Elinkeinopalvelut Peltosaari Tekniset palvelut Yleinen Ympäristö

Peltosaareen etsitään innovatiivisia hulevesiratkaisuja kilpailun avulla

Riihimäen kaupunki ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy järjestää innovaatiokilpailun, jossa  etsitään oivaltavia, teknologisesti älykkäitä ja kestävää kehitystä edistäviä ratkaisuja hulevesien käsittelyyn Peltosaaren alueelle Riihimäelle. Peltosaaren alue on haastava kohde hulevesien ja tulvasuojelun näkökulmasta ja hulevesien kokonaisvaltainen hallinta edellyttää ennakkoluulotonta suhtautumista uusiin toimintatapoihin. Hulevesien kokonaisvaltaisessa hallinnassa ja sen suunnittelussa on Suomessakin vakiintumassa joukko yleisiä
periaatteita, joita hulevesien hallinnan suunnittelussa tulisi priorisoida:

  1. Hulevesien muodostumisen estäminen
  2. Hulevesien määrän vähentäminen eli käsittely ja hyödyntäminen syntypaikalla;
  3. Johtaminen suodattavalla ja hidastavalla järjestelmällä;
  4. Johtaminen yleisillä alueilla oleville hidastus- ja viivytysalueille, esimerkiksi kosteikkoihin; sekä
  5. Johtaminen purkuvesiin tai pois alueelta

Kilpailu on kansainvälinen ja ehdotuksia voi jättää aikavälillä 15.9.-10.11.2017.

Kilpailun mahdollistaa Energiatehokkuudella ja asuinaluekohtaisella energiantuotannolla lisää Cleantech-liiketoimintaa (A71251) – hanke

Lisätietoa kilpailusta:

kaupungin sivuilta ja

https://www.nordicinnovationaccelerator.com/en/challenge/storm-water-solutions-for-peltosaari-district-in-riihimaeki



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.