Muutoksia Riihimäen kaupungin varhaiskasvatus- ja opetuspalveluihin viikolla 13

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 20. maaliskuuta muuttanut asetusta 1.–3. luokkien opetuksen osalta niin, että perusopetus järjestetään lähiopetuksena kaikille sitä tarvitseville oppilaille. Aiemmin lähiopetus oli rajattu kriittisillä aloilla työskentelevien vanhempien lapsille. Muutos astuu voimaan 23. maaliskuuta. Riihimäellä asetuksen mukaiseen opetuksen järjestämiseen voidaan koulukuljetusten ja oppilasruokailun järjestämisen vuoksi siirtyä täysipainoisesti aikaisintaan 25. maaliskuuta alkaen. Siihen asti opetus … Lue lisää

Riihimäen kaupungin sosiaalipalveluiden palveluohjaus on lisännyt puhelinpalveluaan

Puhelinyhteyden lisäksi palveluohjaukseen voi myös olla yhteydessä sähköpostitse. • Palveluohjaus p. 019 758 4364, puhelinaika arkisin kello 8-18, viikonloppuisin kello 10-14, muina aikoina voi jättää viestin puhelinvastaajaan • sähköpostiosoite: palveluneuvonta@riihimaki.fi Palveluohjauksen lisäksi kaupungin sosiaalipalvelut on avannut uuden Akuutti arkiapu -palvelun 20.3. Akuutti arkiapu -palvelu on tarkoitettu lähtökohtaisesti niille kaupunkilaisille, joilla on vaikeuksia pärjätä itse tai … Lue lisää

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin avoin kirje kantahämäläisille

Hyvät Kanta-Hämeen asukkaat, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri valmistautuu ennen näkemättömään epidemiatilanteeseen poikkeavin toimin. Yhtä laajaa normaalitoiminnan häiriötä ei ole Kanta-Hämeen keskussairaala historiassaan kohdannut. Pyrimme varmistamaan omalta osin, että mahdollisimman moni saa epidemian edetessä tarvitsemansa hoidon. Onnistuaksemme tärkeässä työssämme tarvitsemme teidän tukenne ja ymmärryksenne poikkeustoimintaamme kohtaan. Se tulee vaikuttamaan lähes kaikkeen tavanomaiseen erikoissairaanhoitoon, lukuun ottamatta päivystyksen toimintaa, synnytyksiä … Lue lisää

Riihimäen kaupunki järjestää kouluruokailua sitä tarvitseville perusopetuksen oppilaille koronavirusepidemian aikana

Helmi-viesti 18.3.2020 Valtioneuvosto on linjannut, ettei kuntien tarvitse järjestää etäopetuksessa oleville oppilaille kouluruokailua koronavirusepidemian vuoksi asetetun poikkeustilan vuoksi. Opetusministeri Li Anderssonin mukaan opetuksen järjestäjät voivat silti halutessaan järjestää etäopetuksessa oleville oppilaille kouluruokailua, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Huoltajia kannustetaan kuitenkin harkitsemaan oman lapsensa lähettämistä kouluruokailuun tarkkaan, sillä valmiuslain puitteissa asetettujen rajoittamistoimien tarkoitus on välttää lähikontakteja jokaisessa … Lue lisää

Riihimäen seudun rajoitukset valtioneuvoston linjauksen mukaisesti

Riihimäen kaupunki, Lopen ja Hausjärven kunnat sekä Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä ovat käyneet lävitse valtioneuvoston linjaukset koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Valtioneuvoston linjaamat järjestelyt tulevat voimaan 18.3.2020 ja ovat voimassa 13.4.2020 asti. Varhaiskasvatus Valtioneuvoston suosituksen mukaisesti ohjeistetaan, että lasta hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus. Riihimäellä varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus jatkaa toimintaansa normaalisti viikon … Lue lisää

Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen järjestäminen viikolla 12

Wilma- ja Helmi-viesti 17.3.2020 Riihimäen varhaiskasvatus ja opetus valtioneuvoston linjauksen mukaisesti Riihimäen kaupunki on käynyt lävitse valtioneuvoston linjaukset koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Valtioneuvoston linjaamat järjestelyt tulevat voimaan keskiviikkona 18. maaliskuuta 2020 ja ovat voimassa maanantaihin 13. huhtikuuta 2020 asti. Tässä tiedotteessa kerrotaan viikon 12 järjestelyistä. Siitä, miten eri toiminnat järjestetään viikosta 13 eteenpäin, tiedotetaan huoltajia, oppilaita ja opiskelijoita myöhemmin … Lue lisää

Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi valmistautuvat toteuttamaan valmiuslain vaatimat toimenpiteet

Suomen hallitus linjasi 16. maaliskuuta lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta asti. Hallitus antaa valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta. Riihimäen kaupungin ja Hausjärven ja Lopen kuntien poikkeusolojen johtoryhmät seuraavat viranomaisten tilannearvioita ja suosituksia tiiviisti ja valmistautuvat toteuttamaan valmiuslain vaatimat toimenpiteet. … Lue lisää

Paikallisbusseihin ainoastaan keskiovesta

Lehdon Liikenne suojaa kuljettajansa koronaviruksen varalta. Kuljettajat eivät toistaiseksi käsittele rahaliikennettä, eikä lippuja leimata. Kyytiin pääsee siis ilman lippua. Kuljettajat eristetään matkustajista, ja käynti busseihin tapahtuu ainoastaan keskiovesta. Kuljettajan kanssa kommunikointi on kielletty. Lehdon Liikenne tehostaa bussien siivousta ja kosketuspintojen desinfiointia. Riihimäen, Janakkalan ja Hämeenlinnan kaikki linjat kulkevat toistaiseksi normaalisti, mutta lätkäbussia ei liikennöidä. Lehdon … Lue lisää

Riihimäen seudun kunnat rajoittavat vierailijoiden pääsyä asumisyksiköihin

Riihimäen kaupunki sekä Lopen ja Hausjärven kunnat rajoittavat vierailijoiden pääsyä asumisyksiköihin koronaviruksen (COVID-19) vuoksi 14.3.2020 alkaen. Yksiköissä oleviin läheisiin toivotaan otettavan yhteyttä puhelimitse. Rajoituksen avulla on tarkoitus suojella asukkaita ja työntekijöitä koronavirukselta. Rajoitus koskee Riihimäellä Riihikotia, Uranuskotia ja Kivaria, Lopella Pajukotia, Eedilää ja Salmelaa sekä Hausjärvellä Koivumäen asumispalveluita, Helmikotia, Dementiakoti Lasihelmeä, Jelppilää ja Paavolantien asuinryhmää. … Lue lisää

Ylioppilastutkinnon reaaliaineiden koepäiviä aikaistetaan koronavirustilanteen johdosta

Ylioppilastutkintolautakunta on yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa päättänyt aikaistaa kevään 2020 kolmannelle tutkintoviikolle sijoitetut reaaliaineiden koepäivät niin, että reaaliaineiden kokeet kirjoitetaan jo toisella tutkintoviikolla tiistaina 17.3. ja torstaina 19.3. Menettelyllä pyritään turvaamaan tutkinnon järjestäminen, jotta mahdollisimman moni kokelas saa tutkinnon suoritettua. Tutkinnon aikataulua tiivistetään siten, että saamen äidinkielen kieltä lukuun ottamatta tutkinto järjestetään 20.3. mennessä. … Lue lisää