Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Maskisuositus jatkuu maaliskuun ajan yli 12-vuotiailla

18.2.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Korona

Lähikuvassa vaaleansinisiä maskeja.
Kuva: Jenniina Nummela

Maskisuositus jatkuu Riihimäen kaupungilla Kanta-Hämeen pandemiaryhmän suosituksen mukaisesti maaliskuun 2022 loppuun saakka. Maskisuositus koskee jatkossa yli 12-vuotiaita. Näin ollen maskisuositus päättyy maanantaista 28.2. alkaen alakoululaisilta.

Tartuntariski on edelleen suuri. Tämän vuoksi jokaisen riihimäkeläisen oma vastuu terveysturvallisuuden osalta korostuu. Sairaana ja oireisena ei edelleenkään kannata liikkua julkisissa tiloissa. Omaeristykseen ja -karanteeniin liittyviä ohjeita on syytä noudattaa yhtä tarkasti kuin viranomaisten tekemiä yksilöön kohdistuvia tartuntatautilain mukaisia päätöksiä. Lisäksi käsihygieniasta, turvaväleistä ja oikeaoppisesta maskin käytöstä on tärkeää huolehtia jatkossakin.

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä ei esittänyt jatkoa yleisö- ja yksityistilaisuuksien rajoituksille. Kaupunki odottaa aluehallintoviraston päätöksiä tilaisuuksiin liittyen.