuinen ja kuvitettu Futaajat-sarjan kakkososa. Lyhyt kirja, mutta täyttä jalkapalloasiaa. Futaajat on alakoululaisten jalkapalloseura, jossa pelaa sekä tyttöjä että poikia omissa joukkueissaan.
    Ensimmäinen osa Turnauspäivä kertoi poikien paikallisturnauksesta. Nyt on puolestaan tytöille tulossa oma Karuselliturnauksensa.  Siru on aivan haltioissaan; hän on juuri saanut uudet upeat jalkapallokengätkin. Kukaan ei voisi olla iloisempi ja innostuneempi kuin hän.
    Mutta mutta. Juuri ennen turnausta valmentajat sairaustuvat ja tilalle hankitaan nopeasti pari varavalmentajaa. Kaikki ei ehkä sujukaan ihan odotetusti. Turnauksen kuluessa Sirun uudet kengät löytyvät roskiksesta. Miten ihmeessä ne sinne joutuvat?

     

    Magnus Ljunggren: Maalitykki (Futaajat : 3), 2017

    Kolmas osa jalkapalloseura Futaajista. Sarjassa seurataan vuorotellen tyttö- ja poikajoukkueita. Nyt keskitytään poikien turnausmatkaan Tampereelle.

    Henri ei haluaisi lähteä matkaan. Häntä kauhistuttaa nukkua muiden joukkueiden kanssa yhteismajoituksessa isolla koululla eikä hän ole liiemmin innostunut jalkapallostakaan. Mutta isä ja äiti ovat: ”Totta kai lähdet; hieno tilaisuus, hieno harrastus!” Näin he tyypillisinä vanhempina suitsuttavat ja saavat Henrin vain yhä enemmän ahdistumaan. Mutta mitä sellaista Tampereella tapahtuu, että Henrille muodostuukin turnausmatkasta mukava kokemus?

    Myös Henrin joukkuetoverilla Joelilla on ongelma. Juuri ennen turnausta joukkueeseen tulee uusi poika, Fadi. Hän on varsinainen maalitykki ja syrjäyttää Joelin. Joel on täynnä vihaa ja kostonhimoa. Miten sellaiset tunteet taltutetaan, koska joukkuepelaaminen on yhteistyötä?

     

    Magnus Ljunggren: Kovaa peliä (Futaajat : 4), 2018

    Neljäs osa nopealukuisesta, ruotsalaisesta Futaajat-jalkapalloseurasta. Seurassa pelaa sekä tyttöjä että poikia ja joka osassa keskitytään joukkueen eri pelaajaan. Siksi kirjat voi lukea missä järjestyksessä vaan. Tällä kertaa päähenkilönä on Tiina.
    Tiina rakastaa jalkapalloa niin paljon, että nukkuukin joukkueen pelipaita päällä. Mitään muuta hän ei haluaisi tehdäkään ja tyttö onkin todella hyvä pelaaja. Hän pystyy pomputtelemaan palloa jalkansa päällä 74 kertaa ja se on koko joukkueen ennätys!
    Nyt Tiina hälytetään apuun, kun poikien pelistä puuttuu pelaaja. Peli sujuu hyvin kentällä, mutta katsomossa erään vastustajan isä aiheuttaa ongelmia. Mies halveksii ja pilkkaa Tiinaa, koska tämä on tyttö, vaikka Tiina tekee hienon maalin vapaapotkusta. Ja vielä pahempia ongelmia on tulossa.

     

    Magnus Ljunggren (teksti) & Mats Vänehem (kuv.): Turnauspäivä, 2015

    Helppolukuinen, kuvitettu ja mielenkiintoinen. Niko pelaa jalkapalloa Futaajissa. Seurassa pelaa sekä tyttöjä että poikia omissa joukkueissaan. Nyt on jännää, kun on paikallisturnaus tulossa. Viime vuonna Futaajat hävisivät finaaliottelussa ärsyttävästi Tuulispäiden joukkueelle 2 – 0. Se oli karvas kokemus. Kuitenkin pelaamisessa yhtä tärkeää kuin voittaminen on oppia kestämään häviö. Hyvästä käytöksestä turnauksessa on Futaajille luvassa huippukokemus: he pääsevät silloin saattamaan Suomen maajoukkuepelaajia Stadionille Espanja-otteluun!Miten siis Futaajille paikallisturnauksessa tänä vuonna käy?

     

    Päivi Lukkarila: Venlan alkeiskurssi, 2011

    Kahdeksanvuotias Venla rakastaa hevosia ja poneja. Hän pääsee poniratsastuksen alkeiskurssille ja oppii paljon. Mutta helppoa se ei ole. Suruakin tilanteeseen liittyy, koska uuden harrastuksen myötä Venla menettää parhaan ystävänsä Siirin, jota ratsastus ei kiinnosta yhtään. Saako Venla tilalle uusia ystäviä? Venla oppii myös, että kurssin ponit ovat aivan erilaisia. Tallin ihanin poni on Lupiini, sillä kun pääsisi ratsastamaan enemmän!

    Kirja tuo mieleen suositun ruotsalaisen Sinttu-sarjan, mutta tässä on hieman enemmän luettavaa. Toivottavasti Venlasta kuullaan vielä.

     

    M

     

    Tittamari Marttinen & Terese Bart (kuv.): Eläinpuiston sankarit (Leon lemmikkiuutiset), 2018

    Jälleen uusi, värikäs osa eläinrakkaista Leosta ja hänen ystävistään Sannista ja Veetistä. Tällä kertaa kaverukset matkaavat mummolaan, jossa on jo käyty sarjassa aikaisemminkin. Mukana myös lemmikit: Pähkinä-koira, Rusina-kissa ja Vilma-marsu.

    Mummolassa on tiedossa jännittävää ohjelmaa; läheiseen eläinpuistoon on syntynyt pieni jääkarhunpentu, Sasu. Sitähän on päästävä katsomaan. Samalla tavataan niin paljon muitakin metsän eläimiä, mm. suloisia pikku villisikoja. Lukijakin ihan innostuu ja alkaa miettiä ovatko ystävykset Ähtärin vai Ranuan eläinpuistossa. Mutta ehtivätpä kaverukset tehdä pari sankaritekoakin reissullaan. Mitä ne ovat ja miten heidät palkitaan?

    Tittamari Marttinen: Emeliina ja laulavan koiran tapaus, 2016

    Lastenkirjakonkari Tittamari Marttisen herttainen ja helppolukuinen uutuus, jonka on onnistuneesti kuvittanut Lotta Kauppi.

    Helsinkiläinen Emeliina on aivan tavallinen alakoululainen tyttö, paitsi että ei olekaan. Hänellä on taikavoimia: Emeliina saa esineet leijumaan. Sen lisäksi hän osaa vähän myös lukea ajatuksia. Hänen Minna-mummillaan on samat taidot; ilmankos he tulevatkin niin hyvin toimeen keskenään. Emeliina ei vielä ihan täysin hallitse kykyjään, vaan vasta harjoittelee niitä ja kömmähdyksiä sattuu.

    Tytön paras kaveri on luokkatoveri Antti. Heidän kouluunsa tulee uusi tyttö, Ronja. Ronjaa hieman jännittää uuden koulun aloitus ja jännitystä helpottamaan Ronjan perheeseen otetaan tytölle kaveriksi koira, Teppo. Koulun lemmikkipäivänä Ronja vie Tepon kouluun ja silloin huomataan, että Tepollakin on erityistaito. Mikähän se voisi olla? Pian tämän jälkeen Teppo kuitenkin katoaa ja Ronja on aivan lohduton. Osaavatko Emeliina ja Antti auttaa ystäväänsä?

     

    Tittamari Marttinen, kuv. Aiju Salminen: Ikioma perheeni, 2014

    Lapsentasoinen ja lämminhenkinen pieni kirja alle kouluikäisestä Kuusta, joka elää sateenkaariperheessä. Lukija saa itse päättää, onko Kuu tyttö vai poika vai onko sillä mitään merkitystä. Vanhempinaan Kuulla on kaksi äitiä; toista hän kutsuu äidiksi ja toista mamaksi. Tänään Kuu viettää syntymäpäiviään ja se on tietysti jännittävää! Kuun paras ystävä on Kim, joka myös elää sateenkaariperheessä. Hänellä on kaksi isää. Kaikki he lähtevät Kuun synttäreiden kunniaksi retkelle. Mukaan tulee myös Kuulle tärkeä kummi Niki. Nikiltä Kuu on oppinut vaikka mitä ja Nikin kanssa voi myös jutella vaikka mistä. Kuun perheessä on sellainen tapa, että syntymäpäivänään sankarin pitää tehdä juuri niitä asioita, joista hän oikeasti pitää. Mitähän kaikkea Kuu haluaa tehdä?

     

    Marttinen, Tittamari & Bast, Terese: Hurja hamsteri, 2010

    Kirja on kolmas osa uudesta Leon lemmikkiuutiset -sarjasta. Edelliset osat, Keskiyön kissat ja Huuhkaja ullakolla, ilmestyivät viime vuonna. Tekstistä vastaa lastenkirjailijakonkari Tittamari Marttinen. Vitsikkäät kuvat on luonut Terese Bast. Sarjassa tokaluokkalaiset Leo, Sanni ja Veeti kohtaavat erilaisia elämiä ja oppivat, miten niiden kanssa toimitaan. Leolla on myös koira nimeltä Pähkinä ja Sannilla Rusina-kissa. Nyt lapset saavat peräti viikon ajaksi hoidettavakseen naapurin Vilma-hamsterin, koska sen omistaja matkustaa Kanariansaarille. Vilma on varsin vauhdikas viipeltajä ja lapsilla on sen kanssa hauskaa. Kunnes hamsteri pääsee karkuun! Joka kirjan lopussa on parin sivun mittainen lasten toimittama Leon lemmikkiuutiset -lehti, jossa he kertovat kohtaamistaan elämistä. Kirjasarja on suunnattu lukemaan opetteleville, mutta hauskoja tarinoita lukee ja hilpeitä kuvia katselee mielellään hieman vanhempikin.

     

    Tittamari Marttinen ja Terese Bast (kuv.): Lemmikkien laivamatka (Leon lemmikkiuutiset), 2017

    Jälleen uusi osa, helppolukuiseen ja värikkääseen, kotimaiseen lemmikkikirjasarjaan. Sopii luettavaksi eskareista kolmasluokkalaisiin.

    Tällä kertaa Leo, Sanni ja Veeti lähtevät Leon ukin kanssa syyslomalla risteilylle Tukholmaan. Ja mikä kaikkein mukavinta: laivalla vietetään eläinten karnevaaleja ja sinne saa ottaa oman lemmikkinsä mukaan. Niinpä Veetin Pähkinä-koira, Sannin Rusina-kissa ja Veetin Vilma-hamsteri pääsevät nekin Ruotsinlaivalle.

    Laivalla on paljon erilaisia eläimiä ja kaikki ne tulevat hyvin juttuun keskenään. Lapset törmäävät myös ennestään tuttuun, hassunhauskaan Papu-papukaijaan. Ja niin kuin varmaan kaikki tietävät; laivalla järjestetään myös tietokilpailu. Kukahan sen mahtaa voittaa? Kirjan lopussa on taas totutusti Leon ja kavereiden kirjoittama lehtijuttu matkasta. Se julkaistaan lasten omassa Leon lemmikkiuutiset lehdessä.

     

    Katarina Mazetti: Varjoja ja vakoojia (Seikkailuserkut), 2017

    Toisilleen ennestään tuntemattomat ruotsalaisserkukset: 12-vuotias Julia, pikkusisarensa 9-vuotias Daniela, 11-vuotias Jori ja 12-vuotias Alex joutuvat viettämään kesää yhdessä Frida-tätinsä luona saaressa. Pojat eivät ole koskaan tätiä edes tavanneet, mutta tytöt ovat vierailleet hänen luonaan jo aiemmin ja tietävät, että kurjuutta on luvassa. Mukaan lähtee myös Danielan kissa, Katinryökäle.

    Frida-täti on taiteilija, joka ei juuri ruokahuoltoon panosta. Säilykkeitä ja korppuja saattaa kaapeista löytyä syötäväksi. Lisäksi saarella ei asu ketään muuta eikä tädillä ole tietokonetta ja kännykätkin kuuluvat saarella vain vaivaisesti. Ei siis tietoakaan nettiyhteyksistä. Eikä tädillä ole edes juoksevaa vettä; nuoret eivät pääse suihkuunkaan. Mikä aikamatka lähes kivikaudelle!

    Alun shokin jälkeen nuoret kuitenkin sopeutuvat. He majoittuvat tädin mökin vieressä olevan luotsitorniin. Ja sehän vasta jännittävä paikka on! Alex asuu Ranskassa. Hänen vanhempansa ovat huippukokkeja ja myös poika on hurjan innostunut kokkauksesta. Saaren alkeellisissa olosuhteissa hän loihtii serkuilleen varsinaisia juhla-aterioita. Lisäksi lasten ilona on tädin hevonen nimeltä Gervir; se juoksentelee saaressa aivan vapaana.

    Pian serkusten saapumisen jälkeen alkaa tapahtua outoja: joku varastaa kellarista ruokaa ja polttaa öisin saaressa nuotiota. Yön pimeydessä vilahtaa myös musta hahmo. Lisäksi löytyy pudonneita kenkiä ja kirjeitä. Saaressa ei pitäisi olla muita ihmisiä heidän lisäkseen. Kuka siellä silti kummittelee? Kun Frida-täti lähtee pariksi päiväksi mantereelle asioille, jäävät nuoret outojen tapahtumien keskelle.

     

    Katarina Mazetti: Voroja ja vompatteja (Seikkailuserkut : 2), 2017

    Toinen osa ruotsalaisista viisikkomaisista serkuksista, jotka vasta ensimmäisessä osassa tutustuivat toisiinsa. Silloin he viettivät kesälomaa taiteilijatätinsä Fridan luona Uikkusaaressa ja ratkaisivat outojen varkauksien sarjan. Nyt Julia, Daniella eli Pörri, Jori ja Alex ovat jälleen lähdössä tätinsä luokse; tällä kertaa vietetään pääsiäslomaa. Mukana on tietysti myös Pörrin kissa, Katinryökäle.

    Lomasta on tulossa jännittävä, koska täti on hankkinut saareen australialaisia pussieläimiä, vompatteja! Hänellä on tarkoitus houkutella ihmisiä niitä katsomaan ja tienata siten rahaa. Täti kun on ainaisessa rahapulassa. Serkukset ovat innoissaan vompateista ja rakentavat niille aitausta. Mutta pian saarelle saapuu myös kutsumattomia vieraita, joilla on pahat mielessä. Miksi moottoripyöräjengiläiset käyvät uhkailemassa Fridaa?

     

    McCall Smith, Alexander: Akimbo ja käärmeet, 2010

    Suositusta Naisten etsivätoimisto -sarjasta tunnettu Alexander McCall Smith kirjoittaa lapsille Afrikkaan sijoittuvaa Akimbo-sarjaa. Akimbo ja käärmeet on sarjan neljäs osa. Akimbo-poika asuu luonnonpuistossa, jossa hänen isänsä työskentelee riistanvartijana. Isän työn myötä Akimbolla on mahdollisuus seurata läheltä villieläinten elämää. Hän pääsee mukaan jännittäviin ja vaarallisiin tilanteisiin. Sarjan aikaisemmissa osissa Akimbo on jahdannut norsujen salametsästäjiä, pelastanut  leijonanpennun ja tutkinut krokotiilin poikasia. Nyt hän pääsee lomallaan setänsä luo töihin. Setä on käärmetarhan päällikkö. Akimbo saa tehtäväkseen ruokkia käärmeitä. Hän näkee kuinka käärmeitä lypsetään eli niiltä otetaan talteen myrkkyä. Myrkystä valmistetaan lääkettä käärmeenpuremiin. Myrkyn käsittelyssä on oltava varovainen, sillä jo 1 tl tappaa aikuisen miehen. Tarhan vaarallisimmat käärmelajit ovat gaboninkyy ja musta mamba. Vielä vaarallisempi on vihreä mamba, mutta sitä tarhassa ole. Setä saa kuulla, että vihreä mamba on nähty lähiseudulla. Hän lähtee vaaralliselle pyyntimatkalle ja ottaa Akimbon mukaan…

     

    Helena Meripaasi: Kuriton koiranpentu (Tassu-trio), 2017

    Uusi koirakirjasarja täynnä koiria ja tyttöjen välistä ystävyyttä. Mukavaa luettavaa kymmenvuotiaille eläinystäville. Allu eli Olga Alina muuttaa kaupungin toiselle laidalle äitinsä työn takia. Tyttö on uudella asuinalueella, ilman kavereita ja aika paljon yksin. Äiti on vuorotyössä paikallisessa baarissa ja avustaa viikonloppuisin myös Mätä lokki -bändin keikoilla. Isosisko Mari, Allun tärkeä turva, on hiljan muuttanut omilleen.

    Allu on koirahullu ja on jo pitkään toivonut omaa koiraa, mutta äiti ei ole millään suostunut. Niinpä Allu hämmästyy, kun äiti nyt lupaakin hänelle koiran. Ja niin kotiin muuttaa kääpiöpinserin pentu, Kirppu. Allulla alkaa melkoinen pennun koulutus.

    Kirpun avulla Allu tutustuu myös kahteen samanikäiseen ja  niin ikään eläinrakkaaseen tyttöön, Christaan ja Erikaan. Christa rakastaa erityisesti kissoja. Erikan äiti taas on eläinlääkäri ja heillä on lemmikkeinä sekä kissoja että koiria vaikka kuinka monta. Erikaan Allu tutustuu siten, että hän pelastaa perheen yhden koiran liikenteen keskeltä. Koira on karannut ja Allu huomaa sen ulkoiluttaessaan Kirppua.

    Allun sankaruus tekee vaikutuksen Erikan äitiin. Allu puolestaan ihailee Erikan äitiä ja haluaa isona eläinlääkäriksi itsekin. Sen lisäksi Erikan äiti on myös hyvin huolehtivainen ja mitä mainioin kokki. Allun oma äiti kun ei aina edes muista ostaa ruokaa kotiin. Allu hieman häpeää omaa kotiaan eikä turvautuu välillä valheeseen välttääkseen toisten ihmetyksen ja säälin.

    Kirjailija on varsinainen asiantuntija koirien suhteen ja kuvaa koskettavasti myös tyttöjen elämää, iloja ja suruja. Kirjan lopussa lukija on jo niin mukana tyttöjen kuvioissa, että jää jo kaipaamaan heitä ja odottamaan seuraavaa osaa.

     

    Helena Meripaasi: Pikikuonoinen pentu (Irin kennel), 2011

    Kirjasarja täyttä koira-asiaa kaikille koirahulluille! Sarjan aloitti Kuonot kohti pohjoista ja sitä seurasi Salaperäiset tassunjäljet. Tämä kirja on sarjan kolmas osa.

