Riihimäen syntymäpäiväjuhla siirtyy vuodelle 2021

Riihimäen kaupungin 60-vuotisjuhlat siirtyvät tämän vuoden syyskuusta vuoden 2021 syyskuuhun koronapandemian vuoksi. Riihimäen kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan maanantaina 10. elokuuta. Vaikka yli 500 hengen tilaisuuksien järjestäminen sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa on ollut elokuun alusta lähtien mahdollista, koronatartuntojen ehkäisemistä koskevat edelleen useat eri määräykset. Riihimäen kaupunki haluaa osaltaan toimia vastuullisesti ja huolehtia asukkaidensa turvallisuudesta mahdollisimman … Lue lisää

Riihimäki – päivä konsertti

Tapahtuma siirretty vuodelle 2021.   Riihimäellä vietetään tänä vuonna juhlavuotta, sillä Riihimäki sai kaupunkioikeudet 60 vuotta sitten ja Riihimäki–Pietari-rata täyttää 150 vuotta. Riihimäkeä ja riihimäkeläisyyttä juhlitaan pitkin vuotta, mutta juhlallisuudet huipentuvat 11.9.2020 vietettävään Riihimäki – päivään. Kello 19 alkavassa Riihimäki – päivän konsertissa Granitin aukion lavalla nähdään Liisa Akimof, Janne Kataja, Erja Hirviniemi, Helmi Hannonen, … Lue lisää

Riihimäellä kaksi syytä juhlaan vuonna 2020

Riihimäellä vietetään tänä vuonna juhlavuotta, sillä Riihimäki sai kaupunkioikeudet 60 vuotta sitten ja Riihimäki–Pietari-rata täyttää 150 vuotta. Juhlavuonna Riihimäkeä ja riihimäkeläisyyttä juhlitaan ja ilmennetään usein eri tavoin. Kaupungin omat juhlavuoden toimenpiteet valmistuvat tammikuun aikana. Lisäksi kaupunki kannustaa paikallisia ihmisiä, yhteisöjä, järjestöjä ja yrityksiä osallistumaan juhlavuoden ideointiin ja sisällöntuotantoon. ”Riihimäkeläiset voivat osallistua juhlintaan järjestämällä itse pienen … Lue lisää