Puutaloja / Kuva: Odert Lackschéwitz
Kuva: Odert Lackschéwitz

Helsinki-Hämeenlinna-rautatien valmistuminen vuonna 1862 ja Riihimäki-Pietari-radan avaus vuonna 1870 vaikuttivat vahvasti kaupungin syntyyn. Pysäkki, joka oli lähes asumattomalla Hausjärven takamaalla, sai nimekseen Riihimäki.

Vuonna 1919 Riihimäestä muodostettiin taajaväkinen yhdyskunta, jolla oli oma valtuusto ja oikeus asettaa virkamiehiä ja toimikuntia. Vuonna 1922 perustettiin Riihimäen kauppala, josta tuli kaupunki vuonna 1960.

Riihimäki tunnetaan lasistaan

Riihimäellä 1900-luvulla toiminut lasiteollisuus synnytti käsitteen Riihimäen lasista. Riihimäkeä kutsuttiin 1960-luvulla kristallikaupungiksi, sillä lasiteollisuus oli kaupungin tärkein toimiala. 1990 toimintansa lopettaneesta Riihimäen Lasista ja 1985 lopettaneesta Kumelan lasitehtaasta on vielä jäljellä vanha tehdasmiljöö hyttikortteleineen.

Varuskunta tulee kaupunkiin

Riihimäki tunnetaan myös varuskuntakaupunkina. Venäläisten 1910-luvulla rakentama Riihimäen kasarmialue siirtyi vuonna 1918 Suomen puolustuslaitoksen haltuun. Riihimäen varuskunnan kehittäminen alkoi varsinaisesti Tarton rauhan jälkeen 1920 ja vuosikymmenen loppuun mennessä varuskunta vakiinnutti asemansa silloisessa kauppalassa.

Vilkasta teollista toimintaa

Hämeenkatu Sokos, Seurahuone
Hämeenkatu Sokos, Seurahuone

Riihimäen teollisuudella ja yritystoiminnalla on monipuolinen historia. Paloheimo-yhtiö on ollut yksi Riihimäen suurimpia työllistäjiä. Erityisesti aikavälillä 1960-2000 Paloheimon tehdaslaitokset (mm. Riihimäen Saha, tiilitehdas ja parkettitehdas) työllistivät väkeä.

Moni yhdistää Riihimäen ja Sako-kiväärit. Sakon asetehdas siirtyi Helsingistä Riihimäelle vuonna 1927 ja toimii paikkakunnalla edelleen.

Teka-Havin tuotantolaitokset (kynttilä- ja saippuatehdas) toivat 1940-luvulla kaupunkiin oman tuoksunsa. Sittemmin Tekan ja Havin tiet erosivat Tekan siirryttyä saksalaisomistukseen. Havin kynttilätuotannon Riihimäellä omistaa nykyisin Suomen Kerta Oy.

Teollisuuden rakennemuutoksen myötä kaupunkiin tuli myös uutta teollisuutta. Riihimäen Teollisuuskylä Oy:n perustaminen vuonna 1979 edesauttoi uusien yritysten ja uuden teollisuuden syntymisessä paikkakunnalle.


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 9 Ei 5 Kyllä 9 Ei 5