    Kymmenvuotiaalla Iri-tytöllä on suomalainen isä ja irlantilainen äiti. Perhe on tähän saakka asunut Irlannissa, mutta muuttanut puoli vuotta sitten Suomeen ja perustanut koirahoitolan eli kennelin. Irillä on siis ympärillään vaikka kuinka monta koiraa! Mutta pari niistä on hänelle erityisen rakkaita. Myös Irin paras kaveri Minkkis on jo pitkään toivonut itselleen koiraa, mutta hänen vanhempansa ole siihen millään suostuneet. Sitten tapahtuu jotain kauheaa: Minkkis joutuu pahaan auto-onnettomuuteen ja loukkaantuu vakavasti. Mikä häntä voisi piristää toipumisessa?

     

    Santa & Simon Sebag Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit, 2018

    Viehättävän vanhanaikainen saturomaani pienestä, arasta kaninpojasta, joka joutuu vaaralliseen tehtävään. Sopii hyvin ääneenluettavaksi.

    Sulo on yksisilmäinen kaninrääpäle, jota muut sisarukset alituiseen kiusaavat. Niinpä Sulo viettää paljon aikaansa itsekseen. Yksinäisillä retkillään se päätyy usein kanilaumasta erillään asuvan Horation luokse. Horatio on iso uroskani, jolla on paljon ruhjeita ja arpia, repeytynyt korva ja yhden jalan tilalla pelkkä tynkä. Sitä pelätään ja vältellään. Siksi Sulo ei uskalla edes äidilleen kertoa, että vierailee Horation luona.

    Horatio on kuitenkin hyvin viisas ja ystävällinen. Hän näkee Sulossakin paljon sellaista, mitä muut eivät huomaa. Horatiolla on paljon kirjoja ja hän osaa kertoa kiehtovasti entisistä ajoista. Tarinoista mielenkiintoisin on kuninkaallisten kanien legenda, joka kertoo siitä, miten kaneista tuli Englannin kuninkaallisen perheen suojelijoita.

    Eräänä päivänä Horatiolle mennessään Sulo törmää kolmeen ilkeään rottaan, Ratsiin. Ne suunnittelevat matkaa kuningattaren luo Buckinghamin palatsiin.Ratsit aikovat ottaa kuningattaresta salaa kuvia ja julkaista ne rottajuorut.comissa. Se on väärin, koska ihan jokaisella, kuninkaallisillakin, on oikeus yksityisyyteen. Ratsien aikeet on estettävä. Horatio lähettää Sulon pelastamaan kuningatarta, mutta onko pienestä kanista sankariksi?

     

    Patricia J. Murphy: Ponikerho, 2014

    Ponikerho on aivan uudenlainen hevoskirja, joka yhdistää tarinaa ja tietoa kivoin kuvin. Päähenkilönä on Emma, joka rakastaa hevosia samoin kuin isosiskonsa Amanda. Emman vanhemmilla on leipomo nimeltä Makeita unelmia ja siellä Emmakin usein auttelee ja tienaa rahaa, koska hevoset ovat kallis harrastus. Kirjan alussa Emma ja Amanda pääsevät ratsastusleirille. Siellä Emma saa ratsastaa ihanalla hevosella nimeltä Kaneli. Leirillä Emma oppii paljon uusia asioita hevosista ja ratsastuksesta. Ja niin oppii kirjan lukijakin! Kirjassa on näet tosiaan vaikka kuinka paljon selkeää tietoa hevosista! Lopussa on myös tietokilpailu, jossa testataan, kuinka hyvin luit kirjan! Ja koska Emma on leipurien tytär, onpa kirjassa myös Emman leipomien kuppikakkujen ohje!
    Toivottavasti Emman ja Kanelin tarina jatkuu uusissa kirjoissa.

     

    Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja, 2016

    Suosittu sarja on edennyt jo kahdenteentoista osaan. Etsiviä on kahdeksan, pienimmät ovat kolmannella luokalla, isoimmat jo seitsemännellä. Tällä kertaa ratkotaan ongelmaa, joka liittyy YouTubeen.

    Seitsemännelle luokalle tulee uusi oppilas, Jimi. Hän ei olekaan ihan kuka tahansa, vaan Suomen suosituin tubettaja, Jimpo. Lähes kaikki koulun oppilaat ovat julkkiksesta innoissaan. Mutta eivät kaikki; siellä missä on menestystä, on myös aina kateutta.
    Liitutaululle ilmestyy Jimpon kuva, josta on silmät puhkottu. Vieressä on teksti, jossa Jimpon käsketään lopettaa tubettaminen. Jimpolla on epäilys vihaviestin kirjoittajasta ja hän vastaa YouTubessa yhtä ilkeällä videolla. Ja netissähän kaikki leviää salamannopeasti kaikkialle. Näin koston ja kiusaamisen kierre on valmis. Seuraava uhri onkin sitten taas Jimpo. Eräänä päivänä köksänluokassa pojan reppuun on rikottu kananmunia. Kalliit kuulokkeet ja kirjat ovat piloilla.

    Kiusaaminen on saatava katkaistua. Mutta miten, kun toisesta osapuolesta ei ole mitään tietoa. Etsiväkerho Hurrikaanilla on vaikea ongelma ratkaistavanaan.

     

    Jari Mäkipää (kirjoittaja) & Jussi Kaakinen (kuvittaja): Masi Tulppa 3: Klikkien kingi, 2019

    Masi on yhdeksänvuotias poika, joka viihtyy kaikkein parhaiten itsekseen piirtämässä sarjakuvaa supersankarista nimeltä Hukkajätkä. On Masilla yksi ystäväkin, naapurin Pellervo. Nyt ystävyyssuhde joutuu tosin koetukselle. Sarjan aikaisemmissa osissa Masi on selvinnyt niin lapsenvahtiehdokkaista kuin luovan ilmaisun kesäleiristäkin.

    Masi on hiljattain perustanut Ma-Zee-nimisen tubekanavan, jossa Hukkajätkä seikkailee. Hän käsikirjoittaa, ohjaa ja kuvaa supersankarinsa videot ja toteuttaa ne Pellervon avustamana. Hetkessä jo ensimmäinen video saa tuhansia katsojia. Kaikkia alkaa kiinnostaa, kuka on nimimerkin Ma-Zee takana.

    Masin jäljille pääsee TubeSky-ohjelmatoimiston johtaja Mirella. Hänen tallissaan on useita kuuluisia tubettajia. He pääsevät esiintymään myös radioon, televisioon, moniin tapahtumiin ja suuriin juhliin. Kuuluisuuksina heitä jahtaavat myös suuret fanijoukot. Myös Masille on tarjolla kaikkea tuota. Miten erakkoluonteen omaava poika siitä oikein selviää?

  • N

    Joanna Nadin (kirjoittaja), Jess Mikhail (kuvittaja): Miina Mylläkkä on katastrofimagneetti, 2020

    Nyt saamme tutustua alakoululaiseen Vilhelmiina Mylläriin, jolle isä on antanut lempinimeksi Miina Mylläkkä. Jostain syystä näet, kun tämä tyttö tulee paikalle, on kaikki hetkessä hyrskyn myrskyn. Hän taitaa olla sukua Sara Pennypackerin Klementiinalle.

    Miinalla on tapana saada loistoideoita, jotka järjestään menevät pieleen. Apunaan hänellä on paras kaverinsa Kosmo. Tässä kirjassa Miina parturoi pienen Jasmiina-serkkunsa pään kaljuksi ja saa vielä pahemman sotkun aikaan yrittäessään liimata kiharoita takaisin serkun päähän. Osan hiuksista syö myös perheen kissa, joka on vähällä tukehtua. Ja vasta ollaan kirjan alussa. Niin hengästyttävä on tämän tytön tahti, että onneksi lukija voi pysähtyä katsomaan välillä sarjakuvamaista kuvitusta.

    Koulussa Miinalle on tullut tutuksi rehtorin oven vieressä oleva jäähypenkki. Niinpä rehtori on kauhuissaan, mitä seuraa, kun kouluun on tulossa tarkastaja katsomaan, toimiiko kaikki asiallisesti. Katastrofejahan siitä seuraa. Mutta mitä tapahtuu jäähypenkille? Kirjan lopussa Miina antaa lukijalle vielä vinkkejä, miten selvitä elämästä. Täystuho jatkuu sarjan seuraavissa osissa.

     

    Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Uljas ja surullinen Sandra, 2018

    Helppolukuinen sarja johdattaa lukijansa paitsi hevosten maailmaan myös tunnetaitojen saloihin. Kyseessä on romaanisarjan kolmas osa. Tikkumäen tallista on aikaisemmin ilmestynyt myös kolme kuvakirjaa.

    Eletään syksyä ja Iiris iloitsee, kun Tikkumäen tallin ponikerho alkaa taas pyöriä. Hän tapaa kaikki ystävänsä ja ihanat ponit. Ihanin niistä on Uljas, jonka jälleennäkeminen onkin mieleenpainuva. Tyttö ja poni todella pitävät toisistaan! Hieman huolta sekä lapsissa että aikuisissa herättää kuitenkin se, että lähistölle on avattu toinenkin, Isomäen talli. Uhkaako se Tikkumäen olemassaoloa, jos kaikki ratsastajat nyt menevätkin sinne?

    Eikä siinä vielä kaikki: Isotalon laitumella lapset näkevät suomenhevostamma Sandran, joka on ilkeä ja vihainen. Sitä on vaikea lähestyä, koska se saattaa näykkäistä kipeästi. Iiris kuitenkin huomaa Sandran jalassa kipeän haavan ja näkee hevosen katseesta, että kaikki ei ole hyvin. Mitä se yrittää viestittää? Pystyykö Iiris auttamaan Sandraa ja pelastamaan sen teurasautosta?

     

    Reetta Niemelä (teksti) ja Salla Savolainen (kuvat): Ystäväni Uljas, 2015

    Ihana kirja juuri lukemaan oppineille pienille ponitytöille ja samalla uuden romaanisarjan aloitus. Hyvä tarina ja kivat kuvat. Iiris rakastaa hevosia. Ratsastamista hän on harjoitellut Maltti-keppihevosensa kanssa.  Mutta nyt tyttö pääsee ihan oikeasti kokeilemaan sitä, kun hän aloittaa Tikkumäen tallin ponikerhossa. Mukana kerhossa on sekä tyttöjä että poikia. Erityisesti eräs Pauli-poika vaikuttaa Iiriksen mielestä tosi kivalta. Leikin avulla opetellaan kohtaamaan poneja ja lukijakin oppii, miten niitä hoidetaan ja kohdellaan. Tikkumäen tallilla käy myös isompi tyttö Milla, jota Iiris ihailee yli kaiken. Hän haluaa matkia Millaa ihan kaikessa. Mutta Millan takia Iiris joutuu myös vaikeaan tilanteeseen. Mihin?

     

    Paula Noronen & Terese Bast (kuvittaja): Supermarsu ja kavala koodi, 2019 – myös äänikirjana

    Kaikki Emilian luokkakaverit pelaavat uutta kännykkäpeliä, Anteron tähteä. Siinä kävellään kännykkää tuijottaen ja kerätään ympäristöstä tähtiä. Vähän samoin kuin muinaisessa Pokemonissa.. Emilia ei kuitenkaan saa pelata sitä, koska äiti kieltää. Tyttöä ottaa päähän sekä äidin kielto että se, kun kaikki kaverit kulkevat kuin hypnotisoituina eikä mikään muu enää kiinnosta heitä.

    Pelin on kehittänyt Emilian luokkakaverin, Anteron, isä. Hän on huippurikas margariinitehtehtailija, mutta mitä hän tietää mobiilipeleistä? Ja miksi Anteron tähti koukuttaa niin pahasti paitsi lapset myös aikuiset?

    Pian Emilia saa jälleen kerran Jättiläismarsulta kutsun tapaamiseen. Marsutaksi noutaa tytön poikkeuksellisesti keskellä päivää ja vie tuttuun paikkaan, Lahden mäkimonttuun. Jättiläismarsu on hyvin huolestunut uudesta pelistä ja sen aiheuttamasta käytöksestä. Jotain hyvin huolestuttavaa pelissä on. Ja taas kerran on Emilian hörpättävä oman marsunsa, Marsu-Halosen, juomapullosta, muututtava Supermarsuksi ja ryhdyttävä selvittämään ongelmaa.

    Mutta sitä ennen tapahtuu jotain ennennäkemätöntä, joka saa lukijankin hätkähtämään: Emilian paras kaveri ja luokan fiksuin oppilas, Simo, suuttuu kiusaajalleen Anterolle! Simo vannoo kostoa ja se vasta kamala onkin!

     

    Paula Noronen, Terese Bast (kuv.): Supermarsu ja roskaavat ryökäleet, 2018 – e-äänikirjana ja äänikirjana

    Elokuvana lisää lukijoita haalinut kirjasarja jatkuu. Yksitoistavuotiaan Emilian elämä muuttui täysin sen jälkeen, kun hän sai marsun. Sen myötä tyttö aina tarvittaessa muuttuu Supermarsuksi ja pelastaa maailmaa. Muutos tapahtuu öisin; Emilia tietää oman marsunsa käytöksestä, että Jättiläismarsu haluaa tavata hänet ja niinpä tyttö hörppää marsunsa juomapullosta, rientää marsutaksilla tapaamaan Jättiläismarsua ja saa uuden ongelman ratkaistavakseen. Kukaan ei tiedä tästä Emilian superpuolesta; muille hän on tavallinen koulutyttö.

    Nyt ongelma on tosi outo: taivaalta sataa kaikenlaista roskaa ja romua: kenkiä, leivänpaahtimia, banaaninkuoria. Opettajakin saa päähänsä pinkin ämpärin ja se päässään hänen on opetettava. Silmänreiät hän sentään ymmärtää siihen leikata. Mistä tavaraa oikein tulee ja miten roskaaminen saadaan loppumaan? Onko Emilian luokalle tulleella uudella, oudon oloisella oppilaalla jotain tekemistä asian kanssa? Taas tarvitaan Supermarsua.

     

    Paula Noronen, kuv. Terese Bast: Supermarsu saa kilpailijan, 2017 – myös e-äänikirjana ja äänikirjana

    Jo kymmenes omintakeisen huumorin sävyttämä kirja Emiliasta ja hänen luokastaan. Emilia on ihan tavallinen suomalainen koulutyttö. Paitsi ei ihan: tarvittaessa Emilia muuttuu Supermarsuksi, joka saa pelastustehtäviä ja ohjeet niihin Jättiläismarsulta. Jättiläsmarsun kohtaaminen tapahtuu aina öisin eikä kukaan tiedä Emilian olevan Supermarsu. Kaikki tämä alkoi, kun Emilia sai lemmikikseen aivan tavallisen marsun, jolle antoi nimeksi Marsu-Halonen.

    Nyt Emilian kouluun tulee kuuluisa yllätysvieras, supersuosittu poptähti Edwin. Kaikki ovat haltioissaan hänen esiintymisestään. Konsertin lopuksi Edwin kysyy Emilian luokkalaisilta, mitä nämä osaavat? Oppilaat valehtelevat osaavansa vaikka mitä! Kaikilla tuntuu olevan melkoisia erityistaitoja. Tästä aiheutuu iso ongelma. Eletään Suomen satavuotisvuotta ja koulussa valmistellaan suurta Suomi sata vuotta -gaalaa. Edwin lupaa tulla sinne katsomaan, kun oppilaat esittävät erityistaitojaan. Nyt on Emiliakin pulassa.

    Toinenkin iso ongelma Emilialla on. Hänellä on paljon pelastustehtäviä Supermarsuna ja hän onnistuu ratkaisemaan niistä kaikkein kinkkisemmätkin. Mutta joku muu ottaa pelastustöistä kunnian: salaperäinen Superkäärme. Kuka hän on ja miten huijaaminen saadaan loppumaan?

     

    Paula Noronen & Kati Närhi (kuv.): Yökoulu ja kadonnut opettaja – myös e-äänikirjana

    Supermarsu-kirjoillaan naurattanut Paula Noronen siirtyy nyt vampyyreihin ja zombeihin. Niidenkin maailmassa käydään koulua, mutta tietysti yöllä. Päähenkilöinä ovat 180 vuoden ikäiset vampyyri Martta ja zombi Paavo. Ihmisten iässä niiden ikä vastaa seitsemää vuotta. Koulussa lapset saavat opettajakseen omituisen oloisen herra Sijaisen. Missä on oikea opettaja rouva Kammonen? Pian rehtori Frankenstein ilmoittaakin, että hän on kadonnut.

     

    Paula Noronen, Kati Närhi (kuv.): Yökoulu ja kauheat naapurit (Lukupalat), 2017 – myös e-äänikirjana

    Vampyyreista ja zombeista kertova helppolukuinen Yökoulu-sarja saa jatkoa. Tekstistä vastaa tv:stä ja Supermarsu-kirjoistaan tuttu Paula Noronen, mutta kokonaisuuden kannalta yhtä tärkeitä ovat Kati Närhen kuvat.

    Sarjan päähenkilöt ovat öisin koulua käyvät 180 vuoden ikäiset vampyyri Martta ja zombi Paavo. Koulu eroaa paljon ihmisten koulusta. Yökoulun pistokokeissa tarvitaan esim. laastareita. Yökoulun oppilaat ovat myös varsin vilkkaita ja kovia irrottelemaan. Siitä ei naapurissa asuvat ihmispariskunta pidä. He valittavat ja koko koulua uhkaa sulkeminen. Itse rehtori Frankensteinin on puututtava asiaan ja sen hän tekeekin varsin mielenkiintoisin keinoin.

    Kotimaisessa Lukupalat sarjassa on runsaan vuoden aikana ilmestynyt jo monta hauskaa ja värikästä helppolukuista kirjaa.

     

    Ville Nummenpää, Hende Nieminen (kuvittaja): Hölmöjä iltasatuja, 2020

    Mitä tehdä, kun robotilla on ruuvit löysällä ja se puhuu ihan höpöjä? Miten selviää voittaja pingviinien olympialaisissa, kun osallistujat saavat tasatuloksen aina peppuliukumäkeä myöten? Mikä neuvoksi Kaapo-kummitukselle, kun se ei onnistu pelottelemaan ketään? Mitä tapahtuu, kun Nukkumatin apulaiset lähtevät kiertämään maapalloa väärään suuntaan? Mihin on kadonnut Otavasta yksi tähti? Mille mahtavat maistua Rolle-robotin letut, kun hän lisää taikinaan kalapuikkoja, suklaata, suolakurkkuja, jogurttia, ruisleipää, punajuurta, hedelmäkarkkeja ja grillimaustetta?

    Näihin eriskummallisiin kysymyksiin löytyy vastaus riihimäkeläisen Ville Nummenpään esikoissatukirjasta Hölmöjä iltasatuja. Kolmentoista sadun kokoelma on syntynyt omalle lapselle kerrotuista tarinoista. Osa niistä on tuttuja myös Pikku Kakkosen Satuaarteista. Muutaman sivun mittaisia hassuja tarinoita jaksavat pienemmätkin kuunnella.

