Liikunta Yleinen Ympäristö ja luonto

Riihimäki on tiivis ja mainio pyöräilykaupunki

Riihimäkeläisistä noin 94 prosenttia asuu kolme kilometrin säteellä rautatieasemasta. Tämä tarkoittaa sitä, että Riihimäellä kaikki on kätevästi lähellä ja kaupungissa on välimatkojen puolesta erinomaiset olosuhteet pyöräilyyn.

Riihimäen uusin kevyenliikenteenväylä on syksyllä valmistuva Riihimäen ja Hausjärven Hikiän välinen kevyenliikenteenväylä. Uudella osuudella on pituutta 4,9 kilometriä, josta noin 1,2 kilometriä kulkee Riihimäen puolella. Väylän kokonaiskustannus on noin 1,4 miljoonaa euroa, josta Riihimäen kaupungin osuus on noin 0,4 miljoonaa euroa.

”Tätä kevyenliikenteenväylää on odotettu kovasti ja tavoitteena on parantaa jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta Riihimäen ja Hikiän välillä. Riihimäellä se palvelee erityisesti Lempivaaran matkailukeskusta ja Metsäkorven alueen asukkaita ja mahdollistaa omatoimiset pyörä- ja kävelymatkat myös lapsille ja ikäihmisille”, katupäällikkö Maria Vasko sanoo.

Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden olosuhteen paranevat parhaillaan myös Riihimäen keskustassa, kun Kauppakatua ja Keskuskatua uudistetaan. Riihimäellä on kaikkiaan noin 100 kilometriä kevyenliikenteenväyliä.

”Ensi vuonna on tarkoitus rakentaa Länsitielle puuttuvaa kevyenliikenteenväylää, mikäli työohjelmaan ei tule muutoksia ja sen rahoitus hyväksytään.”

Riihimäellä poljetaan jo toista kautta vuokrattavilla kaupunkipyörillä. Kuva: Jenniina Nummela

Kaupunkipyörät tulivat ensimmäistä kertaa Riihimäellä käyttöön varhain vuoden 2020 keväällä ja myöhään syksyyn kestäneen kaupunkipyöräkauden aikana Riihimäen kaupunkipyörillä poljettiin noin 7000 matkaa. Kuluvan kaupunkipyöräkauden ensimmäiset kuukaudet näyttävät vielä parempaa polkemisinnokkuutta, sillä pyöriä on vuokrattu enemmän ja niillä on poljettu useampia matkoja kuin vuonna 2020.

Pyörävuokrauksien keskimääräiset kestot puhuvat sen puolesta, että Riihimäellä pääsee polkemalla nopeasti paikasta toiseen, sillä suurin osa pyörävuokrien kestoista asettuu 15 minuutin vuokra-aikaan. Toiseksi eniten kuluvan kaupunkipyöräkauden alkuvaiheessa liikuttiin 30 minuutin vuokra-ajoilla paikasta toiseen. Kaupunkipyöriä on Riihimäellä 60 ja kaupunkipyöräasemia noin 20.

Pyöriä vuokrataan eniten rautatieaseman, Granitin aukion, Prisman ja K-market Otson pyöräasemilta. Riihimäen kaupunkipyörät toimittaa Kaakau Oy ja niiden vuokraus toimii Donkey Republic -mobiilisovelluksella. Kertamaksun lisäksi kaupunkipyöriä voi vuokrata kuukausi- tai kausijäsenyydellä.

Riihimäki panostaa kestävien kulkutapojen, kuten pyöräilyn, osuuden kasvattamiseen. Tämä tueksi kaupunkiin laaditaan parhaillaan kestävän liikkumisen suunnitelmaa. Se ohjaa ja antaa työkaluja kestävän liikkumisen kehittämiseen sekä edistää kestäviä liikkumistapoja.

Suunnitelman on tarkoitus valmistua vielä tämän vuoden aikana ja se laaditaan yhteistyössä eri sidosryhmien ja kaupungin asukkaiden kanssa. Kestävän liikkumisen ensisijaisia kulkutapoja ovat pyöräily, kävely ja joukkoliikenne.

Resurssiviisas Riihimäki 2030:

Riihimäki on resurssiviisas kaupunki.

Riihimäki toimii hiilineutraalisti eikä tuota ilmastonmuutosta aiheuttavia kasvihuonepäästöjä.

Riihimäki toimii kiertotaloudessa, jossa materiaalit kiertävät eikä jätettä synny.

Riihimäellä kulutetaan luonnonvaroja kestävästi.

Riihimäellä on monipuolinen luonto, viihtyisä elinympäristö ja ekotehokas kaupunkirakenne.



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 2 Ei 0 Kyllä 2 Ei 0

Kommentit on suljettu.