Pyrimme järjestämään kuljetusapua, jos asiakas ei itse pääse tavaraa tuomaan.

Kuljetusta varten tulee olla yhteydessä kierrätyskeskuksen myymälään 040-330 4170. Otamme asiakkaan yhteystiedot talteen ja otamme asiakkaaseen yhteyttä takaisinpäin, kun aikataulut noutoihin saadaan tehtyä. Noutopäivinä toimivat ensisijaisesti tiistait ja torstait ja jokainen nouto sovitaan erikseen. Kuljetusta järjestämme kaupungin taajama-alueella ja noutopalvelu on maksuton.

Kierrätyskeskuksesta ostettuille tavaroille saa ostettua kuljetuksen ja kuljetus maksaa 15 € / pakettiautokuorma. Kuljetus tapahtuu taajama-alueella ja asiasta saa lisätietoa oston yhteydessä. Tavarat pyritään kuljettamaan 1-4 päivän kuluessa tavaran ostosta.

Tilanpuutteen vuoksi emme aina pysty isompien huonekalujen kohdalla noutopalvelua järjestämään. Viime kädessä tavaran vastaanottamisesta päätös tehdään, kun tavara nähdään noutopaikassa. Kierrätyskeskuksen henkilökunnalla on oikeus kieltäytyä tavaran vastaanottamisesta. Pienempi noudettava tavara tulisi olla valmiiksi pakattu joko pusseihin tai laatikoihin noutoa varten. Noutoa varten tulee olla yhteydessä kierrätyskeskukseen hyvissä ajoin, mielellään 1-2 viikkoa ennen haluttua noutopäivää. Ruuhkapäiviä ovat kuukauden taitteet jolloin noutoa ei välttämättä pystytä nopealla aikataululla järjestämään.

Pyrimme auttamaan asiakasta mahdollisimman hyvin. Kaikkea tavaraa emme kuitenkaan voi ottaa vastaan. Isompien huonekalujen, esimerkiksi sohvien ja kirjahyllyjen kanssa joudumme joskus tilanpuutteen takia kieltäytymään vastaanotosta. Kannattaa soittaa etukäteen ja kysyä tavaran vastaanotosta, varsinkin isompien tavaroiden ollessa kyseessä.

Myös tavaran huonon kunnon tai heikon kysynnän vuoksi joudumme joskus kieltäytymään vastaanotosta. Vaatteita ja kenkiä emme ota vastaan. Jos olet epävarma kelpaako tavara kierrätyskeskukseen tai mahtuisiko tuotava tavara myymälään, soita henkilökunnalle ja kysy asiasta.

Kuukauden taitteet ovat kiireistä aikaa, jos mahdollista, ole hyvissä ajoin tarjoamassa isompaa tavaraa, niin pystymme palvelemaan paremmin.

Valitettavasti emme ota tavaraa kuin riihimäkeläisiltä. Riihimäen kaupunki ylläpitää verovaroilla kierrätyskeskustoimintaa ja tämän vuoksi tavaraa vastaanotetaan ainoastaan riihimäkeläisiltä. Naapurikuntien tavarantuojia opastetaan omien kuntien vastaaviin toimintoihin.

Voit kysyä paikkakunnan osto- ja myyntiliikkeistä tai kirpputoreilta, ottavatko he vastaan näitä huonekaluja. Jos mikään alueen käytetyn tavaran toimijoista ei ota tarjottua tavaraa vastaan, silloin tavara tulisi toimittaa Kiertokapulan jätteenkäsittelyalueelle.

Kierrätyskeskus ottaa kaikenlaisia toimivia sähkölaitteita vastaan. Ongelmallisia ovat vanhemmat tietokoneet, sähkökirjoituskoneet ja tulostimet, niille ei tahdo kysyntää löytyä. Monesti näitä ohjaamme suoraan SER-keräykseen. Kysyntää on kuitenkin muulle kodin viihde-elektroniikalle, kuten esim. radioille, levysoittimille ja taulutelevisioille. Myös muut kodin sähkölaitteet kuten imurit, keittiökoneet ja valaisimet ovat kysyttyjä. Rikkinäiset sähkö- ja elektroniikkalaitteet voi toimittaa maksutta esimerkiksi Riihimäellä kaupungin keskusvarikolle V.O Mäkisenkadulle.

Kaupunki ei maksa eikä hyvitä asiakkaan tuomia tavaroita. Tällä pyritään siihen, että asiakkaita kohdellaan tasapuolisesti. Tavaroille laitetaan kuitenkin edullinen myyntihinta ja näin saadaan toimintakuluja katettua. Kierrätyskeskuksen myynti on yleishyödyllistä voittoa tavoittelematonta toimintaa ja myyntituloista kaupunki maksaa myös arvonlisäveron.

Myytävän tavaran voi varata ainoastaan maksua vastaan, tällä pyritään asiakkaiden tasapuoliseen kohteluun. Maksettu tavara olisi hyvä viedä heti pois, tarvittaessa tavara voi odottaa kierrätyskeskuksessa enintään kolme aukiolopäivää noudon järjestämiseksi. Jos asiakas ei nouda maksettua tavaraa määräajan kuluessa, kierrätyskeskuksen henkilökunnalla on oikeus myydä tavara uudestaan ja maksettua summaa ei hyvitetä asiakkaalle. Myymälän tilat ovat rajalliset ja tämän vuoksi tavaran tulisi kiertää nopeasti, jotta saadaan seuraavalle tavaralle tilaa.

Ole yhteydessä myymälään. Kerro minkälaista tavaraa sinulla olisi tarjolla. Henkilökunta kyselee tarkemmin tavaran kunnosta. Hyvänä itsearvioimismittarina voi pitää seuraavaa: Jos tavara on vielä sellaisessa kunnossa, että käyttäisit sitä vielä itse jos tarvitsisit, monesti se kelpaa silloin muillekin. Monesti kaikki pienempikin sekalainen tavara on sitä, mitä meiltä eniten kierrätetään. Tarvittaessa voisimme tulla etukäteen katsomaan erikoisempia tai isokokoisia tavaroita tai tavaraeriä paikan päälle. Tällaisia tilanteita voivat olla esim. taloyhtiöiden kellarityhjennykset, kuolinpesätyhjennykset tai muuttojen vuoksi tulevat isommat tavaraerät.


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 44 Ei 97 Kyllä 44 Ei 97