     

    Maarit Nurmi: Musta tulee sankari (Eemun tarinoita : 1), 2018

    Uuden nopealukuisen huumorikirjasarjan aloitusosa Ellan ja Neropatin päiväkirjan hengessä. Lyhyitä kappaleita ryyditettynä sarjakuvamaisin piirroksin ja puhekuplin.

    Eemu on jotakuinkin kymmenvuotias aivan tavallinen poika. Hänen perheeseensä kuuluvat äiti, isä ja viisivuotiaat kaksoissiskot Malla ja Mella sekä hiljattain syntynyt pikkuveli ja Jaska-koira. Eemu iloitsee, että perheeseen on tullut toinen poika. Eihän sitä nyt aina jaksa pikkusiskojen prinsessaleikkejä. Pikkuveljeään varten Eemu ryhtyy pitämään päiväkirjaa, jotta veli saa isompana tietää, mitä hän pienenä teki. Mutta eiväthän vauvat tee muuta kuin syövät, itkevät ja nukkuvat! Se on nopeasti selostettu. Niinpä Eemu päätyy pitämään päiväkirjaa omasta elämästään.

    Eemu on jännässä iässä, koska hän on aikuisten mielestä yhtä aikaa liian pieni ja tarpeeksi iso. Liian pieni saamaan kovasti toivomaansa segwaytä, mutta tarpeeksi iso huolehtimaan Jaskan ulkoilutuksesta. Outoa. Eemun parhaat kaverit ovat Aleksi ja Mico, joille Eemu voi kertoa lähes kaiken. Eemun luokalla on myös maailman ihanin tyttö Emilia, mutta sitä ei nyt voi edes parhaille kavereillekaan kertoa! Luokalla on myös Nyrkki-Taisto, joka on kaikkea muuta kuin ihana. Monenlaista väärinkäsitystä, kommellusta ja noloa tilannetta ehtii tässä kirjassa tapahtua. Sarjan toinen osa ilmestyy jo syksyllä.

     

    Maarit Nurmi: Paras yllätys ikinä (Eemun tarinoita; 3), 2019

    Kymmenvuotias Eemu kirjoittaa jo kolmatta päiväkirjaansa, jonka sisältö julkaistaan tässä kirjasarjassa. Äkkiseltään ei luulisi, että sen ikäisen pojan arjessa tapahtuu niin paljon asioita. Mutta kyllä tapahtuu! Lyhyet lauseet ja luvut, kivat pikku kuvat ja puhekuplat vievät tarinaa jouhevasti eteenpäin aloittelevallekin lukijalle.

    Eletään keskitalvea. Eemu odottaa kovasti hiihtolomaa, koska äiti on luvannut silloin perheelle yllätyksen. Muuta hän ei kerro kuin, että se on keltainen. Koko kirjan ajan Eemu yrittää arvata, mikä yllätys on. Yllätystä odotellessa Eemu ehtii osoittaa kirjallista lahjakkuutta: koulutehtävänä hän kirjoittaa hauskan räpin. Pojan kauhuksi se luetaan koko koululle ja silloin melkein paljastuu, keneen Eemu on ihastunut. Luokkakavereihin tekee suuren vaikutuksen myös Eemun kirjoittama scifi-juttu luokkaan saapuvasta avaruusoliosta, joka on syntynyt vuonna 3039.

    Eemun parhaita ystäviä ovat edelleen luokkatoverit Aleksi ja Mico. Sen sijaan Nyrkki-Taistosta ei oikein kukaan osaa sanoa, onko hän kaveri vai ei, koska hän on välillä kiva, usein ärsyttävä ja aika usein hän myös härnää ja kiusaa. Niinpä koko luokka on melkoisen hämmästynyt, kun Nyrkki-Taisto joutuu onnettomuuteen ja on jonkin aikaa sairaana: heillä on ikävä Taistoa ja hänen huuteluitaan. Outoa.

     

    Christine Nöstlinger: Mini epäiltynä, 2017

    Pitkästä aikaa ilmestyy suomeksi uusi helppolukuinen ja värikuvitettu Mini-kirja. Kirjailija Christine Nöstlinger on itävaltalainen ja nyt jo 80-vuotias. Hän on saanut pitkällä urallaan lukuisia kirjallisuuspalkintoja, mm. Hans Christian Andersen-palkinnon 1984 ja Astrid Lindgrenin muistopalkinnon 2003.

    Mini eli Jasmin Öhman on pitkänhuiskea, punatukkainen 8-vuotias tyttö. Hänen paras kaverinsa on Max. Tässä kirjassa tytöt joutuvat pohtimaan varastamista ja ilmiantamista. Minillä on isoveli Markus. Sisarukset tappelevat usein ja yleensä ensimmäinen riita on jo heti aamiaispöydässä ennen kouluun lähtöä. Nyt Mini joutuu vaikean tehtävän eteen, kun huomaa, että Markus on varastanut luokkatoveriltaan Jonilta tarravihon, johon tämä kerää jalkapalloilijoiden kuvia.

    Vaikka Markus on usein hyvinkin ilkeä Minille, ei tämä silti haluaisi kannella veljestään aikuisille. Mutta varastettu tavara pitäisi kuitenkin saada takaisin oikealle omistajalleen. On pyydettävä Maxilta apua. Yhdessä tytöt keksivät keinon, jolla saadaan vihko takaisin Jonille ja kostetaan samalla Markukselle. Hyvä suunnitelma, mutta silti jokin menee pieleen.

     

    O

     

    Clare O’Brien & Santy Gutierrez (kuv.): Omituinen opettaja (Hyppää kirjan kyytiin), 2017

    Iloksemme nykyään ilmestyy koko ajan uusia ja värikkäitä helppolukuisia lukemaan opetteleville sopivia kirjoja ja sarjoja. Hyppää kirjan kyytiin on kirjoitettu tikkukirjaimin.

    Luokkaan astelee uusi opettaja, nimeltään Eerik Kirveskoura. Hän ei olekaan kuka tahansa vaan näyttää ja käyttäytyy kuin viikinki. Ja sitä hän totisesti on: pelottava ja raakalaismainen. Jos vähääkään naurahtaa tunnilla sopimattomasti, saattaa joutua roikkumaan lopputunnin ajan ikkunasta alaspäin.

    Opettaja vihaa kirjoja ja lukuintoislle vasta huonosti käykin! Silloin joutuu istumaan lukunurkassa päiväkausia ilman ruokaa ja juomaa. Luokka saa myös raataa raskaissa töissä kunnostaessaan opettajan laivaa ja syötäväksi on tarjolla ainaostaan suolattua hylkeenrasvaa. Ei hyvältä näytä. Ainoa toivo on, että opettajallakin on joku, jota hän pelkää. Ja onkin!

     

    Darrel ja Sally Odgers: Nappi ratkaisee (Lemmikkilekuri), 2014

    Helppolukuinen, alkujaan australialainen eläinsarja. Kirjan kertojana toimii pieni koira, jacrusselinterrieri Nappi. Hänen emäntänsä Jaana työskentelee eläinlääkärinä Lemmikkilekuri-nimisellä eläinklinikalla. Muita kirjasarjan vakituisia eläinahmoja ovat Viski-niminen papukaija ja kissa nimeltä Majuri Hintsanen. Potilasvastaanotolla Nappi toimii Tohtori-Jaanan avustajana ja se onkin tärkeä työ, koska koira näet ymmärtää sairaita eläimiä paremmin kuin ihminen. Tämän kirjan tarinassa ongelmia tuottaa kansikuvan kilpikonnan värinen kissa. Se näyttää herttaiselta, mutta on hyvin pelokas ja kärttyinen. Siksi se saakin nimekseen Kärtty. Mikä mahtaa olla Kärtyn ongelma? Kirjassa on kiva kuvitus ja tarinan sekaan on ripoteltu tietolaatikoita, joissa selitetään vaikeita lääketieteellisiä termejä. Näin lukija oppii, mitä vaikkapa tarkoittavat sellaiset vaikeat sanat kuin diagnoosi tai desinfiointiaine. Tervetullut kirjauutuus pienille koululaisille.

     

    Odgers, Darrel & Sally: Ystävä pulassa, 2014 (Lemmikkilekuri-sarja)

    Toinen kirja jackrusselinterrieri Napista joka työskentelee eläinlääkäriasemalla emäntänsä Jaanan apuna.

    Nappi ymmärtää melkein kaikkien eläinten kieltä ja osaa siksi auttaa eläinten hoidossa. Nyt Jaana-tohtori ja Nappi lähtevät klinikan ulkopuolelle maatilakierrokselle. Heidät on pyydetty eräälle tallille katsomaan kohta varsan saavaa Julia-tammaa. Julia on hyvin hermostunut, koska se pelkää synnytystä ja sen paras ystävä dalmatialaiskoira Romeo on kadonnut. Vain Romeo saisi hevosen rauhoittumaan. Osaako Nappi auttaa tässä tilanteessa?

     

  • P

    Jukka-Pekka Palviainen & Christel Rönns (kuv.): Allu ja outo Uolevi, 2019 – myös e-äänikirjana ja äänikirjana

    Jo kolmas kirja riemastuttavasta tokaluokkalaisesta Allu-tytöstä ja hänen perheestään, jonka kotina on vanha rautatieasema. ​Nyt on syysloma ja Allulla on tylsää. Perhe viettää lomaa kotona, vaikka Allu ja isoveljensä Aapo olisivat halunneet lomamatkalle etelään. Koska he eivät päässeet reissuun, tuovat he ystävineen aurinkorannikon kodin olohuoneeseen. Ja siitähän tulee oikein hieno. Mutta miten he sen muka tekevät?

    Allu pääsee myös keppihevosleirille ja opettajan papukaija Unski on lapsilla lomahoidossa, joten syysloma ei todellakaan ole niin tylsä kuin aluksi tuntui. Mutta ongelmiakin ilmenee: luokkakaveri Paavo on hirmuisen ihastunut Alluun, mutta Allu taas ei ole yhtään ihastunut Paavoon. Suurin ongelma on kuitenkin äiti. Hänestä on tullut ihan outo. Hän selailee vanhoja valokuvia, huokailee, puhuu höperöjä ja tuntuu olevan ihan muissa maailmoissa. Aika usein hän mainitsee jonkun Uolevin. Onko äidillä toinen mies? Ovatko vanhemmat eroamassa? Allu on ihmeissään ja huolissaan.

     

    Jukka-Pekka Palviainen & Christel Rönns (kuv): Allu ja salaperäinen opettaja, 2018 – myös e-kirjana

    Tokaluokkalainen Allu eli Alexandra seikkailee jo toisessa kirjassaan. Sarjan ensimmäisessä osassa tyttö muutti isänsä, äitinsä ja isoveljensä kanssa uudelle paikkakunnalle. Perhe osti vanha rautatieaseman ja asettui asumaan sinne. Ja sehän se vasta jännä koti on. Talossa on hauska tornikin.

    Allu on rohkea ja sanavalmis tyttö ja eipä aikaakaan, kun Allu jo saa uudelta paikkakunnalta ystävän, Mintun. Minttu on hieman ujompi kuin Allu, mutta hänellä on ihan oma hevonen, Petteri. Tytöt aloittavat toisen luokan ja istuvat tietysti vierekkäin. Allun toiselle puolelle istahtaa Paavo, joka on aika lailla ihastunut Alluun. Oppilaat saavat uuden opettajan. Edellinen opettaja meni naimisiin ja muutti Huittisten Nevadaan.

    Mutta uusi opettaja on outo. Hänellä on merirosvojen silmälappu toisen silmän päällä ja hän höpöttää koko ajan. Lisäksi tytöt sattuvat kuulemaan, kun opettaja puhuu puhelimessa kerrassaan merkillisiä juttuja. Puheet kuulostavat niin vaarallisilta, että tyttöjen on ryhdyttävä vakoilemaan opettajaa. Mukaan he saavat Allun isoveli Aapon ja tämän kaverin Markuksen.

     

    Jukka-Pekka Palviainen: Tarpeeksi reilua, 2016

    Neljä nuorta lyhytelokuvanteossa, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Arttu on aina ollut kiinnostunut leffoista. Nyt hän päättää osallistua lyhytelokuvakilpailuun yhdessä samanikäisen kaverinsa Koposen kanssa. Mukaan saadaan näyttelijöiksi kaksi tyttöä: kuvankaunis Jasmine ja musiikkia harrastava Jossu. Tytöistä Jasmine on asunut aikaisemmin ulkomailla ja on vasta muuttanut paikkakunnalle. Hänen perheellään on rahaa rutkasti, mutta ystäviä tytöllä ei ole. Perheensä varakkuudesta huolimatta Jasmine saa kiksejä myymälävarkauksista ja harrastaa näpistämistä usein. Ehkä se auttaa häntä kestämään äitinsä vakavan sairastumisen.

    Kirja kertoo leffanteosta, nuoruudesta, ystävyydesta, ihastumisesta. Kuvausreisulla mökkisaaressa, kirja saa kuitenkin niin järkyttävän käänteen, että lukijakin suorastaan järkyttyy.

     

    Timo Parvela: Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä, 2019 – myös äänikirjana

    Ella ja kaverit ovat edelleen luokalla 2 ½, mutta silti ihan ajan hermolla. Nyt he huolestuvat ilmastonmuutoksesta. Huolen heihin tartuttaa opettaja, joka on aina huolissaan kaikesta. Niinpä he ryhtyvät suojelemaan luontoa.

    Kaikki alkaa siitä, kun koulun pihan ainut puu aiotaan kaataa ja kaadetaankin, mutta ei ilman kommelluksia. Seuraavaksi on saatava rannan roskaajat kuriin ja siinä luokka onnistuukin aika hauskalla tavalla. Tuukka jatkaa Kaikki mitä meidän pitää tietää -sarjaansa ja tekee eri tyyppiset metsät selväksi niin hyvin, ettei kukaan vielä koskaan ole samaan pystynyt.

    Maapallon pelastamisen ohella Ella ja kaverit joutuvat kehittämään itselleen uuden majan opettajan pihamaalle. Opettaja näet hinauttaa kokoontumispaikkana olleen vanhan bussinrämän romuttamolle. Mutta ei hätää, kyllä Ellan ja kaverit keinot keksivät. Ella-sarjan ties-kuinka-mones-osa-jo naurattaa jälleen!

     

    Timo Parvela: Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa, 2016 – myös äänikirjana

    Ella on edelleen 2 ja ½ luokalla. Suuri muutos kuitenkin on tapahtunut, sillä opettajasta on tullut rehtori. Yhtäkkiä opettaja eli rehtori katoaa ja Ella ja kaverit ovat varmoja, että opettaja on joutunut vankilaan. He päättävät pelastaa opettajan, koska eivät halua käydä koulua vankilassa ja sinne he ilman muuta joutuisivat, koska opettajakin on siellä ja kuka muu muka heitä opettaisi? Ja klassinen keino vapauttaa vanki vankilasta on leipoa kakku ja piilottaa sen sisälle erilaisia pakovälineitä, kuten esimerkiksi ruuvimeisseli, ruuveja, liimapullo, pora, vasara ja hiekkapaperia, lisäksi vielä Paten ensimmäisellä luokalla tekemä kynäteline, joka löytyi sattumoisin käsityöluokasta. Nyt pitäisi olla vielä kakku, mihin nämä hienot pakovälineet voitaisiin piilottaa. Aivan onnenkaupalla sellainen löytyy opettajanhuoneesta. Hieno, iso kermakakku on opettajanhuoneen pöydällä ja Ella kavereineen piilottaa nopeasti pakovälineet kakun sisään.

    Mutta aina ei käy niin kuin toivoisi, arvovieraat, joille kakku on tarkoitettu, tulevat opettajanhuoneeseen syömään kakkua ja tietysti pakovälineet löytyvät…Ella ja kaverit ällistyvät myös siitä, että heidän oma luokkansa on suljettu ja sillä on jotain tekemistä digiloikan kanssa. Digiloikka on siis tulossa, toisin sanoen opettajan eli rehtorin sanoin digiluudigilei (muistuttaa ällistyttävästi erästä vanhaa euroviisukappaletta, hmm). Ella ja kaverit päättävät pelastaa opettajan ja itsensä digiluudigileiltä.

     

    Timo Parvela (kirjoittaja) & Anni Nykänen (kuvittaja): Ella ja kaverit vihdoin kolmannella, 2020 – myös äänikirjana

    Voi tätä ilon päivää: Ella ja kaverit ovat viimeinkin kolmannella luokalla! Miten isoja ja fiksuja he ovatkaan; nyt ihan naurattaa mitä kaikkea hassua heille sattuikaan alemmilla luokilla. Sellaista ei tietenkään tapahdu nyt, kun he ovat jo kolmasluokkalaisia eli lähes aikuisia.

    Kaikki eivät kuitenkaan hypi riemusta aloittaessaan ylemmän luokan. Opettajalle iskee ikäkriisi ja hän tuntee itsensä hyvin, hyvin vanhaksi. Ella ja kaverit seuraavat ihmeissään ja opettajan vaimo kauhuissaan, kun opettaja yrittää epätoivoisesti näyttää nuoremmalta.

    Myös Patella on ongelma. Hän haluaisi jo kovasti ajokortin, mutta isä on sanonut, että sen saa vasta suunnilleen silloin, kun on jo menossa naimisiin. Niinpä luokka yrittää epätoivoisesti etsiä Patelle morsianta, jotta hän pääsisi ajamaan autoa. Siitäkös sotkua seuraa. Ja toki taas kerran lukijalle tarjotaan Tuukan essee. Tällä kertaa aiheesta: ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää rakkaudesta”. Näin selviää, miten erottaa rakastuneen ja pakastuneen toisistaan, vaikka molemmat näyttävät samalta eli seisovat tönkkönä, sopertavat käsittämättömästi ja tärisevät.

    Kirjaan astuu myös uusi henkilö. Nukkavieru kirjailija Pamo Tirvelä ilmestyy kuvioihin. Miten ja miksi? Vaikka alussa tuntuu, että olenkohan lukenut tämän kirjan jo aikaisemmin, onnistuvat Ella, Pate, Pukari, Tiina, Hanna ja Tuukka taas kerran hurmaamaan lukijansa.

     

    Parvela, Timo: Kepler62: Kirja yksi: Kutsu, 2015 – myös e-kirjana, e-äänikirjana ja äänikirjana

    Kepler62 on kuusiosainen kirjasarja, jonka on kirjoittanut Timo Parvela yhdessä Björn Sortlandin kanssa ja kuvitus on Pasi Pitkäsen.

    Sarjan ensimmäinen osa alkaa myymälävarkaudesta. Kirjan toinen päähenkilö Ari varastaa röyhkeästi omenan, suoraan valvontakameraan tuijottaen. Hän jää tietysti kiinni. Tarkoitus oli kuitenkin varastaa tietokonepeli, Kepler62, mutta sekään ei onnistu, vartija löytää sen Arin repusta ja passittaa pojan matkoihinsa.

