Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Vuosi 1918 Riihimäellä -näyttely Riihimäen kaupunginmuseolla

28.1. 12:0029.4. 18:00

| Ilmainen

Näyttely esittelee sadan vuoden takaista elämää Riihimäellä.
Tutustutaan paikkakuntalaisten elämänmenoon suruineen ja iloineen, vuoden alusta vuoden loppuun.

Näyttelyssä tutustutaan vuoteen 1918 kokonaisuutena, paikkakuntalaisten elämänmenoon suruineen ja iloineen, vuoden alusta vuoden loppuun. Paikalliset historiikit sekä Riihimäen Sanomien uutiset ja mainokset valaisevat paikkakuntalaisten elämänmenoa suruineen ja iloineen. Museon kokoelmista on poimittu esille sadan vuoden takaista aineistoa.

Riihimäki oli sata vuotta sitten Hausjärven asemakylä, vaikkakin jo pitkään toivonut itsenäistymistä Hausjärvestä. Risteysaseman myötä kylä oli vähitellen kasvanut tärkeäksi rautatien keskukseksi. 1900-luvun alussa väkimäärä oli noussut nopeasti. Pikkukylämäisyys oli kadonnut. Uusia liikeyrityksiä ja teollisuuslaitoksia oli noussut paikkakunnalle. Seura- ja yhdistystoiminta oli vilkasta. Venäläisen varuskunnan kasarmit toivat alueelle virtauksia maailmalta. Ensimmäinen maailmansota näkyikin Riihimäellä eniten rautatieaseman ja varuskunnan ympärillä. Riihimäkeläisten arkielämässä se näkyi eniten elintarvikepulana.

Näyttelyssä seurataan vuoden 1918 kulkua Riihimäellä päivä päivältä kalenterin mukaan. Vuoteen mahtuu esimerkiksi valtiollisia ja kunnallisia kehitysaskeleita, paikallisten seurojen toimintaa, liikeelämää, kuraisia katuja ja polkupyörävarkauksia. Kaikista muista vuosista 1918 kuitenkin erottuu puutteen, sisällissodan ja vankileirin takia. Koettiin ristiriitoja, nöyryytyksiä, pelkoja, surua ja vääryyksiä. Silti sodan osapuolten piti jatkaa elämäänsä saman yhteisön jäseninä.

Mukaan näyttelyn kalenteriin on poimittu esimerkkejä hyvin monenlaisista tapahtumista Riihimäellä. Suuressa roolissa näyttelyssä on Riihimäen Sanomien vuosikerta. Paikallislehden uutiset, yleisönosastokirjoitukset ja ilmoitukset vievät ajatukset helposti sadan vuoden takaisiin tunnelmiin.

Tarkemmat tiedot

Alkaa:
28.1. 12:00
Loppuu:
29.4. 18:00
Hinta:
Ilmainen
Tapahtumaluokat:
, , , ,

Tapahtumapaikka

Riihimäen kaupunginmuseo
Öllerinkatu 3
Riihimäki, 11130 Suomi
+ Google Map
Kotisivu:
riihimaenkaupunginmuseo.fi