Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaatuneitten muistopäivän seppeleenlaskutilaisuus Riihimäellä

9.5.2022 Tiedotteet Asu ja rakenna Elä ja voi hyvin Kulttuuri

Riihimäen sankarihaudalla järjestetään perinteinen kunniakäynti kaatuneitten muistopäivänä sunnuntaina 15.5.2022 klo 12. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Riihimäen kaupunki, Riihimäen seurakunta ja Hattula-Riihimäki varuskunta sekä paikalliset veteraani- ja maanpuolustusyhdistykset.

Tilaisuuden ohjelmassa on kuoromusiikkia, seppeleiden lasku, puhe ja yhteislaulua. Kuoromusiikkia esittää Kamarikuoro Gaudete!, johtajanaan Anneli Julén. Puheen pitää seurakuntapastori Juha Itäleino.

Kaatuneitten muistopäivää vietetään vuosittain toukokuun kolmantena sunnuntaina.  Muistopäivää vietetään kaikissa Suomen sodissa ja rauhanturvaustehtävissä menehtyneiden kunniaksi. Muistopäivän perinteisiin kuuluu kunniakäynti sankarihaudalla.

Kaatuneitten muistopäivää on vietetty vuodesta 1940 alkaen Marsalkka Mannerheimin antaman päiväkäskyn mukaan. Aluksi käsky koski vain puolustusvoimia, mutta sittemmin päivä on laajentunut yleiseksi.

Kaatuneitten muistopäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä vuodesta 1977 lähtien.