    Ari palaa kotiin. Eletään siis aikaa, jolloin maapallo on ylikansoitettu ja kaikille ei riitä ruokaa, muusta puhumattakaan. Ari on tottunut selviytymään, 13-vuotiaana hän oli pitänyt jo pitkään huolta pikkuveljestään Jonista. Jonia on kohdannut ihmeellinen sattumus, kiva nuori nainen on lahjoittanut hänelle tuon himotun tietokonepelin ja pojat alkavat pelata sitä. Luultavasti kukaan maailmassa ei vielä ole läpäissyt peliä ja pelin onnistuneesti pelanneille onkin luvassa jotain ihmeellistä. Pojat pelaavat ja jotain ihmeellistä tapahtuukin; äiti palaa kotiin. Mutta onko hän äiti? Ja onnistuvatko pojat pelaamisessa?

    Kirja vei täysin mukaansa ja loistava kuvitus täydensi lukukokemusta. Kirja loppui kuin veitsellä leikaten ja uuden osan odotus alkoi välittömästi.

     

    Timo Parvela ja Pasi Pitkänen (kuv.): Pate aarresaarella, 2017 – myös äänikirjana

    Ellan rinnakkaissarja päähenkilönään Pate on edennyt jo neljänteen osaansa. Muita luokkatovereita ei kirjoissa juuri esiinny, vaan Pate seikkailee aikuisten kanssa. Jokaisessa kirjassa on myös kansainvälinen kosketus, uusimmassa sitä on enemmänkin.

    Sarjan ensimmäisessä kirjassa Paten perheen vieraaksi saapui Australiassa asuva äidin veli eli eno. Nyt hän on jälleen mukana seikkailemassa. Toisesta kirjasta Paten mukaan tarttui kolmijalkainen koira, Totti. Sekin on edelleen mukana. Mutta onko se kirjan lopussa  vielä kolmijalkainen?

    Tarinan alussa Pate saa enoltaan syntymäpäivälahjapaketin postissa. Sieltä paljastuu metallinpaljastin. Lahjan toinen osa toteutuu myöhemmin, kun Pate, Totti ja eno lähtevät Japaniin etsimään vanhaa, arvokasta miekkaa. Siinä puuhassa on metallinpaljastin tarpeen. Matka ei tietenkään suju kommelluksitta. Ja jännittäväkin se on. Pasi Pitäsen kuvitus tukee hyvin Timo Parvelan tarinaa.

     

    Timo Parvela: Paten aikakirjat, 2014 – myös e-kirjana ja äänikirjana

    Ella-kirjoista tuttu Pate on nyt saanut oman helppolukuisen sarjan. On kesäloman alku. Pate ryhtyy pitämään salaista blogia. Hän hieman yllättyy, kun huomaa kaikkien luokkakavereidensa silti lukevan ja kommentoivan nettikirjoituksiaan. Paten kesään kuuluvat tuntemattoman enon kyläily ja uimakoulu. Pate ei muista koskaan nähneensä enoa. Isä ja äitikään eivät ole tavanneet enoa moneen vuoteen, koska eno asuu ulkomailla. Poika luulee enoa harvinaiseksi linnuksi ja valmistautuu vierailuun huolellisesti. Mutta eno onkin insinööri, vaan silti aika outo. Kun Pate menee uimakouluun, niin eno joutuu tulemaan mukaan. Tämä yhtälö ei ensin toimi, mutta sitten se alkaa toimia yllättävänkin hyvin. Enoa alkaa näet uimakoulu kiinnostaa kovastikin. Itse asiassa uimakoulun ohjaajana toimiva nuori nainen kiinnostaa enoa vielä enemmän. Pate ja eno kokevat kesän aikana monta ikimuistettavaa ja hullunkurista hetkeä ja lukijalla on tietysti hauskaa.

     

    Stephan Pastis: Timi Möhläri: tekevälle sattuu, 2013

    Huumoria sarjakuvamaisella kuvituksella. Kirja tuo mieleen Neropatin päiväkirjan, mutta on suunnattu hivenen nuoremmille. Timi on amerikkalainen 11-vuotias koulupoika, jolle sattuu ja tapahtuu. Hän on perustanut jääkarhuystävänsä Aimon kanssa etsivätoimiston, omasta mielestään maailman parhaan. Toimistona kaveruksilla on äidin vaatekomero. Mysteerejä näillä yksityisetsivillä riittää; välillä etsitään kadonneita kulkuneuvoja, välillä taas kähvellettyjä suklaita. Mutta mysteerit eivät suinkaan selviä vaan käyvät entistä sotkuisemmiksi parivaljakon käsittelyssä. Eli möhläyksiä sattuu koko ajan. Ongelmia aiheuttavat myös äiti ja opettaja, jotka yrittävät hillitä Timin ja Aimon toilailuja. Kitkaa tuottaa myös kilpailevan etsivätoimiston perustanut Katariina ”Ällöriina” Katariina, jolle kaikki tuntuu olevan niin paljon helpompaa. Kirja on periaatteessa helppolukuinen ja runsaasti kuvitettu, mutta siitä huolimatta huisin pitkä eli peräti kolmesataasivuinen.

     

    Lincoln Peirce: Iso Nipa iskee jälleen, 2015

    Neljäsluokkalainen Nipa määrätään pitämään historian esitelmä yhdessä perivihollisensa Iidan kanssa! Kympin oppilas Iida pelkää, että Nipa pilaa hänen koulumenestyksensä. Onneksi Nipa valitaan sisäpesisjoukkueen kapteeniksi. Nipan epäonneksi hänen joukkueeseensa valitaan myös Iida, joka on liikunnassa täysi tohelo. Miten Nipa selviää esitelmästä ja sisäpesisottelusta? Iso Nipa on jatko-osa kirjalle Iso Nipa on ykkönen. Kirja täynnä hurttia huumoria ja sarjakuvilla höystettynä.

     

    Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan, 2020 – myös e-kirjana

    Agatha-täti oli kaunis ja lempeäkatseinen nainen. Hän käytti upeita vaatteita ja hänen pehmeät kätensä olivat kuin luodut silittämään lasten hiuksia. Agatha-täti oli lastenkodin johtaja ja hän oli pahantahtoisin ihminen, jonka Leopolda tunsi.

    Leopoldan kotimaassa, Dyniassa on tapahtunut vallankaappaus. Vallan on ottanut kenraali sotilaineen. Vastustajat on tapettu tai karkotettu maasta. Pettureiden lapset on sijoitettu lastenkoteihin, niin Leopoldakin. Lastenkodissa lasten hiukset on kynitty, ruoka on huonoa ja vaatteet rääsyjä. Lapset joutuvat tekemään kaiken päivää raskaita töitä sekä sisällä että puutarhassa. Rikkomuksista Agatha-täti jakelee rangaistuksia, joista pahin on pieni ja pimeä eristyskoppi. Tätiä pelkäävät kaikki.

    Ei ihme, että Leopolda päättää karata. Hän ei kerro pakosuunnitelmistaan kenellekään, mutta osa lapsista aavistaa tytön aikeet ja niinpä mukaan lähtee viisi muutakin. Lapset tähtäävät naapurimaahan Kohaniin. Pakomatkasta tulee äärimmäisen vaarallinen, eikä lukija voi muuta kuin jännittää lasten puolesta.

     

    Virpi Penna: Kärpänen ja Tie, 2011

    Kirja kuuluu värikkääseen ja helppolukuiseen Tammenterho-sarjaan. Kauko Kärpänen, insinööri ja seikkailija, on rakentanut itselleen lentokoneen, koska sillä pääsee lujempaa kuin kärpäsen omilla siivillä. Eräänä päivänä Kauko joutuu linnun ahdistelemaksi ja päätyy tekemään lentokoneellaan hätälaskun. Kauko putoaa tien halkeamaan kauas rakkaasta lentokoneesta. Se on yksin ja avuton eikä tiedä, miten pääsisi halkeamasta ylös. Kärpänen on jo vaipua epätoivoon, kunnes yhtäkkiä Tie ryhtyy puhumaan…

     

    Sara Pennypacker: Klementiina, 2014

    Uusi sarja kolmasluokkalaisesta Klementiinasta, jolle sattuu kaikenlaista. Nyt vaan on kyseessä aivan kertakaikkisen katastrofaalinen viikko. Klementiinalla on hyvä mielikuvitus ja hän tarkoittaa hyvää, mutta saa yleensä aikaan vaan sotkua ja pahaa mieltä. Jo heti maanantaina tyttö joutuu koulussa rehtorin puhutteluun, kun on parturoinut ystävältään Margaretilta hiukset pois. Ja tarkoitus oli vain auttaa. Rehtori ja vanhemmat ovat aivan epätoivoisia tytön suhteen.Tilanne vaan pahenee loppuviikkoa kohti. Klementiina on myös mustasukkainen pienelle taaperoveljelleen ja nimittelee tätä milloin minkin vihanneksen nimellä: Lanttu, Nauris, Kurpitsa, Papu. Klementiina on aivan varma, että vanhemmat hankkiutuvat pian hänestä eroon ja pitävät vain kiltin pikkuveljen. Ennen viikon ja kirjan loppua on ehtinyt tapahtua vaikka mitä! Niin hauskaa kuin liikuttavaakin.

     

    Liz Pichon: Tom Gatesin mahtava maailma, 2015

    Tom on vilkas, viidesluokkalainen englantilaispoika, jolle sattuu ja tapahtuu. Tomin elämäntehtävänä tuntuu olevan isosisko Delian ärsyttäminen ja siinä hän onnistuukin kiitettävästi. Koulu sen sijaan sujuu vähän niin ja näin. Koulussa hän on tottunut istumaan takarivissä, jossa saa rauhassa lukea sarjakuvia ja piirrellä. Ja piirtää poika osaakin. Niin kuin tästä kirjastakin huomaa. Nyt Tomin maailma mullistuu, kun opettaja yllättäen siirtää hänet silmiensä alle, eturiviin istumaan. Toinen suuri tapaus on, kun Tomin ehdoton suosikkibändi Hemmo 3 on tulossa paikkakunnalle konsertoimaan. Sinne on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Maailmalla huikean suosion saavuttaneen sarjan ensimmäinen suomennettu osa. Muistuttaa Neropatin päiväkirjaa ja kumppaneita.

     

    Liz Pichon: Uskomaton kouluretki (todellakin…) (Tom Gates), 2020

    Tom on vilkas viidesluokkalainen, jolle sattuu ja tapahtuu. Koulu tuottaa vaikeuksia, koska poika on kova unohtelemaan ja osuu usein väärään paikkaan väärään aikaan. Luokan kiusanhenki Marcus pitää huolen siitä, että Tomin kommellukset tulevat aina myös opettaja Fullermanin tietoon. Opettaja jakaa oppilaille hymy- ja surunaamoja sen mukaan, miten he onnistuvat koulussa. Tomilla on kirjan alussa jo kolme surunaamaa ja neljäs merkitsee sitä, ettei hän pääse mukaan kouluretkelle. Nyt on skarpattava!

    Tomilla on kuitenkin pari taitoa ylitse muiden ja niitä hän tässäkin kirjassa pääsee esittelemään. Kavereidensa kanssa hänellä on bändi nimeltä Zombihurtat. Lisäksi Tom on aivan loistava piirtämään. Kaupunkiin on perustettu piirustusseinä ja Tomin isä vie pojan ja ystävineen sinne piirtämään. Pahaksi onneksi isä erehtyy osoitteesta ja lapset taiteilevat väärän seinän. Siitä aiheutuu ongelmia ja väärinkäsityksiä koko kirjan ajaksi ja lukija joutuu jännittämään Tomin puolesta

    Suurta huvia Tomille tuottaa myös teini-ikäinen, alati mutrunaamainen isosisko Delia. Pojasta on hauskaa ärsyttää helposti suuttuvaa siskoa, mutta tällä kertaa Delia onnistuu yllättämään hänet!

    Kirja muistuttaa suosittua Neropatin päiväkirjaa kommelluksineen. Tom Gates -sarja on kuitenkin sarjakuvamaisempi ja monenlaisilla fonteilla ja tekstikiemuroilla tehostettu. Lukija luulee ensin voivansa vain vilkaista kirjan nopeasti läpi, mutta erehtyy, koska Tom Gatesin lukeminen vaatii silti keskittymistä.

     

    Dav Pilkey: Kapteeni Kalsari ja Hippi Helihousun hirvittävä paluu, 2014

    Vihdoinkin uusi Kapteeni Kalsari! Ja tietysti taattua poikamaista kreisihuumoria. Mukana tietysti sarjiksia ja liikkuvia kuvia. Kirjan alussa päähenkilömme eli rehtori Kruppi alias Kapteeni Kalsari sekä alakouluikäiset poikaviikarit Erno ja Huuko ovat vankilassa. Sinne he joutuivat edellisen kirjan lopussa. Poikien mielestä nuorisovankila ei juurikaan eroa koulusta, paitsi että vankilassa on paremmat mahdollisuudet tehdä kaikkea kehittävää. Vankilarutiinit rikkoo kuitenkin hirmuinen Hippi Helihousu eli entinen professori Poksupöksu, joka saapuu aikakoneella tulevaisuudesta valtavien robottipöksyjen sepalukseen piiloutuneena. Hänellä on tuhoisa ase: jääsäde, joka tekee hetkessä jäätyneitä kalikoita kaikista tielle osuneista. Hippi Helihousu haluaa kostaa kirjasarjamme päähenkilöille. Tapahtuu kuitenkin sen verran kommelluksia, että joudumme aikamatkalle Ernon ja Huukon lapsuuteen ja saamme tietää, miten kaikki oikein alkoi. Pojat tutustuvat toisiinsa eskarissa ja huomaavat pian, että Erno osaa kertoa tarinoita ja Huuko piirtää. Näin alkaa syntyä yhteisiä sarjakuvia. Yhdessä he myös käyvät taistoon vaaralliseen taistoon isojen poikien kiusaajajengiä vastaan. Siinä vasta nokkeluutta tarvitaan ja sitähän pojilla riittää. Kirjailija lupaa, etteivät Ernon ja Huukon seikkailun vielä tähänkään lopu.

     

    Dav Pilkey: Supervaippavauvan seikkailut, 2013

    Erno Parran ja Huuko Hollinsin ensimmäinen sarjakuvaromaani.
    Uusi sarja alkaa! Supersuositun Kapteeni Kalsarin luojien ensimmäinen oikea sarjiskirja! Neljäsluokkalaiset Erno ja Huuko tulevat taas! Pojat toheloivat jälleen kerran koulussa ja saavat rehtorilta rangaistuksen: heidän pitää kirjoittaa satasivuinen tutkielma aiheesta ”Hyvä kansalainen” Eikä tutkielma saa käsitellä kapteeni Kalsaria! Niin syntyy sarjakuva uudesta supersankarista Supervaippavauvasta. Tarinan alussa häijy ja ilkeä Varamies Vaarallinen kaappaa Vaarakoiransa kanssa Kapteeni Kalsarin. He sädettävät kapteenilta supervoimat pois ja muuttavat ne mehuksi, jota juomalla saavat kaikki voimat itselleen. Vaarakoira ehtiikin hörpätä mehua, mutta varamies Vaarallinen ei. Samaan aikaan näet syntyy sairaalassa vauva, joka vahingossa lentää ikkunasta ulos ja putoaa suoraan supervoimamehulasiin. Näin syntyy Supervaippavauva, joka normaalin Vilho-vauvana elämisen lisäksi joutuu vähän väliä lennähtämään maailmanpelastuspuuhiin ja taistelemaan eri hahmoissa esiintyvää varamies Vaarallista vastaan. Ja vauhtia riittää! Ja hauskuutta!

     

    Anja Portin: Radio Popov, 2020 – myös e-äänikirjana

    Eräänä yönä, kun Alfred ei saa unta, päättää hän kokeilla nukkumista eteisessä. Kaikki muu on jo kokeiltu, sukkien pukeminen ja riisuminen, veden juonti ja maustekurkun puolikkaan syönti. Niinpä Alfred ottaa tyynyn ja peiton kainaloon ja marssii eteiseen. Eteistä ei ole imuroitu aikoihin, mutta ei se Alfredia haittaa. Alfred asuu isänsä kanssa Savikuja nelosessa. Tai oikeastaan Alfred asuu yksin, isä on niin paljon poissa kotoa. Yleensä isä ostaa ruokaa tai jättää vähän rahaa, ennen kuin lähtee taas matkoilleen, matkat saattavat kestää viikkoja, jopa kuukausia. Tällä kertaa isä oli unohtanut ruuan ja rahan, joten Alfred syö mitä löytää, hapankorppuja ja maustekurkkuja, ketsuppia. Eipä ihme, että Alfred esittelee itsensä kirjan alussa nimellä Alfred Unohdettu. Sitä hän on, isä ei piittaa ja äitiä Alfred ei enää muista.

    Maatessaan pilkkopimeässä, sähkölaskun isä nimittäin oli unohtanut maksaa, Alfred kuulee outoja ääniä rappukäytävästä, onneksi hiippari paljastuu lehdenjakajaksi. Mutta ei hän ollutkaan ihan tavallinen lehdenjakaja, lehden sisältä löytyivät harmaat villasukat, talouspaperiin kääritty voileipä ja omena. Alfred päättää ottaa selvää, kuka lehdenjakaja oikein on ja hän käy seuraavana yönä pitkälleen eteiseen odottamaan. Lehdenjakaja tulee ja Alfred syöksyy rappukäytävään. Lehdenjakaja paljastuu Amanda Lehtimajaksi, unohdettujen auttajaksi. Alfred lähtee seuraamaan Amandaa ja päätyy lopulta ihmeelliseen, vanhaan taloon. Siellä Alfred saa nukkumapaikakseen riippumaton, se on mitä mainioin nukkumapaikka ja lisäksi aamiaiseksi on lämmintä puuroa ja omenasosetta. Alfred haluaa jäädä taloon. Hän haluaa auttaa Amandaa. Mutta mitä ovat unohdetut, joihin Alfredkin kuuluu? Ja mikä on radio Popov?

    Kirjan kieli on kaunista ja ajatus siitä, että unohdettuja lapsia ei jätetä, on valoisa ja toiveikas niin kuin koko kirjakin. Kirja voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2020 eikä syyttä.

     

    Arja Puikkonen: Sydän saappaanvarressa, 2010

    Laran äiti ei tykkää Laran hevoharrastuksesta, ja koska hän ei tykkää siitä, hän ei tue sitä rahallisesti. Isän sanotaan olevan ulkomailla, joten hänestäkään ei ole tässä apua. Kun ratsastuskilpailuihin on enää kaksi päivää, eikä Laralla ole asianmukaisia saappaita, hän tulee tehneeksi jotakin peruuttamatonta: ”Naulakossa roikkuivat reppu ja Lenan ratsastussaappaat. Kangaskassia pyöristi kypärä, ja kuin Laraa ilkkuen sieltä pilkotti sininen Kingslandin liivi. Vieressä riippui hieno saappaanmuotoinen kangaskassi.” Tuliterät Cavallot, ja vielä Laran kokoa tuntuivat olevan kuin tarjottimella…
    Ritari Nestorin tarinat, 2014
    Pikku ritari Nestori asuu perheensä kanssa isossa linnassa. Nestori on kova poika huijaamaan. Ensin hän valehtelee kuningataräidilleen, että lintu on napannut kokin nenän. Äiti uskoo. Sitten Nestori huijaa isäkuningasta, että linnaan on hyökätty. Ja isä uskoo. Kun Nestori vielä vetää veljeään nenästä peräti kaksi kertaa, on muun perheen mitta täynnä. Nestori saa rangaistuksen: hän ei pääse mukaan lohikäärmeen metsästykseen, vaan joutuu jäämään yksin kotiin. Mutta kun linnaan oikeasti tunkeutuu valtava lohikäärme, uskooko apua pyytävää Nestoria silloin kukaan? Kiva kirja riemukkaalla kuvituksella on tuttua helppolukuista Sininen banaani -sarjaa.

