Kulttuuri

Rakas Riksu-päivä lunasti paikkansa syyskauden avajaisina

Sunnuntaina 9.9 eri puolilla Riihimäkeä juhlittiin ensimmäistä Rakas Riksu-päivää. Toiminnan keskiössä oli Rautatienpuisto ja sen lähialueet ja avoinna olivat myös kaikki kaupungin museot ja Fortumin Kiertotalouskylä. Kaupunginmuseon lavalla saatiin nähdä hienoja paikallisten seurojen ja toimijoiden tanssi- ja musiikkiesityksiä ja lapsiväelle suunnattu Kikattava Kakkiainen sai kahdella keikallaan aikaan tanssivan lapsimeren.

Rakas Riksu – päivän Riihimäen historiaa ja nykypäivää tukeva kokonaisuus nojasi Euroopan unionin kulttuuriperinnön teemavuoteen. Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien teema oli tänä vuonna ”Tunne perintösi, jaa tarinasi” ja täten tämä ainutkertainen mahdollisuus valikoitui myös Rakas Riksu-päivän teemaksi.

Tunteikkaita kohtaamisia 

Rakas Riksu – päivän avasi Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri. Hän toi puheessaan esiin, että Riihimäen tarina voi olla osa ihmisen elämäntarinaa, jossa kaupunki kuulee iloisen naurun tai lohduttaa elämän vaikeina hetkinä. Nahkuri kertoi myös uskovansa menestystarinaan Riihimäestä.  Hänen mukaansa 2030 Riihimäki tunnetaan siitä, että sen kaiken toiminnan lähtökohtana on asukkaiden hyvinvointi.

Lavalla jaettiin myös Riihimäen kaupungin kulttuuripalkinto ja se ojennettiin Lyhtyvaellukselle, joka järjestettiin tammikuussa 2017. Lyhtyvaellus-toimikunnan puolesta palkinnon kävi vastaanottamassa Riihimäki-seuran  puheenjohtaja Päivi Katila. Palkinnon luovuttivat Riihimäen kaupungilta vt. kulttuuri- ja hyvinvointipäällikkö Anna Vesen ja tiedottaja Anni Määttä.

Uusi tapahtuma sai paljon palautetta loistavasta sijainnistaan ja siitä, että jokaiselle oli tarjolla jotakin. Puolue- ja yhdistysteltoilla kahvio Pompotin edustalla riitti väkeä tasaisena virtana samoin kuin Vihreän talon tuottajien ja käsityöläisten kojuilla. Paljon kiitosta saivat myös esimerkiksi kaupunginmuseon pihapiirin koristeet; isot askarrellut auringonkukat. Kaupunginmuseon amanuenssi Päivi Yli-Karhula kertoi koristeiden olevan uusiokäytössä Janne Katajan Riihimäki-näytelmästä viime vuodelta.

Rakas Riksu – päivä ei olisi onnistunut ilman useita yhteistyökumppaneita; museoita, Riihimäen seurakuntaa, Pompotia, Vihreää taloa, Rapu ry:tä, Fortumia sekä satoja sidosryhmiä; esiintyjiä, yhdistyksiä, puolueita ja muita vapaaehtoisia.

Kulttuuriympäristöpäivien tarkoituksena oli tänä vuonna juhlia ainutlaatuista kulttuuriympäristöä ja nähdä se voimavarana ja tässä Rakas Riksu -päivä onnistui; se avasi syyskauden kuin catwalkeilla konsanaan. Yhteisöllisyys on aina muodissa.


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.