Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Saunapuiston saneeraus on alkanut

22.9.2022 Tiedotteet Asu ja rakenna Puistot ja viheralueet Rakentaminen

Keltainen kaivinkone varustettuna raivassahalla poistaa Saunapuiston huonokuntoisia syreenipensaita
Kuva: Saila Nummela

Kaupunkitekniikka on aloittanut tänään Ruotsinkadulla sijaitsevan Saunapuiston saneerauksen. Puistoon on luvassa uusia sauna-teemaisia leikki- ja kuntoiluvälineitä, joissa tuodaan esiin alueen historiaa.

Saunapuiston nimi viittaa viereisellä tontilla sijaitsevaan paikallisesti merkittävää Ruotsinkadun sauna- ja pesularakennukseen, joka rakennettiin vuonna 1948 asukkaiden pyykinpesua ja peseytymistä varten. Lisäksi Saunapuisto kuuluu osana Petsamon ja Juppalan pientaloalueet -maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön

Uusien kalusteiden lisäksi puiston kasvillisuutta uusitaan ja valaistusta parannetaan. Uudistettu puisto valmistuu loppusyksyllä. Pahoittelemme rakennustöistä aiheutuvaa haittaa.

Saunapuiston suunnitelma löytyy täältä.

Tutustu Riihimäen rakennettuihin kulttuuriympäristöihin tästä.