     

    R

     

    Philip Reeve, Sarah McIntyre (kuv.): Emily ja huvipuisto, 2017

    Huumorifantasiaa alakouluikäisille seitsemänkymmentäluvun nostalgiaa huokuvalla kuvituksella. Emily on tyttö, joka asuu huvipuistossa, löytötavaratoimiston yläkerrassa. Kymmenen vuotta sitten vuoristoradasta löytyi suuri, vaaleansininen muna. Se vietiin löytötavaratoimistoon ja sinne nurkkaan muna unohtui, kunnes siitä kuoriutui ihan tavallisen oloinen tyttö. Löytötavaratoimiston hoitaja rouva Mimms on pitänyt Emilystä huolta. Emily käy koulua yhdessä huvipuiston työntekijöiden lasten kanssa. Koulu ei ole ihan tavallinen: se on karuselli ja siellä käytetään Opi pyörimällä -menetelmää.

    Koulun jälkeen Emily pyörii usein huvipuiston huoltomiesten, Karvatin ja Suikeron kintereillä. Kukaan muukaan huvipuiston työntekijä ei ole ihan tavallisen näköinen. Nyt Emilyä, Karvattia ja Suikeroa tarvitaan vakavan ongelman ratkaisemiseen. Huvipuistoon saapuu Virallinen tarkastaja. Hän päättää, saako huvipuisto jatkaa toimintaansa. Heti tarkastajan saavuttua laitteet alkavat toimia oudosti: kummitusjunan kummitukset pelkäävät ja karkaavat, hattarat ryhtyvät riehumaan. Mitä oikein tapahtuu?

     

    P​hilip Reeve (kirjoittaja) ja Sarah McIntyre (kuvittaja): Legenda Kevinistä, 2019

    Jälleen uusi kolmivärikuvitettu seikkailu Philip Reeve & Sarah McIntyre -parivaljakolta. Kaksikon kirjat sopivat hyvin myös ääneenluettaviksi.

    Max asuu perheensä kanssa kaupungin korkeimman kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Hän haaveilee lemmikistä, mutta vanhemmat ovat sitä vastaan. Kymmenvuotiaasta, esimurrosikäänsä oireilevasta isosiskostakaan ei ole tukea; hän on kiinnostunut vain mustista vaatteista ja synkästä musiikista.

    Eräänä yönä puhkeaa hirmuinen myrsky, joka kiidättää Maxin kodin parvekkeelle ponin. Eikä mitä tahansa ponia vaan Kevinin, lentävän ponin, jolla on pullea maha ja pienet siivet. Kevin asuu kesyttömillä, kosteilla kukkuloilla tammen latvaan tekemässään pesässä. Myrskyn takia Kevin ei pääse kotiinsa ja Max sijoittaa sen talon katolle ja ruokkii sitä kekseillä. Keksit ovat Kevinin suurinta herkkua ja niiden voimalla se tekee vaikka mitä.

    Myrskyn jäljiltä nousee ennennäkemätön tulva. Pian koko kaupunki on veden vallassa ja vain Maxin perheen koti jää veden yläpuolelle. Max ja Kevin ryhtyvät pelastamaan ihmisiä tulvan keskeltä. Onnistuuko se, kun kaupungin valtaa ilkeiden meriapinoiden lauma?

     

    Philip Reeve ja Sarah McIntyre (kuv.): Oliver ja meriperuukit, 2018

    Philip Reeven parin viime vuoden aikana suomeksi julkaistut kirjat ovat hauskaa ja mielikuvitusrikasta nuoremmille lukijoille suunnattua fantasiakirjallisuutta. Sarah McIntyren kolmivärikuvitus tuo kirjoihin viehättävää vanhanaikaisuutta.

    Tämän kirjan päähenkilönä on kymmenvuotias Oliver. Hänen vanhempansa ovat tutkimusmatkailijoita ja työ seikkailuttaa heitä ympäri maailmaa. Koko Oliverinkin elämä on ollut pelkkää reissaamista ja hän kaipaa pysyvää kotia. Nyt sellainen on tiedossa; vanhemmat ovat ostaneet meren rannalta talon ja Oliver on innoissaan. Pian pojan into muuttuu kuitenkin huoleksi. Äiti ja isä lähtevät tutkimaan lähistön saaria ja katoavat. Oliver lähtee etsimään heitä. Saaret paljastuvat harvinaisiksi: ne liikkuvat ja puhuvat. Miten ihmeessä poika voi nyt löytää vanhempansa?

    Oliver asettuu vanhalle saarelle, jolle antaa nimeksi Kari. Hän tutustuu myös Iiris-nimiseen merenneitoon. Karilta Oliver saa kuulla, että kaikki liikkuvat saaret lipuvat kohti Pyhää matalikkoa, jossa palkitaan paras meriperuukilla koristautunut saari. Ehkä vanhemmatkin ovat ajautuneet sinne. Iiris ja Oliver hankkivat Karille peruukiksi vanhan, merenpohjassa lojuneen aarrelaivan hylyn ja suuntavat kohti Pyhää matalikkoa.

    Mutta ei seikkailua ilman pahista. Pian seikkailijoitamme vastaan tulee pelottava saari nimeltään Ukkomurikka, joka on hyvin vanha ja hyvin paha verisestä menneisyydestään johtuen. Valtaisan meriapina-armeijansa avulla se on vanginnut Oliverin vanhemmat ja himoitsee Karin laella olevaa hylkyä…

     

    Philip Reeve & Sarah McIntyre (kuv.): Shen ja mopsit, 2018

    Shen on elänyt koko elämänsä laivalla. Hänet on pienenä pelastettu sinne sateenvarjon päältä kellumasta. Niin pitkään kuin muistaa, hän on tehnyt laivan keittiössä messipojan hommia. Eli tiskannut ja siivonnut. Mutta nyt tapahtuu jotain kamalaa: meri jäätyy ja laiva haaksirikkoutuu. On tullut tositalvi; sen kokee jokainen vain kerran elämässään.

    Shen ja laivalla mukana olleet kuusikymmentäkuusi pientä mopsia pelastuvat pieneen Jäänperän-kylään. Siellä Shenin ja koirat pelastaa Shika-niminen tyttö.

    Shika kertoo kilpailusta, johon voi osallistua vain kerran elämässään eli silloin, kun tositalvi on saapunut. Hänen vanha ja sairas isoisänsä on osallistunut siihen ja kertonut hurjia tarinoita retkestään. Siinä matkataan reellä kauas pohjoiseen, Pohjanukon palatsiin maailman laelle.

    Shika ja Shen päättävät lähteä mukaan kilpailuun ja valjastavat reen eteen kaikki kuusikymmentäkuusi mopsia. Matkasta tulee vaarallinen eivätkä kaikki kilpailijat pelaa rehellistä peliä. Suloinen ja jännittävä saturomaani runsain kuvituksin.

     

    Katja Richert & Nina Dulleck (kuv.): Fanni-noita ja taikakakku (Kirjatiikeri), 2018

    Kirjatiikeri on kiva, värikäs ja tavutettu kirjasarja lukemaan opetteleville. Teksti on kirjoitettu tikkukirjaimin. Sarjassa on ilmestynyt tarinoita monista eri aiheista.

    Tämä kirja kertoo Jennistä ja hänen luokastaan. Jennin paras ystävä on Fanni. Eikä Fanni olekaan kuka tahansa vaan ihan oikea noita. Jennin luokkakaverit tietävät Fannin salaisuuden, mutta opettajalle sitä ei saa kertoa!

    Jennin luokka on valittu huolehtimaan kevätjuhlien tarjoilusta. Siinäpä vasta hommaa! Fanni tulee mukaan auttamaan ja taikoo juhliin vaikka mitä: hauskan popcorn-koneen ja upean täytekakun. Rehtori maistaa kakkua ensimmäisenä. Mutta voi kauhistus, joku on mennyt pieleen, kun kakkua syötyään rehtori alkaa puhua oudosti. Mikä nyt neuvoksi? Saako taian peruttua?

     

    Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit, 2016

    Huumorifantasiaa. Ada on lordi Gootin ainoa lapsi. Tytön äiti on kuollut. Ada elää omalaatuisessa Kalmatollon kartanossa isänsä ja omituistakin omituisemman palveluskunnan kanssa. Isäänsä Ada ei juuri näe ja tyttö kokee olevansa aika yksinäinen.  Adan opetuksesta huolehtivat tiuhaan vaihtuvat kotiopettajattaret, tällä hetkellä opettajana on 300 vuotta vanha vampyyri Lucy, jolta Ada oppii elämässä tarpeellisia taitoja, mm. sateenvarjomiekkailua.

    Tässä sarjan toisessa osassa ollaan valmistautumassa kuuluisiin täysikuun kesteihin. Kartanoon saapuu mitä kummalisempaa porukkaa. Luvassa on leivontakilpailu ja siihen tulee paljon osallistujia. Kaikki tulijat eivät kuitenkaan taida olla ihan rehellisellä asialla…

     

    Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa, 2017

    Chris Riddelilla on sekä kirjailijana että kuvittajana omintakeinen, absurdi tyylinsä ja sille hän pysyttelee uskollisena tässäkin kirjassa. Kirja tarjoaa huumorifantasiaa alakouluikäisille hullunhauskalla kuvituksella.

    Ottilia on tyttö, jonka äiti ja isä reissaavat melkein aina ympäri maailmaa työmatkoillaan. Ottilia elää Pippurimylly-talossa Mauri-herran kanssa. Mauri-herra on norjalainen suokoira, jonka Ottilian isä ja äiti ovat tuoneet mukanaan tutkimusmatkaltaan. Heidän mukaansa Norjassa ei paljon muuta olekaan kuin suota.

    Ottilian ja Mauri-herran elämä suuressa talossa sujuu mallikkaasti: aina aamuisin oven takana on kokonainen armeija palvelijoita, jotka tulevat tekemään kotityöt. Jokaisella heistä on oma, tarkoin määrätty tehtävänsä ja jokainen tekee tehtävänsä hyvin huolella, esim. suoristaa matonhapsut. Tässä kirjassa Ottilia ja Mauri-herra selvittävät keltaisen kissan tapausta. Sen myötä he joutuvat kaupungin pahamaineisille syrjäkujille.

     

    Sally Rippin, Aki Fukuoka (kuv.): Karmiva talo (Billie B -mysteeri ; 1), 2016

    Uusi helppolukuinen salapoliisisarja vaihteeksi Australiasta. Mukana kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Sarjan toinenkin osa on jo ilmestynyt suomeksi.

    Alaluokkalainen Billie-tyttö kaipaa elämäänsä jännitystä. Hän haluaisi perustaa mysteerikerhon, mutta hänen ystävänsä ja Jack, Mikaela ja Alex eivät ole asiasta yhtään kiinnostuneita. He pitävät ideaa vähän hassuna ja lapsellisena. Billien on siis saatava jotenkin houkuteltua muut mukaan. Mitähän tyttö voisi tehdä, että ystävätkin innostuisivat asiasta? Billie oivaltaa, että on oltava joku ihan oikea, jännittävä asia, josta kaveritkin kiinnostuvat.

    Lasten naapurustossa on vanha, hieman ränsistynyt talo. Muut innostuvatkin talosta ja lähtevät tutkimaan sitä. Talon sisältä kuuluu outoja ääniä: kuin jauhamista ja murskaamista. Billiellä on hyvä mielikuvitus ja hänen mielestään kummitusmaisessa talossa pyörii lastenmurskauskone. Mitä talossa oikeasti tapahtuu?

     

    Geoff Rodkey: Tapperin kaksoset sotajalalla (keskenään), 2015

    Kirja täynnä melkoista menoa. Newyorkilaiset Claudia ja veljensä Reese ovat 12-vuotiaita kaksosia. Paitsi että Reese on kuusivuotias. Ainakin Claudian mielestä.  He käyttäytyvät juuri niin kuin muutkin sisarukset. Eli tappelevat melkoisesti. Nyt taistelu leimahtaa koulun ruokalassa, jossa joku päästää todella pahanhajuisen pierun. Reese saa kaikki uskomaan, että syyllinen on Claudia. Tosi noloa! Mutta tyttöpä kostaa veljelleen ja niin alkaa uskomaton sota, jossa ei keinoja kaihdeta. Kun Reese lataa nettiin Claudiasta pilkkavideon, turvautuu tyttö äärimmäiseen keinoon: hän ryhtyy sabotoimaan veljensä nettipelaamista. Reese näet rakastaa yli kaiken Metaworld-peliä ja on siinä huippuhyvä. (Tässä pelissä varsinaisia kykyjä ovat muuten suomalaispelaajat). Miten sodassa käy? Kirja on suorastaan hengästyttävää luettavaa. Niin paljon huumoria ja tapahtumia siinä on. Lisähöysteenä on myös monenlaista fonttia, kuvia, vanhempien ihmetteleviä, tekstiviestejä, reunahuomautuksia. Tätä opusta ei ainakaan voi tylsäksi sanoa.

     

    J. K. Rowling: Ikkabog, 2020

    Vanha englannin sana Ichabod juontuu Raamatusta ja tarkoittaa kunnian menettämistä. Siitä on muotoutunut kirjan nimi ja se onkin oikein hyvä nimi tälle tarinalle.

    Olipa kerran pieni valtakunta nimeltä Runsaudensarvi. Sitä hallitsi hieman hölmö, mutta sitäkin turhamaisempi ja imartelulle altis kuningas Uuno Urhea. Tosiasiassa valtaa käytti kuninkaan sydämetön neuvonantaja lordi Sylkyarvo. Valtakunnan kaikki alueet kukoistivat tuottoisina. Paitsi yksi: Joutosuo. Siellä maa oli kuivaa ja asukkaat riutuneita. Muuta maininnan arvoista siellä ei ollut kuin ikkabogin taru. Ikkabog oli usvaisen suon pimeimmässä kolkassa asuva hirviö. Sen sanottiin syövän lapsia ja lampaita, joskus jopa aikuisia. Sillä oli myös erikoislaatuisia voimia.

    Toiset uskoivat ikkabogin olevan totta, toiset eivät. Joka tapauksessa se on tarinan keskeinen hahmo. Kirja on selkeästi satu, mutta niin mainiosti shakespearelainen kuvaus valehtelusta, vehkeilystä, vallankäytöstä, että sitä lukee aikuinenkin innoissaan. Ja toki loppu onnellinen ja hyvät ihmiset kukistavat pahat. Verbaalisen ilotulituksen suomennoksesta vastaa tutusti Jaana Kapari-Jatta ja taidokkaan kuvituksen ovat luoneet lapset.

     

    Inga Röning: Oiva. Lentokone, joka pelkäsi lentämistä, 2011

    Oiva on lentokone, joka pelkää lentämistä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Muut lentokoneet pilkkaavat sitä. Lentäjä on vihainen ja myy Oivan romuttamolle. Mutta Oivalla on pelkoonsa hyvä syy, jota muut eivät tiedä: sen isälentokone on aikoinaan pudonnut ja murskaantunut. Mutta apua, nyt Oivaa jo viedään romutettavaksi! Voiko se enää mitenkään pelastua?

  • S

    Leila Saarivirta: Nukkumatin vastaisku, 2018

    Nukkumatti on todella hämmästynyt, kun huomaa ettei häntä löydy Huippuhahmot-kisan kymmenen parhaimman joukosta ja löytyykö ollenkaan? Me Fantastiset -lehti on järjestänyt kisan vuosittain ja ykkösenä on odotetusti komeillut aina Joulupukki, mikä on Nukkumatista vähän epäreilua; Joulupukki kun työskentelee vain yhtenä päivänä vuodessa. Toisena kisassa on ollut Hammaskeiju ja sen jälkeen tietysti Nukkumatti. Mutta ei tänä vuonna! Nukkumatti alkaa vastaiskuun.

    Ensiksikin pitäisi ymmärtää, että Nukkumatin ulkonäkö ei vastaa sitä tavattoman vanhakantaista käsitystä, mikä Nukkumatista edelleen on. Hän ei ole 100-vuotias ukkeli sinisine nuttuineen ja valkeine partoineen, ei todellakaan. Eikä hänellä ole niitä hienoja kulkuneuvojakaan. Mutta unihiekka on kimaltelevaa ja tehokasta unipyörrettä, jolla saa vastahakoisimmankin taaperon nukkumaan.

    Nukkumatti päättää ystävänsä Pahkuran kanssa aloittaa aivan uuden aikakauden saavuttaakseen jälleen suosion. Sunnitelmaan kuuluvat blogin pitäminen ja Pahkura aloittaa myös You Tube -kanavalla oman Pakaralandia-ohjelman esittämisen. Tuleeko Nukkumatista jälleen suosittu ja miten käy Pahkuran?

     

    Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin, 2015

    Puluboistaan tutun Veera Salmen kirjoittama ja kuvittama kirja, joka oli myös Finlandia Junior –ehdokkaana.

    Mauri on luullut, että hänellä on koko luokan rumin, rämin ja vanhin, varsinainen vähä-älypuhelin, mutta ei se olekaan. Eräänä yönä Maurin kännykkä muuttuu aidoksi Konegtig-puhelimeksi, ja siihen alkaa tulla salaperäisiä Whatsapp-viestejä pikkutyypeiltä Nakuna-Uusi-Bebasta. Onneksi, sillä sen jälkeen kun Maurin paras kaveri Bashir muutti takaisin kotimaahansa Egyptiin, kaikki on ollut aika tylsää. Jos äidillä olisi rahaa, Mauri voisi lentää Egyptiin katsomaan Bashiria. Mutta koska hänellä ei ole, alkaa Mauri kaivaa tunnelia Pasilan ja Egyptin välille, sillä sitä voi käyttää ihan ilmaiseksi.

    Pieni kirja pienestä Maurista, joka kaivaessaan tunnelia parhaan kaverinsa luokse, samalla myös yrittää edistää maailmanrauhaa ja sademetsien suojelua.

