Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Tukiverkkotiimi ottaa itäisen alueen kotihoidon asiakkaat vastaan

7.5.2021 Tiedotteet

Riihimäen itäisen alueen kotihoidon asiakkaiden siirtyminen Stella Kotipalveluilta Riihimäen kaupungin oman kotihoidon asiakkaiksi käynnistyy asteittain maanantaista 10.5.2021 alkaen. Stella Kotipalvelut lopettavat Riihimäellä kotihoidon tuottamisen.

Siirtymävaihe toteutetaan hallitusti ryhmä kerrallaan kesäkuun 2021 loppuun mennessä. Stella Kotipalvelut tiedottaa asiakkaita asiasta henkilökohtaisesti.

Arviointijakso auttaa huolehtimaan turvallisuudesta

Riihimäen kotihoidon asiakkaaksi tullaan tukiverkkotiimin arviointijakson kautta. Kaupungin kotihoidon tukiverkkotiimin normaaliin tehtävänkuvaan kuuluu kuntouttaa, arvioida ja huolehtia esimerkiksi sairaalasta kotiutuvista kotihoidon asiakkaista hetken aikaa ennen kuin he siirtyvät oman alueensa kotihoidon tiimin asiakkaiksi.

Arviointijakson aikana tarkistetaan siirtyvien asiakkaiden palvelutarve. Arviointijakson jälkeen asiakkaat siirtyvät uuden perustettavan itäisen tiimin asiakkaiksi.

”Tärkeintä tällaisessa muutoksessa on asiakkaiden turvallisuudesta huolehtiminen. Juuri tämän takia on merkityksellistä, että asiakkaat siirtyvät hallittavan kokoisissa ryhmissä ja arviointijakson kautta”, kertoo kotiin annettavien palveluiden palveluesimies Janne Yrjölä.

Hoitajia kannustetaan hakemaan töihin kaupungille

Riihimäen kaupunki ja Stella Kotipalvelut ovat tehneet hyvässä yhteistyössä siirtosuunnitelman. Siirron toteuttamista ja rytmittämistä seurataan aktiivisesti yhdessä. Riihimäen kaupungin kotihoitoon perustetaan uusi kotihoidon tiimi, johon kaupunki rekrytoi hoitajia ja sairaanhoitajan.

Toiveena on, että halukkaat hoitajat hakevat avoinna olevia paikkoja Riihimäen kaupungin kotihoidosta. ”Olen kannustanut Stella Kotipalveluiden Riihimäen yksikössä työskenteleviä hoitajia hakemaan avoinna oleviin tehtäviin Riihimäen kaupungille”, toteaa Stella Kotipalveluiden liiketoimintajohtaja Maria Erkheikki-Kurtti.

Neuvottelut Stella Kotipalvelut Oy:n ja Riihimäen kaupungin välillä sopimuksen päättämisen yksityiskohtaisista ehdoista ovat vielä kesken.

Lisätietoja:

Janne Yrjölä, palveluesimies, Kotiin annettavat palvelut, Riihimäen kaupunki, puh. 040 664 5609
Maria Erkheikki-Kurtti, liiketoimintajohtaja, Stella Kotipalvelut Oy, puh. 040 529 4126