Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Koululaiset mukana suuren seinämaalauksen ideoinnissa

14.5.2021 Tiedotteet

Lasitehtaan koulun 3A-luokassa on aloitettu ainutlaatuinen taideprojekti. Lapset pääsevät suunnittelemaan seinämaalausta yhdessä ammattitaiteilijan kanssa. Tämän osallistavan yhteisötaideidean takana on riihimäkeläinen kuvataiteilija Edwina Goldstone.

”Olen asunut Riihimäellä jo yli 25 vuotta ja nähnyt monia muutoksia kaupungissa. Seinämaalauksella haluan tallentaa muistiin merkittäviä asioita kotikaupungin historiasta ja nykypäivästä kaupungin viimevuotisen 60-vuotisjuhlan kunniaksi. On hienoa, että rakennuksen omistaja mahdollisti maalaukselle niin keskeisen ja näkyvän paikan”, kertoo Edwina Goldstone.

Seinämaalaus tehdään taidemuseon ja poliisiaseman rakennuksen seinään, Jarrumiehenkadun puolelle. Rakennuksen omistaa Petri Yrjö-Koskinen. Maalaukselle tulee kokoa noin 72 m².

Taiteilija kutsui maalausprojektiin mukaan alakouluikäisiä lapsia. Lasitehtaan 3A-luokka ilmoittautui ensimmäisenä mukaan hankkeeseen. Luokka perusteli valintaansa itse.

”Oppilaat ovat hyviä maalaamaan ja ideoimaan. Heiltä löytyy mielikuvitusta miltei rajattomasti ja luokassa on mahtava ryhmähenki. Oppilaat ovat nauttineet projektista. Yhteistyö Edwinan kanssa ja ajatus siitä, että heidän työnsä maalataan isolle seinälle, on innostanut heitä” kertoo lasten luokanopettaja Eveliina Rusi.

Lasten tehtävänä on ollut yhdessä ideoida ja päättää mitkä asiat, paikat tai henkilöt kotikaupungissa ovat tärkeitä ja tehdä niistä omia piirroksia. Taiteilijan kokemuksen mukaan lasten ajatukset ovat raikkaita ja rehellisiä ja työskentely heidän kanssaan on virkistävää.

”On ollut upeaa nähdä kuinka suurella innolla lapset ovat opettajansa ohjaamina osallistuneet projektiin ja kuinka paljon luovuutta ja tiimityötaitoja heiltä löytyy!”, iloitsee Goldstone.

Kun lasten piirrokset ovat valmiit, taiteilija sommittelee niistä kokonaisuuden ja kopioi ne avustajiensa kanssa käsin maalaamalla seinään. Lasten piirtämiä aiheita maalataan seinälle useita kymmeniä.

Edwina Goldstone on tehnyt vastaavan teoksen koululaisten kanssa aiemmin Aldeburghissa Englannissa. Tuloksena on sekä tekijöille että katsojille merkityksellinen yhteisöteos.

Työ Lasitehtaan koululaisten kanssa aloitettiin keväällä, maalaaminen paikan päällä ulkona päästään aloittamaan kesällä. Teoksen virallinen julkistus ajoitetaan 11.9. Riihimäki-päivään.

Lisätietoja:

Kuvataiteilija Edwina Goldstone
puh. 040 520 8312