     

    Aira Savisaari: Ponku, Peetu ja helppo nakki, 2016

    Helppolukuinen vaan ei ihan heppoinen uutuuskirja. Kirja alkaa siitä, kun Peetu-poika pelastaa Ponku-kulkukoiran sateesta kotiinsa ja piilottaa sen isosiskonsa huoneeseen. Mutta eihän koira pitkään salassa pysy. Peetu niin haluaisi pitää koiran, mutta mitähän vanhemmat sanovat. Peetu vie Ponkun myös kouluun. Minne koiran voi laittaa oppituntien ajaksi?

    Myös Peetun ystävä Tinja tutustuu Ponkuun. Tinja jännittää vatsa aina kipeänä äidinkielen tunteja. Tinjalla on lukuläksy, mutta hän pelkää sen esittämistä. Sanat sotkeutuvat, kirjaimet hyppivät ja ääneenlukeminen menee joka kerta ihan pieleen. Voisikohan Ponku auttaa Tinjaa?

    Kyllä voi ja auttaa muitakin. Ponkusta tulee koulun oma lukukoira, joka kuuntelee ja rohkaisee lukemisen vaikeuksista kärsiviä oppilaita. Kirja on siitä metkasti kirjoitettu, että siinä kertojina vuorottelevat sekä Peetu että Ponku.

     

    Aira Savisaari & Lotta Kauppi (kuv.): Ponku, Peetu ja totuuskone, 2018

    Pienistä koululaisista kertova sarja on edennyt jo kolmanteen osaan. Kirjan toisena kertojana toimii Ponku-koira ja toisena Peetu-poika. Sarjan ensimmäisessä osassa kerrottiin siitä, kuinka Peetu löysi Ponkun ja kuinka Ponkusta tuli koko koulun lukukoira.

    Peetulla on parhaan kaverinsa Tinjan kanssa etsivätoimisto Jelppi. Se saa tässäkin kirjassa töitä. Nyt etsivätoimisto joutuu selvittämään nettikiusaamista. Pystyykö Jelppi estämään Peetusta kuvatun ikävän videon joutumisen YouTubeen? Ja miten tavallisen näköinen ompelukone saa kiusaajatkin puhumaan totta? Kirjan lopussa on myös hyödyllinen testi meille kaikille: millainen on hyvä kamu? Sarja sopii mainiosti myös ääneenluettavaksi kotona tai koulussa.

     

    Salla Simukka ja Saku Heinänen (kuvitus): Sisarla, 2016

    Yläkoululaisille suunnatulla Lumikki-trilogialla maailmanmaineeseen nousseen Salla Simukan tyttöenergiaa huokuva fantasiaromaani alakoululaisille. Sisarla ponnistaa satujen ja seikkailuromaanien traditiosta ja jännittävät juonenkäänteet vyöryvät läpi kirjan aivan loppuun asti. Kirja on myös upean kaunista suomen kieltä.

    Päähenkilö on yksitoistavuotias Aliisa. Kirja alkaa talvisesta maailmasta, joka ensin tuntuu mukavalta, mutta ei kauan: talvesta tulee kylmempi ja lumisempi kuin koskaan. Talvisessa maisemassa Aliisa kohtaa ihmeekseen kesäisen sudenkorennon. Yhtäkkiä korento muuttuu sudeksi ja Aliisa saa tietää, että kyseessä onkin ulkonäköään muuttava sudenolento. Heti tämän jälkeen tyttö putoaa läpi lumen toiseen maailmaan Sisarlaan, jossa on ikuinen kesä. Pian Aliisa kohtaa toisen läpi talven pudonneen tytön, Merin. Tytöt ystävystyvät ja lähtevät yhdessä selvittämään, miksi ovat Sisarlaan joutuneet ja miten sieltä pääsee pois. Helppoa se ei ole!

    Sisarlaa hallitsee pelottava kuningatar Lili, jolla sanotaan olevan jotain tekemistä tyttöjen maailman ankaran talven kanssa. Sisarlassa myös vilisee taikavoimia omaavia otuksia, Aivan aluksi tytöt kohtaavat metsässä pöllön, joka puhuu hassua kieltä ja on nimeltäänkin Poelloe. Poelleo nimittää heitä ‘tärkeiksi tytöiksi’. MItä se tarkoittaa? Onko tytöillä jokin tehtävä?

     

    Andy Stanton: Herra Gummi ja voimakivet, 2015

    Tässä kirjassa seikkaillaan pienessä kaupungissa, jolla on outo nimi: Lamonen-Puli. Outoja ovat tapahtumatkin; niin outoja, ettei edes tiede pysty niitä selittämään. On kesä. 9-vuotias Polly kuljeskelee Jaakko-koiran kanssa. Yhtäkkiä Jaakko löytää jänniä kiviä, jotka ovat tosi vanhoja, peräti vuodelta 1559. Kivet ovat hurjan kauniita, mutta myös vaarallisen lumoavia. Niitä katseltuaan Pollyn on kuin taiottuna edettävä kohti vanhaa tuulimyllyä. Miksi ihmeessä? Onko tässä kaupungissa edes tuulimyllyä Ja missä vaiheessa tarinaan tulee mukaan herra Gummi, tuo ilkimysten ilkimys? Jo neljäs hullunhauska sanaleikittelyä täynnä oleva kirja herra Gummista Jaana Kapari-Jatan taidokkaana suomennoksena.

     

    Andy Stanton: Herra Gummi ja vuorenpeikot, 2015

    On sysitalvi. Polly-tyttö ja ystävänsä Perjantai seikkailevat jo kolmannessa pähkähullussa sanaleikkiä, hassuttelua, liioittelua ja lukijan huijaamista tulvivassa kirjassa. Aluksi he pelastavat hurjien vuorenpeikkojen runtelemaksi joutuneen rouva Suloisen. Saatuaan virvotettua hänet ystävykset päättävät lähteä pahamaineiselle Peikkovuorelle taistelemaan vuorenpeikkoja vastaan. Matka ei ole helppo. Peikot ovat isoja ja pelottavia, mutta onneksi myös vähän hassuja. Mutta ei kai vaan ilkeääkin ilkeämpi herra Gummi ole taas tässäkin kirjassa kaveruksia vastassa?

     

    Tanya Stewner: Liliane Etelätuuli: Ei elefanttien kanssa puhuta!, 2018

    Uuden sarjan aloitusosa. Liliane muuttaa uudelle paikkakunnalle vanhempiensa ja koiransa Bonsain kanssa. Uusi koulu pelottaa Lilianea, koska hän on joutunut muuttamaan usein ja kokemukset eivät ole hyviä. Tytöllä on poikkeuksellisia taitoja: hän osaa puhua eläinten kanssa ja kun hän nauraa, kukat puhkeavat kukkimaan. Liliane ei kuitenkaan halua puhua näistä taidoistaan, ettei häntä pidettäisi outona.

    Ensimmäinen koulupäivä ei suju ollenkaan hyvin, hän joutuu tyttöjoukon kiusaamaksi ja tätä tulee jatkumaan viikkokausia. Naapurin poika Jesaja on koulun suosikkioppilas, jota ihaillaan suunnattomasti. Jesaja tutustuu Lilianeen, mutta koulussa hän ei ole tuntevinaan tyttöä. Myös Jesajalla on oma salaisuutensa, jota hän ei halua kenenkään tietävän.

    Koulun oppilaat tekevät retken eläintarhaan ja Liliane yrittää selvitä tilanteesta siten, etteivät muut oppilaat huomaisi hänen salaisuuttaan. Eläimet ovat aivan ihmeissään, sillä toki ne tunnistavat, että täysin erilainen tyttö liikkuu eläintarhassa. Liliane on huolissaan Martta-norsusta, jonka sanotaan olevan todella vihainen ja näyttää siltä, että sitä ei haluttaisi pitää eläintarhassa, Martta on joutunut luopumaan pienokaisestaan ja on siitäkin hädissään. Voiko Liliane auttaa, entä tuleeko Jesajasta Lilianen ystävä? Takakannessa sanotaan hyvin, että kirja on kertomus siitä, miten saa rohkeutta toimia niin kuin itse haluaa.

     

    Tanya Stewner: Liliane Etelätuuli: Marsut eivät viihdy yksin, 2016

    Lilianella on kaksi hämmästyttävää ominaisuutta: hän puhuu eläinten kieltä. Ihan minkä tahansa eläimen kanssa juttelu sujuu. Liliane on mukava ja ystävällinen ja kaikkien eläinten ystävä, joten eläimet eivät epäröi puhua hänen kanssaan. Toinen erikoinen ominaisuus on se, että kukat alkavat kukkia Lilianen nauraessa!

    Tässä kirjassa tapaamme Lilianen kissan, Rouva von Virtasen. Hän on arvonsa tunteva kissa ja ei esimerkiksi voi kävellä, jos on satanut ja maa on märkää. Eli häntä pitää kantaa. Lilianella eli Lillillä on myös koira, Bonsai, touhukas pikkukaveri. Lillin paras ystävä on Jesaja.

    Kirjan alussa Lilli, Jesaja, Rouva von Virtanen ja Bonsai ovat matkalla kouluun. Matkalle he tapaavat ylvään kollikissan, jota he kutsuvat Pörröpäähuiskaleeksi. Kissa ei juuri suo heille silmäystäkään, vaikka Bonsai mielellään sitä hiukan jahtaisi. Koululla odottaa kiva yllätys; heidän kaverinsa Sonay on saanut hamsterin ja kutsuu ystävät sitä katsomaan. Sonay myös toivoo, että Lilli juttelisi hiukan hamsterin, Mambon, kanssa, koska sillä saattaa olla murheita. Se nimittäin vain kyyhöttää ja tuijottaa tyhjyyteen. Miten Mambo saataisiin taas onnelliseksi ja hyvälle tuulelle? Voiko Lilli auttaa?

    Kiva helppolukuinen kirjasarja, josta on ilmestynyt kaksi osaa.

     

    Laura Suomela: Kanarian säpinät, 2014

    Juho ja Isto ovat kahdeksanvuotiaita ja parhaita kaveruksia. Kirjan kertojana toimii Juho, joka pääsee Iston perheen mukana etelänlomalle Kanarialle Puerto Ricon lomakohteeseen. Juho ei ole koskaan ollut ulkomailla eikä lentokoneessakaan. Mukaan tulee myös Iston kummisetä perheineen. Kirjassa kerrotaan kivasti, mitä kaikkea etelänlomalla tehdään. Jos on ollut sellaisella, voi vaan ihastella kuinka samanlaisia kuvioita omallakin lomalla on ollut. Ja jos taas ei ole koskaan ollut ulkomaanmatkalla, on tämä kirja oiva johdatus sellaiseen! Koko ajan sattuu ja tapahtuu; erityisesti Istolle, joka on varsinainen velikulta. Pojat tekevät matkasta elokuvaa ja siksi he koko ajan videoivat loman tapahtumia hauskan selostuksen kera. Videopätkät tallennetaan hotellilla Iston läppärille. Mutta sitten tulee ikävyyksiä, kun joku varastaa läppärin hotellihuoneesta. Miksi? Pojat ryhtyvät salapoliiseiksi, koska haluavat tietsikan takaisin. Kalastajakylän markkinoilta he ostavat jännän kuuntelulaitteen, jolle onkin käyttöä varkauden selvittämisessä. Kanarian säpinät on toinen kirja Juhosta ja Istosta. Kirjoitettu yhtä lämpimästi ja valloittavasti kuin ensimmäinen Lokkisaaren säpinätkin. Näistä pojista lukisi mielellään vielä lisää.

     

    Laura Suomela & Markus Pyörälä (kuv.) Ruutiharjun säpinät, 2015

    Kolmas kirja viidesluokkalaisista Juhosta ja Istosta. Eletään synkkää syksyä. Koulussa kuohahtaa, kun yhtenä aamuna erään opettajan auto on töhritty spreimaalilla. Pian sama temppu tehdään rehtorinkin autolle. Kuka tekee kalliisti korjattavaa sotkua ja miksi? Juho ja Isto ovat ennenkin selvittäneet rikoksia. Niinpä he seuraavat nytkin johtolankoja ja löytävät tyhjät maalitölkit. Mutta juttu kääntyy poikia vastaan, kun he saavat syyt niskoilleen. Nyt vasta pojat pulassa ovat! Oikea syyllinen on löydettävä ja pian, muuten tulee kalliiksi poikien vanhemmille. Jännityksen ohella kirjassa on myös runsaasti huumoria. Pojat joutuvat ihan vahingossa perustamaan Sekäjäte-nimisen bändin. Hulluja tilanteita aiheuttaa myös ekaluokkalainen kummioppilas, joka roikkuu poikien kimpussa kuin takiainen. Onpa toisen päähenkilömme osallistuttava ekaluokkalaisten naamiaissynttäreillekin, puutarhatontuksi pukeutuneena.

     

    T

    Yoko Tanaka: Mestarietsivä Peppunen, 2018

    Mestarietsivä Peppunen ratkoo rikoksia apulaisensa Brownin kanssa. Vauhtia aivotyöskentelyyn tuovat tee ja batattileivokset. Näin lyhyessä kirjassa ratkaistaan kaksi rikosta. Myös lukija joutuu töihin! Joka aukeamalla on tehtäviä eivätkä ne ihan helppoja olekaan.

    Kirjan alussa mestarietsivän luokse tulee violettiin pukeutunut nainen. Hän on Rosamunda Taattila Isomukulan maatilalta. Hän tarvitsee apua ongelman ratkaisemisessa. Lukijaa saattaa naurattaa Peppusen ulkonäkö, mutta hänen päättelykykynsä on Sherlock Holmesin luokkaa.

     

    Thomas Taylor: Malamanteri, 2020

    Kaikenikäsillle sopiva ajaton, fantasianomainen ja historiallista tunnelmaa huokuva seikkailuromaani Aaverannan oudosta kaupungista.

    Kirjan molemmat päähenkilöt ovat kaksitoistavuotiaita. Herbert työskentelee vanhan ja arvokkaan hotellin löytötavaratoimiston hoitajana. Hänet on itsensäkin löydetty pikkulapsena meren rannalta. Sinne hän on ajelehtinut sitruunalaatikon mukana muistinsa menettäneenä.

    Eräänä päivänä löytötavaratoimiston ikkunasta kiipeää sisään Orvokki ja pyytää pojalta: “Piilota minut!”. Tyttö pakenee henkensä edestä pelottavaa Puoshakamiestä, Orvokki on tullut Aaverantaan etsimään kaksitoista vuotta sitten kadonneita vanhempiaan. Tyttö on ollut silloin aivan pieni vauva. Muut uskovat äidin ja isän kuolleen, mutta Orvokki on varma, että he ovat elossa.

    Tästä alkaa seikkailu, joka on täynnä outoja hahmoja ja vaarallisia tilanteita. Pelottavin ja samalla kiehtovin on kirjan nimihahmo Malamanteri, merihirviö. Tarun mukaan se munii taianomaisen, unelmia toteuttavan munan. Tähän saakka Malamanteri on kuitenkin syönyt suuhunsa kaikki unelmien tavoittelijat.

    Orvokki ja Herbert törmäävät tytön vanhempien arvoitusta selvittäessään myös muihin mitä eriskummallisempiin hahmoihin, joiden nimet suomentaja Jaana Kapari-Jatta on kääntänyt kuvaavasti: herra Nilviäinen, rouva Kraken, rouva Fossiili, Sebastian Ankerias. Yksi kirjan tärkeimpiä ja mielenkiintoisimpia paikkoja on kirja-apteekki. Siellä lukija ei valitse kirjaa, vaan kirja määräytyy lukijan tiedostamattoman tarpeen mukaan. “Tiedäthän, miten ihmiset käyvät lääkärillä saadakseen lääkemääräyksen? … No, tämä on sama asia, mutta kirjoilla. Tarinat ovat ikään kuin lääkettä.”
    Kirjan lopussa seikkailu on vasta alussa ja sarja täydentyy kaikkiaan trilogiaksi.

     

    Mila Teräs: Noitapeili, 2016

    Yksitoistavuotiaat Hugo ja Lydia ovat paitsi luokkatovereita myös parhaita kavereita. Eräänä aivan tavallisena koulupäivänä he joutuvat outoon seikkailuun. Kaikki alkaa siitä, kun opettaja katoaa ja sijaiseksi tulee Ermiida Tiheikkö -niminen nainen. Hän antaa lapsille Noitapeilistä kertovan kirjan. Lapset avaavat kirjan sattumanvaraisesta kohdasta. Siinä kerrotaan kauniista prinssistä, joka rakastuu peilikuvaansa. Prinssi haluaa pysyä ikuisesti kauniina ja kuolemattomana ja myy sielunsa pimeyden voimille.

    Kirjan välistä putoaa myös kartta. Lapset lähtevät etsimään kartassa mainittua Sivukujaa. Sen varrelta he löytävät hylätyn, linnamaisen rakennuksen, vanhan kirjaston. Kirjaston fantasiaosasto on täynnä noituutta ja taikuutta käsitteleviä kirjoja. Sieltä lapset löytävät myös salakäytävän. He lähtevät ryömimään sitä pitkin ja joutuvat noitien valtakuntaan, Kyöpelinvuorelle. Siellä ollaan valmistautumassa suureen Noitakonferenssiin. Hauskan festivaalin keskellä hiipii kuitenkin uhkaava musta  varjo. Myös maagisella Noitapeilillä on pelottava puolensa.

    Vauhdikas ja jännittävä seikkailu täynnä taikamaailmaa huumorilla höystettynä. Kirja aloittaa uuden Salainen kirjasto -sarjan.

     

    Mila Teräs: Telma ja tarinoiden talo, 2010

    Suloinen ja helppolukuinen kirja kirja pienestä tytöstä, hänen kotitalostaan ja sen asukkaista. Telma Kaneli Ruusunnuppu Kumpula täyttää pian seitsemän vuotta. Hän on juuri aloittanut ensimmäisen luokan koulussa. Telma asuu Aarrekadulla kerrostalon toisessa kerroksessa. Telma rakastaa kotitaloaan. Erityisesti hän pitää siitä pimeällä, jolloin valot syttyvät ikkunoihin. Silloin talo näyttää valtavalta joulukalenterilta, jonka jokaisen ikkunan takana on salaisuus. Telma löytää kulkukissan ja sen avulla hän tutustuu kaikkiin talon asukkaisiin ja kuulee kaikki talon tarinat. Ensimmäisessä kerroksessa asuu vanha mummo. Hän näyttää niin iäkkäältä, että on saattanut elää jo ennen kuin kännykkä on keksitty. Mummolla on oma tarinansa kerrottavanaan, samoin kuin äkäisellä talonmiesrouvalla, tangolaulajalla ja taikuriperheellä. Kirjan lopussa Telma keksii keinon kerätä talon tarinat ja ihmiset yhteen.

     

    Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain, 2020

    Harmalan museon amuenssille tuodaan paketti ja lähetti on saanut erityiset ohjeet, että pakettia ei saa antaa kenellekään muulle. Paketista löytyy lukittu, hopeinen korurasia. Lahjoittaja on melkein satavuotias Agnes Maria Brycknen. Agnes Marian perheellä on ollut hieno kesäasunto Harmalassa ja nyt hän haluaa antaa merkittävän esinelahjoituksen Harmalan museolle, mukaan lukien tuo kaunis korurasia. On vain yksi ehto: jos museoon tulee henkilö, jolla on avain korurasiaan, on korurasian sisältö annettava henkilölle. Museoamanuenssi suostuu tähän merkilliseen ehdotukseen ja esineistä aletaan koota näyttelyä.

