Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Puutarhajätekasat houkuttelevat espanjansiruetanoita

11.8.2021 Tiedotteet

Riihimäen kaupungin espanjansiruetanan torjuntatöissä on tullut esiin useita kohteita, jossa kaupungin puistoihin ja metsiin on viety puutarhajätteitä.

Puutarhassa syntyvä puutarhajäte on jätettä, jota ei saa viedä toisen omistamalle maalle. Risu- ja lehtikasat puistometsissä vähentävät viihtyisyyttä, lisäävät tuhoeläinten määrää, levittävät vieraslajeja sekä houkuttavat usein luokseen myös muunlaista roskaa. Erityisesti vieraslajien, kuten espanjansiruetanoiden ja jättipalsamin, torjumisessa nämä luvattomat kasat ovat ongelmallisia.

Espanjansiruetanoiden torjunnassa kannattaa huomioida, että pienillä muutoksilla puutarhassa voi olla suuri vaikutus tulevaan etanakauteen.

”Etanat liikkuvat pääosissa öisin ja hakeutuvat valoisalla tontin kosteisiin ja pimeisiin paikkoihin. Kun poistat mahdolliset piilopaikat puutarhastasi, etanat eivät löydä suojaa kuivumiselta”, vs. kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman muistuttaa.

Suurin osa aikuisista espanjansiruetanoista kuolee syksyllä, mutta nuoret etanayksilöt saattavat talvehtia esimerkiksi lehtikasoissa. Myös espanjansiruetanoiden munat talvehtivat.

Vinkkejä espanjansiruetanoiden torjuntaan puutarhassasi:

  • Pidä nurmikko lyhyenä.
  • Poista lehti- ja risukasat, hedelmät ja muut asiat, jotka voivat tarjota etanoille piilopaikan.
  • Tarkista uudet kasvit espanjansiruetanoiden munien varalta. Espanjansiruetanan munat ovat pieniä, pyöreitä ja valkoisia. Ne tuntuvat sormissa liukkailta ja niitä on vaikea murskata. Espanjansiruetana munii 20–40 munan rykelmiin.
  • Tiheästi istutetut kasvit saattavat tarjota etanoille suojaisan elinympäristön.
  • Kompostoi niin, etteivät etanat pääse kompostin sisälle.
  • Kastele kasveja säästeliäästi ja mieluiten päivisin.
  • Älä jätä koirankakkoja maahan, koska koirankakka houkuttelee espanjansiruetanoita ruokailemaan.

Puutarhajätteiden suositeltavin käsittelytapa on kompostointi ja risujen pieniminen tai haketus.

Kompostoinnin lisäksi puutarhajätteistä pääsee eroon viemällä ne Kiertokapulan jätteenkäsittelyalueelle. Haravointijäte ja risut on lajiteltava omiin kasoihinsa. Puutarhajätteestä veloitetaan 10 euroa/pienkuorma. Kapulan jätteenkäsittelyalue (Kapulasillantie 2, Hyvinkää) on avoinna maanantaista perjantaihin klo 7–19,

Lisätietoja Kiertokapulan neuvontapalveluista, puh: 075 753 0011 ja Kiertokapulan verkkosivuilta: www.kiertokapula.fi.

 

Lisätiedot:

Päivi Sundman, vs. kaupunginpuutarhuri, puh: 040 485 9622