Päätöksenteko

Asukkaiden ideoiden keräys alkaa

Asukkaiden ideoiden kerääminen 50 000 euron käyttämiseksi riihimäkeläisten asuinympäristön ja koko kaupungin kehittämiseen alkaa maanantaina 14.10.2019. Ideoita voi jättää kahden kuukauden ajan 15.12.2019 saakka.

”Ehdotuksia voivat tehdä kaikki riihimäkeläiset ikään katsomatta. Toivomme, että asukkaat innostuvat miettimään asuinympäristönsä viihtyvyyttä parantavia asioita yhdessä. Toteutettavat suunnitelmat ratkeavat äänestämällä, joten on tärkeää, että ideat tuottavat iloa mahdollisimman monelle kaupunkilaiselle”, sanoo kehittämispäällikkö Merja Viitanen Riihimäen kaupungilta.

Ehdotuksia voi tehdä ja tutkia osoitteessa: osallistu.riihimaki.fi. Ehdotuksiin voi tutustua verkkopalvelussa ilman kirjautumista, mutta niiden tekeminen, kannattaminen ja kommentoiminen edellyttävät kirjautumista. Sivuilta löytyvät ohjeet rekisteröitymiseen ja palvelun käyttämiseen. Myös kirjaston henkilökunta antaa opastusta verkkopalvelun käyttöön:

29.10. klo 12–15
13.11. klo 17–19
19.11. klo 9–12
21.11. klo 14–17

Ehdotuksia voi jättää myös kirjastosta ja Tietotuvasta saatavilla paperilomakkeilla, joilla jätetyt ehdotukset tulevat myös nähtäville osallistu.riihimaki.fi-sivustolle.

Ehdotuksista suunnitelmiksi

Kaupungin palvelut arvioivat jätettyjä ehdotuksia suhteessa Riihimäen osallistuvan budjetoinnin periaatteisiin samanaikaisesti ehdotusten keräämisen kanssa. Ehdotuksista tehdään toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja niille lasketaan kustannusarvio. Ehdotusten tekijät kutsutaan mukaan suunnitteluun ja mikäli ehdotus menestyy äänestyksessä myös sen toteuttamisvaiheeseen.

Äänestys ja suunnitelmien toteuttaminen

Ehdotusvaihe päättyy joulukuun puolessa välissä ja äänestys suunnitelmista alkaa 2.1.2020.

Kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat riihimäkeläiset voivat äänestää osallistuvassa budjetoinnissa. Jokaisen äänellä on merkitystä ja kaupunki lupaa toteuttaa kaikki äänestyksessä päätetyt ehdotukset. Suunnitelmien toteutus aloitetaan heti äänestystuloksen vahvistamisen jälkeen maaliskuussa 2020.

Osallistuva budjetointi lyhyesti:

  • Riihimäellä osallistuvaan budjetointiin on varattu miljoona euroa. Ensimmäisellä kerralla jaetaan 50 000 euroa, seuraavilla kerroilla 100 000 euroa.
  • Ideoiden tulee olla Riihimäen strategian ja arvojen mukaisia, yleishyödyllisiä ja niiden on tuotettava iloa mahdollisimman monelle kaupunkilaiselle. Lisäksi kaupungilla täytyy olla toimivalta ideoiden toteuttamiseen.
  • Äänestysoikeus on kaikilla äänestysvuoden aikana 12 vuotta täyttävillä ja sitä vanhemmilla riihimäkeläisillä.
  • Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ideat.

Osallistuvan budjetoinnin aikataulu:

  • Ideahaku 14.10.2019–15.12.2019
  • Toteutusarviointi ja suunnitelmien työstäminen 14.10.2019–31.12.2019
  • Osallistuvan budjetoinnin äänestys 2.1.2020–1.3.2020
  • Tulosten julkaisu 2.3.2020
  • Voittaneiden suunnitelmien toteutus käynnistyy 3.3.2020

Lisätietoja:

Merja Viitanen
kehittämispäällikkö
019 758 4451
040 330 4451

Katso lisää osallistuvasta budjetoinnista.



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.