    Samaan aikaan on yksitoistavuotias Agnes muuttanut äitinsä kanssa Harmalaan. Isä ja äiti ovat eronneet, Helsingin asunto on pitänyt myydä ja Harmala on ainoa paikka, mistä äiti on saanut työn paikallisen lehden toimittajana. Isä on lähtenyt uuden rakkauden perässä Unkariin.

    Agnes tutustuu Pullaan, lehden päätoimittajan poikaan, jolla on myös syyt, miksi he ovat vuosi sitten muuttaneet Harmalaan. He ystävystyvät ja Agnes kertoo oudosta sattumuksesta vanhalla hautausmaalla. Agnes on ollut ulkoiluttamassa naapurin Ossi-koiraa ja yhtäkkiä huomannut pikkuruisia, vanhoja hautoja. Agnes alkaa raaputtaa yhtä hautakiveä katsoakseen kuka siihen on haudattu. Jäkälä irtoaa hautakivestä ja teksti paljastuu: Agnes Margaretha, s. 2.8.1938 k. 3.8.1938. Sama nimi kuin Agnesilla, tai melkein sama, Agnesin toinen nimi on Margareetta. Myös syntymäpäivä 2.8., on sama. Miten merkillinen yhteensattuma!

    Agnes alkaa tämän jälkeen nähdä unia vanhanaikaisesti puetusta tytöstä, joka kätkee vanhan, kauniin kartanomaisen rakennuksen puutarhaan avaimen ja korurasian. Uni toistuu ja Agnes on varma, että hänen on selvitettävä asia, Agnes ei tiedä Harmalan museon esinelahjoituksesta mitään, mutta hän ja Pulla alkavat selvitellä asioita. Paljastuksia on odotettavissa, kirjaa ei malta laskea käsistä!​

     

    Tuutikki Tolonen, Christel Rönns (kuv.): Auttamistoimisto Luna (Lukupalat), 2017

    Helppolukuinen, hauskasti kuvitettu uuden alasarjan aloittava kirja sijoittuu kotoisalle kerrostaloalueelle, joka esitellään sisäkannessa.
    Päähenkilöinä ovat kahdeksanvuotiaat ystävykset Annikki ja Yasmin. He viettävät kesälomaa ja juuri nyt heillä on tylsää. Niinpä tytöt päättävät perustaa auttamistoimiston. Sille annetaan nimeksi Luna Annikin erikoishamsterin mukaan.

    Auttamistoimiston liikeidea on selkeä: sen tarkoitus on “auttaa, kun joku tarvitsee apua”. Mukaan otetaan myös samanikäinen naapurin poika Miro, koska hän on hyvä vakoilemaan. Toimistolla on hinnasto erilaisia tehtäviä varten. Maksu vastaanotetaan jäätelötötteröissä. Sitä suuremmat tötteröt, mitä vaikeampi tehtävä. Toimiston ensimmäinen tehtävä on vanhan tädin koiran ulkoilutus. Siitä vasta vauhdikasta tulee. Samalla lapset ratkaisevat erään rikoksenkin, mutta eivät itse sitä edes huomaa! Mutta lukija kyllä huomaa ja jää odottamaan kirjalle jatkoa.

     

    Joonas Tolvanen: Jademiekan arvoitus, 2020

    Jaakkoa ja pikkuveljeä Eliasta vähän jännittää. He ovat pakkaamassa matkalaukkuja ja matka Kiinaan alkaa ihan kohta. Isä ja äiti tulevat tietysti mukaan. Kiinassa heitä odottaa mummi. Mummi on töissä Pekingin suurimmassa museossa. Lento sujuu hyvin ja Pekingin lentoasema on valtava ja siellä riittää katsottavaa. Jaakon matkalaukkua ei lentokentän liukuhihnalla näy, mutta hetken kuluttua laukku ilmestyy. Jaakko nostaa sen pois, mutta hän ehtii nähdä, miten pieni lohikäärmeen poikanen livahtaa matkalaukun sisään. Jaakko kertoo siitä äidilleen, mutta äitiä vain naurattaa, lohikäärmeitä muka, höpö höpö! Hotellihuoneessa matkalaukkua avatessa lohikäärmettä ei näy.

    Aamulla mummi odottaa perhettä Kielletyn kaupungin edessä, palatsialueella Pekingin keskustassa. Pojat ottavat reput mukaan. Jaakko laittaa reppuun sarjakuvalehtiä, korttipakan, linkkuveitsen ja peltirasian. Peltirasia tuntuu painavalta, ehkä siksi, että Kiinassa painovoima on erilainen kuin Suomessa, vai oliko se kuussa, miettii Jaakko. Elias pakkaa mukaan teippirullan, suurennuslasin ja mutusteltavaa. Tarvitaankohan näitä kaikkia tavaroita?

    Perhe tapaa mummin ja mummilla on lahjoja. Jaakko saa vihreän kolikon muotoisen jadekaulakorun, se on ikivanha onnenkoru ja siinä pitäisi olla taikavoimia.

    Aikuiset jäävät suunnittelemaan lomaohjelmaa. Jaakko ja Elias lähtevät kiipeämään vieressä olevan mäen päälle, siellä häämöttää pieni huvimaja. Huvimajalle johtavat leveät portaat, mutta pojat haluavat seikkailla ja kiipeävät kalliota pitkin. Yhtäkkiä Elias katoaa näkyvistä ja Jaakko tuntee, miten jokin iskeytyy kovalla voimalla selkää vasten. Jaakko avaa silmänsä aivan vieraassa paikassa, Eliasta ei näy missään. Vieras tyttö tulee kysymään Jaakon vointia ja Jaakko huomaa puhuvansa sujuvaa kiinaa. Miten ihmeessä? Missä hän on, kuka on tyttö ja miten välkehtivä, vihreä jademiekka liittyy tarinaan?

     

    U

    Arttu Unkari (kirjoittaja), Kai Vaalio (kuvittaja): Isämies ja räjähtävä kakka, 2020

    Kaupungissa tapahtuu kuohuttava räjähdys, kun entinen tubettaja-tosi-tvtähti, nykyinen ministeri lentää Kuuhun vessanpöntöllä istuessaan. Pian tapahtuu muitakin räjähdyksiä ympäri kaupunkia. Jopa kuuluisassa taidemuseo Fũffenheimissa räjähtää.

    Räjähtäviä rikoksia ryhtyy tutkimaan omasta mielestään poliisivoimien kirkkain tähti, Ensio Luokkanen. Hänen yhdeksänvuotias tyttärensä Oona tietää kuitenkin, että isä on luokattoman huono poliisi ja muutenkin outo. Oona kutsuu isäänsä Isämieheksi; ei siksi, että hän olisi supermies vaan, koska hänellä on superluulot itsestään ja omista kyvyistään.

    Jotta räjähdykset saadaan loppumaan ja rikollinen kiinni, on Oonan ja hänen parhaan ystävänsä Eelin ryhdyttävä toimeen. Nerokkaasti lapset toimivatkin, ja vauhtia ja vaarallisin tilanteita riittää! Ja hauskoja.

    Hauskasti keksitty ja piirretty hahmo on myös kirjassa toistuvasti esiintyvä sivuhahmo: kaikkea kommentoiva ja paheksuva, sormeaan heristelevä mummo. Kirja aloittaa uuden sarjan ja löytää eittämättä kyllä lukijakuntansa.

  • V-W

    Netta Walldén: Kissa nimeltä Kent, 2016

    Mystinen ja filosofinen tarina, joka sopii jo enemmän lukeneille. Kirja on kuin proosaruno: kaunista kieltä ja monitahoinen rakenteeltaan.

    Tyttö ja salapoliisi etsivät kissaa nimeltä Kent. Sirppihäntäinen Kent kulkee  askeleen edellä ja jättää jälkeensä johtolankoja: kissankarva, kermakuppi, hännänjälki pölyssä. Johtolangat kuljettavat tytön ja salapoliisin Korkeakaupungista kaikkien inhoaman  Rottakaupunginhylättyyn kirkontorniin. Sieltä taiteilijakukkulalle ja lopulta Korkeakaupungin sanomalehtitoimitukseen. Siellä painokoneet takovat täyttä höyryä kaikkien aikojen uutisotsikkoa.

    Mutta missä on kissa? Mikä on tyttömme nimi? Mikä on kirjan tarkoitus, entä elämän? Kirja jättää mietteliään ja hieman surullisen olon. Kaikkea ei välttämättä ensilukemalta ymmärrä ja lienee osin tarkoituskin. Elämä on täynnä toiveita, ystävyyttä ja kauneutta, mutta myös niistä luopumista ja surua. Niitä kaikkea sisältää myös tämä pieni kirja.

     

    David Walliams: Gangsterimummi, 2016

    Uudeksi Roald Dahliksikin tituleeratulta David Walliamsilta on jälleen suomennettu Tony Rossin kuvittama lastenromaani.

    Yksitoistavuotias englantilaispoika Ben joutuu viettämään kaikki perjantai-illat mumminsa kanssa, koska hänen tanssihullut vanhempansa menevät silloin Tanssii tähtien lailla -ohjelman nauhoituksiin studioyleisöksi. Vanhemmat yrittävät houkutella Beniäkin tanssijan uralle, mutta poika haluaa putkimieheksi.

    Ben ei pidä mummista, koska tämä tekee pelkkiä kammottavan hajuisia kaaliruokia ja pakottaa Beninkin syömään niitä. Ja ennen kaikkea mummin luona on hiton tylsää! Eräänä päivänä pojan käsitys mummista muuttuu kuitenkin kokonaan, kun hän löytää mummin keksipurkista jotain äärimmäisen arvokasta. Mitä? Ja miten tämä kaikki johtaa siihen, että Ben ja mummi lähtevät vanhaa viemäriverkostoa pitkin Englannin kuningattaren linnaan?

    Kirja kunnostautuu erityisesti kakkahuumorissa, mutta lopuksi kirjailija yllättää lukijan ja kirjan loppu onkin suorastaan hellyttävä.

     

    David Walliams: Herra Lemu, 2014

    Herra Lemu on kulkuri, joka haisee. Hän siis todellakin haisee! Mutta ihmekös tuo, kun hänellä ei ole kotia eikä peseytymismahdollisuuksia. Hänellä on kuitenkin koira nimeltä Herttuatar. Kaksitoistavuotias Cloe tapaa herra Lemun puistossa ja he tutustuvat. Cloella on ankara ja määräilevä äiti. Jopa isä pelkää äitiä eikä uskalla kertoa tälle, että on jäänyt työttömäksi. Joka aamu isä on lähtevinään töihin, mutta piiloutuu päiväksi komeroon. Äiti suosii Cloen lahjakasta siskoa Annabellea eikä useinkaan osoita mitään kiinnostusta Cloea kohtaan. Herra Lemusta Cloe saa ystävän, joka kuuntelee tytön huolia. Cloella on hyvä mielikuvitus ja hän sepittää tarinoita vampyyreista ja ihmissyöjäzombeista. Niitäkin herra Lemu kuuntelee kiinnostuneena. Cloe salakuljettaa herra Lemulle ja Herttuattarelle ruokaa ja eräänä päivänä tyttö päättää majoittaa haisevan kulkurin kotinsa pihavajaan. Vaan mitä tapahtuukaan, kun äiti saa asian tietoonsa? Quentin Blaken rempseästi kuvittama, humoristisen opettavainen tarina hyvyyden ja rehellisyyden voimasta. Mukana ripaus viehättävää vanhanaikaisuutta.

     

    David Walliams (kirjoittaja), Tony Ross (kuvittaja): Keskiyön jengi, 2020

    David Walliamsilla on ilmiömäinen kyky yhdistää kirjoihinsa huumori ja liikuttavuus äärimmäisellä liioittelulla höysettynä. Kirjan sivumäärää ei kannata kauhistua, lennokas kerronta tempaisee heti mukaansa.

    12-vuotias Tom on viettänyt viime vuodet pelottavassa sisäoppilaitoksessa. Isä reissaa ympäri maailmaa työn ja rahan perässä ja äiti hänen mukanaan, eikä Tom ole kuullut heistä moneen vuoteen mitään. Niinpä poika on oikein tyytyväinen, kun saa liikuntatunnilla pallon päähänsä ja pääsee sairaalaan. Jospa vanhemmat nyt ottaisivat yhteyttä!

    Pian paljastuu totuus sairaalastakin. Lastenosaston ylihoitajan suurin nautinto on näet kiusata ja tuottaa kärsimystä pikku potilailleen. Huonekaveritkin hylkivät ensin poikaa, mutta sitkeydellä Tom pääsee heidän joukkoonsa, Keskiyön jengiin. Jengi seikkailee öisin ympäri sairaalaa heillä on hauska ja liikuttava tehtävä (täyttää pienten potilaiden kaikki ihmeellisimmätkin toiveet).

    Jengiläisiä auttaa kirjassa ulkonäöltään Notre Damen kellonsoittajaa muistuttava, mutta sydämeltään täyttä kultaa oleva, sairaalan huoltomies. Päivisin hän kantaa huomaamattoman vaatimattomana potilaiden paareja, mutta öisin hänestä sukeutuu varsinainen supermies. Lukija pääsee mukaan melkoisiin seikkailuihin. Niitä lukiessaan huomaa, että kirjailija on myös näyttelijä, niin näytelmällisiä monet kohtaukset ovat.

     

    David Walliams & Tony Ross (kuv.): Maailman rikkain poika, 2018

    David Walliams on naurattanut suomalaisiakin lukijoita jo monella kirjallaan ja tekee sen taas tarjoamalla brittihuumoria parhammillaan. Kirja täynnä liioittelua upporikkautta, yököttävää kouluruokaa, maailman kamalampia aikuisia, mutta myös yksinäisyyttä ja ystävyyttä.

    Kaksitoistavuotiaan Joen isä työskenteli aivan tavallisena työntekijänä vessapaperitehtaalla, kunnes muutama vuosi sitten sattui tekemään mullistavan keksinnön. Hän perusti oman tehtaan ja teki jättiomaisuuden täysin uudenlaisella Puhtopeppu-vessapaperillaan.

    Joen elämä muuttui täysin: perhe muutti pienestä vuokra-asunnosta valtavaan kartanoon, jossa on seitsemän keittiötä, kaksitoista olohuonetta, neljäkymmentäseitsemän makuuhuonetta ja kahdeksankymmentäyhdeksän kylpyhuonetta. Samalla äiti ja isä erosivat ja niinpä Joe ja isä asuvat talossa kahdestaan ja palvelijoiden ympäröimänä.

    Luulisi ettei Joelta puutu mitään. Hänellä on formularata takapihalla, kaikki maailman tietokonepelit, vuoristorata takapihalla ja elävä hai akvaariossa. Joka vuosi Joe saa isältään syntymäpäivälahjaksi miljoonan, mutta tänä vuonna poika toivoo jotain aivan muuta: hän haluaisi saada edes yhden ystävän. Lisäksi Joe toivoo, että saisi vaihtaa rikkaiden koulusta tavallisen lähikouluun, jossa voisi salata rikkautensa.

    Uudessa koulussa Joe saa heti elämänsä ensimmäisen ystävän, Bobin ja on hetken aikaa onnellinen. Pian tulee kuitenkin ongelmia; Joe ja Bob saavat kimppuunsa pelottavat Grubbin kaksoset. Onneksi ruokalan keittäjä on auttavainen, vaikka tekeekin aivan kammottavaa ruokaa: kananrintaa koirankuolakastikkeessa, kasvisvaihtoehtona uppopaistettua sinitarraa ja jälkiruuaksi varpaankynsijäätelöä.

    Mutta eräänä päivänä, kun isä tulee käymään Joen koulussa helikopterilla, saavat kaikki tietää perheen rikkauksista. Samalla myös Bobin kanssa tulee riitaa ja Joe menettää ainoan ystävänsä. Hän on pahemmassa pulassa kuin koskaan.

     

    David Walliams & Tony Ross (kuv.): Pankkirosvon poika, 2019

    David Walliams (oikealta sukunimeltään Williams, s. 1971) on englantilainen koomikko, kirjailija ja näyttelijä. Hän on kirjoittanut lukuisia lasten kuvakirjoja, jotka on kuvittanut konkari Tony Ross. Nyttemmin on suomennettu myös useita Walliamsin lastenromaaneja, niin ikään Rossin kuvittamia, ja tuntuu, että kirjailijan tyyli sopii parhaiten juuri tähän genreen. Walliamsin kirjat ovat yhtä aikaa hauskoja, hullunkurisia, ronskeja, surullisia ja hellyttäviä. Ne sopivat hyvin myös ääneen luettaviksi, vielä alakoulun yläluokillakin.

    Pankkirosvon poika kertoo yksitoistavuotiaasta Frankista, joka ihailee Gilbert-isäänsä yli kaiken. Isä on rallicrossin moninkertainen mestari ja koko kaupungin sankari. Hän myös ansaitsee hyvin, eikä perheellä ole puutetta mistään.

    Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttuu. Isä ajaa pahan kolarin. Hänen toinen jalkansa joudutaan amputoimaan eikä hän pysty enää jatkamaan ralliuraansa puujalan kanssa. Perheen toimeentulo romahtaa ja silloin äiti lähtee toisen miehen matkaan ja hylkää kotinsa. Isä ja poika ovat paitsi äärettömän lohduttomia, myös rutiköyhiä, koska ulosottomiehet vievät kotoa aivan kaiken. Nälkä kurnii ja samaa teepussia liotetaan päivästä toiseen

    Onneksi isän kirjastonhoitajana työskentelevä Flip-täti auttaa. Siitä hyvästä isä ja poika joutuvat kuuntelemaan tädin toinen toistaan kamalampia runoja. Tilanteen ollessa näin paha päätyy isä Gilbert rikollispomon, herra Bigin kiristämäksi. Hän uhkaa jengeineen tehdä pahaa Frankille, jos isä ei suostu rikollisten autokuskiksi. Isällä ei ole muuta vaihtoehtoa…

     

    Jessica Walton & Dougal MacPherson (kuv.): Olen ystäväsi aina: tarina rohkeudesta ja rakkaudesta, 2016

    Nykyiset lastenkirjat eivät kaihda vaikeitakaan aiheita. Ne puhuvat vaietuista asioista suoraan ja tekevät eritoten aikuisille tiettäväksi, mikä maailmassa on oikeasti tärkeää. Lapsethan sen jo muutenkin tietävät.

    Tässäkin pienten lasten kuvakirjassa Tuomaksen Erkki-nalle kokee olevansa poikanallen sijasta tyttö. Se kuitenkin pelkää tulevansa hylätyksi, jos muuttuu tyttönalleksi. Mutta ei hätää: Tuomas ja ystävänsä Aava rakastavat Erkistä Elliksi muuttunutta nallea ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Hellyttävä lukukokemus kaikenikäisille.

     

    Anne Vasko: Jellona suuri, 2010

    Jellona suuri on viehättävä kuvakirja kotikutoisesta leikkileijonasta, joka pitää siitä, kun Poika sanoo: -Jellona, oma leijonoitten kuninkaani! Leikitään! Eräänä päivänä Jellonasta kuitenkin tuntuu, että hänestä on tullut liian pieni ja hän haluaisi olla suurempi, kuten poika. Isoilla asiat ovat paljon paremmin, vai ovatko? Anne Vasko (ent. Peltola) on luonut visuaalisesti vaikuttavan kuvituksen kirjaan kangaskollaasina. Teos onkin saanut vuoden 2011 Rudolf Koivu -lasten- ja nuortenkirjakuvituspalkinnon. Tekijä on omistanut tarinan kaikille pehmoleluille.

     

    Skye Waters: Jääkarhun apuna (Taikakoirat : 1), 2012

    Ella löytää puistosta pahvilaatikosta hylätyn, suloisen koiranpennun. Rodultaan pentu on husky ja niitä käytetään kylmillä jäätikköalueilla koiravaljakoissa rekeä vetämässä. Pitkän suostuttelun jälkeen isä antaa Ellan pitää pennun ja se saa nimekseen Blue Mutta Blue ei olekaan mikä tahansa koira, vaan se on taikakoira! Aina tarvittaessa lentävät Ella ja Blue arktiselle napa-alueelle, jossa lauman muut taikakoirat jo heitä odottavat. Ellaa ja Blueta tarvitaan näet pelastustehtäviin. Tässä kirjassa pelastetaan jääkarhuja. Kun tehtävä on suoritettu palaavat Ella ja Blue kotiin eikä heidän taikasalaisuudestaan tiedä mukaan muu! Uuden koirasarjan aloitusosa.

     

    Holly Webb: Pepe, punainen tallikissa, 2015

    Rosie rakastaa kissoja ja on jo pitkään toivonut itselleenkin kissaa, mutta ei ole sitä saanut. Onneksi mummin lähellä on maatila, jossa asuu puolivillejä tallikissoja. Rosie käy mielellään mummilassa, koska pääsee aina silloin käymään naapurimaatilalla. Kaikista eniten Rosie pienestä kissanpennusta, jolle tyttö on antanut nimen Pepe. Pepellä on kaunis punainen turkki ja juuri samanväriset ovat myös Rosien hiukset. Tyttöä on välillä hieman kiusattukin koulussa hiusten väristä, mutta nytpä hänellä on kohtalotoveri. Pepe on villi, mutta alkaa kesyyntyä, kun Rosie ryhtyy ruokkimaan sitä. Voi kunpa hän saisi Pepen omaksi!  Mutta sitten tapahtuu jotain kamalaa: maatila myydään ja sen ostaa rakennusliike. Kissojen koti talli hajotetaan. Miten käy Pepen? Jälleen uusi kirja suosittuun lemmikkieläinsarjaan.

     

    Holly Webb: Yksinäinen Allu, 2012

    Evie saa kauan kaivatun koiranpennun, jolle annetaan nimeksi Allu. Tyttö on ihan innoissaan. Vihdoinkin hänellä on oma koira, jota ulkoiluttaa ja jonka kanssa leikkiä. Yötkin Allu nukkuu vanhemmilta salaa Evien sängyn jalkopäässä. Mutta sitten Evielle syntyy pikkuveli. Ja vauva alkaakin viedä Evien ja muun perheen huomiota. Kukaan ei ehdi eikä jaksa huomioida Allua. Ulkoilutus unohtuu ja jääpä pentu muutaman kerran vahingossa ilman ruokaakin. Allu tuntee olevansa kovin hylätty ja yksinäinen…
    Jo neljäs hurmaava lemmikkieläinkirja Holly Webbiltä Ja yhtä hurmaavan liikuttava kuin edellisetkin Pörrö-kissasta ja Max-koirasta kertovat teokset.

     

    Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja joulukuun kuudes, 2017

    Joulukuun kuudes eli Suomen itsenäisyyspäivä lähestyy. Tänä vuonna se on erityisen juhlava, koska Suomi täyttää sata vuotta. Erityisen merkittävä se on Henkan perheelle, koska isän on määrä pitää puhe kaupungin kansalaisjuhlassa. Mutta niin kuin tässä sarjassa on tapana matkaan tulee mutkia Kivimutka houkuttelee Henkan selvittämään läheisellä työmaalla tehtyä varkautta. Roistot ovat saaneet saaliiksi kalliita rakennuskoneita. Keikkaan ei menisi kuin vajaa tuntia ja Henkka ehtisi hyvin kuuntelemaan isänsä juhlapuhetta.

    Mutta, mutta ihan niin ei kuitenkaan käy, vaan Henkan äitikin tempaistaan mukaan varkauden selvittelyyn. Isällä on jo kiire esiintymään, mutta hänellä on myös perheen kainalossaan jokeltelemassa. Mitenkähän tässä käy? Selviääkö varkaus ja onnistuuko itsenäisyysjuhla?

     

    Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kurppa 16, 2015

    Virtasen perhe pakkaa muuttolaatikoita, ja Henkka löytää siivotessaan kirjahyllyn takaa kadonneen valokuva-albumin. Eipä aikaakaan, kun Pumpputien Sherlock ymmärtää, että erään kesäisen pakkomökkeilyn lomassa tuli selvitetyksi Kurppa 16:n arvoitus.

    Kyse ei ollut sen vähäisemmästä kuin ihmiskaappauksesta, eikä kohteena ollut kuka tahansa tavallinen taavi vaan ihan valtakunnallisesti merkittävä henkilö. Kurppa 16 vie Etsivätoimisto Henkka & Kivimutkan Kymijoen rannalle. Odotettavissa on uimista, saunomista, lettuja – ja mysteeri vailla vertaa! Tässä sarjan kahdennessatoista osassa pääosissa ovat paitsi pojat myös radiopuhelimet. Päättyykö myös Etsivätoimiston taru tähän, kun Henkan ja Kivimutkan tiet nyt eroavat eri paikkakunnille?

     

    Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Sherlock Holmesin jalanjäljet, 2014

    Yksitoistavuotias salapoliisinalku Henkka on isänsä kanssa käymässä Lontoossa. Poika intoilee tutustumisesta Sherlock Holmesin kuuluisaan kotimuseoon ja isä hekumoi Manchester Unitedin jalkapallo-ottelusta. Suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi, kun pulu kakkaa isän päälle keskellä katua. Isä palaa hotellille vaatteiden vaihtoon ja Henkka jää yksin ison metroaseman liepeille. Outo hiippari lähtee seuraamaan poikaa. Yhteys isään katkeaa, kun pojan kännykkä hajoaa jalkapallofanien ryntäyksessä. Löytävätkö Henkka ja isä toisensa tässä valtavassa miljoonakaupungissa ja pääseekö Henkka stalkeristaan eroon? Silti tämä on vasta alkusoittoa kirjan jännittävissä tapahtumissa! Huumoria ja hoksottimia pojalla ainakin riittää. Kirja on suositus sarjan 11. osa eikä ollenkaan huonoimmasta päästä.

     

    Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Syytön Kake, 2010 – myös e-kirjana

    Eräänä yönä koulun katolle ilmestyy puna-musta-vihreä graffiti. Henkan kaveria Kakea epäillään, koska hänet on hiljattain nähty Lidlin luona suihkuttamassa punaista spraymaalia roskalavan kylkeen. Kake kieltää sotkeneensa kattoa, mutta poliisin ja muiden aikuisten mielestä Kake on selvästi syyllinen. Se on ikävää, koska Kaken perhettä odottaa nyt peräti 10 000 € lasku katon uudelleen maalaamisesta! Vain Henkka ja Kivimutka uskovat Kaken syyttömyyteen. Heidän mielestään Kaken kokoinen, pieni 9-vuotias ei edes pääse kiipeämään koulun katolle. Pystyykö Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka jälleen kerran selvittämään rikoksen?

    Kalle Veirto kirjoittaa suosituksi noussutta lastenkirjasarjaa kunnon poikahuumorilla höystettynä. Kyseessä on jo sarjan viides osa.

     

    Kalle Veirto: Mestarietsivä Mato Valkonen ja neljäs klovni, 2019

    Kymmenenvuotias lahtelaispoika Matias eli Mato on esiintynyt aikaisemmin Henkka ja Kivimutka -kirjoissa. Nyt Mato on saanut oman kirjasarjan. Hän on ihonväriltään musta ja kokee välillä kiusaamista sen vuoksi. Mato on on hyvä jalkapallossa ja pelaa E-juniorijoukkuessa. Kirjan lopussa joukkue matkustaa Riihimäelle tärkeään turnaukseen.

    Nyt lähistöllä järjestetään täynnä tapahtumia oleva Syysrieha. Mato ja paras kaverinsa sekä aika lailla dementoitunut isoisä osallistuvat riehaan innoissaan. Paras esitys on kaikkien mielestä kolmen klovnin, taiteilijanimeltään Hajun veljesten, vetämä pökäleshow piereskelyn SM-kisoineen. Kirja onkin melkoisen täynnä kakkahuumoria.

    Sarjan nimi viittaa kuitenkin siihen, että ilmaantuu myös rikos selvitettäväksi. Niinpä monelta Syysriehaan osallistujalta varastetaan lompakko. Mato ystävineen joutuu tiiviisti mukaan rikoksen selvittämiseen.

     

    Kalle Veirto: Pelibunkkerin pojat, 2011

    Kaksitoistavuotias Jose ja kaverinsa Mälli, Veltto ja Jörö ovat innokkaita pelaamaan konsolipelejä. Usein he pelaavat salaa pelibunkkerissaan School of Hell -peliä, vaikkeivät saisi, koska se on kielletty alle 18-vuotiailta. Vanhemmat ovat raivoissaan. Pojat pitäisi saada noudattamaan yhteisiä sääntöjä, mutta pelikiellot eivät tunnu tehoavan. Sitten naapuriin muuttaa jännä tyttö Annika, jonka isä sattuu olemaan uuden, mullistavan pelikonsolin suunnittelija. Vanhempien mielestä tilanne vaan pahenee ja uusi perhe houkuttelee poikia pelaamaan entistä enemmän.  Mutta onko asia sittenkään niin? Ja miksi poikia alkaakin yhtäkkiä kiinnostaa mm. liikunta?

     

    Ian Whybrow: Harri ja dinot pelastavat kylän, 2012

    Kiva sarja ystävyydestä ja dinosauruksista. Harri, Jakke, Salli ja Siri muodostavat yhdessä Tammitiimin. On talvi, lunta on tosi paljon ja on hauska leikkiä lumileikkejä. Mutta lunta sataa lisää ja lisää ja sitä on jo vaarallisen paljon. Kokonainen kylä jää lumen saartamaksi. Harri on pienenä leikkinyt paljon dinoilla eikä ole niitä vielä vieläkään hylännyt. Kukaan muu kuin Harri ei dinokamuja näe, mutta ne tulevat apuun aina tarvittaessa. Niin nytkin!

     

    Martin Widmark: Kaksi pahaa sutta (Kauhuagentti Nelli Rapp), 2012

    Nelli Rapp on Hirviöakatemian käynyt kauhuagentti nro 10. Hän suorittaa hirviöidentorjumistehtäviä. Nyt tulee ylemmältä taholta uusi tehtävä koodilla I 3. Se tarkoittaa, että lähistöllä on ihmissusivaara. Jotkut ihmiset muuttuvat ihmissusiksi täydenkuun tullen. He raatelevat silloin lampaita kuoliaiksi. Nellin on estettävä tämä. Se vaatii kolmevaiheisen tehtävän suoritusta. Eivätkä tehtävät ole ihan helppoja! Kirja on kolmas osa ruotsalaista Kauhuagentti Nelli Rapp -sarjaa ja on hyvä esimerkki ruotsalaisten taidosta tehdä helppolukuista, kuvan ja sanan luontevasti yhdistävää lastenkirjallisuutta. Kirjailija Martin Widmark on tuttu suositusta Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjasta. Tässä sarjassa kuvittajana toimii Christina Alvn.

     

    Martin Widmark: Syntymäpäivän arvoitus (Lasse-Maijan etsivätoimisto), 2013

    Vallilan pikkukaupungissa tapahtuu taas! Kaupungin rikkain mies, kultasepänliikkeen omistaja Muhammed Karaatti viettää mahtavia syntymäpäiviä. Kaikki tärkeät henkilöt ovat paikalla. Syntymäpäiväsankarin vaimo on järjestänyt yllätysohjelmanumeron: kakkukilpailun. Siihen on valittu osallistujiksi maan kolme parhainta sokerileipuria. Vieraat seuraavat kakun leipomista ja päivänsankari valitsee voittajan. Kilpailun jälkeen on niin ikään yllätysilotulitus ja silloin tulee myös hetkeksi sähkökatko. Sen jälkeen Muhammed Karaatin vaimo huomaa, että häneltä on varastettu kaulasta arvokas timanttikoru. Kuka sen vei? Lasse, Maija ja poliisipäällikkö saavat kiperän arvoituksen ratkaistavakseen. Kirja on jo kolmastoista suomennettu osa valloittavaa, helppolukuista Lasse-Maijan etsivätoimistosarjaa, joita lukee mielikseen niin lapsi kuin aikuinenkin. Helena Willisin riemukkaan eläväiset kuvat ovat jälleen tärkeä osa tarinaa.

     

    Martin Widmark, kuvitus Helena Willis: Vankilan arvoitus (Lasse-Maijan etsivätoimisto), 2017 – myös äänikirjana

    Suomessakin vierailleen Martin Widmarkin kirjoittama ja Helena Willisin kuvittama alaluokkalaisten suosikkidekkarisarja on entistäkin houkuttelevampi, kun se ilmestyy nykyisin nelivärikuvitettuna. Tämä on jo sarjan 17.osa.

    Tällä kertaa Lasse ja Maija saavat kutsun Vallilan vankilaan. Vankila on täynnä tuttuja roistoja, joita lapset ovat yhdessä poliisimestarin kanssa sinne passittaneet. Kutsun syynä on teatteriesitys. Vallilan kirkkoherra on ohjannut vankilaan näytelmän eikä mitä tahansa vaan peräti Shakespearen Hamletin. Sen päärooleja näyttelevät vangit. Kaikki ei kuitenkaan suju käsikirjoituksen mukaan, vaan vangit ovat tempaisseet näytelmään omat juonikuvionsa. Lasse ja Maija joutuvat taas rikollisia jahtaamaan.

     

    Leena Virtanen : Sandra ja kaverikiemurat, 2011

    Ekaluokkalaisen Sandran paras ystävä on tokaluokkalainen, naapurissa asuva Annabella. Hänen kanssaan Sandra voi puhua aivan kaikesta. Mutta Sandran ystäviä ovat myös Minttu-Maaria ja Natalia. Kaikki tytöt ovat erilaisia ja erilaista on myös ystävyys heidän kanssaan. Ja erilaisten ystävien kanssa voi leikkiä erilaisia leikkejä. Mutta välillä tulee riitaa ja tytöt ovat ilkeitä toisilleen. Onneksi Sandra voi kertoa äidille ja opettajalle, jos häntä kiusataan. Kun ystävysten kesken tulee riitoja, on tärkeää myös oppia sopimaan riidat ja pyytämään anteeksi. Suloinen tarina tyttökaveruudesta iloineen ja suruineen kuuluu helppolukuiseen Keltanokka-sarjaan.

     

    Elias & Agnes Våhlund: Käsikirja supersankareille. Osa 1 : Käsikirja, 2019

    “Pahiksia voit juosta karkuun, mutta itsesi joudut kohtaamaan.” Yhdeksänvuotiasta Aliisaa kiusataan hörökorvien takia. Joka päivä hän joutuu juoksemaan pakoon poikajengiä. Jos tyttö onnistuu pääsemään kirjastoon asti, on hän taas kerran säästynyt jengiläisten lyönneiltä.

    Eräänä päivänä Aliisa huomaa yhden kirjaston nurkan hehkuvan punaisena. Aivan kuin se houkuttelisi häntä luokseen. Nurkassa odottaa outo kirja, Käsikirja supersankareille. Koska kirjaa ei löydy kirjaston tietokannasta, antaa kirjastonhoitaja sen tytölle omaksi.

    Aliisa ryhtyy lukemaan kirjaa. Siinä esitellään 101 taikavoimaa. Kun ne kaikki opettelee, tulee supersankariksi. Onko tässä ratkaisu kiusaamiseen? Taikavoimien opettelu vaatii kärsivällisyyttä ja keskittymistä; eikä se silti ole helppoja. Lisäksi kerrallaan saa opetella vain kolmea voimaa. Moni on varmaan kyllästynyt ja jättänyt harjoittelun kesken. Jaksaako Aliisa ja saako hän kiusaamisen loppumaan?

    Kustantaja luokittelee kirjan kuvaromaaniksi. Sarjakuvamaisuus houkuttelee heikompaakin lukijaa tarttumaan siihen ja kiusaamisen käsittely on kuvattu mielenkiintoisesti. Pisteet myös siitä, että kirjan lopussa on selkeät ohjeet siitä, mitä oikeassa elämässä pitää tehdä, jos joutuu kiusatuksi.

     

    Elias & Agnes Våhlund: Käsikirja supersankareille. Osa 2 : Punanaamio, 2019

    Sarjakuvamainen tyttösankarikirjasarja jatkuu. Ensimmäisessä osassa hörökorviensa takia koulukiusattu Aliisa löysi kirjastosta salaperäisen Käsikirjan supersankareille. Koska sitä ei ollut ollenkaan kirjaston tietokannassa, antoi kirjastonhoitaja sen tytölle omaksi. Aliisa ryhtyi lukemaan kirjaa ja päätti toimia sen mukaan: ryhtyä supersankariksi ja valita sitä varten kolme supervoimaa itselleen. Niitä hän ryhtyi harjoittelemaan. Ehtipä tyttö jo liihotella Punanaamiona pelastustehtävässäkin.

    Yksi Aliisan valitsemista supervoimista oli eläinten kanssa puhuminen. Mutta se ei ole ollenkaan helppoa! Aliisa on jo luopua koko supersankaruuden harjoittelemisesta, kun hänen kiusaamisensa pahenee entisestään. Koulun pahikset: Roope, Niklas ja Max käyvät taas joukolla hänen kimppuunsa ja nimittelevät tyttöä rumaksi ja tyhmäksi. Miksei kukaan koskaan auta Aliisaa? Aliisa tuntee itsensä hylätyksi.

    Mutta Aliisa unohtaa oman surkeutensa, kun hänen sankaruuttaan taas tarvitaan. Kukaanhan ei tiedä, että juuri hän on tuo salaperäinen Punanaamio. Aliisa saa myös voimaa omaan arkeensa: mitä sellaista tyttö tekee, että hän saa pahikset pelästymään niin pahasti, että he pissaavat housuunsa ja pyytävät anteeksi?